tiistai 2. tammikuuta 2018

Uuden Vuoden Lupaus

Minä en perinteisesti lupaa yhtään mitään.
Tai voin toki luvata, etten tänäkään vuonna aloita tupakanpolttoa tai kansantansseja....  =D

Liikuntaan liittyviä tavoitteita kuitenkin teen.

Minähän rakastan statistiikkaa ja Excel on ehdottomasti lempityökaluni.....  joten:

Vuodelle 2017 olen saanut lähes kaikki liikuntakerrat "mitattua" ja lukemat näyttää melko lailla siltä, mitä kuvittelinkin. Vuoteen mahtuu eri tavoin liikuttuja (käytännössä käveltyjä, hölkättyjä ja muutama potkufillarilla vedetty) kilometrejä yhteensä yli 2 400. Tekee n. 6,6 km/vrk.


Helmikuun matalaa käyrää puolustelen kahden viikon Thaimaan reissulla. No excuses.
Lokakuu taas painii vuosittain aivan omassa sarjassaan, koska tykkään pitää silloin sen viikon loman, jonka aikana liikun päivittäin enemmän kuin yleensä.

Näin julkisesti siis: ensi vuodelle tavoitteeksi saada satanen lisää vuoden saldoon. 2500 km rikki!
Koska muutama reissu on jo suunnitteilla, enempään en usko rahkeiden riittävän, koska päivässä on vain niin monta tuntia ja niistä hirveän suuren osan vaatii työnantaja. Mokoma!
Reissuilla toki liikun, mutta niitä en mittaa, koska se olisi typerää ja siitä tulisi suorittamisen olo, ja toisekseen en pysty kuvittelemaan miten kalliiksi tulisi pitää kaikkialla GPS-asetukset päällä Suomalaisella SIM-kortilla....

2 kommenttia:

  1. Hyvähyvä! Ihan kaikki kilsat on kotiinpäin :).

    Mulla on nyt vuoden päivät ollut ranteessa viime vuonna joululahjaksi saamani ihana Polar Crystal-aktiivisuusranneke, joka on hirmu palkitseva kapistus, koska se todistaa, että askelia kertyy päivittäin ihan kiitettävästi ja aika huomaamattakin (vaikka siis työni puolesta vaan istun toisin kuin teikäläinen, jolle tulee töissäkin varmasti hirmu kilometrit). Mutta sellanen huono puoli siinä on, että esim. pyöräilyä se ei noteeraa miksikään, koska siinä kädet pysyy paikallaan ja askeleet mittautuu käsien liikkeestä (mikä siis ei tietenkään voi olla absoluuttinen totuus). Ja uidessa se pitää ottaa pois ranteesta.

    Ainoat rannekkeen tallentamat tilastot, joita en halua sen tarkemmin katsella, on mun yöunet. Se on masentavaa faktaa, mutta valitettavasti totta :(. Levotonta unta on aina noin 25% kaikista "nukutuista" tunneista ja se on liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdin jossain välissä sitä rannekkeen hankkimista. En kuitenkaan saanut esimieheltä suostumusta pitää sitä edes käsivarressa, koska sairaala... plaah.
      Ymmärrän toki täysin miksi.

      Tuon unen laadun arvioijana se olisi arvokas, ei ehkä välttämättä muuten. Tosin näkisin siitä tietenkin myös töissä kävellyt askeleet, joita voi olla 1000 tai 6000 riippuen vähän mitä teen.

      Mutta joo. Sen verran hullu täytyy olla, että jotain lupaa. ;-)

      Tosin lupaus on TÄLLE vuodelle, ei ENSI vuodelle, kuten tekstissä. Ei ole vielä sisäistetty, että vuosi on vaihtunut.

      Poista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Sitä sun tätä, ja mitä jos...

Joulukuu on ollut vauhdikas ja siinäkin on pikkasen vähättelyn tuntua. On ollut viikkoja, jolloin olen havahtunut perjantaina töissä, että ...