Viikonlopun tohinoita ja sadonkorjuuta

Olipa jotenkin kiireinen viikko, joka jatkui vielä viikonloppuun. Silti näin maanantaina on olo, etten ole tehnyt mitään.

Tein viime viikolla parina päivänä ylimääräisen iltavuoron toisessa työpaikassa ja perjantaina oli ihana tulla kotiin suoraan saunaan. Lauteilla istuimme ja puhuimme, että pitänee aloittaa takan paikan valmistelut ja lauantaina lenkin jälkeen vähän kokeilin rappauksen reunaa, joka repsotti. Siitähän irtosi jonkin verran vanhaa maalattua pintaa ja kas, alta löytyi mm. vanhaa sanomalehteä. Ei ollut siis takka tehty vasta 90-luvulla, vaan oli alkuperäinen. Hyvä, että tuli purettua.

Saman lehden ilmoituksista saisi hyvän hevosen ja 

sille apilaheinää. 

Hirveän paljon rappaus ei irronnut. Hioimme vaan reunat suoraan. Sitten piti rapsutella tiilten päältä kaikki irtonainen pois. Se pölyn määrä jälleen.....  pahimmillaan myös palovaroitin kiljaisi, kun pöly tietysti kävi sen nenään siinä alapuolella hiotessa.

Lopulta lattia oli kohtuullisen siisti. Vedettiin ruman keltainen vedeneristys/praimeri pintaan ja jätettiin kuivumaan. Tähän on välillä myös rakennettu "seinät", joiden taakse betoni voidaan lattiaankin valaa. Jospa tällä viikolla saisi betonin levitettyä ja seinän hierrettyä myös siistiksi. Sitten muuri pitää maalata ja nuohooja tulee poraamaan piippuun uuden liitäntäreiän. Lopulta takka voidaan asentaa.

On tämä ollut aika jumppa, mutta toki talvella liekkien ääressä istuessa kiittelen itseäni, että tuli tehtyä.

Vanha työpaikka kyseli josko tulisin tekemään yhden vuoron. Sovittiin sunnuntain iltavuorosta. Matkan varrella se sitten vaihtui niin, että päädyin tekemään yövuoron la-su. Hullu!! Minähän en ole kuuluisa valvomaan ja varsinkaan tekemään yövuoroja. Sehän oli yksi syy, miksi työpaikkaa vaihdoin viimeksi. Ahneudella on siis se kuuluisa loppu ja päätyy hommiin, joista ei niin välitä.

yökkö

Menihän se. Meitä oli kolme vanhaa sijaista ja yksi kesätyöntekijä. Vanha työkaveri nappasi kyytiin la iltana ja ajettiin yhdessä töihin. Samoin sain kyydin kotiin, mikä oli toki kivaa, koska en kokenut itseäni kovin vakuuttavaksi kuskiksi siinä 25 tunnin valvomisen jälkeen....

Onneksi yö oli mukavan rauhallinen, vaikka tekemistä oli koko ajalle. Ei ehtinyt pysähtyä nuokkumaan, mikä on pahinta yövuorossa.

Torkuin muutaman tunnin sunnuntaina aamulla ja sitten lähdin liikkeelle. Parasta pysyä liikkeessä niin ei uuvahda.

Tyrnejä on saatu kerättyä hyvin vähän. Suurin osa ei suinkaan ole vielä edes kypsiä ja kerääminen on todella hidasta. Mutta kuivuri on pöhissyt nyt yötäpäivää ja ensimmäinen satsi oli valmista. Rouhin sen ja kuivatin rouhetta vielä pari tuntia homehtumisen estämiseksi. Osa marjoista kun jää aina vähän kosteiksi.

Tyrnirouhe on niin hyvää!!

Nam!!

