perjantai 24. maaliskuuta 2017

#shpaivat

Torstaiaamu, kello 6:45.
ABC asema.


Odotin Turusta lähtenyttä bussia. Hyvin yllättäen, ostin joutessani yhden kahvin ja kävin veskissä.


Ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta, ja olen tosi otettu, että työnantaja suostui jälleen maksamaan minut tuonne. Se on nimittäin kallis! Sikamaisen kallis.

Loputtomiin ihmettelen, ettei työkavereistani kukaan muu lämmennyt ajatukselle. Koska sain itse käydä näillä päivillä kaksi vuotta sitten, pyysin tänä vuonna kysymään kaikilta muilta ensin. Kukaan ei halunnut lähteä ja pomokin oli vähän sitä mieltä, että nyt olisi jonkun muun vuoro. Mutta kun ei ketään voida pakottaa....


Aamu on tosi kaunis.
Motari on yllättävän rauhallinen.
Bussi pysähtyy pikaisesti tässä rampilla, josta hyppäsin kyytiin.


Mistä tuntee hoitajan?? Ne litkii älyttömiä määriä kahvia.
Niin mekin. Ensimmäisen luennon jälkeen heti sumpille.


Yhden ostoksen tein messualueella. Tarjontaa olisi ollut enemmänkin, siis muutakin kuin sairaalatarviketta. (Mm. Shock Absorber-urheiluliivejä, Elvari-koruja, huiveja, vaatteita...)

Olen käyttänyt MBT kenkiä yli 10 vuotta. Ensin ns. lenkkareina, sittemmin työkenkinä. Parhaat mitä olen koskaan jalkaani laittanut. Selkäni voi hyvin, ryhti pysyy hyvänä ja lisäbonuksena pohja on sen verran paksu, että näytän inasen pidemmältä.....  =D  Ei yhtään huono asia hukkapätkälle.

Ostin töihin uudet pari vuotta sitten ja harmittelin jo viime kesänä miten vähän kevyemmät vastaavat ovat alkaneet "napsua" pohjasta ärsyttävästi, juuri päkiän kohdalta. Joku kengän rakenteessa lienee murtunut.
Nyt ostin uudet, tarjouksesta.


Illalla käytiin viemässä kamat hotellihuoneeseen ja lähdettiin syömään.
Mainio illallinen; kolme ruokalajia samaan hintaan kuin pelkkä pääruoka (joskin tiramisu oli sitten jo niiiiin paljon, että osa jäi...) ja vielä hotlan aulabaariin yksille.

Pitihän sitä uutta ihmeellistä kotimaista testata.

Siis Napue ruisgin & Tonic. Rosmariinia ja puolukoita.
Ihan OK. 
Samalta se omaan suuhuni maistui kuin mikä tahansa G&T mutta hyvä mieli tuli noista roskista. Ne oli hauskoja.  (Näin paljon ymmärrän siis viinojen päälle....)

****
Kivat päivät, hyviä luentoja. Hauska messuosasto.
Uskon, että työpaikka hyötyy joistain asioista, joidenkin osalta jätimme yhteystietoja ja jäämme odottamaan postia.

Ihanaa oli tulla kotiin.


Ihan vielä ei poseeraaminen onnistu ilman pennun pitelijää. Mutta tälle kivelle tullaan vielä pysähtymään erinäisiä kertoja.

6 kommenttia:

  1. Kyllähän tommottiin kannattaa lähteä, jos työnantaja maksaa. Ilman muuta!

    Minä olen vasta tämän vuoden puolella löytänyt tuon GT -drinksun. Tallinnasta ostin Napuee pullon. En ole vielä korkannut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nimenomaan. Jos/kun joku muu maksaa, aina on mentävä!! =)
      Nämäkin oli kuitenkin pääasiassa työhön liittyvää, vain illan vapaa-aika oli ns. omaa aikaa.

      En oikein tiedä mitä Napuesta ajattelen.
      Hienoa on se, että joku Suomalainen firma on saanut nimensä tuolla lailla näkyviin ja hyvää mainetta. Mutta gini on giniä.... (mistään mittää tajua mitä viinoihin tulee...)

      Poista
  2. Voi mä rakastan käydä messuilla haistelemassa uusia tuulia! Aihe kuin aihe niin mielelläni lähden! Nyt oottelen kevätpuutarha -messuja ja lapsimessuja :) Sitäpaitsi messuilta tekee hyviä löytöjä, hyvään hintaan, kuten sinä nyt!

    Kivaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että tuolla mainostettiin näitä kaikkia kevään messutapahtumia ja kieltämättä mielessä kävi, että olis kiva poiketa just puutarhamessuilla ja jossain muuallakin. =)

      Onhan se vähän sellaista ruuhkaisaa ja ryysistä, mutta oikealla asenteella kaikesta kyllä selviää.
      Messukeskuksen hinnat on törkeät, joten oli hurjan hauskaa löytää TAYSin ständi, jolla tarjottiin ilmaiseksi kahvia. Jännä miten messutarjonta on muuten niin järkevän hintaista ja sitten ne pakolliset syömiset aivan hurjissa hinnoissa (kolmiovoileipä 7,50 eur!!!)

      Poista
  3. No mutta ihanaa kun sinä menit ja pääsit, koska osaat reissua arvostaa. Kahvi muuten on vaan parasta. <3 Ihanaa viikonloppua Vivi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Kiitos!! Näin ajattelin itsekin.
      Kahvi on niin hyvää (silloin kun on hyvää kahvia....)

      Mainiota viikonloppua myös sinne Itäisempään Suomeen!!

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...