Pieni loma täynnä tohinaa

Rakas ystäväni oli muinoin au pairina New Yorkissa. He ovat pitäneet yhteyttä perheen kanssa ever since ja nimenomaan tämän perheen luona olimme reilu pari vuotta sitten Seattlessa. Tänä kesänä oli sitten heidän vuoronsa tulla Suomeen, ja olin pyytänyt muutaman lomapäivän tuohon viikkoon voidakseni olla "seurustelija" kun ystäväni oli auton kuljettaja. Tarkoitus oli siis esitellä heille Suomea eri puolilta hyvin lyhyellä visiitillä.

Keskiviikkona ajoin kohti Naantalia, jossa kävimme suloisessa vohvelikahvilassa. Tuolla on ajoittain kaksi basset hound -rotuista koiraa "töissä" viilennysmanttelit päällään, mutta sattuivat olemaan lomareissulla juuri meidän piipahtaessa paikalla. Vohvelit olivat hurjan hyviä, suosittelen ja aion itsekin mennä paikalle vielä toisen kerran.

Naantalin vanhaa kaupunkia piti tietenkin ihmetellä, myös pressan läsnäolo oli Kultarannassa tiedossa lipun ollessa salossa (ei taida näkyä kuvassa). Muumit ovat asia, jota en varsinaisesti ymmärrä yhtään. Jenkit kuitenkin ovat ihastuneet Muumeihin, joten myös niitä ihmeteltiin lähinnä putiikeissa. Muumimaailmaan emme sentään menneet...

Illaksi he ajoivat vielä toisen tuttavaperheen luokse. Tämä pariskunta tyttärineen oli tuolloin reissussa mukana, joskaan eivät asuneet meidän kanssa samassa kämpässä vaan omassa AirBnb:ssä. Minä palasin tuolta ajoissa kotiin, koska kesälomalle oli laskettu muutakin tehtävää....

Torstaina lähdimme ajoissa liikkeelle kohti Uuttakaupunkia. 
Noh, Uki on Uki. Kaunis kesäkaupunki mutta eipä siellä juuri mitään spesiaalia ole sen jälkeen, kun sen on nähnyt. Söimme hyvin ja ajelimme esittelemässä muinaisia asuinpaikkoja ym (Olemme siis tavanneet ystäväni kanssa Ukissa joskus syksyllä 1990....)

Ukista jatkoimme Kustaviin, jossa upea keramiikkapaja sekä lasinpuhaltamo "Paratiisipaja" toimivat.

Nämä lasit olivat aivan valtavan kauniita ♥

Perjantaina vuorossa oli saaristo eli käytännössä Nauvo sekä Korppoo. 

Nauvossa on täysin käsittämätön Länsi-Afrikkalaista (Benin) tekstiilitaidetta tekevä suomalainen taiteilija ateljeineen ja myymälöineen. Vaatteet olivat uskomattomia, seinätekstiilit myös, ja paikka on niin syrjässä kaikesta, että onneksi paikallisopas oli asiasta maininnut etukäteen. 

Illaksi tulimme meille pihalle saunomaan ja grillaamaan. Heillä on Seattlessa kaksikin saunaa ja toinen niistä on parhaillaan remontissa. Tuli puhe alakerran saunasta ja siinä ikään kuin rakensimme senkin jo uudestaan. Eihän sitä tiedä, voisihan sitä matkustaa sinne oikeasti vielä rakentamaan kun itsellä siitä kokemusta on..... 

Lauantaina minut noukittiin kyytiin aamulla ja suuntasimme kohti Porvoota. 
Pysähdyimme matkalla Lohjan ABC:lle ja täytyy sanoa, ettei itse osaa edes ajatella sitä hämmästyksen määrää, että kyse on kuitenkin "vain huoltoasemasta". Onhan siellä niin paljon kaikenlaista, että olivat ihan innoissaan huoltsikasta.

