tiistai 10. huhtikuuta 2018

Lentomatkailun perustelut, onko niitä?

Kuulun erään naistenlehden lukijaraatiin. Vastasin hiljattain kyselyyn, jossa pyydettiin mainitsemaan kohteita, joista toivotaan juttuja matkailuun liittyen.
Omat toiveeni olivat lähinnä lähimatkailua (tarkoittaa tässä yhteydessä esim. Baltian maat ja Pohjoismaat) ja kotimaan matkailua.

Siinä vaiheessa kun olin ne kirjoittanut, repesin nauruun: palasin juuri Teneriffalta, etelänlomalta. Olen matkustanut viimeiset 9 vuotta Thaimaahan joka talvi, ja nyt esitän (itselleni) ekologista ja toivon juttuja lähimatkailusta saastuttamisen vähentämisen nimissä?? Miten tekopyhää!

Näin kun kuvittelee vähän edes viherpiiperöivänsä ja olevansa ekologinen, joskus sattuu ihan tosissaan tajuta, että harrastukset lomailun suhteen vie sitten pohjan pois kaikelta haihattelulta. Lentäminenhän on saastuttavaa ja sitä pitäisi vältellä.

Mutta kun.


Täällä kun asuu ja palelee noin 10 kuukautta vuodesta (vuoden 2017 aikana kuukausia taisi olla 12...), minusta jollain tavoin on oikeutettua haluta joskus pois, jonnekin, missä voi kulkea shortseissa ja T-paidassa näyttämättä siniseksi värjätyltä kaljulta kanalta.
Se, onko se silti järkevää, on toki aiheellinen kysymys.

Toki voisi suosia pelkkää kotimaan matkailua. Se olisi järkevää muutenkin pelkän talouskasvun nimissä. Ja Suomesta löytyy takuulla aivan mielettömiä kohteita, joissa kuka tahansa saisi samanlaisia WAU-elämyksiä kuin jossain etelänmaalla.
Itselleni pystyn helposti perustelemaan miksi kotimaan lomamatka olisi muutenkin mukavampi: sinne mennessä koirat voisi ottaa näppärästi mukaan, koska ne ovat minun perhettäni ja mieluiten lomailen perheen kanssa.


Meidän perheen koirat ei lennä.

Saita ja nuiva ihminen minussa sitten pohtii miksi maksaisin tonnin-puolitoista siitä, että saan viettää viikon Suomessa, kun samalla rahalla saan kolme henkeä helposti viikoksi eteläänkin eksoottisten hedelmien ääreen, missä saan kuitenkin ruokakaupasta eurolla enemmän.

Koenko saavani enemmän vastinetta rahalleni, kun käytän sen jossain muualla? 
Nouseeko euron arvo kun sillä maksaa kaukana kotoa?
Eikö matkan hintaa tarvitse ajatella lainkaan, kun asuminen paikan päällä on halpaa?

Teneriffan viimeisenä iltana käveltiin rantakatua ja Ipana ihmetteli kaikkia turistikrääsä-kojuja. Hän olisi tietenkin mieluusti halunnut yhtä sun toista, ja sanoikin lopulta ääneen "silleen on kiva kun matkustaa jonnekin, minne vaihdetaan rahaa niin sitten viimeisenä iltana ostellaan mitä vaan kun vieraasta rahasta pitää päästä eroon."

Tätä efektiä ei tosiaan tullut, kun kyse oli euroista ja naurettavan hintaisesta turistikrääsästä...
(Myönnettäköön, ettei sitä ole kyllä tullut enää viime vuosina tuolla tutussa kaukokohteessakaan, kun on tiennyt tulevansa takaisin, ja valuutta kelpaa jälleen ensi vuonna. Mielenkiintoista toki nyt, kun Thaimaassa kruunataan uusi kuningas ja setelikanta menee uusiksi. Meillähän on niitä vanhoja...)

Ruotsissa aletaan yksityismatkailua lentämällä rajoittamaan. Siihen tullaan takuulla menemään Suomessakin jollain aikajänteellä.
Toisaalta uskon ja toivon, että lentoyhtiöt pyrkivät kilpaa kehittämään jotain vähemmän saastuttavia polttoaineita ja toisaalta lentokoneita, jotta nykyisen kaltainen matkustaminen onnistuu.

Tätä aihetta on varmasti syytä pohtia vakavasti. 
Henkilökohtaisesti en usko siihen, että maksamalla päästömaksuja vapaaehtoisesti jotenkin auttaisin asiaa. Ei ilmasto puhdistu rahalla, näin se vaan on.
Sitten selitykset "mutta Intialaiset ja Kiinalaiset..." tai "Trump"... mutta onhan se lähdettävä ihan itsestä.

Toistaiseksi teen parhaani: kierrätän kaiken minkä pystyn ja voin ja osaan. Ei se suoraan lentomatkailuun vaikuta, mutta jos saastuttaisin muuten vähemmän, ehkä pystyisin perustelemaan itselleni seuraavan lennon hiilidioksidipäästöt ilman suurempaa tuskaa?

Vältän ostamasta muovipusseja ja toivon hartaasti, että erilaiset pakkausmateriaalit otettaisiin käyttöön, jotten olisi pakotettu muovia ostamaan kaikessa ruuassa minkä kaupasta kotiin kannan...  En heitä roskia maahan, ja aloitan heti tänään kirjoittamalla kaupungin päättäville ehdotuksen, että jonnekin kaupungin alueelle hankittaisiin muovinkierrätys-keräyspiste.

5 kommenttia:

  1. Tosi hyviä pohdintoja! Minä koen "maailmantuskaa" yhdestä jos toisestakin asiasta; olen miettinyt lihansyöntiä, sähkönkulutusta, poltettavia roskia ja vielä enemmän niitä kaatopaikalle vietäviä roskia, tonnikalan kalastusta ja Särkänniemestä pois kuljetettuja delfiinejä. Voih. Lista on loputon. Ja silti me tosiaan haaveillaan etelänmatkasta taas Suomen kesän jälkeen... Tieto lisää tuskaa, mutta tiedostaminen taas on tärkeää. Ei tässä ihmispoloinen enää tiedä mitä tehdä, kun kaikki on väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän se juuri on. Sitä luulee olevansa niin tiedostava ja sitten tajuaa, ettei pysty mitenkään. *huoh*
      Mutta ehkä tärkeintä tosiaan on ymmärtää omien tekojensa vaikutukset ja pyrkiä edes muuttamaan toimintaansa. Minä lanseerasin kotona vahingossa melko säännöllisen kasvisruokapäivän loistavalla menestyksellä. Nyt harmittaa enää, ettei meillä syödä kalaa.... =) (Aina jotain, eikö niin?)

      Poista
  2. Minä en ole koskaan lentänyt. Ja tämä on tosi! Enkä ole tehnyt sitä minkään pelkotilan tai eettisistä syistä. En vain ole kokenut jotenkin tarpeelliseksi matkustaa lentäen. Minun ei ole juurikaan tehnyt mieli matkustella ulkomaille. Toki olen käynyt Tukholmassa ja Virossakin muutamassa paikassa. Mutta nämä matkat on hoitunut laivalla. Mikä nyt ei mitään ekologista matkustamista ole sekään!
    Aion kyllä jossain vaiheessa lähteä käymään Japanissa, koska veljeni on siellä töissä. On vaan liian mehukas tilaisuus jättää käyttämättä, ihan sama vaikka maapallo siitä tuhoutuisikin! ='D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätähän minäkin jotenkin toivon: että oppisin ja innostuisin arvostamaan noita lähikohteita, minne voi mennä autolla/junalla/julkisilla. Vaikka tosiaan ekologisuudesta nekin on loitolla, mutta eivät liene yhtä ongelmallisia kuin tuo lentäminen.
      Japani kuulostaa ihanalta!! Wau!! Ehdottomasti sinne, hiiteen säästeliäisyys ja ekologisuus siinä kohtaa. Se on ehkä kerran elämässä -juttu!!

      Poista
  3. Niin ihanasti sanottu tuo, että kohteessa vikana iltana tuhlataan kaikki valuutta. Hirmu vaikea asia tämä, luonnon säästäminen, ekologisuus ja loputon matkahimo.

    Ihanaa viikkistä Vivi <3

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...