perjantai 29. huhtikuuta 2016

Lapsi harrastaa

Meidän nuorin on nyt ratsastanut pidempään kuin ollut elämässään ratsastamatta. Eskarin keväällä vähän naapurin houkuttelemana menimme kokeilemaan ja sehän oli sitten sen jälkeen menoa, heppahulluus iski heti. (Luultavasti olisi iskenyt muutenkin....)
Koulun alkaessa aloitettiin säännölliset tunnit ja nyt on edetty siihen asti, että meillä ratsastetaan ohjatusti tunneilla pari kertaa viikossa, siihen päälle sitten satunnaiset jonkun ponin/hevosen ratsastukset ja vuokraponin keikat. Käytännössä tuo lapsi käy tallilla 3-5 kertaa viikossa.


Huima-poni, rakkain kaikista.
Oli meille vuokralla yhden kauden.
N. 20-vuotias ihanainen, suloinen luonne, hyppypeli. (Kuvassa kouluvarustuksessa.)


Näiden kahden välejä on ihana katsoa.


Lotta-poni, vuokralla nyt viime syksystä.
Yli 20-vuotias rouvashevonen, reipas menijä.


Huiman kanssa treeneissä.


Vähän leuan alta rapsutusta ja maailmassa on jälleen kaikki hyvin.


Lotan kanssa maastossa tämän viikon maanantaina.


Vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Ratsastus on hieno harrastus. Meillä ollaan vältytty suuremmilta vahingoilta, tytär on luonteeltaan varovainen eikä ota isoja riskejä. Toisaalta on rauhallinen ja rento tuollaisen ison eläimen kanssa, niin en koe isompaa pelkoa kun hän esim. sanoo lähtevänsä maastoilemaan kaksin ponin kanssa. Toki aina voi sattua ja tapahtua, kotonakin voi kaatua ja lyödä päänsä...

Kallista? No jaa, se lienee suhteellista. Olen ratsastamisesta kirjoittanut aiemminkin ja olen edelleen samaa mieltä: se on kalliimpaa kuin uusien juoksutossujen ostaminen mutta halvempaa kuin se, että nuoriso ei tee mitään tai tekee pahojaan kaupungilla. 

Varmasti tämä meidän viimeisin on pilallehemmoteltu. (Kysykää vaan noilta isommilta... heh!) Toisaalta nyt harrastukseen sijoitetut rahat saattavat tulla takaisin siinä vaiheessa kun mahdollisesti jossain ammatissa aiemmilla tekemisillä tai vaikka vaan kunnon ylläpitämisellä on jokin hinta.

PS. Kuvat ovat sellaisia, joita hän on jakanut myös itse, joten en astu kenenkään varpaille jakamalla alaikäisestä kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...