sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Ismit ruokakeskustelussa

Kasvisruokailu, vegetarismi, veganismi... näistä revitään otsikoita näköjään pääuutislehtiin jo viikottain. Ei välttämättä mikään huono juttu.



Olen ihan sen puolesta, että kouluihin lanseeraataan se viikottainen kasvisruokapäivä samoin kuin kalapäivä (kunhan silloin kyse ei ole kalapuikoista....) Minusta on oleellisen tärkeää, että annetaan mahdollisuus kokeilla kaikkea. Toisaalta kouluissa on nykyään niin monen taustaisia ihmisiä sekä töissä että koulussa, että eri vaihtoehtoja tarvitsee olla useita jo siitäkin syystä. Ymmärrän hyvin rehtorien paineet ohjeistaa keittäjiä.


Se, mikä keskustelussa pelottaa, on tiettyjen ihmisten jonkunlainen ehdottomuus asian tiimoilta. Vaikka itse olisi minkälainen intohimoinen vegaani ja kieltäytyisi käyttämästä nahkakenkiäkin, ei se silti oikeuta moittimaan sekasyöjää ruuasta tai vaatetuksesta. Tai toisinpäin.

Töissä työkaverilla oli hyvännäköistä ja -tuoksuista ruokaa. Kysyin mitä se on. Hän vastasi vähän korvat luimussa, että "linssikastiketta ja riisiä". Kehuin valintaa ja pyysin ohjetta. Hän vähän avautui asiasta: oli edellisenä päivänä kuulemma saanut ihan korvilleen joltakulta ruokapöydässä, että "hyi ja yök ja en söisi" -tyyppisesti. Oli niin pahoillaan, että sanoi haluavansa jopa syödä yksin jatkossa kun porukka kommentoi toisten syömisiä.

Miten hirveää!!  
Että ihminen kokee, ettei sovi joukkoon ruokapöytään siksi mitä syö.
Puhutaan kuitenkin työpaikasta, missä muistaakseni on aikuisia ihmisiä töissä.....


Minä olen sekasyöjä. Tykkään hyvin tehdystä kasvisruuasta, ja olen tosi tyytyväinen, että nykyään saa älyttömän erinomaisia kasvisruokia myös valmiina. Toisaalta linssien ja papujen käyttö on minusta helppoa ja niistä saa hyvää ja maukasta ruokaa melko pienellä vaivalla.

Heti kun tällä paikkakunnalla järjestetään jonkinlainen "opi kokkaamaan kasvisruokaa" -kurssi, ilmoittaudun. Haluaisin oppia uusia vinkkejä ja pystyä lisäämään noiden kasviproteiinien käyttöä. Vaikka itse sanonkin, teen hyvää perusruokaa, ihan tavallista kotisapuskaa. Mutta en osaa mielestäni valmistaa kasvisruokaa kuin suunnilleen kahta-kolmea laatua.

Töissä popsin 90% ajasta salaattia, mutta en kieltäydy valmistamasta liharuokaa edes arkena, vaikka sen käyttöä pitäisikin rajoittaa.
Puolustaudun lihan käytön suhteen sillä, että pyrin ostamaan eettisesti tuotettua,  vähän kalliimpaa lihaa. Eli meillä on jälleen kasvamassa se "kesäpossu". Tilalla, jonka tuotantotapa on eläintä kunnioittava. Olen nähnyt videoita, miten naskit kirmailevat vapaana isolla laitumella ja kaivautuvat metrin syvyiseen olkikasaan pahnoille. Possu, joka on elänyt onnellisen elämän ja teurastetaan tilalla, ilman pitkiä kuljetuksia ja stressiä. Sen maistaa. Samasta paikasta ostan kananmunat. Lähes kotiovelle tuotuna, suoraan tuottajalta.


Broilerin suhteen olen vielä vähän ymmälläni. Broileri on ns. helppoa ja nopeaa valmistaa, ja meillä sen mausta tykätään. Broilerin kasvatus vaan on asia, joka toki itseäni pohdituttaa.

