perjantai 15. syyskuuta 2017

Sekalaista tähän viikkoon

Työkaverini intoilee teestä.
Hän oli joskus reissullansa ostanut Englannista jotain, ja sittemmin löytänyt sitä samaa teetä myös nettikaupasta. Sain pari pussia testiin.

Teen nimi on Yumchaa Blue Woodoo, ja täytyy myöntää, että nimi on enne....


Se todella on sinistä.
Kuulin, että tähän liittyisi sellainen taika, että kun siihen tiputtaa pisaran kaksi sitruunaa, se alkaa jälleen vaihtaa väriä.... kokeilin pullotetulla sitruunalla, mutta ainakaan tässä lasissa ei tapahtunut yhtään mitään.



Koirillehan nyt tapahtuu, jos jollekin tässä perheessä.

Bono Bompsiainen päätyi kylpyyn eikä arvostanut yhtään laulua "... oon nähnyt Helga-neidin kylvyssä, oi ihanaa..."
Se kävi trimmissä ja näyttää nykyään Late Lampaan sijaan aivan oikealta koiralta. On tuo trimmaaja ihmeidentekijä!!

Kurahaalari oli päällä trimmin jälkeisenä päivänä, mutta tuo olikin juuri sen verran nafti kooltaan, että myin sen Bonon siskolle ja etsinnässä on itselle uusi.



Päädyin myös leikkaamaan juoruilta siivet.

Tai odotas, miten se nyt meni?? Tarkemmin sanottuna leikkasin juorulta "tukan poikki". Se roikkui lähes lattiaan asti ja jos ei Bonoa olisikaan kiinnostanut, se oli tiellä.


Kylän urheilukenttää korjataan ja uusitaan.
Tosi hieno juttu, koska kouluasteita löytyy kuitenkin lukioon asti ja näillä paikoilla on käyttöä.

Tuossa kentän pitkällä sivulla menee kävelytie, jota kävelen usein koirien kanssa. Ipanan vanha perhepäivähoitaja asuu tien toisella puolen, takapiha on siinä tien varrella.

Juttelin hänen kanssaan eräänä päivänä, hänellä on parhaillaan hoidossa pelkkiä poikia.
Arvatkaa miten onnellisia pienet pojat ovat, kun saavat pari viikkoa päivittäin katsella näitä koneita työssään. Siinä oli säpinää kun arvailivat mikä on minkäkin niminen ja mitä sillä tehdään. Suloisia!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...