keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Blondina

Vuosien varrella on ehtinyt sattua kaikenlaista blondia.

Olen mm. lähtenyt koirien kanssa lenkille ajaen autolla pienen metsätien varteen. Sieltä kävelin pitkän ihanan lenkin ja päädyinkin kotiin. Kotona katsoin kirjaimellisesti kauhuissani autokatokseen, että "joku on varastanut mun auton". Joo, ja siihen meni tovi, että keksin, että ihan itse muuten ajoin. Lapsen kaverin silloisella mopoautolla sitten takaisin sinne metsäautotielle noutamaan omaa.....

Edellispäivänä ajoin tankkaamaan. Varaussummaksi varasin tyylikkäästi 40 eur ja muutamaa hetkeä myöhemmin kirosin aivan järkyttyneenä kun tankki ei tullut täyteen. Luonnollisestikaan virhe ei ollut omani, mikä lie vieras henki liikutti sormia siinä kohtaa kun piti se varaussumma päättää....

Parasta kun en edes harkitse kampaajakeikkaa värin toivossa. Blondi mikä blondi.

****
Aamulenkillä pienimuotoista kiukkua sai aikaan fakta, että mun yksi lempilenkkini on pilattu. Maasto oli huolella raiskattu ja homma jatkui harvesterin toimesta. Metsä siis nurin ja polut kävelykelvottomat. Ruma sana.

Onneksi keli korjaa paljon.
Terassilla sekä minä että koirat. Onni on vapaapäivä tällaisena päivänä.


Vapun jämiä pakkasesta ja jääteetä.

Jäätee muuten:
Keitän piparminttuteetä (ilman varsinaisia teelehtiä) ja lisään n. kahteen litraan teetä vajaa puoli desiä sokeria. Ja jääkaappiin. Vie janon todella hyvin.

Aurinkoista päivää kaikkialle Suomeen!!

2 kommenttia:

  1. Ha haa! Ihan sikahauska juttu toi auton metsään unohtaminen!
    Vaikka ei varmaan ihan just sillä hetkellä tainnut naurattaa!

    VastaaPoista
  2. Hihi ihan paras postaus! <3 Täällä toinen blondi ja voi mahoton niitä sattumia. Tuo autojuttu oli aivan yliveto, voin jo tuntea kauhun kuka on auton mennyt pölläisemään.

    Aurinkoa päivään <3

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista...