sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Arkihaaste 36/52

Tämän viikon haasteena on ollut jälleen sopeutua opiskelijaohjaukseen.
Olen toinen osaston kolmesta opiskelijavastaavasta.

Uudet opiskelijat tulivat maanantaina ja kaksi päivää puhuimme heille suu vaahdossa käytäntöjä ja pääsimme vähän kosketuksiin potilaiden kanssa.

Olemme nyt toista kertaa ns. moduulimallissa VOO eli vastuuta ottamalla oppiminen.


Kevään ryhmästä otettiin tällainen kuva, joka julkaistiin myös
toimialueen Facebook-sivulla.


Kun normaalisti opiskelija seuraa omaa ohjaajaansa "vierihoidossa", tässä mallissa opiskelijat ryhmänä toteuttavat hoitotyötä valvottuna niin, että miettivät ja pohtivat itse mitä, missä, milloin ja miten. Me ohjaajina olemme sitten vaan vierellä vastaamassa kysymyksiin ja ohjaamassa.
Kun normaalimallissa ohjaaja monesti tekee ensin itse ja opiskelija katsoo, tässä mallissa opiskelijat tekevät heti ensimmäisestä kerrasta itse. Vähän tyyliin "putosit syvään päähän ja nyt huku tai ui".

Hyödyt:
+ opiskelijat oppivat kokonaisvaltaisesti mitä tämä työ on.
+ Potilaat tykkäävät, käsipareja on enemmän ja
+ aikaa seurustelulle on selkeästi paremmin kuin yleensä.
+ Noista opiskelijoista saa yleensä älyn hyviä kesä- ja joulusijaisia, koska
+ ovat työtä jo tehneet ja kokevat sen mielekkääksi.
+ käymme viikottain reflektiokeskusteluja, jossa saamme vinkkejä myös oman työmme kehittämiseen

Haitat:
- ohjaajalle tämä on aika raskas pesti 5 viikoksi.  (Keväällä vedin viisi viikkoa ilman yhtään kokonaista vapaapäivää, koska aina oli joku arvio tai keskustelu, minne hankkiuduin myös vapaalta....)
- Aina on tietenkin riski, ettei porukka ryhmäydy, jolloin homma pissii nilkoille heti.
- Opiskelijat tekevät tässä mallissa töitä vain ma-pe aamun ja illan, joten koska meillä on normaalisti pyörivä vuorotyö, aika ajoin olemme omista vuoroistamme johtuen aika kujalla missä mennään...

****
Tämänkertainen porukka antaa itsestään reippaan ja kivan vaikutelman.

Olen henkilökohtaisesti mallista innoissani, koska se vanhanaikainen "perässävedettävä" malli ei vaan sovellu itselleni. Nyt meillä on myös enemmän ohjaajia kuin me kevään kaksi, joten aion myös pitää vapaapäiväni....

Mutta henkisesti on taas aika rankkaa. Sitä kun haluaisi olla täydellinen ja osata olla paikalla aina ja joka hetki ja varsinkin oikeaan aikaan. Resurssien vuoksi se taas on mahdotonta. Teemme myös omat työmme tässä ohessa.

Ehkä tämä on vähän kuin omien lasten ajokortin saaminen: sitä on paniikissa kun ne lähtee ensimmäistä kertaa baanalle itsekseen, mutta ajan kanssa se helpottaa.

2 kommenttia:

  1. Ymmärrän hyvin sinua ja työnohjaajan homman vaativuutta. Olen omassa työssäni myös työopastaja ja meillä uuden työtekijän kanssa ollaan 10 työpäivää. Meillä on haasteena meteli ja kylmyys. Yritä siinä nyt neuvoa, kun tarvitsee koneiden kanssa kilpaa huutaa. Kurkunpää on kovilla ja usein meillä opastajilla lähtee ääni, jos opastettavia on paljon ja pitkällä ajan jaksolla. Mutta tärkeää työtä ehdottomasti!

    VastaaPoista
  2. Mä en tykkää yhtään opastaa uutta henkilöä työhön. Ei se tietty ole sen opastettavan vika, mutta se ei ole oikein mun juttu...silti olen joutunut välillä tähän hommaan ja suoriutunut kunnialla =).

    VastaaPoista

Syyspäivä

Vihdoin piha alkaa saada jotain muotoa. Alkukeväällä jo uhosin asiasta, mutta kesä oli paitsi ihanan lämmin ja siksi ei hirveästi huvittanu...