tiistai 22. lokakuuta 2024

Suositus: pari mainiota lukemistoa tarjolla

Minulla on aina ollut paha tapa, että jos näen mielestäni mielenkiintoisen kirjan, haluan yleensä lukea saman kirjailijan koko sarjan (riippumatta siitä, kirjoittaako hän sarjaa vai yksittäisiä kirjoja), ja päädyn varaamaan kirjastosta vaihtelevan määrän kirjoja. Joskus tämä ajattelu vie ihan metsään, joskus osuu täyskymppi kohdalla. (Ja joskus en kertakaikkiaan jaksa samantyyppisiä kirjoja määräänsä enempää kerralla. Esim, dekkareiden keskelle on pakko saada jokunen osuus tyhmää romanttista hömppää tai muuta, ettei pelkkiä murhia jatkuvalla syötöllä.)

Nyt oli täyskympin vuoro.


Kolme ensimmäistä jonkun kirjan takaliepeestä

Sarja alkaa kirjalla, jossa burnoutista ja avioerosta toipuva entinen kiinteistönvälittäjä Venla törmää vanhaan kansakouluun ja ihastuu siihen, ostaa sen ja pistää pystyyn airbnb majatalon.
Kertomus downshiftaamisesta niin, että on kuitenkin koko ajan puuhaa. Vähän sellaista yltiöromanttista "kun kaikki onnistuu"-tyyppistä.... 

Joka tapauksessa tykästyin. Kuvaus oli jotenkin varsin aito. Erityisesti kohdat, joissa Venla tekee blogipostauksia ja saa kattilallisen kuraa niskaansa joltain anonyymiltä kirjoittajalta..... (ai että, miten kolahtikin, nauroin ääneen parissa kohtaa!!! 😂)


Tämä oli sellainen hyvänmielen sarja.
Varsin harmiton, humoristinen ja vähän jonkinlaista romanttista koukkua. Helppolukuinen ja hauska.

Toinen erittäin vahvasti kolahtanut oli Heidi Swainin sarja joulusta. Britteihin sijoittuvat, omina itsenään toimivat, joulun ja joulutohinan ympärille perustuvat kirjat. Tällainen joulusta hassuksi tuleva tyyppi oli ihan myyty. Kansikuvat on tosi kauniit ja vaikka tarinat on kevyitä, ihana tunnelmallinen joulun fiilis välittyy niistä täysin. Nämä pitäisi lukea joulukuussa. Ehkä silloin uudestaan.


Kävin kirjastossa pientä syyslomaa ajatellen....


Lähden siis huomenna töiden jälkeen pienelle lomaselle. Pari arkivapaata listassa ja kohteena kolme eri kansallispuistoa. Pikku patikat, rentoa löysäilyä, turistina olemista itselle uudella paikkakunnalla x 3, ja viikonloppuna kotiin.

Toivottavasti kelit suosii, että pystyy ottamaan valokuvia. Ja sen mitä olen etukäteen nuuskinut "nähtävyyksiä" yms, ei pitäisi ehtiä tylsistymään. 
Luulen, että nappasin vähän turhan suuren kakun sikäli, että autoon tulee kyllä kilometrejä. Vähän vähemmällä olisi voinut olla helpompaa, mutta kerrankos sitä. 

Seuraava loma vasta joulun tienoilla niin otetaan syksyn synkkyydestä nyt kaikki irti. (Eipähän tämä nyt varsin synkkää ole ollut..)
Kellojahan siirrellään taas viikonloppuna. Oi milloin siitäkin riesasta tässä maassa päästään???

1 kommentti:

  1. Venlat on kaikki luettuna ja oon tykännyt. Nämä joulukirjat täytyy laittaa korvan taakse, kiitos vinkeistä!

    Mukavaa lomaa sulle! Pitäisköhän ottaa tuostakin vähän vinkkiä itselle, hmm... oon jotain vastaavaa miettinytkin, mutten ole saanut sen enempää aikaiseksi kuitenkaan. Oon monta kertaa miettinyt sellaistakin, että olispa hauskaa tavata sut joskus jossain... vaikka yhteisen patikkaretken merkeissä.

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Suositus: pari mainiota lukemistoa tarjolla

Minulla on aina ollut paha tapa, että jos näen mielestäni mielenkiintoisen kirjan, haluan yleensä lukea saman kirjailijan koko sarjan (riipp...