Talo täynnä tyhjää ja hiljaisuutta

Lopetin yövuorot tiistaiaamuna klo 7:15. Nukuin muutaman tunnin ja nousin... krapulapäivä menee aina vähän sumussa. Kaaduin takaisin punkkaan illalla 20 jälkeen ja kello oli herättämässä 02:12....
Jenkkivahvistus lensi kotiinsa siten, että kentällä oli oltava klo 5 ja koska meiltä ajaa sinne pari tuntia + ottamalla huomioon tien päällä olevat elukat... no joo.

Isompi tytär lähti mukaan pitämään minua hereillä ratin takana. Onneksi ainoat eläimet tiellä oli pari todella kaunista ketunpentua ja muutama pupu - kaikki riittävän kaukana.
Kotona torkuin sohvalla pari tuntia, kunnes lonkka kramppasi huonosta asennosta. Nyt kahvin jälkeen olo on jotakuinkin normaali.

Mutta hitsinpimpula miten hiljaista meillä on. *huokaus*
Kun tässä meni 16 päivää vilkkaasti ihan koko ajan nauraa rätkättäen jotain, tää hiljaisuus jotenkin todella tympii.
Oma pää on sillä lailla sekaisin, että huomaan ajatusten olevan osin englanninkielisiä ja kun aloitan puhumaan jotain, kuuntelen itsekin millä kielellä sen teen. Töihin saapuessa ma iltana kerroin porukalle, että "I almost got in late" ja ihmettelin katseita.... (Viime kesänä jenkeissä selitin miehelle suu vaahdossa jotain ja puhuin varmaan vartin ennen kuin hän huomautti, että "saa ihan vetää kotimaisellakin"....)

Meillä oli aidosti todella mahtavat pari viikkoa, ja olen etuoikeutettu, että moinen "siskontyttö" on olemassa. Juttelimme niin monesta asiasta ja kuulin, että jotkut asiat on sellaisia, ettei äidillään edes ole niistä tietoa. Lisäksi heillä synkkasi meidän likkojen kanssa niin täydellisesti. Kaikki ne naurunkäkätykset yhtäkkiä kun tein jotain muuta....  Ikävä tulee!!!

Nyt tuli ensimmäinen viesti, että Amsterdamin jatkolento on löytynyt ja lähtee.

Jännitystä ilmassa on sikäli, että hän joutuu lentämään Seattleen, jossa Jenkkien säädösten mukaan on pakko ottaa laukut ulos ja käydä checkaamassa ne takaisin jatkolennolle Salt Lake Cityyn. Eipä siinä muuten, mutta aikaa on ruhtinaalliset 82 minuuttia, ja epäilen jo nyt, ettei se tule onnistumaan....

Kahden viikon aikana söimme huomattavasti ulkona. Totta puhuen konkurssi on lähellä, tuli vingutettua Visaa ihan urakalla ja täysin kohtuuttomasti....  Mutta kerran täällä vaan eletään. Eipä jää kaduttavaa. Tietääpä mitä tekee seuraavan talven: tienaa rahoja seuraavaa lomaa varten! 

Ruotsissahan oli Root Beeriä, omaa lempi-limsaani. En ole mikään limsojen juoja muutenkaan, mutta tätä kuluu kyllä huomattavia määriä silloin kun sitä joskus jostain saa. Nimenomaan lomalla.

En sentään ottanut purkkiakaan kannettavaksi, mutta kuva kyllä saa taas hymyilemään.

Hiukset pöllyssä laivan kannella tyttöjen koisiessa hytissä.

Kaikesta huolimatta tuo reissu oli sellainen once in a lifetime. Minä olen meidän perheen aikatauluvastaava. Olen aina ennemminkin liian ajoissa paikalla kuin koskaan myöhässä mistään. Menen töihin aamuvuoroonkin 6:30 kun vuoro alkaa klo 7. Ja sitten omasta syystäni jäädään laivasta, koska luen kelloja väärin.....  tiedättekö mitkä röhönaurut tämä asia on saanut kahdella mantereella? 

Linzie, we will miss you so much!! You are the best!

Don't ever change. Keep up that spirit and remember what we talked about the foreign studies. (There are pretty good business schools in Finland and the charges are smaller than in the US.) You will always be welcome to stay here. Loved having you here and love and miss you tons. You and your brothers get to call me aunt-Vicky. We will see you later, I know that for sure.