torstai 2. tammikuuta 2020

Vuoden kirjat

Mun oli ihan pakko laittaa yksi lista itselleni, kerralla kaikki vuoden luetut. (Mainittakoon, että näitä oli kammottava kerätä tuolta aiemmista kirjoituksista, koska alussa oli kuvia väleissä....)
Hyppäsin suoraan tähän ja jätän julkaisematta tuon Luetut kirjat: joulukuu, jutun. Säästytte edes siltä.

Alkuperäinen tarkoitus oli jopa merkata ne kirjat, jotka luin ensimmäistä kertaa, mutta en kertakaikkiaan pysty enää muistamaan mitkä näistä oli uusia tuttavuuksia, ainakaan kaikkien osalta.
Leena Lehtolaiset, Agatha Christiet, Tuija Lehtiset ja moni muu on näitä, joita luen uudestaan ja uudestaan.

Listauksesta pystyy myös näkemään, että kun tykkään jonkun kirjailijan kirjoista, luen ne kaikki.
Lainaan monesti kirjastostakin puolen metrin pinkan eli yhden kirjailijan kaikki kerralla. (Kuten tein tuon Alexander McCallin kanssa.

Lars Kepler: Lazarus
Jo Nesbo: Macbeth
Ilkka Remes: Perikato
C.J. Tudor: Liitu-ukko
Lee Child: Omalla maalla
Peter James: Kuolema sanelee ehdot
Tuija Lehtine: Seinäruusu
Tuija Lehtinen: Rafaelin enkeli
Tuija Lehtinen: Ruutukuningatar
Metropoliitta Panteleimon: Murha kirkonkylässä

Metropoliitta Panteleimon: Murha näyttämöllä
Metropoliitta Panteleimon: Kohtalokas Leningradin matka
Metropoliitta Panteleimon: Murha kirjapiirissä
Antti Heikkinen: Juice Leskinen 1950-2006, risainen elämä
Alexander McCall-Smith: Naisten etsivätoimistao nro 1
Juice Leskinen: Räkä ja Roiskis
Juice Leskinen: Räkä ja Roiskis suuvedellä
Juice Leskinen: Räkä ja Roiskis naisissa
Juice Leskinen: iltaisin, kun veneet tulevat kotiin
Juice Leskinen: aika jätti

Alexander McCall Smith: Kahvia komeille miehille
Alexander McCall Smith: Teetä ja sympatiaa
Alexander McCall Smith: Botswanan iloiset rouvat
Alexander McCall Smith: Nainen, joka käveli auringossa
Alexander McCall Smith: Siveysoppia kauniille tytöille
Alexander McCall Smith: Elämän kirkas keskipäivä
Alexander McCall Smith: Kalaharin konekirjoituskoulu miehille
Alexander McCall Smith: Kirahvin kyyneleet
Alexander McCall Smith: Onni ja siniset kengät
Tuija Lehtinen: Mikaelan enkelit

Tuija Lehtinen: Ruusumadonna
Lina Bengtsdotter: Annabelle
Leena Lehtolainen: Tappajan tyttöystävä ja muita rikoksia
Lee Child: Viimeinen vieras
Tim Weaver: Uhri
Camilla Grebe: Lemmikki
Queen, tavallaan elämänkerta
Roope Lipasti: Halkaisukirvesmies
Lee Child: Raaka laki
Arto Paasilinna: Maailman paras kylä

Alexander McCall-Smith: Oivallinen aviomies
Alexander McCall-Smith: Harhapolkuja savannilla
Alexander McCall-Smith: Häähuumaa lauantaina
Alexander McCall-Smith: Limpopon yksityisetsiväkoulu
Alexander McCall-Smith: Pienten muutosten kauneussalonki
Horth & Rosenfeldt: Korkeampi oikeus

M.J.M. Grath: Jään muisti

M.J.M. Grath: Lumipoika

Markus Kajo: Kettusen kootut
Anne B. Ragde: Berliinin poppelit

Anne B. Ragde: Erakkoravut

Anne B. Ragde: Vihreät niityt

Fiona Barton: Lapsi
Timothée de Fombelle: Tobi Lolness
Timothée de Fombelle: Tobi Lolness, Elishan silmät
Outi Pakkanen: Linna
Liza Marklund: Helmifarmi
Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa
Michael Connelly: Yövuoro
Gillian Flynn: Teräviä esineitä


