Valkoista joulua, vihreämpää joulua

Varsinainen joulu siis tuli ja meni. Omalta osaltamme vietimme joulun tosi rauhassa ja valoisasti, olihan meillä siis LUNTA. (Löysin itsestäni pienen talvesta tykkäävän ihmisen, joka haaveili opettelevansa hiihtämään....)

Ajoimme siis lauantaina Vuokattiin. Jossain vaiheessa syksyllä löysin hauskan tarjouksen (yksityiseltä) ja kyselin lisää. Hinta oli kovin edullinen, ja ajatus ensinnäkin lomasta ja toisekseen valkoisesta joulusta houkutti kovin. Sairaanhoitajan urani aikana en muista montaakaan joulua, etten olisi ainakin jotain osaa joulusta tehnyt töitä. Tuolta käsin se olisi mahdotonta. 😃

Lähtö oli aamulla ajoissa. No, muiden mittapuulla ajoissa, omallamme aika myöhään. Teimme koirille kunnon aamulenkin ja söimme aamupalaa ennen starttia. 

Matkalla jossain Jyväskylä-Kuopio välillä.

Maisema sen kuin kaunistui kun matka eteni.

Kuopiossa pidimme pidemmän tauon ja söimme myöhäisen lounaan. Sen jälkeen alkoi nopeassa tahdissa tulla hämärämpää ja navigaattori olisi halunnut opastaa merkillisille pikkuteille. Päätimme ajaa vitostietä kuitenkin suoraan Kajaaniin saakka, josta voisi helposti siirtyä perille. Päätös oli hyvä, tyypillinen Suomalainen ajokeli talvella. Liukasta oli, mutta porukka tuntui olevan hyväntuulista, koska mitään älyttömiä ohituksia tai perseilyjä ei liikenteessä ollut. Käytimme matkaan aikaa huomattavasti enemmän kuin GPS:n mukaan olisi pitänyt mennä. Nuo lienee laskettu kesänopeuksilla, koska pysähdykset oli nopeita tuota ruokailua lukuunottamatta. Ja mikäpä siinä kiirettä olisi tehnyt.

Kulta-Katti löytyi nopeasti, sijainti oli täydellinen, majapaikka vastasi täysin kuvaustaan ja asetuimme nopeasti taloksi. Siitä talvikamppeet päälle ja koirien kanssa lenkille tutustumaan alueeseen.

Tuo Katinkullan "kylä" on minusta tosi kiva. Se on kauniilla tavalla toteutettu, kävelyteitä oli runsaasti ja pitkin aluetta kulki hauska 2,5 km latu, jota pitkin porukka suihki suksillaan. En ole tarkistanut, mutta se lienee rakennettu joskus 80-luvun lopulla (?) ja paritalot ovat nykyään hyvän kokoisten puiden suojassa, ikään kuin metsässä. Ehdottomasti viehättävä. (Kun vertaa muutamaan muuhun vastaavaan majapaikkaan, jossa olemme käyneet: kaikki puusto hakattu alas ja pellolle pistetty sitten pystyyn kerros- ja rivitaloja...)

Meidän majoituksesta oli 800 m kylpylään ja 100 m ladulle. Kauppaan oli huikeat 200 m joten autoa ei tarvinnut startata sitäkään varten.

Illan aikana lähinnä asetuimme taloksi ja menimme ajoissa nukkumaan. Seuraavasta päivästä eteenpäin tutustuimme alueeseen lähinnä kävellen. Mies sai jonkun lenssun ja oli jo sunnuntaina räkäinen kuin mikä. Jaksoi kävellä kun rauhassa mentiin, mutta esim pidemmät patikat jätettiin suosiolla vähemmälle. 

Ensimmäisen päivän aamulenkkiin kuului hupaisa juttu. Tultiin takaisin, jäin touhuamaan jotain pyykkien kanssa, ja mies meni keittiöön laittamaan kahvia. Hän huikkasi "mitä keitetään" ja vastasin "Ei mun takia tartte" ja toinen oli ihan hölmistyneenä että mitä hittoa, justhan se sanoi, että keitetään kahvit. Tajusi sitten kun käänteli kahvipussia käsissään....

Ihanien naapurien joulupaketista

Itse tosiaan ihastuin alueeseen kovin. Ihastuin myös siihen, kun maassa on lunta, pikkupakkasta eikä ole liukasta ja lumi narskuu kenkien alla. Pimeyskään ei tuntunut niin pimeältä. Olen kuvitellut vuosia vihaavani talvea, mutta kyse onkin siis täkäläisen rapa-kura-jää-liukas-pimeä talven vihaamisesta. Tuollainen oikea talvi, se niin sanottu lapsuuden talvi, on ihan eri asia. Ja katsoessa lapsuuden valokuvia, ihan oikeasti täällä etelässäkin oli muinoin oikeat talvet. Ei se pelkkää höpöpuhetta ole tuo ilmastonmuutos. Valitettavasti.

En ole hiihtänyt sitten lapsuusvuosien. Tuo on kuitenkin ollut jo joitain vuosia vähän takaraivossa, ja olen puhunut suksien hankkimisesta, mutta koska nämä Varsinais-Suomalaiset kelit.... eipä paljon houkuta. En ole koskaan kokeillut vapaan tyylin luisteluhiihtoa ja pystyn toki näkemään, miten sekoan käsiin ja jalkoihin, kun pitäisi "luistella" ja silti samalla saada ne kepakot osumaan mielellään muualle kuin jalan eteen... 😂

Tuolla olisi voinut pimeässä salaa harjoitella ja kaatuilla ihan itsekseen.

Rinteeseen en uskaltanut. Olen sillä lailla arka, etten halua laskea yksin. Mies taas ei polviltaan enää mutkamäkisuksiin pysty, joten suosiolla skippasin. Olen kuullut runsaasti kehuja Vuokatin rinteistä, joten joku kerta isommalla porukalla, jossa joku toinenkin laskee. Ja itse voisin laskea vaikka pulkkamäkeä, kun sopivasti hullu porukka olisi mukana.

Toisaalta lumettomalla kaudella tuolla vaaralla on kilometrikaupalla ihania reittejä käveltäväksi ja läskipyöräiltäväksi....  Tavatessamme ystävät torstai-iltana ensimmäiset sanat olivat "meidän pitäisi lähteä tuonne porukalla."

Ymmärrän hyvin, että tuolla valmennetaan olympia-tason urheilijoita. Puitteet oli kertakaikkiaan upeat. Osa spandex-asuisista suksijoista lienee myös tosi urheilijoita päätellen vauhdista, millä pyyhkäisivät vähän pidempiä latuja ohi.

Alue oli koristeltu kauniisti ja levollisesti.

Itselaukaisimella leikittiin ja johonkin kuvaan osuttiin ennen kuin puhelin taas kaatui...

Alueella olisi kilometreittäin reittejä. 😍

Tuon vajaan viikon aikana tehtiin useita lenkkejä joka päivä. Kämpillä ollessa istuskeltiin kirjan ja takkatulen ääressä. Sanoin jossain kohtaa ääneenkin, että "näetkö miten olisin kotona ollessa sanonut jossain vaiheessa päivällä, että mennäänkö vähän päiväkävelylle?" Kun kotona räpäskä-kelit, kuraa ja liukasta, ei paljon houkuttele. Tuolla oli niin kiva seikkailla eri puolilla ja antaa koirien lukea uutisia. Koirathan olivat aivan uuvuksissa kaikesta jatkuvasta menosta. Tohkeissaan olivat aina lähdössä ja mieluusti kävelivät, mutta kämpille päästyä kaatuivat jokainen jonnekin nukkumaan.

Olin ottanut kotoa mukaan pari peuranlihapalaa ja ostettiin vain lohi ekana päivänä. Meidän jouluruuat oli siis peurapataa ja jääkellarin lohi. Kun kumpikaan ei merkittävästi kaipaa perinteisiä suomalaisia jouluruokia, näillä pärjäsi. Miehen lenssu ja alueella uutisten mukaan riehuva influenssa ei hirveästi houkutellut mihinkään valmiiseen pöytään.... (eikä toki sekään, että siellä oli tarjolla sitä jouluruokaa.)

Räkätaudista johtuen jätettiin myös kylpylä väliin, vaikka sinne olisi ollut kiva mennä. Toisaalta sen verran alue ihastutti, että tulemme sinne varmasti menemään toistekin. Ymmärrän hyvin miksi ihmiset käyvät siellä vuosittain. Alue oli aika täynnä, tosi monessa paritalossa (niitä osake-paritaloja?) oli jouluvaloja ja ihmisiä liikkui tosi paljon päivittäin. 

Ilmeisesti Katinkullan golf-kenttä on jotenkin poikkeuksellisen hyvä? Lajia tuntematta en osaa ottaa kantaa. Päädyimme jonain päivänä seikkailemaan kentän ympäri. Päädyimme metsän reunaan ja paikalle ajoi ski-doo mies, jolta kysyimme saako kelkan jälkiä pitkin kävellä. Hän totesi lunta olevan niin vähän (!!!) että hyvin saa vielä kävellä kun ei latuja voi tehdä, joten tallustimme koko kentän ympäri umpihangessa päätyen itse asiassa lähes jonkun pihaan.... 

Hihitellen päädyimme kylpylän taakse ja totesimme kentän olevan varsin suuri.

Ystävämme, intohimoinen pyöräilijä, ihastui paikkaan tämän kuvan perusteella.

Loma oli siis mainio. Paluumatkan aloitimme ajoissa ja yllätys oli melkoinen kun radio uutisoi matkalla tuon Tapaninpäivän olevan oletettavasti kiireisin paluuliikennepäivä. Olin ajatellut, että ihmiset ottivat lomaa pitkälle joulun yli, kun kahdella vapaalla sai yli viikon....

Asia, joka kiinnitti kotimatkalla huomiota liikenteen osalta: kun nopeusrajoitus tässä maassa nyt pääsääntöisesti on se 80 km/h, on metkaa, että aina löytyy se kuski, jonka mielestä tuo kyltti tarkoittaa, että pidetään oma nopeus jonon ekana siinä 70-75 km/h välillä. Ja sitten kun ohituskaista alkaa, nostetaan oma nopeus 95-100 km/h, jolla saadaan pidettyä paikka jonon ekana. *vähän silmien pyörittelyä*  Meillähän ei ollut edes kykyä ohitteluun, boxi katolla tuo sen verran ilmanvastusta, että ei tuo minun pikkuropponen lähde kuin tykin suusta. Roikuttiin siis jonossa Jyväskylästä alaspäin, mutta Tampereen jälkeen helpotti. Matka kuitenkin eteni eikä ollut vaaratilanteita.

