Olen lyhyt!!
Olen liian painava!!
Tukka on huonosti!!
Huokaus. Kaikenlaista kriisiä siis pukkaa kuin soijaa ikään.
Ja miksikö?? No, töissä porukka on lähtökohtaisesti kymmenkunta vuotta nuorempaa ja vanha ei vaan aina jaksa...
Tässä kuvan myötä vielä paluu tuohon hauskaan tyhy-päivään.
Meitä keski-ikäisiä oli mukana kaksi, loput sitten kolmikymppisiä ja nuorempia. Eipä sillä, hyvin me joukkoon mahduttiin. (Minustakin otsa ja kulmakarvat.... )
Keski-ikä uhkaa. Aineenvaihdunta hidastuu ja vaakaan ei tee mieli hypätä enää olenkaan.
Vaatteet kiristää merkillisistä kohdista ja olo on aika ajoin niin nuutunut ja raihnainen, ettei mitään määrää.
Kai tämä on joku vaihe elämässä, mikä pitää käydä läpi??
ONKO PAKKO???
En muista kärsineeni 30 tai 40 kriisistä. Ensimmäisen aikaan olin kahden pienen lapsen äiti ja jälkimmäisen aikaan opiskelin niin hiljattain YO-kirjoittaineiden kanssa, ettei ollut mitään kuvitelmaa edes olla "ikätoveri", ennemminkin äitihahmo.
Tukkakriisihän on jo ihan passée noin yleisesti. Minäpä omin senkin.
Kun mitta on sellainen, ettei se mene kiinni järkevästi minnekään ja toisaalta näyttää n. 12-vuotiaalta kun sen vetää tuolla lailla ylös. *huokaus*
Pentukoira (tuo mikään pentu enää ole, juniori....) on öisin popsinut mun otsatukan, koska siinä on ihmellisen mittaisia yksittäisiä katkenneita karvoja. Ja Bono todistettavasti aika ajoin niitä nuolee, joten varmaan katkeilevat siinä......
Ja kun päätyy kuvaan, näkee ryppyjä. Ryppyjä!!!
No niin, jospa menen vaan nurkkaani murjottamaan ja koetan päätyä pois tältä kriisialueelta......
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!