Anne B Ragde: Perintötila
Anne B Ragde: Elämänrakentajat

Anne B Ragde: Aion tehdä sinut onnelliseksi
Anne B Ragde: Satnnaista seuraa
Peter James: Kiistaton todiste
Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet
David Baldacchi: Kunnian vartijat
David Baldacchi: Pelurit
David Baldacchi: Koston enkelit
David Baldacchi: Kaappaus

David Baldacchi: Aikapommi
David Baldacchi: Sekuntipeliä
David Baldacchi: Henkeen ja vereen
David Baldacchi: Räjähdyspiste
David Baldacchi: Kuudes nero
Ursula Auer: Murha Maltalla
Ursula Auer: Murha Maintenonissa
Ursula Auer: Murhia Mankalassa
John Grisham: Caminosaari
Lars Kepler: Hypnotisoija

Antti Heikkilä: Lääkkeetön elämä
Belinda Bauer: Hautanummi
Agatha Christie: Kissa kyyhkyslakassa
Agatha Christie: Kuoleman koira
Agatha Christie: Tuijottava katse
Agatha Christie: Kohtalon Portti
Agatha Christie: Neiti Marple koston jumalattarena
Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus
Agatha Christie: Herra Quinn esittäytyy
Agatha Christie: Lomahotellin murhat

Agatha Christie: Kirstun arvoitus
Agatha Christie: Teetä kolmelle
Agatha Christie: Seitti (näytelmä, josta tehty kirja)
Agatha Christei: Odottamaton vieras (näytelmä, josta tehty kirja)
A.J. Finn: Nainen ikkunassa
Soren Sveistrup: Kastanjamies
Lionel Shriver: Kaksoisvirhe

Agatha Christie: Murha Mesopotamiassa
Agatha Christie: Kuolema lähettää viestin
Belinda Bauer: Näkijä

LeahRuth Robinson: Kavala kuolema
Helena von Zweigbergk: Rakkaus viiltää syvältä
Peter Robinson: Paholaisen ystävä
Peter Robinson: Savua ja tulta
Belinda Bauer: Tappajan katse
Peter Robinson: Kylmääkin kylmempi
Belinda Bauer: Kadonneet lapset
Belinda Bauer: Ruumis nro 19

Helena von Zweibergk: Joka häpeää kantaa
Fred Vargas: Hyisiä aikoja

Tuomas Lius: Lanka palaa
Agatha Christie: Syyttävä sormi
Agatha Christie: Kurpitsajuhla
Tuija Lehtinen: Sumulaakson kartano
Tuija Lehtinen: Takaisin Sumulaaksoon
Alex Michaelides: Hiljainen potilas
Stephen King: Tappaja-auto Christine

Max Seeck: Uskollinen lukija
Agatha Christie: Hercule Poirot ja salainen kaava
Tuija Lehtinen: Kuollut jättää jäljen

Jaana Lehtiö: Joka viisautta rakastaa
Roope Lipasti: Jälkikasvukausi
Simona Ahrnstedt: Vain yksi salaisuus
Enni Mustonen: Maitotyttö
Enni Mustonen: Saako olla muuta?
Enni Mustonen: Hukkakaura

Enni Mustonen: Kukkia Piretille
Enni Mustonen: Nostovara
Enni Mustonen: Yksinäisten sydänten kerho
Jaana Taponen: Lalalandia

Liza Marklund: Turvapaikka
Alistair McLean: Pelko on aseeni
Eeva Nikoskelainen: Keltainen vaara
Taavi Soininvaara: Ebola-Helsinki
Jo Nesbo: Veitsi
Agatha Christie: Viisi pientä possua
Agatha Christie: Sininen juna
Agatha Christie: Kellot
Jarkko Sipilä: Syvälle haudattu
Jarkko Sipilä: Uhripeli