Toinen liikenteeseen liittyvä juttu, johon olen kiinnittänyt huomiota yleensä, en tällä reissulla, on, että moottoritielle liittyessä pidetään nopeus siinä 65 km/h kun ne motaria tulevat ajavat sataa... siinä on sitten ratkiriemukasta yrittää päästä liikenteen joukkoon kupeksimalla kaikkien edessä kun et pääse kiihdyttämään. Ne liittymiskaistat kun kuitenkin on jo motarinopeuksilla.

Kotimatkallakin meno oli kuitenkin asiallista ja rauhallista. 

Kuopion korkeudella alkoi olla jo räpäskä-keliä ja Jyväskylän korkeudella ihan silkkaa vettä. Tampereelta alas kaikki olikin jo vihreää ja mustaa....

Tähän maisemaan vielä uudestaan 💖

Kun olet niin uupunut, että ajattelet haukkaavasi puruluuta

ja nukahdat kuitenkin kesken... 

Oi, valkeata joulua

Viikon kirjat.

Näistä toiseksi alimmainen miehen.

Koti oli palatessa vähän viileä, mutta kiitos näiden plussakelien, yhdellä lämmityksellä lämpeni normaaliin. Vähän jännitti miten puuhellan uuni savuttaisi, mutta lähti vetämään hyvin. Mentiin vielä samana iltana katsomaan Levoton Tuhkimo paikalliseen leffateatteriin. Vanhana Dingo-fanina en olisi voinut sitä jättää väliin, vaikka totta puhuen leffa ei ollut niin ihmeellinen kuin odotin. Se oli kuitenkin hyvin leikattu ja osan aikaa ei pystynyt sanomaan oliko mikin ääressä oikea vai näyttelijä Neumann.

Perjantaina olin siis sovitusti töissä. On kiva huomata, että niin hauskaa kuin lomalla onkin, minulla on sellainen työpaikka, jonne on kiva palata. Ei siis harmittanut vähääkään herätä aamulla ja lähteä liikkeelle. Mies oli koirien kanssa kotona ja viikonlopun lenkkien jälkeen taitavat olla maanantaina tyytyväisiä meidän molempien vihdoin lähtevän töihin, että saavat jäädä lepäämään päiväksi.

Onneksi saimme olla joulun muualla kuin tässä ankeudessa.

Lonkeronharmaa on ihan oikea sana kuvaamaan tätä.

Viikonloppuna sitten normaaleja kotihommia ja vähän ylimääräistä ruuanlaittoa. Tytöt olivat perheineen tulossa syömään sunnuntaina, silloin myös vasta meidän joulu.

Ihanaa kun pienet tulivat taas. Olivat nukkuneet päiväunet kotona ja aivan täynnä virtaa saapuessaan. Heti alkuun piti pariin kertaan käydä moikkaamassa koiria, jotka oli portin takana yläkerrassa sen järjettömän sähläämisen vuoksi, mikä vieraita aina seuraa. Kaksi pientä ja kolme riehuvaa koiraa ei oikein toimi näissä neliöissä...

Mutta lelut ja leikit alkoivat vauhdikkaasti ja meidän syödessä olkkarissa oli iloinen höpötys. Hilla varsinkin on vihdoin "löytänyt äänensä" oltuaan siis lähes kolme vuotta aivan hiljainen. Nyt tyttöä ei voi hiljaiseksi kutsua kuin nukkuessaan. 💕  Sen päiväistä höpötystä ja touhua riitti. 

Vähän jo katettu ja savukala tuotu sisään.

Muuna ruokana ihan vain lihapataa ja muussia salaatin kanssa.

Joulupukki oli käynyt tässä osoitteessa joulun aikana,

kun ei tiennyt meidän olevan poissa.

Kerrassaan viehättävä päivä ja ilta. Tytöt olivat toisistaan tietämättään tehneet meille mielettömiä herkkuja: toinen dajmia ja toinen kinuskinougata. Ah! Muksut olivat onnellisia lahjoistaan, joskin meidän hankkimat ensisukset tuntuivat hivenen hassulta lahjalta tässä kelissä....

Ensi vuoden alusta vanhempi tytär keskittyy sitten enemmän opiskeluun ja tekee vähemmän töitä. Nuorin taas edelleen pohtii mitä alkaisi isona tehdä. Joten epäilenpä, ettei hän vieläkään saa haetuksi opiskelupaikkaa, vaikka toki se on sikäli viisasta, että turha menettää ensihakijan oikeutta, jos ei aidosti tiedä mikä kiinnostaa. Harmittaisi sitten joutua hakemaan toistamiseen. Onhan hällä vielä tuossa pari vuotta ennen kuin ikä tulee sillä lailla vastaan, että on "pakko hakea", jos haluaa ensikertalais-statuksesta hyötyä.

Minä päätin tempaista ja öljytä puuhellan päällä olevat vuolukivet. Teimme taas sytykekuppeja ja aina tulee tipluja steariinista. Niitä ei saa millään kivistä pois ja näyttävät likaisilta. Öljyämällä pinnasta tulee musta ja aavistuksen likaa hylkivä. Niinpä levittelin sormin parafiiniöljyt kivien pintaan ja etureunaan ja meistä siitä tuli oikein tyylikäs. 

