tiistai 13. maaliskuuta 2018

Käsilaukun sisältö

Ilman sensuuria.
Älyttömän hauska haaste Heliltä.

Minä tykkään aina kaupoilla ollessa katsella kaikkia kasseja ja käsilaukkuja.
Niitä on ihan kotitarpeiksi, ja itse asiassa hyvin monta on tälläkin hetkellä kirpputoripöydällä odottamassa uutta onnellista kotia.
Mutta sanonta naisella ei voi olla liikaa kenkiä pätee jollain tasolla myös laukkuihin. Vaikka olen todella huono vaihtamaan kassia, pidän siis yhtä ja samaa matkassa, kunnes jotain tapahtuu ja vaihdan....

Koska kuljetan koko ajan kamojani korissa, päätin ottaa kohteeksi koko kopan.
Normaalioloissa koppa lojuu eteisessä ja käsveska siinä sitten tuolla lailla levällään. Ah, mikä herkkupala mille tahansa varkaalle, joka kurkistaisi ovesta sisään....

Tarkennan sanontaa koko ajan: silloin kun kuljetan niitä. Lähinnä siis töihin mennessä.
Kauppaan lähtiessä heitän taskuun tuon myöhemmin esiteltävän harmaan pussukan ja puhelimen ilman sammakkopussia. Lisäksi kori, johon on taiteltu kylmälaukku ja toinen kangaskassi.
Jos lähtisin esim. viikonloppuna käymään ostoskeskuksessa, silloin toki ottaisin mukaani käsilaukun ja sen sisällön.

Tavallisesti kun lähden töihin, laitan korin pohjalle eväspurkkini. Jotkut muovikipot siis, ja vesipullon (1,5 litraa).
Pitkään päivään mennessä kun purkkeja on aamupalalle, lounaalle, päivälliselle ja vielä välipala, kopassa alkaa olla painoa niin, että käsivarsi on kovilla.


Nostin kassin pois, ja kas. Kopan pohjallahan pyörii yhtä sun toista.
Tukkahärpättimiä, näköjään lenkkejä oikein kolmin kappalein, yksi metallinen isompi solki, sitten tuollainen iso hopeinen kulkunen, mikä on hakaneulalla kiinni työpaidassa joulun alla. (Mikäs sen loogisempi paikka sille, kuin kulkea mukana läpi vuoden....)

Ja tietenkin tärkein: työavainnippu. Siinä siis lätkä, jolla pääsen sähköovista, isompi ura-avain tiettyihin oviin, työmaan tolpan avain auton lämmitykseen ja pukukaapin avain. Kaikki tuollaisessa hillittömässä kettingissä kiinni. Tuohan on tarkoitus ripustaa siihen "tissitaskuun" eli kynätaskuun, mutta en halua pitää sitä esillä, joten koko nippu pyörii taskussa. Töissä lisään samaan avaimenperään vielä työpaikan avaimet, joissa on kolme eri lääkekaappien avainta. Meillä siis luovutetaan avaimet kädestä käteen aina seuraavalle vuorolle.


Laukku itsessään on joulukuussa Prahasta ostamani pieni kangasveska.
Ostin taannoin Barcelonasta vastaavan turkoosin, mutta tein hölmösti ja kuljetin sen Thaimaassa kerran rannalle.
Se otti suolapärskeistä ja hiekasta niin paljon itseensä, että oli ihan tahmea.
Koska siellä on pohjalla tyhmästi vuorikankaan ja päälikankaan välissä pahvi, sitä ei voinut pestä ilman vuorin purkamista. Ja suoraan sanottuna en osannut tehdä sitä siististi ja siitä tuli sen jälkeen epäsiisti enkä ole halunnut käyttää sitä.

Tässä Prahan kassissa pahvi oli erillisen kankaan sisällä ja heitinkin sen jo pois.
Tykkään tuollaisesta lötköstä mallista.


Mustavalkoisena se on vähän rauhallisempi kuin turkoosi.


