perjantai 26. tammikuuta 2018

Yksinhuoltajuus vs perhe-elämä

Törmäsin netin syövereissä blogiin, jossa koin, että jotenkin korostettiin yksinhuoltajaäidin elämän raskautta ja vaikeutta versus ns. tavan perheenäiti.
Ja kyllä, poltin päreeni nollasta sataan just samantien.

En halua linkittää blogia tänne, koska voi olla (ja toivon, että on) mahdollista, että henkilö ei ole tarkoittanut sitä niin kuin minä sen luin. Joten en toivo enempiä teilauksia ainakaan ennen kuin hän lukee ja mahdollisesti kommentoi omaa kommentointiani.


Kuva: Yle

Näin kun on 25 vuotta elänyt parisuhteen ylä- ja alamäet, ja useampaankin kertaan harkinnut kytkimen nostamista mihin tahansa suuntaan, totisesti ottaa pataan, että joku gloorifioi sen, miten perheessä lasten kasvatus, käyttäytyminen ja kaikki on sopuisampaa kuin yksin.
Ja todellakin, mun nuorin on nyt 17 vuotias ja pystyn erittäin hyvin edelleen muistamaan ja samaistumaan, miten olin aina vastuussa. Lähes yksin. Parisuhteessa. (Tai näin sen koin ja koen.)

Minulta kysyttiin mitä niille puetaan, mitä retkiä päiväkodissa/koulussa/tiesmissäharrastuksessa tehdään, mitä sinne pitää pakata, lähteekö ne leirille/mummolaan/hevonhiiteen.....
Isä oli paikalla mutta tällaiset päätökset jotenkin kaatui aina äidin niskaan. Aivan sama olinko itse järjettömän kiireinen jonkun vuositilinpäätöksen kanssa.

Tai lapsen sairastuessa. Voi arvata kuka jäi kotiin. Siihen maailman aikaan pystyin tekemään etätöitä kotoa käsin, joten työnantaja ei vihoitellut niin paljon, mutta toki oli aikoja kun pää oli jumissa kunnolla siitä, että miehen työ katsotaan niin helvetin paljon tärkeämmäksi, että allekirjoittaneen piti toimittaa omalta esimieheltä todistus, että olin ollut töissä jos mies jäi jonkun kerran kotiin hoitamaan sairasta lasta. Voin kertoa, että kokemus oli nöyryyttävä enkä siihen parin kerran jälkeen lähtenyt. Lääkärin todistus ei siis miehen työnantajalle riittänyt.....

Myönnän rehellisesti, että olen ollut useammin kuin muutaman kerran hyvinkin kateellinen työkavereille, joilla on ns. isäviikonloppu ja niillä on aikaa vain itselleen. Jukoliste, koska perheenäiti sitä saa, varsinkaan silloin kun tenavat on pieniä?

Toisaalta, että annetaan jotenkin ymmärtää, että yh:n on vaikea saada parisuhdetta lasten vuoksi.
Niin? Mutta eikö sitä olemassaolevaa parisuhdetta sitten pidä yhtään mitenkään hoitaa?
Kyllä väitän, että tavallisen monta parisuhdetta kaatuu nimenomaan siihen, että lasten ja perhe-elämän härdellin vuoksi mitään parisuhdetta ei ehditä ylläpitämään. Ei se siinä kauaa roiku yksinään.

UGH! Olen puhunut.

6 kommenttia:

  1. Meillä ei ole "kuin" yksi lapsi. Ihana tytär, joka tekee ihan just meistä isovanhempia! En siis yhtään vähättele häntä, enkä sitä, että meillä ei ole enempää lapsia.
    Mutta... meillä oli aina tyttären ollessa pieni, kaksi yksinhuoltajaa samassa taloudessa. Olimme samalla tyänantajalla töissä ja suurimman osan ajasta eri vuoroissa. Lapsen kannaltahan tämä oli loistava ratkaisu. Hänellä oli koko ajan toinen vanhempi tukenaan.
    Parisuhde oli kuitenkin kovilla. Ja se, että viikoilla ei juurikaan voinut yksin tehdä mitään lapsea koskevia päätöksiä. Me ollaan vielä sellaisissa ammateissa, ettemme ole työpäivän aikana puhelimen ääressä. Kirjepolitiikalla vedettiin!
    Minä en esim. koskaan saanut talvilomaani viikolle 9, mutta kyllä kaikki yksinhuoltajat saivat. Usein jos hommat iltavuorossa loppuivat osalta porukalta, minä usein jouduin päästämään kimppakyydillä kulkevat yksinhuoltajat lapsiaan katsomaan. Ihan niinkuin minä olisin ihan yhtään sen enempää omaani nähnyt. Kyllä välillä vitutti!
    Sitten kun asiasta mainitsin, minulle vain sanottiin, että kai sulla on hyvä, kun sulla on niin hyvä mies, joka on sun lapsen kanssa. No voi jeesus! Pakkohan sen oli olla, kun minä olin töissä! Eikä lapsi pelkästään minun ollut! Joskus olisi tehnyt mieli kysyä, että olisiko kannattanut vähän miettiä aikanaan...
    Ja onneksi tyttären kanssa olo ei ollut koskaan pakko Beibelle, vaan hän on varmasti parempi vanhempi kuin minä. Hänellä ja tyttärellä on kadehdittavan hyvät välit!
    Onneksi tytär oli tosi terve. Kerran jouduttiin olemaan niin pois töistä, että Beibe lähti aikaisemmin ja minä tuli tunnin myöhässä töihin. Kaikki laput jouduttiin tästä täyttämään ja lääkärin todistukset työnantajalle tuomaan. Ja lisäksi Beiben silloinen työkaveri kävi tarkistamassa olenko tullut töihin. Ei juma! Olisi päässyt käräyttämään, että Beibe lähti aikaisemmin ja minä olisin ollut kuitenkin sairaan lapsen kanssa kotona! Maailma on täynnä "hienoja" ihmisiä!
    Joo, ei ollut lapsivapaita viikonloppuja, eikä niitä kyllä kaivannutkaan. Jos et suurinpiirtein lastas iltaviikoilla ehtinyt näkemään, kyllä viikonloppuna halusikin yhteistä aikaa viettää. Niin lapsen kuin miehensäkin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä.
      Täytyy sanoa, että jotenkin lohdullista, että jonkun muunkin työnantaja käyttäytyy täysin k***ipäisesti tässä asiassa. Minä pidin ja pidän sitä aivan täysin käsittämättömänä.
      Mutta onneksi ne ajat on ohi.

      Poista
  2. Aamen!!

    Ei mulla muuta.
    Kivaa viikonloppua ihana! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D

      Olen oikeasti ollut älyttömän hyvällä tuulella ja tällaiset vaan piristää!! ♥
      Joskus pitää vähän olla mieltä.

      Poista
  3. Itse varsinaiseen asiaan puuttumatta, on taas kerran ihmeteltävä, miten oman (duunari)miehen firmassa oltiin väljiä silloin, kun lapset olivat alle 10-vuotiaita. Minä olin aina ensin omat lakisääteiset kaksi päivääni ja mies sen jälkeen eikä kukaan koskaan vaatinut miehen firmassa (sen enempää kuin omassa työpaikassanikaan) mitään todistuksia. Ja kun olin äitiyslomalla kipeänä enkä jaksanut hoitaa lapsia, mies sai palkallisesti silloinkin olla ne kaksi päivää vapaalla ilman mitään kyselemisiä. Vain ilmoituksella, että vaimo on sairas. Ei sen puoleen, mieheltäni ei kyllä omina (äärimmäisen harvinaisina) sairaspoissaolopäivinäkään koskaan ole kysytty mitään lääkärintodistuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän tällaista tapaa normaalina.
      Tällä hetkellä voin olla omailmoituksella pois töistä 5 päivää 5 kertaa vuoden aikana. Koska en enää ole pienen lapsen äiti, en tiedä koskeeko 5 kertaa myös lapsen vuoksi poissaoloja mutta pidän sitäkin hyvin tavanomaisena käytäntönä.
      Siksi kilahdinkin, kun mies käytti sairaan lapsen lääkärissä ja siitä huolimatta jouduin toimittamaan sen lapun omalta työnantajaltani. Ihan kuin me oltais lintsattu lähteäksemme sen korvatulehduslapsen kanssa vaikka kylpylään koko perhe.

      Poista

Siivouspäivä

Tiedättekö, kun joskus kämppä on kuin kaatopaikka ja tuntuu, että itse on ainoa, joka sen huomaa? Rehellisyyden nimissä minä olen monesti s...