Jonkin verran se haiskahti ensimmäisillä lämmityksillä, mutta teen saman vielä olohuoneen kamiinan päällä olevalle kivelle.

Öljytty ja vielä kosteudesta kiiltelevä pinta

Oli tarkoitus julkaista video siitä meidän joulujunasta, mutta en tunnu saavan sitä mitenkään tänne. 😡

Ilmeisesti koko on liian suuri tai jotain, ja taidot eivät riitä moisen kutistamiseen. YouTubeen en jaksa alkaa sitä lataamaan ja sitä kautta julkaisemaan. Onhan se nyt kumma.... 

Junavideo, tai sitten ei...

tai ainakin vahva ehkä....

Sallatunturi talvella

Tämä oli loma, jota olin odottanut enemmän kuin montaa muuta lomaa koskaan. 
Olen äärettömän ihastunut Lappiin ja ensimmäinen kerta siellä talvella kuulosti niin ihanalta.

Torstai-illalla Turkuun rautatieasemalle ja auton lastaus junan kyytiin. Näin kun moista ei tee alvariinsa ja erityisesti kun sen tekee ensimmäistä kertaa, sitä soisi, että ohjeistus olisi jotain muuta kuin "lastaus alkaa klo XX ja päättyy klo XX". Väli noiden kellonaikojen suhteen oli nimittäin melko niukka puoli tuntia eikä minulla ollut pienintäkään aavistusta mistä junaan ajetaan.

Virkailija asemalla viittoi oikeaan suuntaan ja tosiaan; siinähän tuo on, ihan parkkipaikan vieressä. Mutta miksei sitä kylttiä voisi olla jossain älykkäästi näkyvillä, ettei tarvitsisi käydä kysymässä? Siis vaiva ei ollut järin suuri, mutta stressasi ihan turhaan. Lisäksi kuka tahansa ulkomainen voisi arvostaa ihan simppeliä liikennemerkkiä "Juna Rovaniemelle".

VR tilaihme eli lemmikkihytti

Bono itseoikeutetusti mamman punkassa eli yläpunkassa

Junaan ajaminen oli helpompaa kuin laivaan; suora linja ja lisäksi vaunu käännettiin jossain kohtaa ja sieltä ajettiin myös etuperin pois. 
Mies ja koirat olivat asemalla ja minä tepsutin sinne reppuineni kun auto oli pysäköity. Siinä oli rapiat pari tuntia hukattavaa aikaa eikä Turussa nyt ole merkittävää tekemistä kahden repun ja kolmen koiran kanssa torstai-illalla klo 19 jälkeen.....
Haettiin lähi-Salesta purtavaa ja lojuttiin asemalla. Koirat sai iltapalansa siellä ja vielä pienen pissakeikan, kunnes päästiin nousemaan junaan.

No, oli odotettavissa, etten nuku, mutta yllätti ikävästi miten meluisaa junassa tosiasiassa on. Jollain tavoin se kiskojen ääni resonoi sängyn rakenteisiin ja siinä ei tyyny merkittävästi vaimentanut. Koska en muista ikinä ajatelleeni junassa istuen, että se olisi kovaäänistä, yllätyin. Ajattelin vielä, että lentokoneessakin on se kova taustahumina, mutta tämä oli ihan omaa luokkaansa.
Yhtä kaikki, lepäsin. Ehkä torkahdinkin, koska olo ei ollut mitenkään merkittävän nuutunut Rovaniemeen päästyämme.

Noukimme nuorisoa kyytiin lentoasemalta ja jatkoimme Kemijärvelle, jossa pikainen lounas. Minähän katsoin Areenasta sarjan Taivaan tulet tuossa reilu vuosi sitten ja oli hirveän huvittavaa tunnistaa paikkoja Kempassa. Ruoka oli muuten erinomaista!!

Kämppä oli entisellään.

Saavuttuamme pikaiset kahvit ja sitten ruokakauppaan hakemaan perustarvikkeita ainakin viikonlopun yli. Nuoret lähtivät hankkimaan hissilippuja ja vuokrakamppeita, me otimme koirat ja lähdimme tekemään ensimmäisen viikon lenkeistä. Nauraen sitä, että "pikkuhyppely" on jälleen lenkki poropuistoon ja takaisin....

Talven kartta oli melko samanlainen kuin kesänkin.

Hienot reitit suksilla, kävellen ja pyörällä.

Sallatunturissa oli ensimmäisen viikonlopun aikana runsaasti tapahtumia. Poro-Cup ajettiin nimittäin Keselmäjärven jäällä lauantaina ja sunnuntaina. Koko Cup päättyy Inariin nyt tänä viikonloppuna.

Tuon Cupin myötä paikalla oli paitsi tietenkin itseoikeutetusti kymmenittäin ellei sadoittain kilpaporoja ja niiden ajureita, myös paljon paikallisia ja sellaista hilpeää markkinatunnelmaa makkaroineen ja soppatykkeineen.

Rinteessä oli rauhallista vielä aamulla lenkille lähtiessä.

Kisaporo JJ tässä loppusuoralla

Oli tuo reipas laji. Luin jälkeenpäin, että poro juoksee jopa 60 km/h ja ihannepaino sille perässäkiskottavalle suksijalle on myös 60 kg. Rataa oli reilun kilometrin verran jäällä, soikionmuotoinen, ihan tuli elävästi ravit mieleen. Porot muuten menivät laukkaa.

Valitettavasti viikonloppuna oli todella poikkeuksellisen lämmintä, edes yöllä ei mennyt pakkaselle, ja sunnuntain osakilpailuista osa jäi ajamatta, koska jään pinta muuttui poroille vaaralliseksi ja pehmeäksi. 

Lauantaina paikallisessa Papana Pubissa oli sitten vielä tanssit ja ohjelmistoon liittyi luonnollisesti arpojen myyntiä yms. Pääpalkintoina oli mm. kaksi poron vasaa ja jäimme hetkeksi miettimään mitä olisi tapahtunut, jos etelän ihme olisi moisia voittanut.

Omppuhyvää jälkiruuaksi

Peli-iltojen puuhia

Mukana reissussa oli Yatzy, koska se on nopea pelata, ja sitten tuo nuorten joululahjaksi ostama Terraforming Mars, mikä on peleistä ihan omaa luokkaansa. Oikein kunnon taktiikkapeli, jossa joutuu vähän miettimäänkin omaa osaamistaan ja sitä, miten pärjää parhaiten. 

Illat siis istuskeltiin yleensä jonkun pelin äärellä, kun päivä oli vietetty ulkona ja nähty ehkä ruokapöydässä tai kahvilla.

Annoin houkutella itseni vielä kertaalleen kokeilemaan mutkamäkeä. Vaikka se, mitä sanotaan vanhoista naisista ja tiukoista nuorten urheilulajeista pitää ihan paikkansa. Lupasin etukäteen saapua kotiin murtamatta mitään raajaa....

No, olihan se aivan sairaan hauskaa.

Reidet ja polvet huusi armoa jo parin kerran jälkeen. Reidet eritoten hississä, kun matkat oli hippasen pidempiä kuin mihin silloin viimeksi 15 vuotta sitten jäin, kun Teijolla kävin muutaman kerran mäessä. Polvet sitten taas tuosta laskutyöstä.

Laskin pojan kanssa sinisiä rinteitä niin, että olen nyt kolunnut jokaisen rinteen (miinus kisarinne) läpi, mitä Sallatunturi tarjoaa ja onhan siellä panostettu ihan erinomaisesti turvallisuuteen ja mukavuuteen. 
Meiltä on kämpältä hissijonoon järven selän yli satakunta metriä. Eturinne on punainen, mutta siihen pääsee yli puolenvälin aika kivaa sinistä pitkin. 

Ihan viimeisellä laskulla huomasin, että lihakset alkaa väsyä ja yhdessä kohtaa (sitä punaista mäkeä) horjahdin. Taivaan kiitos selvisin kaatumatta. Siinä oli vauhtia niin paljon, että olisi sattunut aivan varmasti. Säikähdin sen verran, että oli hyvä, että oli suunnitellusti viimeinen lasku.

Niin kivaa kuin olikin, taidan jättää tämän lajin nyt nuoremmille suosiolla.

Pohjoisrinne alhaalta

Joku ehti somessa jo ihmettelemäänkin kuvia, että missä kaikki muut on. Oltiinko me siellä ihan keskenään? 
No tavallaan kyllä. Pertsaladuilla oli aika vilinä, kävelyreitit kun kulki niiden viertä. Ja kaikki majoituspaikat oli ääriään myöten täynnä. Mutta tuonne hupenee väki kun tilaa on.

Rinteessä oli siksi kivaa, kun ei tarvinnut hirveästi miettiä varovansa muita. Ainakin pohjoisrinnettä laskettiin pojan kanssa ihan kaksistaan ensimmäinen kerta. Mäki siis avattiin juuri kun hisseiltiin itärinteeltä ylös.

Tuon paikan ehdottomasti paras juttu on juuri se, että siellä on rauhallista.

Me emme kaipaa iltahälinää tai monotansseja saati bilettämistä ja diskovaloja.

Eturinteessä oli pitkä pulkkamäki.

Ehkä hauskin juttu kun salli itsensä lapsettaa tarpeeksi.

Pulkka luisti järven yli lähes kotiovelle.

Ja siinä nousi vauhti niin kovaksi, että kypärä olisi ollut hyvä!

Olimme etukäteen suunnitelleet yhden pitkän kävelyn viikolle. Tavoitteena oli käydä Ruuhitunturin latukahvilassa. Päiväksi osui tiistai, kun edellisenä yönä asteet oli käyneet pakkasella viitisen asteen verran. Nimittäin hankien pinnat tahtoi muuttua pehmeäksi mössöksi päivän mittaan ja oli aika savotta tulla yhdeltä kävelyltä takaisin, kun joka toinen/kolmas askel upposi lähes reittä myöten sellaisen sadan metrin matkan.... Kontaten olisi päässyt nopeammin. Keksin sen liian myöhään.

Hangasjärven laavulla on edelleen keinutuoli.

70 cm lunta edessä vähän hidasti kiikkustelua,

mutta virallinen pose saatiin otettua.

Koirat saavat ehdottomasti yhden suurimmista kiitoksista onnistuneesta lomasta. Ne ovat aina niin iloisia lähdössä lenkille ja minne tahansa. Helppoja kuin mitkä. Ja reissaavat kuin eivät muuta tekisikään.