Porvoo nyt on aina kiva. Söimme hyvin kevyen lounaan, koska illaksi oli suunniteltu päivällinen.

Kerro käyneesi Porvoossa 

kertomatta, että kävit Porvoossa....

Vanha kaupunki oli kiva. Kirkko oli harmi kyllä kiinni, joten sisältä emme sitä nähneet. Ulkopuolelta on kuvattu runsaasti ja tässä vaiheessa viikkoa meidän kummankin aivot olivat jo sen verran sekaisin kielistä, että totesimme yhteen ääneen ihan hiljaa toisillemme "joku puhuu täällä suomea...." ja tajusimme samantien missä olemme ja repesimme nauruun.

Porvoosta ajoimme Herttoniemeen Marimekon tehtaanmyymälään, koska siinä on suomalainen merkkituote, josta ulkomailla tiedetään ja jonka laatu tunnetaan. (Itsellä on vähän kyllä epäilyksiä tämän suhteen, taitavat tehdä Kiinassa nekin tätä nykyä.....)

Helsingissä annoimme heidän kirjautua hotelliin, ajelimme vähän ympäriinsä ja päädyimme syömään Löylyyn, joka on maisemaltaan varsin erilainen ja koska sää oli ollut mainio, tosi upea paikka ruokailulle.

Viikko, tarkemmin neljä päivää, meni tosi vauhdikkaasti. 
Sunnuntaina lähdimme miehen kanssa lenkittämään koiria ja aloitin selittämään jotain, kunnes tajusin, että mies naureskelee ja tuijottaa.... 

Sanoin "What?" ja hän repesi, että "saa puhua ihan kotimaista"....  joten jatkoin sitten ihan omalla. 

Löylyn lyömä,

katolta maisemaa

Jenkit jatkoivat sunnuntaina matkaansa kohti Reykjavikia ja kotiaan. Me ajelimme rauhassa kotiin illalla ja totesimme, että oli kiva viikko.

Ei käynyt työasiat mielessä kertaakaan. Sikäli tehokas loma.

Sunnuntaina oli ystävien tyttären konfirmaatio, joten pääsimme iltapäivällä juhliin. 

Maanantaina oli vähän voipunut olo. Unen määrä jäi vähän minimiin viikon aikana ja koska en kestä näitä helteitä oikein hyvin, tässä on muutama viikko jo nukuttu huonommin. Luotan kuitenkin siihen, että syksy ja viileys saapuu liiankin pian, joten mennään kesä torkkumalla jos on pakko.

Heinäkuun helteitä

Johan sitä tässä iässä uskaltaa olla oma itsensä eikä niin miellytä aina muita. Vai olisiko edellinen lause pitänyt aloittaa "jokohan"?

Oli miten oli, parin edellisen viikon aikana olen huomannut omaavani muutamankin tyypillisesti epäsuositun mielipiteen:
- pidin kesäkuun 2025 säästä enemmän kuin näistä kahden viikon helteistä (arvostan nukkumista, nyt on valvottu yli viikko...)
- en ymmärrä olutta/oluita (tuoksuu hyvälle kiukaalla, siihen käy 0%)
- jos menen ostamaan karkkia, en koskaan osta suklaata. Koskaan.
- suklaa suklaana tarjottaessa menee, mutta leivonnaisissa, jäätelössä tms: hyi. En ota.

Meillä on 65 päivää loman alkuun. 65!! Se on saakeli sentään yli kaksi kuukautta vielä. 
En ehkä selviä sinne saakka. 😒
Aivan järjetön ruumiillinen väsymys ja henkinen uupumus siihen, että olen saanut pysähtyä viimeksi kesäkuun ekan viikon pohjoisen reissulla, sen jälkeen joka ikinen päivä on ollut jollain tavoin ohjelmoitu ja täynnä tekemistä ja tapahtumaa. Kivatkin asiat alkaa tökkiä isosti, kun ei saa nollata olemalla.

