torstai 15. syyskuuta 2016

Hyvä Äiti -päivä / Virkavapaalla (eikun työlomalla)

Lupaan, että tämä on viimeinen kirjoitus hetkeen liittyen syömiseen!!!  =D

Syön yleensä töissä lounaaksi tai päivälliseksi salaattia. Näin olen tehnyt koko aikuisikäni. Kun ensimmäisessä työpaikassa tarjottiin lounassetelit, monesti säästin ne ja käytiin viikonloppuna syömässä ulkona, ja söin eväitä työpaikalla.
Kokemuksesta tiedän, että raskas ateria vie mehut loppuvuorosta, joten on helpompi vain syödä jotain kevyttä. Lisäksi tykkään salaateista, jotka voivat olla pelkkää rehua tai sitten kohtuullisen tuhteja kanapaloineen ja nachoineen....



Luultavasti olen myös ainoa, jolle käy näin, että näen töissä potilaiden ruuat ja niistä tulee mieliteko tai ajatus, jota lähden toteuttamaan. Eikä tätä ole tapahtunut vain kerran tai kahdesti vaan usein.... viimeksi siis viime viikolla. Potilaslounaana oli jauhelihapihvit ja perunasuikaleita kermassa tai muussa kastikkeessa (sairaalan ollessa kyseessä se oli varmaankin lihalientä). Ja se tuoksui hyvältä.

En tiedä teistä muista, mutta minusta lihapullat ja jauhelihapihvit on hyviä. Niissä on vaan mielestäni kova työ ja yleensä heitänkin ne uuniin, jossa vähän kuin tulevat itsekseen. Mutta pannulla paistetut:  VOIHAN NAM!!



Tämän naurettavan pitkän alustuksen jälkeen kerron, että suunnittelimme miehen kanssa hyvin varhaista lähtöä Teijolle, jossa nauttisimme aamupalan ja kahvit. Samalla tulisi tehtyä koiralenkki vähän toisenlaisissa maisemissa, ja koska molemmat tykkäämme patikoida, ajatuksetkin voisi tuulettaa tuolla järven rannalla.

Sieltä palattua sitten pitäisi melko nopeasti käydä suihkussa, koska minulle soitti kilpailija ja kutsui keikalle töihin, johon lupauduin menemään. (Eri tarina myöhemmin....)  Joten ruoka pitäisi olla jotain, mikä tulee äkkiä.
Ensin mietin jotain keittoa, mutta sitten muistin sen viimeviikkoisen lounaan ja sylki alkoi jo kerääntyä suuhun.

Mikäs sen näppärämpää, kuin hakea kaupasta jauhelihat, kasvissuikaleet (koska en ole perunan ystävä) ja kerma, ja veivata ensin lisuke uuniin ja sen jälkeen pihvit pannulle. Tuoksu oli kyllä melkoinen!

Kun tietää, että tein jo aamulla testiin Snickers-kakun, josta tuli aivan törkeän ruma.... mutta maistuihan se toki... oli kyllä illalla aika taputella itseä olkapäälle, että "Hyvä Äiti". Kerrankin.


****
Päivitys luonnokseen:
Aamu Teijolla oli upea. Lähdettiin kotoa pian kuuden jälkeen, matkalla peuralauma syömässä pellolla usvan keskellä. Auringonnousu ja nokipannukahvit.... 

Mikä fiilis keskiviikkopäivän alkuun!!








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos lämpimästi!! Kiva, kun kommentoit!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto.  Omalta osaltani jälkimm...