Sitten kotona makaavat reporankoina ja lepäävät ja ovat jälleen valmiina uusiin seikkailuihin. 

Hiihtäjiin, poroihin, huskeihin ja moottorikelkkoihin ne suhtautuivat välinpitämättömästi ja ohittivat rauhassa. Taukopaikoilla olivat kiltisti, joskin Mellis kävi nokistamassa naamansa joka ikisellä nuotiopaikalla.

Boogie haki Lapin kasteen menemällä yhden suo-ojan jäästä läpi. Luonnollisesti se ainoa oja, jossa virtasi sen verran, ettei ollut pohjia myöten jäässä. 

No, takajalkojen verran kastui, ponnisti itse pohjasta ylös eikä traumatisoitunut. Minä säikähdin huolella nähdessäni sen, mutta tuo ei ollut millänsäkään.

On ne aika patikkakoiria.

Reitti Ruuhitunturiin oli valtavan kaunis. Aika tiuhaan hiihtäjiä ohitteli ja huuteli terkkuja mennessään. Oli kiva latu-etiketti, että ohikulkijoita moikattiin. Majalle päästyämme menimme suoraan päivätupaan, missä lämmitimme reissumurkinaa, eli mössöruokaa pussissa.

Siihen päälle kahvit niin elämä hymyili kuin aurinko konsanaan.

Majalle saapui iso porukka moottorikelkoilla, puheesta päätellen ulkolaisia turisteja. Oli hauska kuunnella vilkasta ja iloista keskustelua ja huomata, miten hekin ihmettelivät äärettömän puhdasta ilmaa ja kirkkautta yms.

Me elbailimme niin pitkään, että oli hyvä fiilis lähteä takaisin kotiin päin. Matka takaisin menikin yllättävän äkkiä, kun suurin osa oli alamäkeä. Jossain mutkassa Hangasjärven tietämillä emme kääntyneet ilmeisesti oikeasta risteyksestä vaan jatkoimme pyöräuralla päätyen vähän pidemmän kautta kotiin, mutta ei haitannut. Itse asiassa tämä vaihtoehtoreitti oli nimenomaan näin päin tosi kaunis, ja alamäkeen....

Ruuhessakin oli riippumatto

Rinteet oli tosi kauniit iltaisin kun hissit oli kiinni.

Ihmettelimme isoa lumikissaa, jolla rinteet huolletaan joka päivä.

Ehdottomasti huikean hyvä viikko. Aurinko porotteli sen verran, että posket ja nenä otti vähän väriä. 

Tällä reissulla emme ehtineet vuokrata murtsikkasuksia, mutta jäi hampaankoloon niin, että se on jatkossa varmasti ohjelmassa. 

Edelleen on pohdinnassa tavallisten ja luistelusuksien erot ja se, kumpia sitä haluaisi kokeilla. Tietysti vuokraamalla voi ottaa molemmatkin. Mutkamäkeily muistutti mieleen, että luistelu on myös yksi vaihtoehto....

Meidän tuskin tulee etelässä hiihdettyä juurikaan, joten sikäli näppärä ajatus vuokrata vehkeet niin saa aina huolletut ja viimeisintä uusinta huutoa olevat kokeiluun. Jos sitten innostuu, ehkä jonain vuonna voi harkita omienkin hankkimista. Mutta varastoon niitä on turha ostaa odottamaan aikoja parempia.

Juna etelään oli varattuna myös torstaille, joten puolenpäivän jälkeen pakkasimme itsemme autoon ja otimme jälleen suunnan kohti Rovaniemeä.

Pysähdyimme Napapiirillä Joulupukin Pajakylään, koska poika tai tyttöystävänsä eivät ole siellä koskaan käyneet. 

Olen edelleen sitä mieltä, että se on viehättävällä tavalla toteutettu kokonaisuus. Jollain tavoin kaikki asiat ajateltu valmiiksi eikä niin, että jokainen toimija toteuttaa omaa näkemystään.

Onhan se aika paljon krääsää niissä myymälöissä, mutta tällainen jouluhullu ihminen, kuten minä, nauttii kyllä. Käveltiin Joulupukin pajan läpi ja se on ehdottomasti kauniisti tehty ja jollain tavoin niin hyväntuulinen kokonaisuus. Ne suloiset paketit pöydillä, arkut, joissa ohjeistus, mihin kohtaa poron rekeä lastataan.... 

Pukki itse oli päiväunilla emmekä tavanneet. Mutta sen sijaan ihailimme valokuvia julkkiksista Pukin kanssa ja erilaisten kurkisteluluukkujen läpi tonttujen touhuja. Kiirettä niillä pitää jo maaliskuussa.

Söimme pikaisesti Napapiirillä ja sitten olikin pakko pudottaa nuoriso lentokentälle odottamaan kyytiä etelään ja suunnata jälleen rautatieasemalle lastaamaan autoa.

Samat sanat kuin Turussa, olisi kiva, jos olisi mikä tahansa viitoitus kertomassa minne ajaa..... Koska autoja oli erilaisissa jonoissa, on vaikea tietää minkä jonon päähän jäädä ihmettelemään.

Paluumatka puksuteltiin samoin, ehkä jopa hivenen paremmin nukkuen. 

Tosin VR:n tyynyt ovat littanaakin littanammat ja joku siinä punkassa pisti rintarangan sattumaan. Mutta helpompaa kuin ajaa itse.

