Elämänmuutoksia

Arkipäivien plussapostauksessa vähän vihjailinkin jo kertoneeni lääkärille ikäviä uutisia. Olen irtisanoutunut.

Päätöstä en tehnyt kevyin perustein. Onhan tämä muhinut ilmassa jo reilun vuoden. Ilmapiiriongelma töissä on ollut paikka paikoin käsinkosketeltava ja olen ollut onnellinen töissä vain polilla. Pärstäperusteinen johtaminen ei vaan sovi itselleni.
Kyselin mahdollisuutta erilaisiin "vaihtoihin". Olisin toivonut työnkiertoa kasvattaakseni osaamistani, halusin kouluttautua ja kokea uutta. Kysyin vuorotteluvapaata. Kaikkeen vastattiin yksiselitteisesti, ilman perusteluita "ei".  En nähnyt hirveästi vaihtoehtoja.

Muuton jälkeen palikat alkoivat loksahdella paikalleen: sain soiton itselleni täysin uudesta paikasta ja tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä. Joten jo kesäkuun alussa puhaltavat uudet tuulet. Katsotaan. 

En lähde ovet paukkuen, en polta siltoja takanani.
Olen aidosti pahoillani, että en saa kouluttaa kollegaa polityöhön ja lääkäri jää yksin. 
Ja jännittää aivan hitokseen.

Ehkä ihmisen kuuluu vaihtaa noin 10 vuoden välein?

Silmät laitettu kuosiin: ripsien ja kulmien kestoväri.

Olen käynyt tekemässä yhden vuoron uudessa paikassa. Porukka otti todella avoimen iloisesti vastaan. Sain kysellä tyhmiä, sain kyseenalaistaa, sain vastauksia.

Osastonhoitajan kanssa vaihdoin muutaman sanan. Nauroin tekeväni nyt isoja muutoksia, olkoon viiskymppisen villitystä. Vaihdoin osoitetta ja nyt työpaikkaa. Jospa pidän miehen, lapset ja koirat vielä. 😂

Kuisti on kuin kasvihuone. 

Vielä en uskalla laittaa maisseja ja sisäkasveja pihalle,

yöt ovat olleet sen verran viileitä.

Jossain kohtaa koti alkaa olla remontin osalta tehty. Keittiöstä puuttuu vielä joitain etusarjoja, laatikostot ovat paikallaan ja toivon mukaan tällä viikolla saadaan sähköt ja sitä myöten liesi ja uuni käyttöön. 

Viikonloppuna tehtiin myös pikkuremppaa vessaan. Mies laittoi sinne uuden pöytätason ja vielä pari pienempää hyllyä, joten sain tavarat paikoilleen eikä lattialla ole enää mitään. JEE! (Miten helppo siivota kun imurin saa joka koloon!)

Tilasin Torista pitkän harkinnan jälkeen 325 cm pitkän pitsiverhon. Se ei ollut kallis, mutta aina arveluttaa ostaa sokkona. No, kävi tuuri ja sain mielestäni aivan ihanan pitsikapan kuistille. Käsinvirkattu. Ihastelen noita ihmisiä, jotka osaavat tehdä tällaisia käsitöitä. Itse neulon kyllä sukat pakon edessä, mutta minusta ei ole näpräämään.... 

Kuistilla vihdoin verhot

Halusin jatkaa vanhan VPK:n naisosastossa muutosta huolimatta. Huhtikuun alussa en päässyt kokoukseen, koska kaikki oli kotona vielä sekaisin. Nyt päätin ottaa ajan itselleni ja lähdin pontevana liikkeelle. Varasin ylimääräisen 30 min ehtiäkseni käydä Kukkatalossa ja olin sopinut nappaavani yhden ystävän kyytiin. Joten hyvin poikkeuksellisesti moottoritielle. (Koska reitti Kukkataloon olisi siitä "suorempi".)

VIRHE!!!

Puolimatkassa ensin asfaltointityömaa, ja tuntemattomasta syystä letka pysähtyi viideksi minuutiksi täysin paikalleen, vaikka vain toista kaistaa tehtiin.

Muutama sata metriä sen jälkeen, vauhti oli juuri noussut n. 100 km/h, säikähdin kun salama iski näkökentässä taivaan poikki ja samantien alkoi tulla rakeita ikkunaan. 

Siitä pari sataa metriä ja tiellä olikin jo 10 cm raekerros:

Suvikelit

Vauhti putosi 40 km/h ja mentiin kieli keskellä suuta.
Vastaantulevien kaistalla oli jo kolme autoa pois tieltä: yksi nokka minua kohti keskikaistaleella, toinen perä pystyssä rinteessä tien toisella puolen ja kolmas nokka samaan suuntaan kuin itselläni.... 
Yksi ensihoitoyksikkö oli paikalla ja matkan aikana vastaan tuli vielä viisi lisää siniset vilkkuen. Lopulta tuli vielä Pelastuslaitoksen paloautokin.... 

Toivottavasti ihmiset selvisivät loukkaantumatta!

Minä EN ehtinyt Kukkataloon. en lopulta edes yrittänyt. Noukin kaverin ja ajettiin suoraan kokoukseen. Illalla kotiinpalatessa aurinko paistoi, (vanha) tie oli kuiva ja oli epätodellinen olo, että lumiset kuvat olivat edes totta.

Syysloma, ensimmäiset päivät

Googlen Maps -sovellus kertoi kotoa lähtiessä, että matkaan menisi 4 tuntia ja vartti.
Koska lukiolaisen perjantaikin on pitkä, ei päästy lähtemään mitenkään hyvissä ajoin.

Porvoon kohdalla moottoritiellä.

Vanhana Porvoolaisena pidin tätä sateenkaarta onnentuojana.

Sen toinen säde osui suunnilleen vanhaan kotiin. ♥

Ja tietenkin olin hyvin toiveikkaana siitä, että jotenkin päätyisimme perille ajoissa, suunnitellut matkan varrelle vielä yhden ylimääräisen lenkin.... onneksi sentään vasta 15 km ennen kohdetta.
Mutta onneksi oltiin ostettu kassillinen ruokaa jo kotoa, ettei tarvinnut enää lähteä kauppaan siinä hässäkässä.

Perille kuitenkin päästiin. Koirat oli siinä vaiheessa jo hyvin nälkäisiä ja levottomia, satoi ja oli pilkkopimeää.
Majoitus oli todella hyvä!! Huoneisto oli jopa parempi kuin odotettiin!

(Kuvan ottohetkellä ihmiset on ehtineet syödä rahkaa purkillisen suurimpaan nälkään, 

koirat omat eväänsä ja lisäksi pilkkoneet rahkapurkit pitkin....)

Yö oli todella levoton. Nukun aina erittäin huonosti vieraassa paikassa, tyyny oli liian littana ja molemmat koirat kulki kuin levottomat sielut....
Aamulla nousin heti kuuden jälkeen tuskastuneena pyörimiseen, ja teen jälkeen lähdettin tutustumaan paikkaan kävellen.

Mies totesi, että Opelia koskee samanlaiset painorajoitukset

kuin Finnairilla: en siis saisi tuoda kotiin puolta matkalaukullista kivoja kiviä.

Miehet!!

Pitkän lenkin jälkeen paluu majapaikkaan ja kahvipannu tulille. Paistoin myös munakokkelia ja pekonia, vähän ensimmäisen aamun iloksi. Ipanakin heräsi ja syötiin kunnolla.
Sitten lukemista, tulevien päivien suunnittelua ja yleistä laiskottelua. Sitä niin tarvitaan!!

Minä lähdin käymään kaupassa ja toinkin tullessani suuret ostokset sekä ihmisille että koirille.
Syötiin lounas ja sitten lähdin Ipanan kanssa kylpylään.
Vesidisco, liukumäet, vastavirta-allas.... olihan se lihasoppaa ja joka paikassa hurja tungos (puhumattakaan mitä tällainen hoitajan planttu pohtii noista altaiden vesistä ja siitä kun sitä menee suuhun.....). Mutta hyvällä fiiliksellä.

Suunnittelu jatkuu.

Tykkään kartoista. Ja suunnitelmista.

Ja kahvista. Niiden kanssa.

Iltapäivällä vielä lenkki koirille, vähän toista reittiä.

Täällä on mainiot lenkkipolut.

Edellisen yön oltua mitä oli, kuvittelen ainakin, että jatkossa nukutaan koko porukka. Ainakin kakkosyö meni täysin unten mailla, meiltä kaikilta.

Olin jo ehtinyt vähän huolestua junnukoirasta, koska se tietenkin sinkoutui järveen heti ensimmäisenä aamuna ja oli jotenkin veto pois koko päivän. Ehdin pelästyä, että se sairastuu (kaipa koirakin voi vilustua...) tai jotain. Mutta kyse olikin vain väsymyksestä, ja 12 tunnin yöunien jälkeen tuo olikin vauhdissa. (Ei tosin uinut enää, tassunsa kasteli, mutta taisi muistaa, että kylmää se jo on....) Eduhan ui joka välissä. Tuollainen kanadalainen tarkenee, sitä varten se on jalostettu....

Kanukki pluttaa

Täällä on mielettömät ulkoilumahdollisuudet. Joka päivälle riittäisi eri patikkalenkki.
On pururataa, kuntorataa, hiihtoladun pohjaa, E10-patikkareittiä, perinteisiä pyörtie/jalankulkutie-yhdistelmiä, ja sitten tietenkin ihan polkuja. Mieletöntä!
Tällainen arkielämänsä patikoija nauttii tästä enemmän kuin mistään.

Hyvät reittiopasteet

Korkeuserot tosin oli ainakin sunnuntaisella reitillä sellaiset, että vannotin miestä toiseenkin kertaan olemaan tuomatta minua tänne koskaan hiihtämään....  joutuisin kantamaan sukset kävellen, koska en uskaltaisi kuuna päivänä laskea noita mäkiä enkä pystyisi kiipeämään toista ylös.

Olin kaukaa viisas ja raahasin mukana vinon pinon kirjaston kirjoja. Se aika kun ei patikoitu pitkin poikin, istuttiin enemmän ja vähemmän lukemassa. Takkatulta poltellen, teetä tai kahvia siemaillen.

Ehkä arkena sitten täytyy lähteä vähän sivistymään. Ainakin sen verran, että käydään ihailemassa Imatran Valtionhotelli. Hieman harmittaa, että koskinäytöksiä ei ole koko vuonna, koska voimalaitosta korjataan.

Ei näitä maisemia väsy katsomaan ollenkaan.

Ipana kylpee tohkeissaan, me taas nautitaan muuten vaan vapaasta.
Kyllä se on loma, mikä ihmisellä on aina mielessä!!!

Mahtavaa viikkoa kaikille!!