Kassissa:

* kolme (!!) pötköä Polo-minttuja  (Ostin Salon Tigerin loppuunmyynnistä kaikki loput, mutta niitä oli huomattavasti enemmän kuin kolme....)
* kaksi vanhaa autoa
* kolme kynää
* näemmä myös kolme huulirasvaa (tuo vanha TW-purkki on täytetty Vitaliksella)
* kaksi Kindermunan sisämunaa, joissa särkylääkkeitä
* peili
* tuollainen sammakkopussukka, jossa on kännykkä ja toisella puolen kolikot, siinä on siis kaksi taskua noilla sulkimilla. Löysin joltain markkinoilta kerran ja tykkään hurjasti.
* harmaa pussukka korteille ja rahalle

Ja tässä kohtaa havaitsen hyvin oudon asian:  Missä on kalenteri?? Käytän Tehyn pikkukalenteria ja se kulkee aina mukana. Nyt se kuitenkin puuttuu.....
Kirjoitan siis kaiken kalenteriin. Olen avannut puhelimeen appsin työvuoroille, koska sillä lailla ne näkee helposti yhdellä silmäyksellä, mutta luotan tuohon paperiversioon kuin peruskallioon enkä tulisi toimeen ilman.

Pienimuotoinen pään pyörittely ympäri keittiötä paljasti sen piileskelevän täysin näkyvillä hellan vieressä, jossa viimeksi eilen kirjoitin Ipanan lentolipuista aikataulua muistiin. 


Sammakkopussukan sisältö:

* muutama kolikko
* kännykkä (kuvaushetkellä kädessä)

Kännykästä sen verran, että minulla ei ole kännykässä mitään erikseen ostettuja kuoria. Pidän sitä tuossa pussukassa ja siellä se säilyy naarmuttomana ja siistinä. Kännykkä on siis kännykkä, tylsä mustaa lasia ja harmaata "peltiä".

* isän ja naisystävänsä käyntikortti, jossa heidän Thai-puhelinnumerot
* Tehyn jäsenkortti
* lisää tukkalenkkejä (ihmiselle, jolla ei ole niin paljon hiuksia, että ihan kaikkiin riittäisi karvoja....)


Harmaa pussukka.
Sellainen kahteen lokeroon jakautuva kangaspussi. 
Mainitsen tässä, että sain sen työpaikalta osallistuttuani yhteen aloitteeseen, joka sittemmin myös palkittiin. Tämä oli osapalkinto. Valmistaja näkyy olevan Kui. (En tunne...)

* koetoimitsijakortti (Kennelliiton)
* rokotuskortti
* elinluovutustodistus
* silmälasien vahvuuskortti
* ICE-kortti
* riistanhoitopiirin jäsenkortti

* hirvi-kotelo (lisää kortteja)
* alumiininen korttikotelo (ns. koko ajan käytössä olevat kortit)


Hirvikotelo:

* Mustin ja Mirrin kantiskortti
* Ikea
* Finnair
* Holiday Club
* EU Kelakortti (näyttää olevan vanhentunut....)
* Lindex
* Suomalainen kirjakauppa
* Tehy (miksihän saman vuoden kortteja on kaksi??)
* SPR:n EA-kortti
* hygieniapassi
* Kirjakerhon kortti (sama kuin Suomalaisen, hölmöä)
* kaksi aseenkantolupaa  (Kyllä, mulla on rinnakkaisluvat meidän kumpaankin metsästysaseeseen ja osaan niitä myös käyttää...)


Alumiininen kotelo, jonka hankin, koska luottamukseni kanssaihmisiin on vaatimaton. Tuo estää käyttämästä esim. sirukortin lähimaksuominaisuutta kassin/taskun läpi "vahingossa" tai "salaa".

* EU Kelakortti jälleen (heitin toisen pois, se oli vanha)
* Kelakortti
* Plussa (en tiedä miksi se on täällä, käytän sitä ehkä kerran vuoteen)
* Pikatukun kortti
* Kirjasto
* S-bonus kortti
* Viking Linen kortti
* ajokortti
* pankki/Visa
* matkavakuutuskortti

Näin kun tuota kassia penkoi, tuli jo hetkeksi itsellekin sellainen olo, että onko tämä edes todellista. Mihin ihmeeseen ihminen tarvitsee tuollaista määrää kaikenmaailman kortteja?
Jossain Lindexissä olen käynyt viimeksi ehkä 2013 joten ainakin sen kantiskortin voisin luovuttaa pois. 

Näitä vastaavia haasteita kun olen lukenut, huomaan myös tiettyjä "puutteita" omassa kassissani.
Minulla ei ole yhtään purkkapussia (se on työpaikan lokerossa....) eikä mitään hygieniatarvikkeita laukussani.
Toisaalta kaikkien takkien taskuissa on nenäliina tai pari, enkä muista milloin olisin käyttänyt terveyssiteitä, sukkahousuja tms....