Sain vaihtokaupalla ison puskan Mojito-merkkistä minttua, ja keräsin siitäkin lehtiä. Pari satsia teetäkin olen keittänyt, ja koska olen niitä hassuja ihmisiä, jotka tykkää hammastahnan makuisesta teestä, tuo on ihan herkkua. Tein ison kannullisen jääteetäkin kaappiin. 

Loput keräämistäni lehdistä jätin kuivumaan hellan päälle (ei ole lämmitetty). 

Varsinainen sadonkorjuutaso: tarjottimilla kuivuu -30% laputettua leipää koirille, sitten muutama hassu kanttarelli ja minttua.

Syksy saa pikkuhiljaa tulla

Ihanat elokuiset hämärät illat ja kuulaat aamut!! 
Muistan taas, miksi yleensä tykkään kovasti suunnitella kesäloman elokuulle. Silloin, kun se muista syistä johtuen on mahdollista.

Edelleen auringonlaskut on aika ajoin todella huikean värisiä. Ja nämä tummat hämärät illat tekevät sen, että nimenomaan värit tulevat esiin. 

Herra vanhapoika viihtyi tämänkin kesän ulkona. Kastelin kaktuksia aika tavalla silloin keväällä ennen ulostuontia, sittemmin olivat siinä helteessä ja myöhemmin taas viileämmässä. Olen joitain kertoja nostanut ne lautaselle, kaatanut kunnolla vettä ja jättänyt useaksi tunniksi siihen imemään. 

Tämä tyyppi kiittelee sitten taas kukkakruunullaan.

Hiukan harmittaa, että tuin sen pystyyn tuon kepakon avulla. Nyt kaktusraukkaan on painunut ura tuosta kepistä 😕

Mutta toipunee.

Harkitsen jälleen sen katkaisemista ja istuttamista uuteen ruukkuun. Lähinnä siksi, että aivan alkuaikoina sitä ei ole ehkä hoidettu parhaalla mahdollisella tavalla ja tästä syystä varsi on kovin muhkurainen. Aikojen kuivuus ja kosteus näkyvät. Pelkään vaan, ettei se leikkauksesta tokenisi, ja tästä syystä hillitsen itseni. 

En sitten tiedä kuuluisiko tämän näköisten kaktusten ylipäänsä olla "roikkuvia" eli pitäisikö sen antaa kaatua maahan ja kasvaa sitä pitkin?

Satunnaisesti on ollut kauniita iltoja ja olen päässyt grillaamaan edelleen omaa kesäherkkuani: ruisleipää, jossa juustoa ja tomaattia.

Olimme pyytäneet ystävät kahville ja harmikseni juuri sinä iltana sitten satoi. Lettutaikina oli tehty valmiiksi, että olisin saanut lettukestit pystyyn, mutta kun ei onnistunut. Toivottavasti myöhemmin. Lettujahan voi syödä syksymmälläkin, se ei kesää vaadi. 

Sadonkorjuuaika on ollut kesäkurpitsoiden kohdalla. Chilit vasta kukkivat, joku raakilekin siellä näkyy olevan. Ja sitruuna kukkii nyt toista kierrosta kun oksat ovat jo täynnä pieniä kesällä pölytettyjen sitruunoiden alkuja!! Mietin vaan miten se ne kaikki mahtaa kestää....

Tyrnit alkavat olla kohta valmiita kuivuriin. Edellinen urakalla tehty rouhe onkin syöty kaikki pois, joten odotan innolla uutta satoa. Tyrni tekee aivan käsittämättömän määrän marjaa tänä vuonna. Ja onneksi ne ehtivät kypsyä ennen syyskuuta, koska lähdemme viikoksi reissuun ja olisi ollut harmi, jos olisivat jääneet linnuille... 

Koska meidän tyrnit on sitä vanhaa kantaa, jossa on orapihlajan tyyppiset piikit, näiden kerääminen tulee olemaan ratkihupaisaa.... (NOT!)

Mutta kiittää tekijäänsä sitten kun on noukittu. Täytyy aloitella pikkuhiljaa. Kuivuriin ei niin hirveästi kerralla mahdu, joten useampana päivänä noukkien saa kädet pidettyä verinaarmuilla pitkään. 

Itse olen hakenut vähän iltatöitä. Budjetti vaatii nyt melko tarkkaa pohtimista, joten koen helpommaksi käydä tekemässä joitain extratunteja muualla korjatakseni vähän tilannetta. Eihän se kevyttä tai helppoa ole, ja täytyy pitää visusti vaari, ettei mopo lähde keulimaan ja ala mennä taas liiallisen urakoinnin puolelle. 

Mutta kuulumisiin!

Pieniä iloisia asioita

Edellisessä kodissa toivoin vuosia portaita, joiden leveys riittäisi siihen, että portaille voisi laittaa kukkapurkit. Pieni asia, mutta toivoin kuitenkin. Siellä takaovelta rakennetut portaat olivat niin kapoiset, että mikä tahansa purkki olisi ollut tiellä. Lisäksi pelkäsin, että ne putoavat koirien juostessa ohi.

Nyt minulla on ne portaat!! Ja siis portaat on olleet jo reilun vuoden ja vasta kun löysin edullisesti isoja pallokrysanteemeja, hoksasin, että niitä voi ainakin kokeilla.

(Edelleen on mahdollista, että kohta on purkit palasina, jos herrasväki ottaa liian vauhdikkaasti raput alas, mutta surraan sitä sitten....)

Voiko ihminen iloita pienistä asioista näin paljon?

Kunhan krysanteemit vielä aukeavat ja loistavat keltaisena,

loistan minäkin kuin aurinko.... 

Pienet arkiset asiat, joista jaksaa iloita, kantavat pitkälle. Klishee ehkä, mutta pätevä.

Toisena iloisena asiana havaitsin aamulla perinteiselle lenkille lähtiessä tohkeissaan olevat koirat ja kauniin auringonnousun. 

Viime talvena setäkoira Bono loukkasi selkänsä ja oli pari kuukautta sellainen, ettei hypännyt sohvalle, sänkyyn tai autoon ja oli selvästi kipeä liikkuessaan. Oli liukastunut paljaalla lattialla ja ilmeisesti venäyttänyt lihakset selästä. Silloin ei aamulenkillä ollut kuin kaksi koiraa.

Se, että se lähtee nyt, ihan samalla innolla kuin nuoremmat veljensä, aamulenkille, on joka-aamuinen ilonaihe.

Aamulla klo 5:20, lenkille lähdössä

Parasta elämässä on kuitenkin arki. Se, että arki sujuu, tekee elämästä pääosin aurinkoista ja hymyn huulille, vaikka sataisikin... 

Mainittakoon, että kuvan ottamis-aamuna katselin taivaanrantaa hiukan huolissani. Päätin ottaa fillarin alle normaalia aiemmin, lähdin ehkä 7:18 kun normaalisti starttaan siinä 7:25. No, matkaa työpaikalle oli vajaa kilometri kun taivas aukesi. Selvisin suurelta osin kuivana, kiitos varhaisemman lähdön. 

Ja ilokseni myös työpäivän jälkeen, Pekka Poudan lupailuista huolimatta, taivas olikin vain pilvinen ja pääsin kuivana kotiinkin. 

Monia asioita on kesken. Takan pohja on täysin tekemättä, aloittamattakin. Toisaalta olohuoneessa on pesty ikkunat! (Priorisointi kunniaan.....)

Pihalla on takaosan ryteikkö täysin rytökärpän pesänä eli sekaisin, siivoamatta, nurmi leikkaamatta, piha ajamatta ja tasoittamatta....  Vadelmat on siirtämättä, minttu odottaa siirtoa ruukussa. You name it, meillä se on todennäköisesti  tekemättä.

Pahimpana, tai se, mikä eniten henkisesti vaivaa, on kiitoskirjeen ja -paketin lähettämättä jääminen vielä, kesälomareissun kiitokset siis. Kun pitää ajaa lentokentälle viemään kuriiriposti. Posti kun ei tullaa, ja makeiset yms kiitokset pitää tullata.... 

Omat koirat on pesemättä ja trimmaamatta, pari kurssia on tilaamatta.

Toisaalta ollaan saatu sovittua kiva ruokailu koiranhoitajien kanssa. Meillä on yksi koirakoe järjestettävänä ja siihen asiat alkavat olla järjestyksessä. Ilmoittauduin kansalaisopiston kurssille, mistä sain riemua koko päiväksi onnistuttuani saamaan paikan. 

Kaiken ei tarvitsekaan olla tasapainossa. Jos jokin kohta on rempallaan, toisessa alkaa olla valmista.

Aikaa tässä vielä on. Syksy on vasta edessä.

Kuukausikuva: heinäkuu

Heinäkuun ensimmäinen päivä valkeni pienessä tihkusateessa. T-paitakeli kuitenkin aamulenkillä. Hyvin nihkeää, vaatteet liimautui ihoon.

Itse asiassa koko heinäkuun alku oli sateista ja märkää. Kun ensin kirottiin sitä kuivuutta, nyt alkoi jännittää tuleeko vastarannan peltojen multa vyörynä jokeen, koska aikamoista järveä sade sinne rakenteli ja tuo sininen savi tunnetusti luistaa.....
(Itse vetäisin kunnolla lipat aamulenkillä yhdessä alamäessä. Jottei menisi ranne, otin vastaan jalalla, joten lonkka sinelmillä ja sääressä tehokas asfaltti-ihottuma... puhumattakaan miltä kroppa tuntui pari päivää tapahtuneen jälkeen.)

Lehmät ovat tulleet. Vielä eivät tule kohdalle, mutta hyvän matkaa ovat jo lähempänä.

Loppukuusta ollaan ihmetelty aivan älyttömän viileitä aamuja. Kaunista on, mutta kylmää. Fillaroidessa pitää jo pohtia ottaako lapaset käyttöön vai ei. Heinäkuussa!!!

Vaatehuoneen ovi ja muuta pikku puuhaa

Näin Pinterestissä (kaiken pahan alku ja juuri mieheni mielestä... 😂) hauskan idean ladon ovi -ovesta sisätiloissa. Ja siitähän ajatus sitten lähti.

Ihan alunperin toivoin vaatehuoneeseen liukuovia. Toiselle puolelle, eli makkariin, sellaiset sittemmin laitettiinkin, ja ihan käyvät kapistukset. Mutta toki Elfa-korien taakse jää runsaasti hukkatilaa, mikä ei ainakaan helpota kaman säilyttämistä. Ja oma ajatukseni oli, että Elfan voisi vetää ovesta "ulos" vaatteita kaivaessaan, mikä taas edellyttäisi kaikkien pystytolppien poistamista (mikä tehtiin makkarissa) ja sitten... ja sitten.... joten se unohdettiin, koska pystytolppien rakenne kuitenkin pitää kattoa paikallaan ja sekin on ihan kiva ominaisuus talossa, ettei katto tule niskaan.

Meille siis jäi vaatehuone, minkä joku edellinen asukas on suunnitellut. Oviaukko on niukka, hyvä jos 60cm leveä, ja kun "huone" vielä madaltuu ulkoseinää päin mentäessä, ei siellä mitään tansseja pidetä. Ei tosin ole tarvekaan. 
Mehän järjestimme sitä viime talvena uusiksi ja saimme siitä toimivamman. Huone on pitkulainen ja ihan perällä on mm. valokuva-albumit, joita on tullut väsättyä 90-luvulla, kun muksujen kuvia oli rullatolkulla. Takana on myös poikittain tanko, jossa harvemmin käytettäviä vaatteita, ns. parempia. Niihin pääsee käsiksi tarvittaessa, mutta eivät ole tyrkyllä joka päivä. Tangon edessä sitten miehen Elfat ja sitten suoraan ovesta käytävä kohti seinää ja toisella puolen minun Elfat. Näin molempien jokapäiväisessä käytössä olevat kuteet, T-paidat, alusvaatteet, sukat, kalsarit jne on siinä heti oven kahta puolta.

Ovi oli vaan tylsä. Siis ihan tavallinen ovi. Ja koska yläkertaan on tehty sitä "ilmettä", halusin jotain erilaista. Ja koska ideoin, mies alkoi totetuttaa.... Pihalla on joutilaita kuormalavoja eli puutavaraa oli. Työkaluja löytyy eli laudat sai höylättyä ja hiottua. Eikä se sitten lopulta ollut kummoinenkaan homma väsätä ovea. Ja Puuilo kauppasi ladonovi-mekanismin. 

Ensin tovi askartelua. Sitten vahaus. Tuo Osmocolorin vaha on todistettu tosi hyväksi ja toimivaksi. Kuivuu ehkä vähän pitkään (verrattuna maaliin) mutta lopputulos on kaunis.

Hiomisen jälkeen vahasin oven samalla kuultovalkoisella, millä aikanaan ruokapöytäkin.

Lopputulos oli meidän mieleen. 

Oven alaosaan tulee vielä lattaraudasta vastaavat pystyraudat koristeeksi, vastakohtana noille oven kiinnityksille ylhäällä. Olin tosi iloinen löydettyäni tuon kahvan, joka on jotenkin hauskalla tavalla vanhanaikaisen oloinen. 

Nyt yläkerrasta puuttuu enää sähkömiehen tekemät lopulliset pistorasiat yms. Eli noista oikean alareunan johtohässäköistä päästään joskus eroon, kun ei tarvitse kaikkea kytkeä jatkojohtoihin.

Hei hei takka

Takka olohuoneessa käyttäytyi kummallisesti jo parina talvena.
Hormista putosi puolikas tiili ensimmäisenä talvena tulipesään, viime talvena sain liki varpailleni pari tiiltä....

Tähän vaiheeseen ei mennyt kuin reilu tunti.

Jälkikäteen ajateltuna tuo pinta varmasti piti koko takkaa kasassa.....

Luulemme, koska vahvistusta asiaan ei ole saatu. Mutta tässä talossa on ilmeisesti sen valmistumisesta lähtien eli 40-luvulta, asunut Rauha-rouva (en muista sukunimeä), joka sittemmin myi maitaan grynderille, joka mm. rakensi nuo kolme taloa tähän meidän naapuriin. Niillä rahoilla kertoman mukaan Rauha uusi taloon ja ulkorakennuksiin katot ja sen jälkeen pisti tontin rakennuksineen myyntiin. 

Ilmeisesti talon osti mies, joka remontoi sen nykyaikaiseen kuosiin, uusi mm. vesiputket, sähköt, salaojat jne, eli niitä todella kalliita juttuja, minkä jälkeen pisti taas talon myyntiin. Kaikesta päätellen mm. takka on tuolta ajalta. Se on paikallaan muurattu ja sitten slammattu pinta laitettu päälle.

Mehän ostimme talon mieheltä, joka oli asunut tässä perheineen, kunnes tuli ero ja sen sellaista.

Tämä mies oli laivalla töissä eli tuskin ikinä paikalla. Hän ei kertomansa mukaan esim. juurikaan koskaan polttanut takassa tai puuhellassakaan tulta, koska koki sen epäkäytännölliseksi, joutuessaan pitämään jonkinlaisen peruslämmön kuitenkin päällä sähköllä.

No, siihen aikaan sähkökin saattoi olla halpaa......

Piipun tiilet olivat suunnilleen kiinni purukumilla, siten, että ne pystyi nostamaan irti rapsuttelematta sen enempää. Näin nähtynä aivan hirveä ajatus.

Jos tuli olisi päässyt noihin poskikanaviin ja leimahtanut, se olisi voinut leimahtaa myös huoneen puolella. Kiitin tässä kohtaa onneani, että pyysin piipun massausta heti ensimmäisenä keväänä. Näin ollen pystyn jatkossakin luottamaan siihen, että ainakaan välipohjaan ei tuli pääse karkaamaan huonosti tehdyn muurauksen vuoksi.

Kahdelta mieheltä kesti 1,5 tuntia purkaa koko roska.

Sitten omalta mieheltä kesti vähän enemmän siivota jäljet. Huonehan oli huputettu muovilla katosta lattiaan ja pölyn määrä oli mahtava.

Nyt olkkarin seinässä on reikä ja ankara pohdinta mitä siihen tulee tilalle.

Pahaa pelkään, että jonkinverran laminaattia joutuu purkamaan ja täytynee valaa tuohon joku yksittäinen betonitaso pohjaksi. Nyt siinä on kierros samoista tiilistä, joista takkakin oli tehty. Tila on varsin ahdas ja koska polttopuut olisi kiva saada mahtumaan viereen, mistään isosta pöntöstä ei aleta edes keskustella. Pönttöuuni olisi ihana ja meillä kävi keväällä jo myyjä sellaista esittelemässäkin. MUTTA. Ja se on aika iso mutta. Kokeilin matolla, jonka ympärys on sama kuin pöntön, ja se tulisi tosi paljon ulos seinästä, ollen sitten tuon ruokahuoneen oviaukon tiellä.

Huone on pieni eikä lämmin ilma kierrä sillä lailla, että järin isosta varaavasta takasta olisi hyötyä yleisesti lämmitykseen. Lähinnä toivoisimme kamiina-tyyppistä ratkaisua, jolla tämän huoneen ja ehkä ihan hiukan eteistä (kuvassa vasemmalla) saisi lämmitettyä. Taustalla näkyvä ruokahuone ei lämmennyt edellisinäkään talvina erityisemmin, vaikka keittiössä puuhella ja tässä takka olivat kädelle lämpimiä. 

Tosi kauniita kamiinoita on myynnissä. Pitänee ottaa joku päivä ja ajella niitä katselemaan.

Kuukausikuva: kesäkuu

Kesäkuu 2023: loma, jota suunniteltiin viisi vuotta. Loma, joka muutti muotoaan aina viime vuoden syksyyn asti, jolloin teimme lopullisesti päätöksen lähteä matkaan ja nimenomaan päätöksen minne matkaamme.

Muuten kesäkuusta: hyvin viileä alku, suorastaan kylmä. Kaikki kasvimaan herkut oli istutettu ulos, kevät oli antanut valheellista toivoa lämpimästä kelistä ja sitten pukkasi ne yöt, jolloin mietin mahtaako kesäkurpitsat jäätyä.

Sitten alkoivat helteet ja niitä riitti. Koko meidän reissun ajan täällä oli ollut ennemminkin todella kuumaa kuin yhtään viileää. Onneksi olin pumpannut kaivosta vettä tankkiin sen 500 litraa, jotta kasteluvettä riitti. Ja kasvit olivatkin hienosti hengissä, mistä kiitos kodinhoitajille.

Paluumme jälkeen olikin sitten yksi reippaampi ukkoskuuro, joka taas täytti tankkiin 700 litraa kun olin tiristänyt viimeisetkin. Ja muutama pienempi sade on tullut, joten kastella ei ole tarvinnut kuin katon alla.

Se, mikä jäi kesäkuusta mieleen yleisesti, on fiilis hyvin oudosta kelistä nykyään Suomessa kesäisin. Ilmastonmuutos?