Lomaa odotan mutta samalla vähän hirvittää: siellä tulee olemaan juuri näin kuuma, joten valvonko vielä senkin reissun? Sitten en kyllä talvesta selviä....

Niin paljon kuin työstäni tykkäänkin, kieltämättä kolmivuorotyössä oli puolensa: arkivapaat ja ylipäänsä vähän enemmän vapaapäiviä.

Luin lähes koko Jennifer Weinerin suomennetun tuotannon. Osa aika kivojakin, mutta osassa alkoi tuntua, ettei juttu lähde mitenkään eteenpäin vaikka oli sata sivua jo kahlattu.
Pitäisi opetella tapa, että elämä on liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen ja jättää kesken. Tätä opettelen vielä.
Kirjaston varauksia odotellessa nyt kun edellinen 10 kirjan pino on taklattu. Nyt ei olekaan kuin muutama enää varauksessa. Suosituksia otetaan vastaan. Osassa jonotan numerolla 342 joten ihan tälle kesälle ei tule.

Kasvihuone ilahduttaa tomaattisadollaan. Lisäksi tänä vuonna ananaskirsikat ovat kasvaneet "pensaiksi" kahden edellisen vuoden köynnösten sijaan. Ja kukkivat. Saattavat siis ehtiä tehdä satoa. *toiveikas*

Ensimmäiset chilit ovat punastuneet ja olen saanut kerättyä ihanan määrän persiljaa ja lipstikkaa jo kuivumaan.
Myös veneperunoita on otettu ylös ja maisteltu. Hyviä ovat. 

Osan edellisten 9 yön valvomisesta selittää myös stressi. 
Boogiella kävi tyttöystävä ja pentuja nähtiin rtg-kuvassa sitten aivan hirvittävä määrä.  Viikko sitten maanantaina, ihan tarkalleen laskettuna päivänä, pennut alkoivat syntyä. Valitettavasti yksi jäi synnytyskanavaan jumiin ja päädyttiin hätäsektioon....  ja yöllä emä alkoi hiipua ja menehtyi. 😢

Sain tiedon tiistaina kun kasvattaja soitti töihin. Näin nimen puhelimessa ja vastasin innokkaana.... kuullakseni kun toinen itkee luurin päässä. Hetken ajan tilanne oli paha: 8 pentua ilman emää ja todennäköisyys sille, että menetetään nekin, oli laskennallisesti suuri. 
Onneksi lyhyen matkan päästä löytyi sijaisemo, jolla oli omat pennut ja suostui ottamaan "käenpoikasia" hoteisiinsa. Emo hyväksyi vieraat pennut, antoi niiden imeä ja alkoi hoivata eli pestä samantien. Toisena aamuna jokainen pennuista oli saanut lisää painoa, pienenkin jo 10 g. 

Nyt tilanne on lapsukaisten osalta vakaa. Osa pennuista on siirretty toiselle varaemolle, koska 12 pentua yhdelle on melko suuri määrä. Pennut todennäköisesti selviävät kaikki. Kasvattaja on aivan hajalla ja itselläni on jostain syystä vähän syyllinen olo. Olisinko voinut tämän estää? Olisiko pitänyt sanoa, ettei astuta sitä narttua? 

Voi kun olisi se kristallipallo, mistä katsoa tulevaisuuteen.....

Merellä

Usean vuoden ajan olemme puhuneet, että pitäisi ja pitäisi. Koskaan ei saatu aikaiseksi.
Mutta vihdoin joskus maalis-huhtikuussa mainos sattui silmään ja varattiin, nimittäin retki Bengtskärin majakalle.

Lauantaina kotona vihmoi vettä vaakatasossa. Koiralenkki aamulla oli mieltänostattava.... (NOT!)

Koirille oli sovittu hoitopaikka päiväksi, koska matkoineen päivä olisi niin pitkä, etten halunnut niiden istuvan jalat ristissä kotona.
Otimme koirien viemisen jälkeen vielä ystävät kyytiin ja suuntasimme kohti Kemiönsaaren reunaa Kasnäsia.

