perjantai 22. huhtikuuta 2016

Kivaa kuulumista, keräilyä, koirapojan vointia

Keräily jatkuu. Oli "ylimääräinen" viisi minuuttia lentokenttäbussia odotellessa ja myymälä juuri siinä...  nyt siis kolmantena kuukautena peräkkäin, vuorossa siniset. (I'm in löööve!!)


Yhden punaisen olen bongannut torilta, se on vielä pojan luona odottamassa noutajaansa. Tarkoitus on saada jokaista kolme, silloin ne riittävä kun on koko meidän perhe + isovanhemmat samassa kahvipöydässä. Mukit on siis käyttöön, ei katsottavaksi.

****
Edu on tänään ensimmäistä päivää ilman särkylääkkeitä ja hyväntuulinen.
Lenkillä laskin sen jo ekaa kertaa yli viikkoon hetkeksi vapaaksi ja seurasin askeltamista tarkkaan: ontuu hivenen, mutta kulkee tyytyväisenä häntä pystyssä ja vaikuttaa toistaiseksi älyävän sen, ettei kahelia sinkoilua juuri nyt sovi esittää.
Ensimmäinen mejä-koe ilmottautuminen on lähetetty. Hip hei...

****
Muuten kevään iloisimmat uutiset ovat sitä, että isä avokkeineen on palannut Suomeen 8 kk:n jälkeen. Tämä oli melko rankka talvi joten olen todella poikkeuksellisen tyytyväinen kun ovat molemmat terveinä ja ehjinä kotona.
Tästä alkaa sitten jatkuva hillitön kahvinlitkiminen, kun poikkeamme toisillamme joka käänteessä: me koirien kanssa ohikävellessä ja he fillaroidessaan.
Muuttolinnut tuovat kesän, niin nämäkin siis meille.

7 kommenttia:

  1. Täällä aloitin samojen mukien keräämiseen ajatuksella yksi kutakin väriä. Kaikki alkoi Tanssi mukista, sitä en vaan voinut vastustaa, sitten ilmestyi Satumetsä jonka sain jollain alella ja hullareilla oli 10, 90 Taikamukit jolloin ostin tummansinisen ja valkoisen. Toivottavasti jouluksi tulee punainen, se on pakko saada ja vielä se mustavalkoinen ja hups sitten on 6kpl mukeja koossa. :) Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noihin tulee tosiaan hinku. (Tarvitaan lisää keittiötilaa...)
      Kiitos, samoin mahtavaa viikonloppua Porvoon suunnalle!

      Poista
  2. Pikaista paranemista koirapojalle <3 Mikä on mejä-koe?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys, piti oikein kirjoittaa vastaus pitkän kaavan mukaan. =)
      Koirapoika on jo tänään ollut 5 km vapaana. JEE!!

      Poista
    2. Kiva kuulla karvakaverin voivan taas hyvin <3 Hyvää alkavaa viikkoa sinne!

      Poista