torstai 4. syyskuuta 2014

Härdelliä, ostoksia

Syyskuun eka viikko alkoi vauhdikkaasti. Uusia opiskelijoita aloitti maanantaina kolme. Otin vastaan kuten ennenkin, esittelin, puhuin, kaadoin heille päähän niin paljon tietoa, että ensimmäiset oli ihan pökerryksissä jo tunnin jälkeen.....
Sitten siirryin oman opiskelijani kanssa soluun, jossa meidän piti olla vaan "ylimääräisinä käsipareina", mutta kivasti aamulla jo minulle oli tullut tekstiviesti, jossa kerrottiin, että "ylläripylläri, niin paljon poissaoloja, että olet valittu ihan osastovuoroon...."
Luonnollisesti potilaina melko monimutkaisia juttuja (=aikaa vievää) ja toisaalta itselleni pitkästä aikaa taas "vieras" solu ja siinä kaiken keskellä piti sitten yrittää vähän opiskelijaakin perehdyttää.....  ja kellothan ne tietenkin soi taukoamatta....

Muuten viikko on mennyt siten kuin alkoikin: jollain tavoin ikävän kiire mieliala, mitään ei ehdi tehdä loppuun kun tulee joku keskeytys, opiskelija on todella hiljainen tyyppinä, joten en aina tiedä mitä pitäisi kertoa tai kannustaa tekemään...   *puuh*

Toisaalta olin etukäteen onnistunut järjestämään itselleni vähän "pakollisia menoja" juuri tälle viikolle, ja samanaikaisesti työkaverin pyynnöstä vaihdoin yhden iltavuoron aamuksi sillä seurauksella, että vedin kolme aamua putkeen. Not my case!! Edelleen ajoittain valvon ennen aamuvuoroja - tai siis nukun todella huonosti. Joten väsyneenä mentiin. Ja kun tähän yhdistää ne menot joita siunaantui joka illalle, olen kyllä onnellinen huomisesta vapaasta aamusta (=iltavuoro) ja erityisen onnellinen vapaasta viikonlopusta.

Nämä menot oli tietenkin vain kuvaannollisesti pakollisia. Ja ihan itse hankittuja. Eli syyttävää sormea voi osoittaa peilikuvalle.
Maanantai meni töissä, tiistaina olin sopinut Lotan kanssa, että hän pyrähtää koulusta suoraan Saloon ja käydään sovittamassa paria juttua, jotka bongasin kirpparilta netistä.
No, ne oli kyllä kannattavia ostoksia.


Mokkanahkainen lystikäs karvavuoritakki. Oli jo kuvassa tosi hauska ja sovitettuna näin naamasta, että nyt löytyi jotain todella mieleistä...   =)



Toinen, tärkeämpi ostos on vihdoin ne nahkaiset kisachapsit. 
Nämä oli ovh:ltaan yli 300 eur ja maksoin niistä satasen. 
Järjettömän tiukat, niitä pitää venyttää kasteltuna vielä useita kertoja etteivät blokkaa verenkiertoa... 

*****
Niin, ostosten jälkeen olimme kotona vasta 17:30 ja kahvakuulatunti alkaa klo 18:00. Onneksi poikkesimme hätäostoksille ruokakauppaan kun kumpikin oli nälkäinen.
Kahvakuulan jälkeen oli tietenkin taas hyvä mieli ja olo, mutta kieltämättä se, että tavallaan tulee ensimmäistä kertaa kotiin kunnolla vasta 19:00 jälkeen, tuntuu vähän.... 

Keskiviikkona olin ajatellut mennä lenkille. Ei siinä ajatuksessa mitään, mutta työpäivä venyi olosuhteiden takia ylipitkäksi, sitten kotona jotain hässäkän poikasta, lopulta torkahdin sohvalle koska ne edellisen yön valvotut tunnit kostautui....
Lopulta, omaksi ilokseni, raahasin luuni kuitenkin uusilla tossuilla purulle ja lenkki oli kevyt. Tossut on ihanat!! ♥ 
Sauna kruunasi illan. Mutta jälleen, vaikka kaikki oli tavallaan "kotona hengaamista", jotenkin en ole ehtinyt edes postia lukea koko viikkoon, aamun Hesaria lukuunottamatta.

Tänään..... jottei tavat muuttuisi, Joonas vei autonsa huoltoon, nappasin hänet kyytiin kotimatkalla, ajoin kotiin, nappasin Lotan kyytiin, vein tallille, kävin postissa hakemassa paketin ja vasta sitten pääsin kotiin. Kello kävi jo likemmäs neljää.... hyvin pian nelivetoisten ystävien kanssa lenkille, Pasi lähti sammutustyön kurssille Turkuun (onneksi palokunnan autolla!!) ja lenkin jälkeen hyvin pikainen vaatteiden vaihto ja itsekin palokunnalle, naisosaston kokoukseen. Eli jo kolmas ilta, kun tunnen, että pääsen kotiin istumaan päivän lehtien viereen vasta iltakahdeksan jälkeen.

Mutta en valita!! Nämä on omia valintoja, omia harrastuksia ja huomenna paitsi nukun "pitkään" eli ainakin puoli seiskaan, ja teen koirien kanssa ihanan pitkän lenkin, pesen vähän pyykkiä ja sitten lähden iltavuoroon..... 






1 kommentti:

  1. Mistä tilasit lenkkari?? Ja miten sait koon osumaan oikeaan?? (sovittamalla ensin jossain kotimaan kamaralla ;)? )

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...