sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kuukausikuvia: huhtikuu osa 1

Pääsiäisen jälkeen keli on vaihdellut niin reippaaseen tahtiin, ettei oikein itsekään tiedä miten pukeutuisi. Olenkin siis päätynyt esiintymään edelleen vaan suosiolla kalsariasussa (pitkät fleecehousut + paita).

Suuresti odotan saanko loppukuukauden kuvasarjaan esim. metrin lunta vai täydeltä terältä paistavan auringon ja itseni shortseissa...
Tässä maassa kaikki on keväisin mahdollista.

Viime vuonna tein vappuaattona portinpieleen kaksi lumilyhtyä.....

Tässä on kuvasarja kuukauden ensimmäisen viikon ajalta. Uskomatonta tämä vaihtelu.




2.4.
Pääsiäismaanantaina myrskyn jälkeen.
Lunta oli taas kunnolla.
Terassilta kolattiin lumet pois, muuten se olisi mahdoton kävellä.


4.4.
Keskiviikkona satoi vettä ja sulatti lunta onneksi hyvin.
Piha on kuin liukumiina. 
Hengenvaarallista hakea posti crockseissa.


7.4.
Lauantaina piha olikin jo käytännössä soralla, kuiva.
Myös ruohoa alkaa tulla näkyviin ja osa lumisista
kohdista on todella enää lunta, ei liukasta peilijäätä.

Metsässä kävellessä polut on tosi liukkaita. Niihin tamppaantunut lumi on tietenkin yhtä kovaa ja liukasta umpijäätä.

Lauantaina aamulla tosin nauratti, että upposin yhdessä kohtaa polvea myöten jäiseen veteen. Siis kirjaimellisesti. Hankikanto petti kun olin kiertämässä yhtä märäksi ajattelemaani kohtaa.... (niin, oli siis märkä kohta. Hehe!)

Loppulenkki meni alkuun vähän vilpoisissa tunnelmissa, mutta totta puhuen vesi lämpeni lenkkarin sisällä aika äkkiä, ja tehtiin sitten kuitenkin ihan hyvä lenkki, vaikka suunnittelin alkuun, että mennään suorinta tietä kotiin.
Onneksi kastumisvaiheessa takana oli jo hyvinkin 3 km niin sen enempää en märkänä tallustellut.

Kevään merkki: kun tuolla lailla sattuu ja tapahtuu, ns. normaalioloissa sitä olisi kiukkuinen kuin ampiainen, mutta koska on kevät ♥, sitä hymyilee ja nauraa itselleen, ja kävelee jalka märkänä kotiin todeten, että onhan niitä kuivia sukkia....


Viime syksynä istuttamani krookukset ovat päättäneet,
 että tätä kutsutaan kevääksi.
Eteläpuolella aika suojaisassa paikassa.


Pyykit ulos!!
Parasta mitä tiedän ♥


Etupihallakin on ruoho hyvin näkyvissä.
Heitin koirille pipanoita haisteltavaksi ja puuhakkaina etsivät.

2 kommenttia:

  1. Ihana "tilannekatsaus"! Mua kyllä melkein jo nauratti toi lumimyräkkä mikä tuli, se oli ihan epätodellinen! Mies päätti aloittaa pääsiäisenä terassin pohjien teon ja sitä lunta vaan tuli ja tuli :D On toi aurinko onneksi niin "kovaa kamaa", että sulattaa nopeasti kun vaan malttais pidellä öisinkin plussan puolella :)

    Ihanaa huhtikuuta sulle Vivi! ❤

    VastaaPoista
  2. Vitsi miten kiva, kun on kuvia samasta paikasta. Aina mietin, että pitäisi tehdä noin itsekin, olisi hauskaa verrata kuvia, mutta aina unohdan, josko nyt.

    Toivotaan, että tämän viikon aikana sulaisi kaikki lumet pois, ehkä haaveajattelua.

    Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...