maanantai 20. tammikuuta 2020

Lopun aikoja ja luopumisia

Pappakoira-Edulla oli tuossa kuukausi sitten huono päivä. Aamulenkillä sen oli selvästi vaikea kävellä ja tultiin 200 metrin matkaa sellaiset 15-20 minuuttia....
Sittemmin se vetreytyi jälleen ja tässä on ollut useitakin hyviä päiviä ja vaikka lenkit on rauhallisia, se on kuitenkin pystynyt niitä kävelemään tyytyväisen oloisena.

Nyt sitten kohdalle tuli taas tällainen huono päivä.
Aamulla se oli tapansa mukaan vähän jäykkä, mutta liikkui kuitenkin. Keittiön paljaalla lattialla se kuitenkin aivasti ja siinä jotenkin loukkasi ilmeisesti toisen olkapään/selän/etujalan.... vaikea sanoa, mutta oikein itki ja piteli tassuaan ylhäällä.
Päivän aikana sillä oli jokseenkin pakokauhuinen ilme ja se selvästi hakeutui luokse ja pyysi apua. Aivan hirveää.

Yön yli se lepäsi ja oli seuraavana päivänä parempi, mutta tuossa pakokauhutilanteessa tuli väkisin mieleen, että on ensitilassa selvitettävä missä on lähin sellainen eläinlääkäri, joka tulee tekemään sen viimeisen palveluksen kotiin. En nimittäin pysty tuota vajaata 30 kiloa nostamaan autoon ja tällä hetkellä se ei sinne itsekään pääse.

Itkua on ollut. Ja voi varjele sitä tulee olemaan....
Pakkohan se viimeinen palvelus on rakkaalle ystävälle tehdä. Koiralle kun sen eutanasian saa. Ei ole reilua pakottaa olemaan kivuliaana vain siksi, että oma psyyke ei toista vaihtoehtoa kestäisi.

Paras Ystäväni.
Personal Trainerini
Elämäni Koira! ♥

Onnelisimpina päivinä kuvattuja kuvia:


Vesipelastuksen tulos,
"Mamma, minä kuljetan sinut rantaan"


Metsästäjä koirineen pellolla kytiksellä


Heinähattu meidän vanhemman tyttären rippijuhlilla


Mitä se puhuu?
Kissa? Missä kissa?


Sateenkaaren päässä on totisesti kultaa.... ♥


Uuvatti uupuneena ankaran rakentamisen jälkeen puolivalmiilla terassilla


Because they're worth everything!


Mahtava otos mahtavasta otuksesta!
Kesällä 2008,
Tolenterin kansikuvapoika 2009


PÄIVITYS TILANTEESEEN 22.1.

Kaiken tämän jälkeen.... 

Tuplasin kipulääkityksen maksimiin. 
Tiistaina 21.1. jouduin jättämään pojat kotiin aamusta, koska olin menossa ruokkimaan palomiehiä. Kun tulin kotiin puolilta päivin, molemmat koirat oli varsin tyytyväisenä kotona. Kun kiskoin hetken päästä tuulihousuja jalkaan, eteiseen tuli ensimmäisenä Edu, joka VENYTTELI  (ei ole tätä tehnyt nyt todella moneen aikaan....) ja ilmaisi hyvin selvästi lähtevänsä reissuun mukaan. 

Päätin, että mennään hiljakseen ja tullaan kotiin, kun siltä näyttää. Mutta Pappakoira, ensinnäkin RAVASI (tämäkin on ollut poissa parikin kuukautta....) ja hyvin päättäväisesti käveli kohti metsää. 
Tehtiin tunnin lenkki hiljaksiin, se kolusi kaikki heinät, ojat, puskat ja nosteli jalkaa milloin minnekin.
JA oli kotona vielä tyytyväisen oloinen.

Joten tältä viikolta eutanasia-päätös peruttu. ♥ 
En tiedä. Tämä tunteiden vuoristorata on aika rankka käydä läpi, mutta tällä hetkellä näyttää taas hyvältä.

Mahdollisesti olen yhteydessä lääkäriin ja kyselen kipulääkkeistä. En haluaisi mielellään noita NSAID lääkkeitä (ihmisten Burana) pitkään syöttää, koska lisäävät verenvuodon riskiä. 

6 kommenttia:

  1. Voi suurta surua... tiedän niin ton tunteen. Lemmikin omistamisen ikävin puoli on se rakkaasta ystävästä luopuminen. Voimia sulle! ❤

    VastaaPoista
  2. Lemmikin sureminen on ihan yhtä kova juttu, kuin joku läheinen ihminen olisi kuollut. Usein elukat ovat vielä läheisempiä! Voimia sinulle vaikeana aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Noiden kanssa on eri tavoin kiinni kuin joidenkin ihmisten. Kiitos ♥

      Poista
  3. Tiedän juuri miltä tuo tuntuu, Oskunkin kanssa vatvoimme joka päivä ees sun taas asiaa. Mutta kyllä sen tietää, kun aika on, luota siihen tunteeseen ja nauttikaa näistä päivistä. <3 Sitten kun on oikea aika, tulee jopa helpotuksen tulvahdus, että se kaikki miettiminen on ohi, yhdessä ikävän ja surun kanssa. Niin ristiriitaista. Ei ole ihmistä tarkoitettu tekemään tälläisiä päätöksiä, kun kaikki sisimmissä puhuu elämän säilyttämisen puolesta. <3 Mutta kunpa meitä ihmisiäkin kohdeltaisiin yhtä armollisesti tämän viimeisen palveluksen saralla.

    Voimahali. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥
      Nimenomaan, jospa tuo olisi joskus meille ihmisillekin mahdollista, että kun sellainen tunne on, että tämä oli tässä, sen piikin voisi saada.

      Poista

Kosmetiikkakommentteja

** En tee kaupallista yhteistyötä minkään tahon kanssa, enkä hyödy tästä kirjoituksesta mitenkään** Koska perheessä on teini-ikäinen, jok...