perjantai 27. maaliskuuta 2015

Takatalvi - hrrrrr

Kävin parturissa. Mainittakoon, että edellisestä kerrasta oli LIIAN kauan.... Tällainen lyhyt moppi ehti todellakin venähtää todella muodottomaksi. (Syy, miksi vuosikausia suosin polkkatukkaa - ylikasvanut malli on jotakuinkin siisti, toisin kuin lyhyessä, jonka niskavillat on melko hirveät kun kasvavat liikaa.)

Koska tukka oli hyvin ja ulkona näytti kauniilta, lähdin iltalenkille ilman pipoa. VIRHE!!! Meiltä tuohon isän ja EL:n kämpille on ehkä 600m ja niiden pihan kohdalla pää oli jo ihan jäässä. Päkkipäisenä en tietenkään halunnut palata kotiin hakemaan lätsää vaan sitkeästi ajattelin, että "metsässä ei tuule".... ja taaperrettiin lenkki paljain päin. No, suurimman osan vitosen lenkistä kuljin sitten toinen käsi otsalla. Onneksi ilma ei ollut kuitenkaan niin kylmä kuin jo seuraavina päivinä ja ennen kaikkea onneksi ei tullut sairaaksi.....  otin opikseni.

Tänään aamulenkillä oli jopa kylmempi kuin parhaimmillaan talvella kun piti olla kylmä. Samoissa kamppeissa kuljen, mutta tosiaan kun vähän hikisenä pysähdyin juttelemaan työkaverin kanssa hetkeksi, tuli heti vilu. Merkillinen kevät. Toivon tämän tarkoittavan sitä, että kesästä tulee lämmin.

****
Kahvi pääsi lähes loppumaan ennen kuin seuraava tilaus tuli, mutta tilaus olikin kookkaampi kuin koskaan ennen. Nam.
Tilasin yhden Go'Morronin Joonakselle erikseen ja jauhoin hälle purut purkkiin omaan kotiin. Saa sitten opetella kahvinkeittoa omalla koneellaan.

Niin, poika muuttaa sunnuntaina Turkuun. Jotain tavaroita hän vei jo torstaina ja samalla siivosi kaikki kaapit ja muut pinnat valmiiksi. Omalla tavallaan haikeaa, omalla tavallaan ihanaa. Tieto ja tunne, että on kasvattanut lapsen niin, että se pärjää, on upea!  Koti on kuitenkin lähellä ja tänne on aina tervetullut.


Voi kun paketista tulleen tuoksun saisi tähän liitteeksi. 

****
Aamun Hesarissa päivän hauskin uutinen heti kannessa. 
Ei, en ollut tosiaankaan unohtanut.
Niin fani en ole, että olisin jonottamassa aamulla kaupan oven ulkopuolella uutta levyä, mutta toki kun lähdemme iltapäivästä ajamaan Nokialle, poikkean takuulla sen hakemaan. Onhan useampi tunti aikaa vetää levy läpi ja vähän päästä makuun.... 


Tänään tosiaan kummitytön synttäreille Tampereen kupeeseen, huomenna kotiin ja sunnuntaina Lotan kisat. 
Tänään meidän hääpäivä, huomenna Lotan 14v synttärit, alkuviikosta Edu täytti jo 7. Yhtä juhlaa. 

♥ kevät ♥ 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...