Kuten näkyy, Kasnäsissa oli jo kirkkaampaa. Vene suuntasi Rosalaan, jossa Viikinkikylä aterioineen (taivaallista!!!) ja rekvisiittoineen. Opas oli taitava puhumaan ja paikka tosi mielenkiintoinen. Harmi, ettei Rosala-Hiittinen saaristoa ehditty tutkimaan sen tarkemmin. Ehkä sinne voisi mennä yhteysaluksella joskus ja ottaa vaikka fillarin mukaan.

Rosalassa pysähdys oli tosiaan vain lounaan ja lyhyen kierroksen mittainen.
Kierroksella ehti kuitenkin mm. heittää kirvestä ja ampua jousipyssyllä. 😃  (Voi olla hyvä, että aikaa oli vähän, meinasi kilpailuhenki iskeytyä porukkaan....)

Rosalasta vene jatkoi avomerelle, kohti majakkasaarta.
Kotona ei todellakaan tullut mieleen laittaa aurinkorasvaa. Se olisi voinut olla nenän kohdalla vähän viisasta, mutta miten se nyt menikään: tämän aamun puna on huomisen bruna..... 

Saarella oli mielenkiintoinen historia.

250 porrasta ja parit tikapuut ylös.
Ja samat alas. 

14. portaalle on aikanaan pudotettu kranaatti, kun veli venäläinen hyökkäsi. 

Suomalaisilla oli tässä vaiheessa vain yksi kranaatti ja pudottivat sen tähän kuiluun. 

Tuolla portaalla näkyy edelleen kranaatin räjähdyksestä tulleet kolot.

Ja vihollinen poistui.

Tällä hetkellä saarella ei enää pesinyt muita kuin joutsenperhe.

Saarella pesii yli 5000 haahkaparia vuosittain. Haahkanpesiä on penkkien, pöytien ja muiden rakennelmien alla, lisäksi niitä varten on tehty metreittäin erillisiä pesäsuojia. 

Saarelle ei oteta koiria ollenkaan ennen kuin heinäkuun lopussa tästä syystä.

Kalliot olivat ihana sileät ja pyöreät. Majakassa oli upeita kuvia syksyn myrskyjen aikaan otettuna, samoin talven jään- ja lumenpeittämänä. 

Tuonnehan ei pääse rantautumaan, jos tuuli on liian kova. Itse asiassa me olimme vasta alle kymmenes retki tälle vuodelle, ja seuraavan päivän retki oli peruttu kovan tuulen vuoksi. Oppaat kertoivat, että ovat ehtineet tehdä runsaasti peruskorjauksia saarella tämän alkukesän aikana, koska turisteja ei ole ollut.

Majakkasaari on tätä nykyä Turun Yliopiston omistuksessa.

Paluumatkalla vähän ennen Kasnäsia alkoi tulla pilvisempää, mutta missään vaiheessa ei onneksi satanut. Olimme jo vähän nälkäisiä kaikesta meri-ilmasta, joten Dragsfjärdissä oleva suloinen Road Cafe Yttis kutsui pysähtymään pizzalle, joka totisesti kruunasi päivän. 

Jätimme ystävät kyydistä ja noukimme pojat. Koirilla oli ollut hyvä päivä, lenkkiä ja lepoa. Iltapalan jälkeen kaatuivat kotona unille, joten edes iltalenkkiä ei tarvinnut harkita.

Retken pituus oli 10:30 - 17, meiltä meni vielä reilu tunti matkoihin satamaan ja sieltä pois.

Oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Ja herätti taas kerran innostuksen harkita vuoden päästä Örön retkeä. Sinne voi nykyään mennä yhteysaluksilla niin, että maissa-oloaika on vähän pidempi kuin pari tuntia.

Samalla porukalla voi olla, että tässä on ensi kesälle suunnitelma.