Muina lihoina käytän pääasiassa riistaa. Meillä on paikallisen metsästysseuran kanssa YYA-sopimus sikäli, että meiltä saa riistalle omenoita ja jäljittävän koiran haavakkotilanteessa, saamme vuosittain peuraa kiitokseksi.

Tähänkin toki liittyy eettinen dilemma: riistaa ruokitaan eli opetetaan tulemaan tietylle paikalle. Sitten siihen matkan varrelle ruokintapaikan läheisyyteen rakennetaan koju, josta eläin ammutaan ikäänkuin ruokapöytään. Kuinka reilua se sitten on?

Tosiasia on, että peuroja on täällä liikaa. Arvostan sitä, että niitä poistetaan, jolloin eivät ole auton konepellillä. Toisaalta ne kuolisivat nälkään jos niitä ei ruokittaisi, koska siihen on lähdetty alunperin. Arvostan sitäkin, että pääsen eroon liioista, mädistä ja huonoistakin, omenoista. Sitä määrää ei mikään pystyisi kompostoimaan, ja täällä keskellä kirkonkylää ne äkkiä keräisivät rottia, jos alkaisin jemmata niitä tontin nurkkaan.


Tieto lisää tuskaa.
Olisi (ehkä) onnellista elää sellaisessa kuplassa, ettei ajattelisi, vaan toimisi kuten tähänkin asti. Ostaisi mitä mieli tekee, valmistaisi ja söisi. Ei ajattelisi eläimen parasta vaan pysyisi kuvitelmassa, että ihminen on viisain eläin.

Vaikka kieltäydyn järjestelmällisesti katsomasta yhtään videota tai TV-ohjelmaa mistään possujen teuraskuljetuksista tai lehmien teurastamisesta, valitettavasti mielikuvitukselleni riittää jo tietoisuus, että niissä asioissa kaikki ei ole kaunista. Vaikken sitä ajattelekaan tuolla kaupan tiskillä, kyllä se vähän kipeää tekee kuitenkin.

Ehkä parasta mitä voi tehdä, on pyrkiä elämään niin, että pystyy itseään katsomaan peiliin vielä huomennakin. Pyrkiä edes tekemään hyvää.

2 kommenttia:

  1. Tieto tosiaan lisää tuskaa... Minä olin 10 vuotta kasvissyöjä ennen raskauksia, sen jälkeen olen ollut sekasyöjä nyt jo toiset 10 vuotta. Välillä mielessä käy ajatus kasvissyönnin jatkamisesta, mutta koska meidän perheen ruokavalio on nyt jo niin rajoittunut, en jotenkin ole jaksanut antaa asialle enempää ajatusta. Minä koetan olla ruoskimatta itseäni asiasta, koska olen muutenkin taipuvainen kantamaan maailman tuskaa harteillani :( Munat meille tulee ystäväperheestä ja liha-asiaa ollaan järjestelemässä lähitilalta, se helpottaa mieltä edes vähäsen.

    VastaaPoista
  2. Jep, kinkkisiä kysymyksiä. Mä ymmärrän, että aikuiset syövät minkä tahansa ruokavalion mukaan, mutta että lapset... Millä voi taata kaikki tarvittavat "rakennusaineet", en uskaltais ottaa riskiä. Mä ymmärrän muutenkin kasvissyönnin, mutta vegaanit menee yli mun hilseen... Häpeäkseni tunnustan, et miehen siskopuolta ei tule kutsuttua juhliin juuri tuon ruokavalion takia. Vietettiin kerran viikko mökillä ja voi taivas mitä säätöä... En vaan jaksa huomioida tollasta aatetta, varsinkin kun hän ei jousta yhtään. Viimeksi viikonlopppuna léivoin kaiken gluteenitomasti ja laktoosittomasti, mutta vieraalla on oikeasti syy siihen, ei vain periaate☺
    Mä en ite haluis/kehtais olettaa, että muiden elämä vaikeutuis mun periaatteiden takia, sairaudesta johtuvat ruokarajoitteet ovat asia erikseen.
    Päkä

    VastaaPoista