lauantai 12. maaliskuuta 2016

Hajatuksia

Loma - aina mielessä.
Eilen suljin oven perässäni klo 20 ja seuraavaksi menen työmaalle joskus pääsiäisen pyhinä.
Sanotaanko, että eilen teki mieli jättää kaikki talon avaimet sinne sillä ajatuksella, että "josko en palaakaan"......
Tästä lisää myöhemmin.

****
Tänään, ensimmäistä kertaa todella aikoihin, pitkään nukuttu aamu. Noustiin koirien kanssa vasta kasilta. (Yleensä ollaan jo menossa lenkille siihen aikaan.) Upea päivä. Lenkin jälkeen oli ihan pakko vähän suunnitella kevättä pihaan. Siinä kun lisäilin linnunsiemeniä ja katselin pihaa, tuli taas kaikenlaisia ajatuksia mitä tarvii tehdä kunhan lumi sulaa.
(Silti olen kesäkuun loppuun mennessä valmis tilaamaan pihaan Lemminkäisen, koska ikuinen ja jatkuva ruohonleikkuu tältä 2000 neliön tontilta on vaan niin pirun rasittavaa....)


 

Ihanat heijastukset lyhdyssä kirkkaassa valossa....


Ihan pakko oli ajaa puutarhalle. Tekosyy oli luonnollisesti se, että kaupassa piti käydä hakemassa koirien vihannekset....  Niiden loman ajaksi laitetaan omat eväät ja vihannessosetta on tuskaa koettaa pilkkoa pakastetuista.

Meidän puutarha ei ole mitenkään päin katsottuna matkan varrella, mutta aivan syötävän suloinen paikka. Sinne siis.
Heti pihalla isossa telineessä pikkunarsisseja tarjouksessa. Oi mikä keltaisuus! Ihana aurinko ja kevät.
Ja helmihyasintteja. Oih!
Kirjaimellisesti kuljin siellä oihkien ja voihkien kun jotenkin tuli sillä sekunnilla olo, että nyt tää talvi riittää.... 


 

Nyt siis ovenpieli vähän keväisempi. Samalla tuli vähän kaiveltua varastoa ja niitä jemmoja, joissa on ruukkuja yms. Vielä en kehdannut ottaa esim. kastelukannuja tuohon rappusille tyrkylle...
Kunhan pääsisi terassin pesemään ja öljyämään, täytyy aloittaa suunnitelma miten purkit tänä kesänä asetellaan.


Keittiöön sen verran kevättä. Olen pitkään halunnut pari mehikasvia, ja erityisesti aloe on kiinnostanut. Jostain syystä en sitä viimeksi Ikean reissulla ostanut, vaikka hiplasin, joten tänään se jäi Lehtiseltä käteen. Ja tuo purkki oli niin syötävän ihana:

How
beutiful
life is
when
you are
in the
World.

Mehiruusukkeelle nappasin vanhan SantPaulian alta tuon Perfect Homen savipurkin. Molempien alle täytyy vähän löytää karkeaa soraa, että muovipurkit nousevat ihan pari senttiä korkeammalle ruukuissa.

Aurinkoa jokaiselle!!

3 kommenttia:

  1. Ihanat kevään kukkaset. Katselen vain ihania puutarhakuvia ja toivon vuosien kuluttua meidänkin pihan näyttävän kauniilta. Nyt ei innosta laittaa pihalle mitään, kun se näyttäisi norsulta posliinikaupassa. Nautin muiden kauniista pihoista ja kerään ideoita tulevaisuuteen. Ihanaa kevättä etelään!

    VastaaPoista
  2. Kyllä kevät saisi nyt tulla ihan ryminällä! Täälläkin on kotiutettu narsisseja pahimpaan tuskaan, tuota lunta tossa pihalla on vielä montakymmentä senttiä eikä mitään mahdollisuutta päästä pihakahveille tai terassihommiin vielä hetkeen :/

    Nautinnollisia vapaita ja aurinkoista sunnuntaina sinne :)

    VastaaPoista
  3. Kiitokset!! =)
    Saisi tulla, todellakin. Maaliskuussa muistan aina kevään 2001: kotiuduin vauvan kanssa kuun lopulla ja krookukset kukkivat. Tänä vuonna ei muuten kuki kun on hankea päällä. Mutta mun hollantilaiset tulppaanit ihan vähän pilkottaa. Ihanaa!! ♥

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...