Ns. normaali aamuvuoro, 7-15.
Siihen se normaali sitten jäikin.
Istuin ensimmäisen kerran klo 14:45.
Minua raavittiin, syljettiin, kirottiin ja haukuttiin.
Osa näistä ihmisistä kulkee myös osastolla nimellä "asiallinen".....
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pieni loma täynnä tohinaa
Rakas ystäväni oli muinoin au pairina New Yorkissa. He ovat pitäneet yhteyttä perheen kanssa ever since ja nimenomaan tämän perheen luona ol...

-
Usean vuoden ajan olemme puhuneet, että pitäisi ja pitäisi. Koskaan ei saatu aikaiseksi. Mutta vihdoin joskus maalis-huhtikuussa mainos satt...
-
Helin innoittamana ajattelin muutaman ajatuksen pistää kirjoihin liittyen viime vuoden kulutukseen. Minähän olen vahtinut kaikkien talouden...
-
Minäpä jaan pitkästä aikaa yhden ruokaidean. Kollega surffasi kahvitauolla jossain sivuilla ja bongasi mielenkiintoisen kasvisruokaohjeen. K...
Hui!Asiakkaat vai työkaverit asialla?
VastaaPoistaPotilaat.
PoistaAjatusta palloteltiin kollegoiden kesken: joissain paikoissa se voisi olla myös työkaveri käyttäytymässä näin. Onneksi meillä on loistava työyhteisö ja tukea saa aina naapurista.
Mutta eipä ole ihan yhtä vauhdikasta ollut toviin....
Joskus itse ollut vastaavanlaisessa työssä ja se on kyllä tosi rankkaa. Toisaalta sitten taas siihen kaikkeen väkivaltaan ihan sokeutuu. Ajattelee, että no tämähän kuuluu tähän työhön. Mutta eihän mihinkään työhön PITÄISI kuulua moista. valitettavasti niin vain on. Voimia!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaEdellisestä kerrasta on todella kauan, joten tämä pääsi yllättämään ja sitä kautta järkyttämään vähän enemmän kuin uskoinkaan.
Päivystyksessä se oli jopa tavanomaista, enkä ota huorittelua esim. narkeilta tai kännisiltä ollenkaan henkilökohtaisesti, mutta että iäkkäät ihmiset, ja varsinkin ne, jotka ovat olleet asiallisia.... huh!