Leena Lehtolainen: Henkivartija
Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura


Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut
Leena Lehtolainen: Tiikerinsilmä
John Verdon: Syntipukki
Eeva Nikoskelainen: Ylilääkäri Männikkö ja hallittu tulosjohtaminen
Eeva Nikoskelainen: Hytösen oireyhtymä
Eeva Nikoskelainen: Heta Hörkkö ja kaksoiskierteen lumous
Eeva Nikoskelainen: Itikkakesä
Liisa Tammio: Kemiaa ja kelvottomia miehiä

Liisa Tammio: Saako herroja huijata?
Liisa Tammio: Miehetön vyöhyke
Liisa Tammio: Sikarikkaat siskot
Liisa Tammio: Maan ilot
Tuija Lehtinen: Franseska
Tuija Lehtinen: Onnentyttö
Tuija Lehtinen: Maria
Tony Parsons: mies ja poika
Mark Manson: Kuinka olla piittamatta p*skaakaan
Tuija Lehtinen: Särkyneiden sydänten hotelli

Tuija Lehtinen: Mallitoimisto Pandora
Tuija Lehtinen: Tähtilinna
Tuija Lehtinen: Kolme miestä netissä
Tuija Lehtinen: Suklaapolkuja
Tuija Lehtinen: Pensionaatti huojuva talo
Hannu Luntiala: Petri Vallin toinen elämä
Kokoelma: Neljä erilaista morsianta (Joku setti Harlekiini-hömppää...)

Nora Roberts: Sininen lahti
Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta sadusta 
Agatha Christie: Poirot parhaimmillaan
Nora Roberts: Pakkomielle
Simona Ahrnstedt: Vain yksi mahdollisuus  (kesken)

Vuoden 2019 aikana luin 175 kirjaa, tuo kesken oleva on laskettu tähän mukaan.  
(Näiden laskeminen oli hirveä homma. Rivit meni sekaisin monta kertaa laskujen aikana..... kunnes keksin jaotella ne kymmenen sarjoihin.)

2 kommenttia:

  1. Mieletön määrä kirjoja!! Sehän on niinku kahdessa päivässä aina yksi kirja, läpi vuoden!! Itsekin luen kyllä koko ajan ja paljon, mutta en ehkä ihan noin paljon kuitenkaan.

    Mulla on muuten sama tyyli, että kun löytyy hyvä kirjailija, luen saman tien kaikki kirjat. Näin olen tehnyt esim. Maeve Binchyn kohdalla, ja viimeksi Clare Mackintoshin kanssa (häneltä oli tosin vain 4 kirjaa, mutta kuitenkin; suosittelen todella, jos et ole tutustunut, ihan järkyttävän jänniä ja hyviä kirjoja!!!). Nyt on menossa Jane Greeniltä jo moneskohan lie kirja... Ja monta muutakin kirjailijaa olen lukenut varmaankin koko tuotannon verran. Usein käy niinkin, että vahingossa lainaan jo luettuja kirjoja, kun en vaan muista, että olen jonkun joskus aiemmin lukenut. Mutta eipä tuo haittaa, sillä lukeminen on ihan parasta!!!

    Mukavia lukuhetkiä sinne myös vuodelle 2020! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hirveä määrä. En uskonut itsekään alkuun.
      Mutta olen älyttömän nopea lukija ja lisäksi esim. noita Christien kirjoja ahmin pohjoisessa alkukesästä tosiaan muutamankin päivässä. Koska minähän luen kaiken vapaa-aikani.
      Totesinkin vuoden statistiikkaa tutkiessani, että toisaalta telkkaria en ole katsonut edes tuntia yhteensä. Satunnaisesti töissä jossain potilashuoneessa jäänyt tuijottamaan jotain Avara Luonto-pätkää sunnuntaina, mutta koska työt, ei sinnekään ole voinut kuin hetkeksi pysähtyä. Tavallaan harmi. Ainakin niissä on ollut jotain sellaista, mistä tykkäisin enemmänkin, mutta kotona ei tule avattua edes.

      Kiitos vinkeistä, pistän takuulla muistiin!!! =)

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...