sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Syksyn tuloa

Syksy pääsi tänä vuonna yllättämään.
Se vain putkahti tähän. Hups!

Sateisehkon viikon päätteeksi viikonloppu oli nätti. Onneksi, koska meillä oli paljon vielä puuhaa. Lauantaina aamulenkin jälkeen kuitenkin ihan ensin kirpputorikierrokselle. Tunsin olevani aivan luopio kulkemalla ilman maskia. Toisella kirpparilla 99% ihmisistä oli maskilla, vain me ilman. Luikin häntä koipien välissä aika äkkiä ulos.....

Kiitos ihmiset, kun pidätte maskia!! Pitäkää kuitenkin ensisijaisesti huoli käsihygieniasta ja etäisyyksistä. Niillä tämä ratkaistaan jos jollain. Erityisesti joillain oli ties mistä lakanasta revitty kangassuikale naamalla, ja mietin, että luo valheellisen turvallisuudentunteen vaan suotta....

Tein kuitenkin muutaman kivan löydön. Ison ihanan piparipurkin tiiviillä kannella, lisäksi kirkkaan Aalto-maljakon (halvalla!!). Saimme valkoisen joskus häälahjaksi ja tykkään siitä tosi paljon. Tuo kirkas on hieno lisä ja siihen sopii risut, oksat ja tulppaanit valtavan hyvin. Ja jompikumpi tytöistä voi sen saada halutessaan, jos satun kyllästymään. 


Olemme keränneet vanhoja Asterixeja sekä Lucky Lukeja jo vuosia. 
Mies kerää myös Tex Willereitä ja muita "poikien juttuja"
joista minä en ymmärrä mitään.....


Melli sai Ihaan. 
Toistaiseksi Ihaa on isompi kuin se itse, mutta tämä oli rakkautta heti.

Toinen omenapuu noista kahdesta 60-luvulla istutetusta oli huonossa hapessa. Lisäksi sen omenat oli yli 90% täynnä muumiotautia ja ikävän makuisia muutenkin. Mies katkoi siitä oksat ja kaatoi viimeiseksi rungon. Hyvä on, että tehtiin tämä päätös, nimittäin runko oli keskeltä jo ihan muhjua. Olisi todennäköisesti kaatunut talvella tai seuraavan pahemman myrskyn aikana. Nyt pystyttiin vaikuttamaan mihin kaatuu eikä vahinkoja sattunut. 
Mutta kylläpä piha on autio!!!

Samaan kohtaan ei voi laittaa uutta omenapuuta, joten pitää pohtia mitä siihen voisi sijoittaa.
Haikailen vielä paria kasvatuslavaa, joihin tulee kuitenkin suojakangas alle. Ehkäpä jo tulevana keväänä.... vaikka jää ne valkosipulit taas istuttamatta, jos ei heti toimita.



Repesin nauruun lukiessani yhtä Asterixia. 
Meidän molemmat spanielit on selkeästi Idefixin sukua. 

Muita pihan puuhia. Yllätys oli melkoinen kun kertaalleen tyhjennetystä altaasta katsoi takaisin konna. Sateet ovat tuoneet vettä ja tämä rupikonna ilmeisesti haluaa talvehtia altaassa, joten olkoon. 
Hätkähdytti kyllä, kun se eräänä iltana loiskutti ja menin valon kanssa katsomaan mikä siellä ui. Kellutteli siinä ja tuijotti takaisin.

Nostin sen kertaalleen haavilla varovasti ylemmälle tasolle, mistä olisi päässyt ryömimään maalle, mutta oli mennä loikannut takaisin. Joten uikoon ja horrostakoon sitten täällä.



Kasvatin yhden kultasateen taimen siemenestä. 
Siemen siis omasta puusta.

Katsotaan jaksaako se talvehtia.
Päätin, että sisätiloissa se ei ainakaan selviä.


Myös terassihortensian siirsin ulos yhteen tyhjentyneeseen kasvatuslaatikkoon.
Jos talvehtii, pääsee ensi kesänä takaisin ruukkuun.
Jos ei, siitä tulee hyvää multaa kompostiin. 

Kultasade on muuten tuo pieni vihreä lehti sen edessä.

Tänään sunnuntaina keksin sitten aamulenkin ja kahvin jälkeen, etten ole laittanut mitään sipuleita maahan ainakaan tänä syksynä. (Taisin väittää miehelle, että useampaan vuoteen, mutta muistan kyllä nyt jälkeenpäin muutamat sipulit viime vuodelta....)

Ajelin sitten pikaisesti puutarhalle ja ostin ensin Callunoita. 
Koska niitä sai 5 kpl 15 eurolla, ostin tietenkin viisi. Kappalehinta oli 4,20 eur. 
(Tähän ehkä vähän silmien pyörittelyä, koska olisin tarvinnut kaksi ja tiettävästi 8,40 eur on vähemmän kuin 15 eur mutta näin sitä itselleen perustelee säästön.....)

Sitten muutamia sipuleita, niitä ei ollut kovin kaksisesti jäljellä, koska ihmiset hamstraa niitä jo elokuussa ja meikäläinen on ihan jälkijunassa aikataulun kanssa.
Totta puhuen meillä on nyt ehkä parhaat kelit istuttaa eli sikäli kerrankin oikeassa. Sain kuitenkin muutaman pussin.

Ja koska kompostiherätettä ei ollut, ostin jonkinlaista herätekuiviketta. Meillä siis kompostoidaan ruokajäte ihan tavallisessa muovikompostorissa, ei mikään lämpökompostori, vaan se jäätyy jos talvi on kylmä. Olen pyrkinyt sinne laittamaan vähän kerrosten väliin kuivikkeeksi jotain puutarhahaketta ja herätettä niin lähtee käyntiin hyvin varhain keväällä. No, joku firma on keksinyt yhdistää nämä joten sitä testiin.





Tuossa omenapuun juurella näkyy (huonosti) vähän kaivettua maata.
Siihen on kuopattu krookusta, scillaa ja helmihyasinttia.

Toivomme kukkasatoa keväälle!

Lisäksi nappasin vielä viisi säkkiä puutarhamultaa, sellaista aika turvepitoista, koska vaihdoin parille sisäkasville mullat. Ne kun ovat viettäneet kesän terassilla ja kokemuksesta tiedän, että multaan on voinut pesiytyä mielenkiintoisia öttiäisiä......
Tässä muutama vuosi sitten yhdestä marraskuun kaktuksesta nimittäin kömpi useampi turilas tms koppakuoriainen saaden aikaan kohtuullista kirkunaa ja hysteriaa.... yyyyhhh!

Samalla siirsin muutamia, viileästä nauttivia huonekasveja työhuoneeseen, koska se on meidän huoneista ainoa, jossa ei ole mitään lämmitystä. (Voit katsoa 2013 tekstin siitä, miten patterin putki jäätyi meidän ollessa reissussa ja sitten tulikin remonttia.....)
Totuushan on, että ihan kaikki kasvit (orkideat ehkä poikkeuksena) nauttisivat päästessään viileään ja valoisaan.
Nyt kun nukumme jälleen vintissä, tämä huone vapautui työhuoneeksi ja siellä on tuo ihana iso pöytä, jonka vieressä nytkin naputtelen... Siihen mahtuu vähän joku kasvikin. Tuleepahan niitä hoivattua kun silmäilee tässä satunnaisesti istuessaan. 


Instaan laitoinkin jo, ja ISO KIITOS MARKETTA, vinkistä, että tuo kannattaa peittää. Ei tullut mieleenkään. 

Kuvasarja siis siitä, miten useamman vuoden jo kasvanut hevoskastanja teki tänä vuonna ensimmäisen... noh, kastanjan. Se oli pudonneena ja noukin sen ylös, koska koirat häsläsivät jotain ja ajattelin niiden voivan satuttaa tassunsa piikkeihin.

Huomasin sitten kuoren jo haljenneen ja kun noukin sen ylös, kuori lähtikin kaikkineen pois. 
Koska kokeilu ei maksa mitään, tökkäsin siemenen multaan purkkiin ja tovin pohtimisen jälkeen kuoppasin purkin yhteen kasvulavaan, koska se voisi olla parempi, tiedä häntä. 

Ja Marketan vinkillä siis tuo verkko siihen päälle, ettei hiiret popsi!!!

Tykkään hevoskastanjasta ihan valtavasti ja olisi aivan mieletöntä, jos tästä saisi toisen puun pihaan! ♥

3 kommenttia:

  1. Tässä sulle vielä toinen hyvä vinkki; omenapuu kannattaa istuttaa paikkaan, mihin on aasi haudattu. Kuulemma kasvaa hyvin! Itse en ole kokeillut, mutta kaksi hevosta olisi tontille haudattu. Hmmm...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auhh!! =D
      Meidän pihalle on muinoin haudattu aasin kokoinen koira, mahtaisko se toimia? (Edellisen asukin tanskandoggi siis, mutta paikka on kyllä nykyisen autokatoksen reunan alla...)

      Pitäisi ehkä joku omenapuu laittaa, koska vaikka vihaan sitä pudokkaiden siivoamista, kuitenkin omenat sinällään on hauskoja. Meillä vaan pihassa on muumiotautia kaikkialla niin valmiiksi harmittaa ajatus, että uusissakin sitten.

      Poista
  2. Maskinkäyttöpaine on täälläkin kasvanut siinä määrin, että laitoin minäkin ekaa kertaa kauppareissulle maskin. Tuntui ainakin henkisesti mukavammalta olla niin kuin ilman. Viime viikolla oli vielä suhteet toisinpäin ja maskittomia enemmistö.

    Oletpa ihailtavan puutarhapuuhakas! Itse en ole tänä(kään) vuonna tehnyt pihan eteen yhtään mitään. Paitsi ostanut pari isoa kesäkukkaa, joista alkaa pikkuhiljaa aika jättää ja jotain pitäisi istutella tilalle. Mutta siis molemmat on vaan ruukuissa ja piha on oman onnensa nojassa. Luotan siihen, että lehtien haravointi (jonka teen yhden pysähdyksen taktiikalla sitten, kun kaikki lehdet on tulleet alas) muuttaa ilmettä siistimmäksi. Ja ehkä pitäis pikkuhiljaa kantaa ulkokalusteet talvisäilöön. Grilli sentään jo vietiin ja heti harmitti, kun alkoikin tehdä mieli grillimakkaraa :).

    Sammakosta vielä sen verran, että muistanko väärin vai oliko se niin, että sammakot on hyviä vedenpuhdistajia? Ei aavistustakaan mihin perustuu, mutta jos ne vaikka potkii siinä uidessaan vettä sen verran liikkeelle, ettei pääse mitään kasvustoja syntymään.

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...