Saapuu syys, ruokatarinaa

Olipa kerran viikko, jolloin tein töitä urakalla. Harmi, ettei tässä duunissa saa urakkapalkkaa.
Ansaittuna vapaapäivänä (torstai) sitten aamulla lenkille nollaamaan hartioiden väliä ja sen jälkeen poikkesin isän luona kahvilla. Sieltä kotiin kävellessä (siis koko 650 m) pohdin tätä klassikkoa: mitä meillä tänään syötäisiin?

No, ensin oli se ajatus ja siitä se sitten lähti.
Kaupassa punaisella laputettuna vielä juurikin niitä tuotteita, mitä olin haalimassa. Joskus käy ihmisellä tuuri. Eli kesäkurpitsalasagnea.

En ole pastan ystävä, joten perinteinen lasagne kuuluu meillä ruokavalioon niin, että vuuassa voi olla neljä pastalevyä yhtä kiloa jauhelihaa kohti.... suhde on siis melko vääristynyt monen mielestä.
Mutta, jos kurpitsasta leikkaisi oikein ohuita siivuja (juu, perheeseen on pakko hankkia se vihannesmandoliini) ja käyttäisi niitä pastan sijaan....  joopa joo. Tämä toimi kuin häkä päässä.

Jauhelihat oli tosiaan laputettuna, samoin kolme pikku-mozzarellaa. 

Unohdin tehdä valkokastikkeen. Tai siis häsäsin niin paljon noiden vihannesten kanssa, että se jäi, ja nälkäkin oli.... mutta kasviksista tulikin niin muhevasti kosteutta, ettei se mitään ylimääräisiä kastikkeita edes tarvinnut.

Jauhelihan paistoin, heitin kattilaan 500 g tomaattipyreen seuraksi, lisäsin hillittömän määrän mausteita (sipulia, valkosipulia, soijakastiketta, basilikaa, pizzamaustetta, savunmakuista grillimaustetta) ja hauduttelin sen aikaa kun leikkelin vihanneksia. Se oli aika paksua, mutta ei haitannut.

Lisukkeena ne kolme mozzista ja pussillinen juustoraastetta (ei mennyt kaikki).

Huomioita! 

Kurpitsassa menee jonkunlaiset syyt, ja sitä oli paikka paikoin vaikea leikata koko kasviksen mitalta siivuiksi. Lisäksi valmiissa ruuassa vähän pienemmät palat olisi toiminut paremmin.

Munakoiso toimisi tässä takuulla. (Meillä tytöt vähän nyrpistelee munakoisolle ja nyt kun ovat tätä jo syöneet ja kehuneet, voin kertoa, että puolikkaan sinne ehdin piilottaa. Hehe!)

Joku vinkkasi myös esim. perunan viipaleista. Miksei.

Ensi kerralla jemmaan siihen vielä porkkanaraastetta ja ehkä kokonaisia kirsikkatomaatteja.

Luulen, etten tee enää jatkossa pastalevyillä mitään. Kesäkurpitsaa ja munakoisoa saa edullisesti läpi vuoden. Nam!! Muhevaa ja hyvää. Mikä parasta, ruoka tulee uunissa vähän kuin salavihkaa itsekseen ja sen aikaa voi vaikka lukea hyvää kirjaa.... 

Koska omenoita on, nuorin kyseli aamulla (kun nähtiin suunnilleen ensi kertaa sitten maanantain), tekisinkö jotain jälkiruokaa ompuista. 

Mies oli kerännyt puolukoita joten leikkelin omppuja ja ripottelin joukkoon ison kasan myös puolukkaa. Vähän fariinisokeria taittamaan puolukoiden kirpeyttä, 

Päälle crumble: mantelijauhoa, kaurahiutaleita, vähän sokeria, ja sulaa rasvaa. 

Keittelin vielä vaniljakastikkeen mutta vatkasin myös kermaa. (Kuvassa pelkkää kermavaahtoa...)

****

Pakko vielä kertoa tuon crumblen kuvaustilanteesta.

Tyttö halusi muutamia kuvia jälkiruuasta ja koska ulkona oli kaunista, mentiin terassille. Koirat tietenkin seurasi, koska mukana oli ruokaa.

Laitetaan lautanen "lattialle" ja kielletään koiria ankarasti. Näpsitään kuvia, molemmat polvillaan maassa, zoomailee hyviä taustoja.

Lopulta sanoin "ota vaan se ylös niin päästään syömään" ja nuorempi koira oikein tohkeissaan ottaa askeleen eteen samalla kun tyttö nostaa lautasen ilmaan.

Olisitten nähneet sen pettyneen ilmeen.  Nauratti.

(Nehän saa omat ruokansa aina sanoilla "ole hyvä" joten ehkä "ota vaan" kuulosti vähän samalta....)