lauantai 3. kesäkuuta 2017

School's out

Se oli sitten se päivä keväästä kun Suvivirttä veisattiin varmaan monella paikoin ympäri maan.
Itse ihmettelin miksi sitä pitää virsuta.... niin korkealta, että laulaminen on yhtä vinkunaa, ja sitten mieluusti hyvin laahaavalla tahdilla.

No juu.

Meidän perheessä eilen on TeiniPrinsessa saanut päättötodistuksen ammattiopistosta, joten perheessä on nyt virallisesti ravintolakokki!!! ONNEA!!! ♥

(Tyttärelle kävi sillä lailla tylsästi, että oli toivonut työvuoroja ja tuota torstaita vapaaksi, kun alunperin oli puhuttu, että päättäjäiset on silloin. No, nepä olikin vain "harjoitukset" ja oli sitten eilisen töissä ja todistus tulee postissa perässä. Harmi sinänsä! Iloa ammattiin valmistumisesta se ei kuitenkaan vähennä. Olemme todella ylpeitä tästä lapsesta!!)

Mutta hänellä on siis työpaikka ja kokkaa nyt sitten kesän Suomen Suloisimmassa kaupungissa eli Suamen Turuus.  Jos eksytte kulmille, käykää kokeilemassa.


Ipana sen sijaan haki tänään peruskoulun päättötodistuksen stipendin kera.



Se on sitten ansaittu kesäloma ja 14.8. starttaa lukio.

Itse hän pohti voiko kurssitarjotinta vielä paljonkaan katsoa kun tuloksia sisäänpääsijöistä ei ole julkistettu.
Heko, ysin keskiarvolla ei liene tällä paikkakunnalla kysyttävää pääseekö, vaan ennemmin melkein onko lukiolla riittävästi annettavaa ja haasteita.

Toivottavasti kaikkien koulunsa päättäneiden päivä on ollut tänään kiva.



Me käytiin isäni luona päiväkahvilla. Isä oli valmistanut kalaa ja tehtiin leipiä suolapalaksi alle.
Sitten ihan kaupan valmiskamasta pikainen marenkikakku jälkkäriksi.
Olipa makeaa ja hyvää!!

3 kommenttia:

  1. Aivan ihanat kuvat ja hurjasti onnea vanhemmille ja lapsille <3 Mahtavaa kesäkuun alkua <3

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunis tyttö ja ihanat kuvat! <3 Paljon onnea valmistuneille ja vanhemmille! :)

    ps. huippusöpöt uudet keittiön verhot! Tykkään! <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos!!
    On se ihanaa kun kasvavat ja pikkuhiljaa siirtyvät omilleen ja pärjäävät elämässä.
    Samanaikaisesti on ihanaa, että vielä yksi on kotona. =)

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...