Mahtava porukka. Mahtava loma.

Kiitos osallisille!! Eiköhän nyt jaksa töissäkin taas tovin.

Kulkutaudin jälkeen

Palasin töihin 12 päivää sen jälkeen, kun kotitesti vilautti positiivista. Näiden päivien alle jäi onneksi vain viisi työvuoroa. Onni on tässä kohtaa 80 % työaika ja runsaat vapaapäivät. Ja onneksi tartuntatautipäivärahaa (mikä sanahirviö!) ei tarvitse hakea itse vaan työnantaja hakee sen puolesta ja maksaa ihan normaalin palkan lisineen, kuin olisin ollut töissä.

Tultiin iltalenkiltä tästä suunnasta kotiin.

(Yleensä toisesta suunnasta.)
Koti auringonlaskussa. Jotenkin niin hyvä mieli tästä kuvasta.

Oli tosi kiva palata töihin. Mieli oli korkealla. Työkaverit oli ilahtuneita kuultuaan, että olen toipunut ja oli helppo sujahtaa takaisin työmoodiin. Maski naamalla harmitti toki, mutta oli kiva tunnelma kun tulin kotiin ja lähdettiin koirien kanssa lenkille.
No, seuraavana päivänä ylityö- ja vuoronvaihtokielto oli päättynyt ja oli tarve paikata, joten lupauduin jäämään extraan vuoroon eli pitkään päivään.

Jo illan aikana huomasin, että oli vähän hankala olla kuonokopan takana, mutta kun oli mielekästä tekemistä niin siinähän se meni.....
Illalla sitten kotiinlähtiessä huomasin, että olen ihan poikki. Keuhkoihin sattui ja autolle päästyä yskin kuin viimeistä päivää. Olo oli aivan surkea kun ehdin kotiin. Huonompi kuin kertaakaan koko taudin aikana.

Vietävä, että harmitti! Oli pakko todeta esimiehelle seuraavana päivänä, että omalta osaltani pitkät päivät on nyt hetkeksi tauolla, koska sote-alalla tuskin päästään enää ikinä pois noista pakkoräteistä naamalla. Yöh!

Eli sellainen jäänne taudista jäi. Haluaisinpa nähdä keuhkokuvan itsestäni.... (tai ehkä en.)

Suurin osa saikkarista oli tällaista!
Ai vähänkö oli tuuria! Sai tuulettaa keuhkojaan kunnolla.

Ehdin tehdä muutaman työvuoron suunnitellusti, kun edessä oli talviloma. Alunperin olin ehkä jopa nolona, että se tuli niin äkkiä saikkarin jälkeen. En tosin tuolle taudille mitään voinut, joten turha sitä on nolostella. Mutta onhan se, kun ensin on kaksi viikkoa pois ja sitten käy kääntymässä jäädäkseen lomalle.... Sellainen perisuomalaisen luterilainen "otsa hiessä sinun on työsi tehtävä" -asenne.

Joten tämän viikon aloitin kammoamillani yövuoroilla. Mutta tällä kertaa ne meni helpommin: käytin koirat aamulla nopealla lenkillä, että ne malttaisivat vähän edes levätä. Torkuin nelisen tuntia ensimmäisen yön jälkeen. Nousin ylös, puuhastelin. Miehen tultua kotiin olin ajatellut lähteä seuraksi koiralenkille, mutta meninkin "pikku päikkäreille" ja kas, nukuin kolmisen tuntia. 
Ja jälkimmäinen yö oli miellyttävä kun en ollut kuolemanväsynyt kuten aiemmin. Eikä hirvittänyt ajaa kotiin, kun tällä kertaa ei ollut takana 48 valvottua tuntia.

Keskiviikkona torkuin muutaman tunnin ja nousin puuhastelemaan/pakkaamaan. 

Operaatio näin taimet selviävät lomasta: 

laitoin isoon vuokaan siihen kuuluvan ritilän, sen päälle pyyheliinan ja kunnolla vettä vuokaan. 

Pyyhe imee vettä. Nuo turveruukut tuntuvat imevän kosteuden pyyhkeestä 

ja näin kuvittelen, että taimet selviävät. 

(Elleivät sitten kylmety siksi, että ovat koko ajan märkinä.... pirskatti tällaista huolta.)

Isommat purkit sijoitan toisen ritilän päälle koirien kylpyammeeseen samalla idealla. 

Niissä on saviruukut ja vähän huolestuttaa. 

Mutta mies ei innostunut yhtään ajatuksesta raahata kasvit retkelle mukaan! 😆   OUTO!

Me emme ole koskaan olleet Lapissa talvella. Never.

Mutta jos nyt sitten.
Torstaina illalla auto junaan ja koirien kanssa makuuhyttiin puksuttelemaan kohti pohjoista. 
Laskin tätä useasti ja totesin, että junaliput vs hotelliyö matkan varrella on jotakuinkin saman arvoista. Talviaikaan ei kertarykäisyllä pystyisi 14 tuntia kiskomaan autossa pimeyden vuoksi.... 
Ja uusia kokemuksia. Ekologisuuttakin. Puhumattakaan itsensä säästämisestä.

(Ehei, en epäile hetkeäkään, että saisin nukutuksi silmällistäkään junassa, mutta pystyn lepäämään, mikä on enemmän kuin auton ratissa tai pelkääjän paikalla.)

