torstai 7. toukokuuta 2015

Koiramaista

Suostun hirveän harvoin kommentoimaan juuri mitään koirista. Omistani tai muidenkaan.
Siihen on syynsä, kaikki eivät niitä positiivisimpia, ja liittyvät kaikki koiraihmisiin. Tällä kertaa muihin kuin koiraihmisiin.

Kävelin tuossa päivänä muutamana koirien kanssa pitkän iltapäivälenkin työpäivän päätteeksi. Loppumatka lenkistä tullaan pururataa pitkin ja koirat oli kytkettyinä. Siinä on ihan reitin varrella hiekkakenttä, jossa oli joku treenariporukka aloittelemassa. Juurikin saman kentän vierellä on pari mäntyä, joiden juurelle olen opettanut koirat juoksemaan vapaina käskyllä "puun alle", ja siellä on talvella saanut karkkia....

Molemmat kiskoivat remmissä oikeaan suuntaan, mutta en voinut laskea irti, koska treenareiden takana näytti palloilevan pari vaahtosammuttimen korkuista tenavaa.....  jotka saivat hetkeä myöhemmin kuningasidean lähteä juoksemaan kädet ojossa kohti, että "koila, koila..."
Karjaisin vähemmän kauniisti, että "älkää tulko kohti, näitä ei saa koskea" kun penskat olivat enää muutaman juoksuaskeleen päässä ja tunsin jo kädessä, että toinen omistani murisi...
No, sieltähän nousee sitten joku treenariäiti, joka kilahtaa just välittömästi minulle, että "älä huuda mun lapsille". Yritin selittää rauhallisesti, että koiriin ei voi tulla käsiksi ja että ylipäänsä olisi jokseenkin aiheellista selittää omille kakaroilleen, että mihinkään vieraaseen koiraan ei mennä kädet ojossa päälle, vaan ainakin kysytään ensin matkan päästä saako silittää. Ja mitä tekee tämä äiti? Kiljuu mulle naama punaisena, että "kun sulla ei edes ole mitään keltaista nauhaa"....

Että anna mun vaan kaikki kestää. Kas kun ei kuonokoppaa tai lippuviiriä.

En viitsi edes yrittää valehdella, että käyttäydyin aikuismaisesti, asiallisesti tai edes rauhallisesti. Ei, mulla hitsasi kiinni just tuohon. He****tin keltainen nauha.  Jätän tässä nyt sanomatta mitä siitä ajattelen. Tuolle äidille kyllä kerroin. Sanoin myös riittävän kovaan ääneen, että muutkin treenarit kuulivat, että "ehkä niitä lapsiakin voisi kasvattaa siellä kotona eikä vaan lukea iltapäivälehdestä viimeisimpiä hapatuksia ja olettaa, että kaikki muutkin sivistävät itseään vaan niillä."

****
Kaikki muut lenkit tällä viikolla onkin sitten sujuneet kiitettävästi ja hyväntuulisesti.
Erityisesti vapaapäivän aamulla oli ihana kävellä rauhassa, kulutettiinkin pitkään lenkkiin lähes pari tuntia ja oltiin kaikki aika räytyneitä kun päästiin kotiin. En jaksanut pakottaa koiria suihkuun (molemmat kävivät jossain ojassa ja olivat ruokottoman näköisiä....) joten keitin kahvit ja siirryin juomaan pihalle. Siinä palloillessa ne sitten kuivuivat sen verran, että suurin hiekka rapisi pois. Päivä vietettiinkin itse asiassa pihalla lähes kokonaan. Itse rapsuttelin vähän sieltä ja täältä, Edu kuljetti tennispalloa ja haisteli, Karo otti unta palloon nurmikolla.

Suloinen vapaa!

****
Olen ilmoittanut Pikkukoiran kahteen kokeeseen. Ehkäpä siinä riittää harrastusta taas parille vuodelle, jos koepaikka irtoaa. Heh! Näinköhän se enää muistaa....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti