perjantai 20. toukokuuta 2016

Hullu puutarhuri

Ratkiriemukkaan räyhäkästä Karoliinan päivää!!!

Tänään aamulla 7:15 kun suljin sairaalan oven selän takana, alkoi L O M A ! Toisin sanoen viisi päivää maksullista lomaa ja yötöiden ansiosta vähän vapaita yms ja niin vain menen töihin seuraavan kerran vasta kesäkuussa. Ei yhtään paha. (Se muuten kuulosti hienolta kun raportin jälkeen heitti kavereille, että "palaan kesäkuussa". Mitä siitä, että ensimmäinen päivä? Kuukausi kuitenkin vaihtuu. Hih!)

Nukuin luvattoman huonosti. Aamulla aurinko paistaa niin kauniisti, että vaikka nukun silmämaskin kanssa, alitajuntakin hoputti koko ajan heräämään ja roikuin unessa siten, että havahduin 9:15 ja 10:15 - ja 11:15 kyllästyin ja nousin. Samapa tuo. Nythän ehdin lepäämään.... ehkä.
Käytin koirat yli tunnin lenkillä ja juorusin lähes koko lenkin ihanan ystävän kanssa!! Tulevat huomenna meille, joten juoru jatkuu koko viikonlopun. Aivan mahtavaa!! Täydellinen loman aloitus! ♥

Kun mies, joka asuu täällä, saapui kotiin, lähdettiin vähän isommalle kirkolle hoitelemaan asioita ja juoksemaan muutama kauppa läpi. Auto oli kohtuullisen täynnä kun kurvattiin takaisin pihaan. Hetken istuin, mutta juuri siinä vaiheessa tulee se vaarallinen kohta: alkaa torkkua ja sitten uni karkaa yöltäkin. Joten takaisin autoon ja paikalliseen rautakauppaan (multaostoksille ja pari rautakauppajuttua) ja puutarhalle....
Yövuoron krapuloissaan hauskinta on se, ettei mikään maksa mitään. Siis millään ei ole mitään väliä. (Muistelkaa vaan sitä mun Ikean reissua kun haettiin ne vessan kalusteet....)
No, itken tätä sitten ensi viikolla jos tarvii.

Kesän juhlista eli perheen viimeisistä rippujuhlista johtuen olen päättänyt tänä kesänä satsata terassin kukkiin tavallista enemmän. (Älkää ottako asiaa puheeksi mieshenkilön kanssa. Hän saattaa mainita, että joka vuosi sekoilen noissa kaupoissa vaikka sanonkin, että "tänä vuonna ei paljoakaan.....")
Onneksi suurin osa kesäkukista, jotka ovat minun makuuni, ovat oikeasti melko edullisia. Eli tyyliin 2,99 eur/kpl.


Pari puskaa siinä pöydällä odottamassa istuttamista.



Isoihin purkkeihin on pakko laittaa lecasoraa pohjalle yli puolet.
Paitsi että multamäärä olisi naurettava, nuo painaa n. 30 kg tyhjänä joten mullan kanssa niitä ei enää kuljeta minnekään ihmisvoimin.
Mies on ikionnellinen, että osti nokkakärryn. Sille on ollut enemmän käyttöä moisten kukkapurkkien kanssa tänä kesänä kuin koskaan ennen.


Verenpisara, mun suuri rakkaus kesäkukista.
Tämä oli jotenkin niin herkän värinen. 


Se paljon parjattu maljaköynnös, jota kuljetettiin nokkakärryllä eteiseen ja terassille.


Tervetuloa Villa Karoliinaan.
Portin "tolppa" kukkii taas.
Purkki löytyi kirpparilta vitosella muutama kesä sitten.
Iloinen löytö ja erittäin mieluinen ostos.


Terassin näkymää "parvekkeelle".


En kuitenkaan halunnut pelkkiä valkoisia kukkia, vaan useita eri värejä, mutta nämä pystypäiset miljoonakellot sinisissä ruukuissaan ovat vaan niin kovin kauniita.
Sinisiä purkkeja on siunaantunut meille useita. Sikäli hurjan kiva, että tuossa lavoista kootussa sohvasysteemissä on myös sinisävyiset kankaat, joten sopivat hauskasti väritykseen. Ja onhan sininen aina kesällä niin raikas.

Juhlakalun teemaväri on valkoinen. 

(Pojalla oli aikanaan oranssi ja isommalla tytöllä turkoosi. Teemaväri näkyy lähinnä siinä, että oma perhe pukeutuu pääasiassa sen värisesti. Niistä saa lystikkäitä perhepotretteja.)


Edelliset juhlat. 2011 mallia.



Nämäkin purkit on kirpparilta. Maksoin kolmesta 20 eur/kpl ja hain ne silloisella pienellä Toyotallani. Yllätys oli melkoinen kun minä ja samankokoinen pieni nainen puntattiin niitä autoon... todellakin, n. 30kg ruukkua kertaa kolme....
Toyota kulki lähes nokka pystyssä kotiin, ja arvatkaa vaan se katse minkä sain, kun kotona vienosti sanoin, että "ai niin, kultaseni, autossa on pari kukkapurkkia, ottaisitko ne sieltä ulos...."


Jokaisessa on vähän samanlainen asetelma: pelargoni (erivärinen jokaisessa), lobeliaa ja tuo hopeaköynnös, joka kuuluu suuriin suosikkeihini.


Lumipallo kuuluu juuri tähän telineeseen roikkumaan joka vuosi.


Toisen kulman purkki.


Toinen verenpisara oli tavanomaisemman värinen.


Kasvihuoneeseen viritetty säkit kirsikkatomaatille ja kurkuille.
Kurkut saavat vielä kunnon tuet, eivät jää tuolla lailla "roikkumaan".


Ämpäriperuna on noussut. JEE!


Olisiko jollakulla tarve myskikurpitsalle?
Näitä taimia on nyt kohta pakko harventaa enkä voi istuttaa kuin pari itselleni.
Harmittaa aina heittää mitään pois...

****
Hullu, hullaantunut puutarhuri siirtyy nyt hampaidenpesun kautta omaan sänkyynsä. 
Jospa nukkumatti poikkeaisi ja jättäisi sen verran hiekkaa, että menisi 9-10 tuntia "nollatessa".

1 kommentti:

  1. Ihania kukkameriä ja voi vitsi tuo on hauska idea, että perhe pukeutuu samaan väriin juhliin. Ihan mielettömän kiva idea ja kivoja muistoja kuvien kautta tulee. Aurinkoista sunnuntaita! <3

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...