Juna Rovaniemellä aamulla ja siitä parin tunnin ajo Sallatunturiin. Poika tyttiksineen lentää Rolloon, josta noukimme heidät vielä kyytiin.

Odotan lomaa mielettömällä fiiliksellä.

Talvikamppeiden lisäksi autoon on pakattu muutamat lautapelit koko porukan iltahuveiksi.
Luin Sallan turisti-infon sivuilta, että jo viikonloppuna paikallisessa Papana-pubissa on porokilpailujen jälkeen monotanssit ja kaikenlaisia kilpailuja. Taidan suunnata sinne ihan vaan, koska voin.

Patikointia, ehkäpä niiden liukulumisuksien vuokraamista ja kokeilu. Mahdollisesti kertaalleen vähän mutkamäkeä. Edellisestä kerrasta on rapiat 15 vuotta ja lupasin kyllä, etten katkaise mitään raajaa vaan palaan ehjänä töihin.

Satunnaisia (talvi)kuvia ja ruokahöpötystä

Tämä on ollut mahdottoman hieno talvi!! Myös valokuvausta ajatellen...
Ainoa harmitus on, että pakkasessa sormet kylmenee turhan paljon kuvattaessa ja lisäksi laitan puhelimen aina välipaidan taskuun, jotta se pysyisi läpimänä ja akku kestäisi... joten sen kaivaminen edellyttää hetkellistä vetoketjujen avaamista ja kaivelua. Aika ajoin ehtii tulla vähän vilu. 

Joku tuntematon oli tampannut ihanan sydämen metsään meidän vakio-

karkkipaikalle, joten laitoin karkit sydämeen, että sain 

hauvat siihen kuvattavaksi.
Tämä ystävänpäivänä! ♥ 

Voisin seisokella täällä ja vaan katsella maisemaa kun 

se elää auringon siirtyessä.

Rakas nenä ♥

Vahva suositus tälle!!

Luin aiemmin sen edellisen kirjan ja tykkäsin.

Tämä oli tosiasioihin perustuva, kertoen ensimmäisestä presidenttikaudesta.

Arvostan miehen tekemää työtä ja suurisuuntaisia suunnitelmia ja haaveita.

Ainakin kirjasta saa käsityksen äärettömän selväjärkisestä ihmisestä, jolla ei ole liiallisia kuvitelmia omasta kaikkivoipaisuudestaan tai mahdollisuuksistaan. 

Tuossa maassa on pähkähullu puoluejärjestelmä ja täysin idioottimainen logiikka siinä, että kun saat jotain väkisin runnottua läpi, seuraava pressa voi yhdellä allekirjoituksella sen perua. (Mikä tuli todistettua jälkeenpäin....)

Pullavanukas, osa II

Ei ole kaunis, mutta oi jestas miten hyvää!

Silloin kun lapset oli pienempiä, luin jostain dekkarista, miten sankaritar teki pullavanukasta ja kiikutti vadillisen poliisiasemalle kiitoksena. Minä tein silloin sitä donitseista ja laitoin nesteeseen myös kondenssimaitoa. Ja huh huh miten imelää!!

Nyt tarkistin reseptiikkaa vähän aikuisempaan makuun.

Leipänä paahtoleipää (täysvilja), munamaito ihan maidosta (5 munaa / 6 dl maitoa),

väleihin mustikoita pakastimesta (4 dl, sokeroimaton) ja nokareita vaniljatuorejuustoa päälle.

Annetaan ensin 10 min hautua, että leipä imee kosteutta munamaidosta.

Paistetaan folion alla alkuun 30 min  175°C ja sitten otetaan pintaan väri.

JEEESSSS!! Todellakin toimii!

Meidän paikkakunnalle ilmestyi uusi burgeripaikka.

Pariskunta, jonka työt korona vei, halusi työllistää itsensä,

ja laittoivat ison tien varteen pienen kopperon, jonka luukusta myyvät.

Respect yritteliäisyydestä!!!

Mainittakoon heti alkuun, etten syö ikinä hampurilaisia. Halusin kuitenkin testata tuon paikan, ihan jo kannatusmielessä. Sunnuntaina kun ajoin kotiin, soitin etukäteen ja varasin miehelle naudanlihaburgerin ja ranut, itselleni tilasin juustopallot ja bataattiranut.

Voi veljet!!! Suositus tällekin, jos sattuisit syystä tai toisesta

ajamaan Salosta kohti Tammisaarta. Siinä se on, puolimatkassa.

Viki & Jack's

Vietän tällä viikolla talvilomaa. Taisin joskus aiemminkin jo mainita, että meillä työehtosopimuksen paras puoli on siinä, että kun varaan itselleni loman ke-su, käytän lomaa vain kolme päivää, mutta saan viisi. Olin lisäksi suunnitellut tälle viikolle maanantain ja tiistain vapaaksi, joten lomaa oli tiedossa koko viikko. Ei huono, sanoisi Jorma Uotinenkin. 

Noh, tilanteet muuttuu.
Osastolla oli puute tekijöistä ja kollega keuhkopolilta tarvitsi vapaan lääkärikäyntiä varten, joten otin itselleni pari vuoroa tästä keskeltä viikkoa.
Niinhän ne sanoo, että halvat huvit hulluilla, mutta joskus lomalla voi jopa tienata! 😄