torstai 14. huhtikuuta 2016

Yövuorokooma ja kevättä ilmassa

Kevät on ihanan pitkällä. Eilen tarkeni hetkellisesti ihan T-paitasillaan terassilla.


Etuterassin mittariin paistaa ihan suoraan ja paikka on suojaisa. Silti tässä oli hykerryttävää istua ja nauttia.

Valvoin pari yötä töissä. Hyvät kaverit, levotonta juttua, paljon naurua ja rauhalliset yöt. Ei valittamista. Sen sijaan mun valmistautuminen kakkosyöhön meni ihan poskelleen: heräsin klo 12:15 eikä uni vaan kertakaikkiaan tullut sen jälkeen. 4,5 tuntia siis unta kun ensin valvonut 25 alle. Ja toinen edessä. (Herään normisti n. klo 7 ja valvon siitä yön yli niin, että olen kotona n. 7:40 ja sängyssä/unessä klo 7:55.)



Onneksi pääsin nauttimaan olostani. Kirja, teetä ja itse asiassa hetkellisesti vähän torkkumista auringonpaisteessa. Lopputulos: hyvin vedetty toinen yö ja pisamia.


Näkymä puolittaisesta vaakatasosta.


Keltainen krookus tuo kevään. 
Huvittava optinen harha tuohon kukkalaatikkoon tulee. Se ON suora, mutta nousee ylämäkeen.


Vaaleanpunainen skilla? En tiedä, mutta leviää ihanasti.


Puutarhamessuilta pari vuotta sitten ostettu punavuokko on asettunut rhodon alle.


Valkovuokot kuuluu äitienpäivään, mutta tekevät jo tuloaan.

Se, mikä meni ihan metsään tässä huonosti nukutussa välipäivässä oli etukäteen tehty suunnitelma aikatauluttamisesta. 
Meidän koirat syö pelkkää raakaruokaa. Tilaan luut ja lihat aina Vauhti-Raksulta, ja eilen oli noutopäivä. Mutta kun siinä yövuorokoomassa ei järki toimi penninkään vertaa, ja niin vain tyylikkäästi unohdin koko jutun. Enkä oikeastaan edes tajunnut mikä päivä on.
Ei paljon lohduttanut, että Tuomo oli soitellut pysäkiltä, kun puhelin on hiljaisella ja havaitsen asian joskus seuraavana yönä.....  Ensimmäinen ajatus oli hurja kiukku itselle, ja sitten häpeä ja nolostus, että tekee tällä lailla oharit toimittajalle. Plus ajatus: mitä meidän sesset nyt syö seuraavan kuukauden....

****
Mun yövuorojen parhat kaverit:


Eli aina silmämaski, talvisinkin, ja korvatulpat. Tähän viereen koirapoika pötkölleen - ja huiskuva häntä kun alan heräillä. Montaa elämässä hauskempaa asiaa en tähän hätään keksi.


Tänään sai jo olla pitkähihaisessa, tuuli on tosi kylmä. Mutta arskat sai laittaa päähän tänäänkin. Jee!

****

Kotkalla on poikanen!!! Ja vielä kaksi munaa odottaa kuoriutumistaan.


Isä-kotkaparka. Aivan hämillään kun penska hihkuu purtavaa....

3 kommenttia:

  1. Ihanat krookukset! <3 Täällä ei ole vielä noussut kuin ihan pieni punertava raparperin mokkula, piha on tosi harmaa ja ruma edelleen :P

    VastaaPoista
  2. Raparperi on tosiaan pienellä punaisella nystyrällä. Oi nam, kohta saa taas tuoreesta tehdä piirakkaa! =P
    Ihan muutama lämmin päivä nosti noita sipuleita maasta kunnolla. Tänään onkin vaihteeksi -1,5 ja järkyttävän kylmä tuuli. Mutta hei, pyykit kuivuu silti. =)

    VastaaPoista
  3. Ei ihme, että nuppi sekoilee yövuorojen jälkeen! Ite halusin takaisin kahteen vuoroon ja nyt en olekkaan sitten saanut iltavuoron jälkeen nukuttua. He he! Aamupäivät meneekin vähän harakoille. Minä kun olin niin suunnitellut tekeväni vaikka mitä!
    Mutta ei se mitään! Ens viikolla aamuhuki ja pääsen jo kahdelta. Jes! Koko päivä aikaa touhuta ulkona!

    Ihana toi kotkan pesä!

    VastaaPoista

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...