Havainto: tällä hetkellä olen täysin rahaton, näköjään missään ei ollut yhtään käteistä rahaa (noita muutamia pennejä lukuunottamatta). Yleensä sitä on sentään kymppi-pari kaiken varalta.

8 kommenttia:

  1. Siinä kohtaa, kun tekstissä luki, että sulla on laukussa "kaksi vanhaa autoa" oli ihan pakko tarkistaa kuvasta, mitä se tarkoittaa :D. Jotenkin meinaan en olisi ihmetellyt, vaikka sulla olis vielä pari autoakin mahtunut sinne kassiin, kun aika paljon siellä on kaikkea muutakin. Joskin mun silmään ihan hirmu hyvässä järjestyksessä, kun on kaikelle (no okei, unohdetaan se kulkunen :D) omat säilytyssysteemit tai pussukat.

    Siinä vaiheessa, kun itse tyhjennän oman laukkuni, hallitsevinmmat elementit on tukko tarpeettomia kuitteja (jotka ei ole enää mahtuneet lompakkoon, joka on ennestään niin täynnäs samoja) ja muutama pohjaan liiskaantunut salmiakki tai lakritsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, vanhoja autoja pikkuisessa laukussa. =)
      Minä en säästä kuitteja. Ne siis menevät kahteen kasaan: ruokakuitit kalenterissa olevaan taskuun, josta ne lasketaan yhteen aina kuun lopussa tai sitten maitopurkkiin tms. mikä menee takkaan sytykkeeksi.

      Poista
  2. Tää on niin hauska haaste, tartuin tähän itsekin viimein! Mietin myös, että voiskohan tämmösen laukunsisällön perusteella tehdä jonkun psykoanalyysin ihmisestä :D Nimim. vaikka olen järjestelmällinen noin yleensä ottaen, on mun laukku aika kaaos. Ja siis täynnä elintarvikkeita ja muuta rekvisiittaa joita saattaa tarvita eli haluan varautua kaikkiin mahdollisiin asioihin ydinpommista nälkäkiukkuun?

    Sun laukunsisältö kyllä yllätti aseenkantolupineen :D Huulirasvojen lukumäärän ymmärrän oikein hyvin, itsekin lisäilen sitä päivän mittaan ja niitä on hyvä olla käsillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aseenkantoluvat CV:ssä nostaa yleensä pari kulmakarvaa....

      Poista
  3. Kiva lukea sun laukkuratsian tulos! Ja ohhoh, todellakin siis aseenkantoluvat ja kaikki!! Mua alkoi suuresti kiinnostaa tuollanen korttikotelo, minkä läpi ei pysty niitä (typeriä) siruja lukemaan... olis kyllä kätevä. Harmi vaan, ettei taida mahtua mun kukkaroon.

    Tuli mieleeni, että mulla on sellaset ei-niin-käytetyt kortit kotona: Viking Line, a-class (L-Fashion, mistä lie tuollasenkin oon tullu hommanneeksi... en tarvii koskaan), kansainväliset Kela-kortit (mun ja miehen) sekä miehen liiton kortti, joka on myös mulla tallessa. Ai niin ja visa-kortti on myös kotona, sen hankin jossain kohtaa kun ennakoin tarvetta sille, mutta en oo vielä koskaan sitä kuitenkaan onneksi joutunut käyttämään... (on siis ns. viimeinen vaihtoehto) Mä oikeesti inhoan kaiken maailman kortteja, joita pitää olla joka lähtöön... En oo esimerkiksi koskaan tainnut keksiä, mitä hyötyä on vaikkapa kirjakaupassa korttia vingutella??

    Sulla on kyllä kiva kassi ja niin söpöjä pussukoita ja rasioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oma alumiinikoteloni on lentokoneesta ihan varta vasten tilattu. Näin sellaisen jossain ja ihastuin ideaan.
      En siis luota yksinkertaisesti kanssaihmisiin.... =/ Erityisesti maailmalla tykkään ajatuksesta, että minun kortit on minun kortteja. Tosin niitä on naurettava määrä.

      Poista

Joulumarkkinoita osa I

Vietin tässä viikon lomaa. Viikon, jonka aikana menin tukka putkella ja niin sanotusti peräsuoli pitkällä.... jos joskus, tämän loman jälkee...