Saaristossa

Minulla on vanha luokkakaveri, suoraan sieltä kivikaudelta eli ala- ja yläkoulusta. 
Hän lähti heti opiskelujen jälkeen töihin Saksaan ja arvatenkin löysi itselleen ihanan miehen ja jäi sille tielleen. Ovat olleet naimisissa Saksassa nyt hyvinkin sen 30+ vuotta. Emme siis tapaa useinkaan, mutta kirjoittelemme aika ajoin ja olemme suunnilleen perillä toistemme kuulumisista.

Kävin heillä syksyllä 2016. Tuolloin Marianne käytti minua useilla eri joulumarkkinoilla ja oli aivan ihanaa käydä heillä. Tänä vuonna oli meidän vuoromme tarjota heille vieraanvaraisuutta, vaikka he vähän pyristelivätkin alkuun vastaan.

Istutaan iltaa pienen purtavan äärellä meillä.

He lensivät Suomeen ja tulivat junalla meille. Kävin hakemassa rautatieasemalta ja suunnitellusti lähdimme seuraavana aamuna kierrokselle Turun saaristoon. 
Me Mariannen kanssa kävimme koulua Lappeenrannassa, hyvin eri puolella Suomea siis, joten Turun saaristo on heille sikäli vierasta maisemaa ja olivat kovin toivoneet jonain vuonna pääsevänsä sinne tutustumaan. Kun kuulin tästä, tarjouduin tietenkin paikallisoppaaksi, koska bussilla matkustaminen on vaan hirmuisen hankalaa niiden nihkeiden aikataulujen vuoksi. Ja saariston lautta-aikataulut yms voisi estää tutustumasta paikkoihin, kun pitäisi vahtia kelloa, että ehtii takaisin bussiin.

Aloitimme aamun tutustumalla Sauvon Karunan pieneen kivikirkkoon. Se on uskomattoman upealla paikalla meren rannalla, jotenkin tunnelmallinen ja kaunis pieni kirkko. Sisälle ei päästy, mutta olen aiemminkin lähettänyt tyttärelleni kuvan ehdotuksella "jos joskus menette naimisiin niin äidillä on hyvä idea hääpaikasta....." 😁  (Tytär arvostaa näitä vihjeitä todella.....)

Tuohon kirkkoon voisi saapua ja sieltä poistua esim. veneellä....  Rannassa on hyvä laituri ja siitä ei montaa askelta tulisi edes hääparille nousta kirkkoon.

Hautakivessä lukee "Iris Messner 1943-1985"

Tämä pronssinen tyttöpatsas on viehättävällä tavalla toteutettu. Tyttö katsoo kirkkoa kuin kaihoten. 

Karunan kirkko

Ajoimme Karunasta Paraisille ja kävimme nopeasti vilkaisemassa kalkkilouhoksen. Kuulin, että Talvivaara on monta kertaa suurempi kuin tämä Paraisten kaivos, joka sekin on sellainen, että kaivoksessa ajavat autot näyttävät leluilta. Syvyyttä lienee 150 metrin luokkaa enkä pysty käsittämään miten se voidaan joskus maisemoida, kun kaivostoiminta loppuu. Uimalaa siihen ei voi syvyyden vuoksi rakentaa.... toivottavasti.

Mutta nähtyäni sen jälleen ymmärrän erinomaisesti, miksi noita kaivoksia vastustetaan niin kovin. Onhan se aivan syntisen ruma. 

Paraisten kalkkilouhos

Paraisilta jatkoimme kohti saaristoa, pysähdyimme Sattmarkissa kävelemään pienen Robinson-luontopolun, jolla näki noin 50 eri sävyä vihreää. Luonto on käsittämättömän upea näin kesän alussa! 
Siitä ajoimme sitten kohti Nauvoa. Lautta olikin huomattavan suuri. Olimme nimittäin hyvin pitkässä jonossa ja ehdin sanoa, että taidamme joutua odottamaan seuraavaa lossia ruuhkasta johtuen. 
Mutta kissanvillat, me ja perässä tulevat 15 autoa mahdutettiin lauttaan heittämällä....

