Perillä tunnetusti mahdottoman kiva ihmisjoukko. Hyvällä huumorilla tukeva aamupala ja sitten metsään. Me teimme yhden VOI-jäljen ja maasto oli.... noh, mielenkiintoista. Karttaa lukemalla vähän huonompinäköinenkin olisi pystynyt päättelemään, että kun alueen nimi on Paskarahka ja se merkataan karttaan pienellä katkoviivalla, ehkä lenkkarit on huonohko jalkinevalinta. Toisaalta, minähän en kumisaappaita jalkaani kisko, joten oma vika, ei saa valittaa. Joissain kohdin olin puoleen polveen suossa, joissain oli oikeinkin viihtyisä maasto. Pääasia kuitenkin oli, että tehtiin hyvä jälki ja maasto oli niin kivaa, että oma koirakin olisi siellä tykännyt töitä tehdä.
Purettu jälki sunnuntaina.
Jälkimerkki puussa.
Näkyy muuten aika hyvin kun katsoo jäljellä taaksepäin ja näitä on 5-6 peräkkäisissä puissa.
Jäljen teon jälkeen majalle, jossa odotti aivan taivaallisen ihana lounas. Saunakin oli lämmin, mutta se ei nyt innostanut. Seurustelua, yleistä vitsailua ja yletöntä kahvinjuomista.
Minä lähdin lenkittämään Edua, joka oli siihen asti käytännössä viettänyt päivänsä autossa. Pienestä erheestä johtuen Pasi lähti vielä koetoimitsijan kanssa tekemään ylimääräistä jälkeä varalle.
Kuinka ollakaan, törmäsimme Edun kanssa paikkaan, joka suorastaan kuhisi korvasieniä. Keräsin niitä lopulta hupparin huppuun, koska mitään muuta nyssykkää ei mukana ollut.
Majalle päästyäni totesin, että "Niinijoki on jälleen antanut meille kaiken mitä haluamme ja huominen mahdollinen tulos on vaan bonus." (Tää on nyt toinen kerta kun tuon sieltä kotiin ison kasan herkkua....)
Herrrrkullista myrrrrkkyä!
Myöhemmin illansuussa siirryttiin sitten Wanhaan Kanalaan, jonne olin varannut viime vuodesta oppineena meille majapaikan. Siinä on paikka, jota voin suositella ihan kenelle tahansa. Mahtava miljöö, aivan uskomaton paikka yöpyä. Heillä on siinä ihan kokonainen omakotitalo kaikkine (siis kaikkine: tiski- + pyykinpesukoneet, kuivauskaappi, sauna jne) mukavuuksineen, kolme makuuhuonetta joissa jokaisessa pari sänkyä ja isot yhteiset keittiö ja olohuone. Ja koska talossa ei majoittunut muita, suljimme muiden makkareiden ovet ja olimme kuin kotonamme.
Viime vuonna joimme limsat ja söimme aivan järjettömän ihanat munkit Kanalan kahvilassa. Lauantaina oli vatsat melko täynnä ja Kanalassa juhlat, joten emme tunkeneet kaikissa metsäkamppeissa kutsumattomiksi vieraiksi...
Sieltä pilkistää Mutkan JaaMar maja.
Olkkaria, Edu meidän makkarin ovella linssiluteena.
Keittiö, josta otimme toki tuolit alas kun joimme teetä ja söime iltapalaa.
Sauna. Ei lämmitetty, mutta suihkussa käytiin.
Pesuhuone
Yksi makkareista
Eduhan veti olkkarin lattialle levyksi ja sammui kun päästiin suihkun jälkeen itsekin asettumaan. Mun lenkkarit päätyi kuivauskaappiin ja olivat mun suureksi riemuksi aamulla taas aivan käyttökelpoiset ja kuivat! Mikä ihana paikka. Ne olis kotonakin olleet märät ainakin kolme päivää....
Itsellä oli mukana pieni kasa jotain akkainlehtiä, mutta uni kutsui melko pian ja kylläpä nukuttiinkin hyvin. Edu tosin oli (minun kanssa) sitä mieltä, että aamulla voi hyvin herätä jo 5:15 - oma normaali työaamun heräämisaikani....
Keittelin taas mukillisen teetä ja pissatin Edun. Pikkuhiljaa pakkasimme kamppeet ja siirryimme metsästysmajalle, jossa oli tarjolla jälleen ihan mieletön aamupala.
Jäljet arvottiin. Pasin opastus oli ekana ja Edun jälki viimeisenä. Koira jäi siis kanssani majalle kun mies lähti tuomarin kanssa metsään. Pasi purki vielä oman jälkemme ja tuli sitten majalle, jossa ehti haukkaamaan voikkarin ennen kuin piti napata koira mukaan ja lähteä itse "töihin". Sillä välin minä jutustelin ihmisten kanssa ja nautin, siis nautin, sellaisen lounaan, että kyllä meinasi kieli mennä mukana....
Päivän päätteeksi sitten palkintojenjako, jossa kyllä loksahti allekirjoittaneen leuka oikein kunnolla....
Tässä versiossa vasta arvotut jäljet. Täytin lappua sitä mukaa kun palkinnot jaettiin.
Maisemaa majalta. Tämä paikka on meille niin tärkeä. Tällä majalla on olleet Edun jäljestyksistä kaikki erikoisemmat (19 min AVO-jälki, siirtyminen VOI-luokkaan, kokeen paras koira) ja lisäksi se tärkein eli valioitumisjälki. Tällä majalla on tunnelma aina ihan omaa luokkaansa!! Kiitos, porukka!
Pyttyä rivissä.
Toimitsijat ja arvoisa tuomarikollegio
Edun jäljellä tuomarina Mikko Ahti, tuttavamme vuosien takaa ja se ihminen, joka on meidät lajiin, jos ei tutustuttanut, ollut isolta osaltaan vaikuttamassa, että harrastus on jatkunut, ja jonka innolla koirasta on jäljestäjä tehty. Kiitos Mikko (taas)!!
Mikko kirjoitti Edusta näin (ensimmäinen tuomarointi muuten):
Hyvä, ohjattu lähtö. Edu jäljestää maastoon sopivaksi jarrutetulla vauhdilla, seuraten verijälkeä jälkitarkasti. Ensimmäisellä kulmalla ollut katko teettää töitä, mutta sinnikkäällä haulla Edu sen selvittää. Toinen kulma tarkasti ja kolmannella hieman laajempi lenkki. Edu merkkaa kolme ensimmäistä makausta pysähtymällä, mutta viimeinen makaus kävellään yli. Hieman ennen kaatoa tekee lenkin riistan jälkien perään, palaten kuitenkin takaisin ja jatkaen suoraan kaadelle, jossa sorkka kiinnosti. Hieno jäljestys!
VOI1, 46p ja kokeen paras VOI-koira
Kotona pytty ja sankari.
(Varjele, katsokaa tuota männyn siitepölyn määrää mun vastapuunatulla terassilla.)
Huikea, huikea viikonloppu siis.
Iloa ei pätkääkään vähentänyt, että meidän tekemältä jäljeltä tuli myös ykköstulos ja tuomarin kehut, että jälki oli hyvin tehty, ja että atsalea on avannut kukkansa kotiin saapuessa.
Onnimanni
Siirryn siis toivon mukaan olemaan myrkyttämättä ketään, eli keittelemään korvasieniä ja fiilistelen vielä vähän. On se aika jätkä tuo hurtta!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!