Nauvossa söimme L'Escalessa ja kävelimme pitkin Nauvon venesatamaa ja kävimme uimarannalla. Siellä oli kauniit kalliot, ihmisiä ottamassa aurinkoa ja paikka on niin kaunis.

Aina käy niin, että puoliso jää kuvasta, koska ottaa kuvaa....

Nauvossa kävimme kaupassa, jotta ystävät saivat ostettua vielä tuliaisia eli saaristolaisleipää. Pahus kun en tajunnut etukäteen leipoa, olisin voinut antaa parikin isoa limppua vietäväksi/syötäväksi.

Nauvosta jatkoimme vielä Korppoon suuntaan ja menimme seuraavalla lautalla yli. 
Korppoo oli vähäinen pettymys. Ensinnäkin tie kulki hyvin pitkälle metsien ja peltojen keskellä, merta ei nähnyt juurikaan. Korpoströmissä ei ollut oikeastaan mitään ja koska olimme jo syöneet, ei uusi ravintolakierroskaan houkutellut. 

Mutta olimme ilahtuneita siitä, että merivesi tuntui olevan kirkasta. Laiturin päässä näki yllättävän syvälle pohjaan, ja päätellen vieressä olevien "pikkupikku paattien" eli purjeveneiden koosta, syväystä oli varmasti kolmisen metriä....

Ajelimme rauhassa takaisinpäin suoraan Turkuun. Siellä he jäivät vielä hotelliin yöksi ja jatkoivat matkaa kohti Tamperetta ja siskon perheen luokse. 

Oli kyllä ihan mielettömän kivat pari päivää! Ihana saada juoruta rauhassa ja päästä kunnolla kärryille mitä ihmisille kuuluu. 

Luonnollisesti jäämme nyt pohtimaan olisiko se joulukuussa 2026 aika meidän harkita uutta joulumarkkinamatkaa, koska Moselin alueen viininviljelijät järjestävät jotain, jossa hekään eivät ole koskaan käyneet. Olisi kiva tehdä jotain yhdessä uudelleen.

Pohjoisessa, loma vol 1

Ei ole oikein kulkenut. Parikin aloitusta naputeltu, ja sitten päädytty poistamaan.
Tuntuu siltä, kuin "kaikki" olisivat nykyään vain somessa, joten kun kuulumiset on kertaalleen päivittänyt sinne, ketään ei kiinnosta. En nyt kuitenkaan vielä poista blogi-alustaa. Olkoon päiväkirjamaisena matkassa.

Me olimme ensimmäisellä lomalla. Tämä kesä on pätkitty pieniin ja vähän pidempiin pätkiin lomien suhteen. Pakon edessä. Koska työnantaja vaatii käyttämään tietyn määrän lomaa lomakaudella ja oma suunniteltu loma menee kauden yli.... onneksi oli joustavat työnantajat. Ei tarvinnut vääntää.

Jo viime syksynä sovittu reissu pohjoiseen ystäväperheen kanssa. Tuli niin kovin tarpeeseen.

Pakkaustetristä.

Perjantai-iltana auto junaan Pasilassa.

Hyvin valvottu yö takana (karmea meteli noissa vaunuissa) ja perillä Oulussa lauantaina.

Herätys oli vähän karu: juna hiljensi, laitoin valot ja kuiskasin miehelle "paljon kello on?" ja kun hän mainitsi sen olevan 8:01 (juna perillä 8:10), alkoi melkoinen show.....

Yöjunassa ei siis kuulutella seisakkeita eikä asemia, ja juna pysähtyy todella taajaan koko matkan. Verhot ovat loistavat pimentämään, joten hiukkaakaan päivänvaloa ei hyttiin tullut eikä voinut päätellä ajankohtaa. (Ei toki voisi muutenkaan, yöttömät yöt....)

(Juna toki pysähtyy Oulussa hyvinkin puoli tuntia, joten siinä ei ollut edes kiire. Mutta koirat olivat tässä vaiheessa pidättäneet jo sen 9 tuntia ja arvasin niillä olevan jo hätä pihalle....)

Auto kyydissä (boxi näkyy).
Ounasvaaralla pieni kävely, jotta pojat sai verrytellä ja piipahdettiin lintutornissa.

Ensimmäinen lenkki kävellen.

Äkäslompolo/Ylläs - mitä näitä nimiä nyt paikalle löytyy.
Viehättävä paikka, runsaasti patikkareittejä, rauhallinen paikka ilman mitään yökerhoelämää.

Asuimme mökissä, josta keskustaan autolla 3 km, kävellen toista reittiä saman verran. 

Keskellä skutsia mutta kuitenkin lähellä kaikkia palveluita.

Pirunkuru

Oli nimensä mukainen. Varsin pirullinen kiivetä, koska nuo rakan lohkareet tahtoivat lähteä luistamaan jalkojen alta ja aiheuttaa vyöryn. Jokaisen piti kavuta omaa reittiä. Koirat oli pakko päästää parissa kohtaa menemään irrallaan, koska niidenkin tassuista lähti pientä rakkaa valumaan ja aiheutti vaaratilanteen. Aivan hitonmoinen jumppa.

Jee, löysimme lunta.

Tunturin laella oli kota, jossa paistoimme välipalaa ja otimme todella ansaitut kahvit.

Tarkoitus ei ollut koko viikkoa pelkästään patikoida. Koirien takia sitä toki tuli väkisinkin, mutta esim. aamulenkit pystyin hoitamaan itsekseni kuten kotonakin niin, että muut saivat nukkua vielä sen 30-40 minuuttia pidempään ennen kuin karvaiset kaverit olivat joka paikassa hösäämässä.

Läskipyörät oli pakko vuokrata. Se oli selvää jo alusta lähtien ja Äkäslompolon Sport Shopin nuoret myyjät hoitivat homman niin tyylikkäästi, että jätimme heille erinomaisen ja kiitollisuutta tihkuvan arvostelun. Olimme vuokraamassa fillareita, kun paikalle osui perhe, joka oli tehnyt varauksen netistä jo etukäteen. Heillä oli alakouluikäinen natiainen, ja se, miten tämä tuleva fillaristi koulutettiin itselleen uudenlaiseen pyörään olisi ollut videoimisen arvoinen. Myyjä tiesi miten työ tehdään ja hoiti sen loistavasti. Oli ilo katsoa kun tämä pieni ihminen aloitti sähköfillarilla ympäri pihaa leveä hymy huulillaan.

Meillä on porukalla ollut periaate: se, joka on päivän päätteeksi puhtain, hoitaa tiskit. Tämä kerrottiin myös tuolle natiaiselle, ja hän nauroi ääneen vedellessään pihalla olleen lätäkön läpi pariin kertaan niin, että kura roiskui. Vanhempansa nauroivat ja sanoivat, että taitaa muistaa tämän kaikkein pisimpään koko lomasta.

Meillä meni kaikkien vaatteet pyykkiin kumpanakin pyöräilypäivänä, koska reiteillä sitä kuraa riitti. Ei tarvinnut varta vasten ajaa lätäkköön, lätäkkö oli ainoa, mistä pääsi eteenpäin eikä läskeissä ole lokareita..... 

Aamulenkillä ennen päivän urakkaa

Taisin rakastua. Taas.

Tunturin S-koon läski oli parempi ajettavuudeltaan kuin oma.

Saatan (taas kerran) harkita tuon nykyisen fillarin myymistä ja sittenkin tuon läskin hankkimista.

Epäilen, ja tämä täytyisi vaan todistaa, että uskaltaisin ajaa läskillä läpi vuoden, koska tuo iso rengas suorastaan imeytyy asfalttiin, joten se olisi talvellakin tukevampi kuin ohuempi rengas.

Viiden hengen porukassa voisi sattua ja tapahtua, mutta selvittiin yllättävän pienin vaurioin. Allekirjoittanut tömäytti läskin suoraan päin mäntyä - kirjaimellisesti. Tilanteessa katsoin siis sivulle maisemaa ja ehdin havaita, että vauhtia on ja puu lähestyy. Joku alitajuinen vinkki oli, että älä käännä tankoa koska silloin jää nakit väliin. Niin poksahti. 

Paikallaolijat kertoivat, että myös kypärä napsahti vähän runkoon, itse koin sen niin, että putosin fillarin satulan ja tangon väliin seisomaan eikä mihinkään sattunut. Jälkeenpäin tosin vasen polvi oli sen verran sinertävä (nyt jo keltainen), että johonkin se on osunut. Poljin tai eturenkaan osa. Mitäpä väliä sillä.

Läskin paras puoli: blondi voi pyrkiä kiipeämään sillä puuhun, mutta läski suojaa vahingoilta. 😁

Varkaankurun alajuoksua läheltä Kesänkijärveä

Aamulenkin maisemaa seuraavana aamuna Kesänkijärven ympäri -kierroksella.

Kuerlinkat

Kerrankin asianmukaisella korkeudella katukyltti. 

Suomen muotoisen pilven alla järven rannalla

Porukan teini hoksasi kysyä etukäteen, voisimmeko käydä Neitokaisella. Kukaan ei edes muistanut sen olevan ihan lähietäisyydellä, joten drone mukaan ja sinne.

Harmittavaisen soista maastoa ja maaston märkyydestä johtuen emme pystyneet paljon Turusta Ouluun ulottuvaa vyöhykettä kauemmas kävellen menemään. Koirat sen sijaan polskivat menemään Turun rannikolla ihan huolella.... 

Jounin kaupan poro

Me olimme tilanneet Rovaniemen Prismaan valmiiksi kerätyt (perus)ruuat jo etukäteen ja noukimme ne mennessä kyytiin. Päätös oli aivan mainio, koska pakko sanoa, että tuo paljon kehuttu Jounin kauppa tuotti melkoisen pettymyksen. Oli kuin vanhassa Neuvostoliitossa, jossa hyllyt ovat tyhjänä ja esim. lomaviikon torstaina emme saaneet enää leipää koska sitä ei ollut. Kotimatkalla lauantaina tuli sitten useampikin Keskon rekka ylöspäin vastaan, lienee siis kuormapäivä.

Mutta vaikkei sesonki nyt ihan parhaillaan olekaan päällä, luulisi paikallistenkin haluavan jotain ruokia ostaa. Mekin etsimme kuitenkin vain peruselintarvikkeita.

 

Rauhallinen ja kaunis viimeinen ilta.

Viimeisen aamun aamulenkiltä hyvästit järvelle ja vielä yksi kuva kylteistä. 

Aika moni noista reiteistä tuli kuljettua ja ikävä jäi.

Kaikkensa antaneet.

85 km tassuissa viikon aikana.

Varkaankurun putous

Suomessa on mahdottoman kauniita paikkoja. Joka kerta kotimatkalla mietin, että osa sydäntä jäi taas tunturiin, niin nytkin. 

Kaukana se vaan on. Onneksi meillä on kaksi kuskia niin pystyttiin vaihtamaan. Silti kahden hyvin lyhyen pit stopin taktiikalla puhdasta ajoaikaa meni hyvinkin 13,5 tuntia, lähemmäs 14 itse asiassa.

Kotiin oli kiva päästä. Oma sänky on mukava ja uni tuli kutsumatta. 

Nyt jaksaa taas tovin, ennen seuraavaa pätkää.