Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Lapsi harrastaa

Kuva
Meidän nuorin on nyt ratsastanut pidempään kuin ollut elämässään ratsastamatta. Eskarin keväällä vähän naapurin houkuttelemana menimme kokeilemaan ja sehän oli sitten sen jälkeen menoa, heppahulluus iski heti. (Luultavasti olisi iskenyt muutenkin....) Koulun alkaessa aloitettiin säännölliset tunnit ja nyt on edetty siihen asti, että meillä ratsastetaan ohjatusti tunneilla pari kertaa viikossa, siihen päälle sitten satunnaiset jonkun ponin/hevosen ratsastukset ja vuokraponin keikat. Käytännössä tuo lapsi käy tallilla 3-5 kertaa viikossa. Huima-poni, rakkain kaikista. Oli meille vuokralla yhden kauden. N. 20-vuotias ihanainen, suloinen luonne, hyppypeli. (Kuvassa kouluvarustuksessa.) Näiden kahden välejä on ihana katsoa. Lotta-poni, vuokralla nyt viime syksystä. Yli 20-vuotias rouvashevonen, reipas menijä. Huiman kanssa treeneissä. Vähän leuan alta rapsutusta ja maailmassa on jälleen kaikki hyvin. Lotan kanssa maastossa tämän viikon maanan

Sadepäivän iloja

Kuva
Aamulenkillä Edu the Pappakoira muisti jälleen olemassaolonsa tarkoituksen. Vastaan tuli nimittäin alle vuoden ikäinen suloinen narttukoira ihka ensimmäisessä juoksussaan.... Jodlaidii, jodlaidaa.... ja sitten vimmattua haistelua ja tempomista pururadan puolelta toiselle. **** Koska sataa ja on vapaata, mikäpä sen hupaisampaa tekemistä kuin paistaa munkkeja. Tein ihan tavallisen pullataikinan, 7 dl maitoa tosin (yhdellä hiivapalalla), ja tällä kertaa maustoin taikinan paitsi kardemummalla, kanelilla. (Myös vanilja toimii oikein hyvin.) En käytä koskaan pullataikinassa kananmunaa, joten nämä ovat myös munattomien ystävien syötäviä. Nostattamisen jälkeen pyörittelen pikku pulliksi, jotka sitten revin keskeltä reiälle juuri kun laitan ne öljyyn. Minusta kypsyvät tasaisemmin näin kun on reikä keskellä. Sitten vaan öljy kattilaan, mittarin puikko öljyyn ja paistamaan. Suurin riesa munkinpaistamisessa onkin se jälkeenpäin tehtävä tuuletus. Erityisesti tällaisella keli

MEJÄ, lyhyt kuvaus harrastuksesta

Mikä on MEJÄ? Näin harrastajana sitä aika ajoin unohtaa, ettei kaikki koiraihmisetkään ole niin hurahtaneita tiettyyn lajiin. Toisaalta itselleni agilityssä tehtävät "valssit" ym ovat ihan hepreaa enkä koskaan selviäisi siitä lajista katkaisematta joko omaa tai koiran jalkaa.... MEJÄ = metsästyskoirien jäljestämiskoe, nimi on sikäli typerä, että laji vapautettiin ihan kaikille roduille jo useita vuosia sitten. (Olen nähnyt kokeessa puudelin, sillä oli haalari päällä suojaamassa turkkia ja se oli muistaakseni vielä ihan pätevä.) Sitä ennen se oli nimenomaan kennelliiton jaon mukaan vain metsästyskoirille, kuten tollereille. (Novascotian duck tolling retriever, tolleri , novascotiannoutaja, nuo omamme. Tollaus on tietty tapa miten koira houkuttelee lintuja lähemmäs ammuttavaksi, ja noutaa ne sen jälkeen.) Mejästä löytyy toki hyllymetreittäin kirjallisuutta, mutta ehkä paras teksti on kuitenkin yhden lajituomarin kirjoittama kuvaus noutajakoirajärjestön sivuilla.  Lyhyest

Kivaa kuulumista, keräilyä, koirapojan vointia

Kuva
Keräily jatkuu. Oli "ylimääräinen" viisi minuuttia lentokenttäbussia odotellessa ja myymälä juuri siinä...  nyt siis kolmantena kuukautena peräkkäin, vuorossa siniset. (I'm in löööve!!) Yhden punaisen olen bongannut torilta, se on vielä pojan luona odottamassa noutajaansa. Tarkoitus on saada jokaista kolme, silloin ne riittävä kun on koko meidän perhe + isovanhemmat samassa kahvipöydässä. Mukit on siis käyttöön, ei katsottavaksi. **** Edu on tänään ensimmäistä päivää ilman särkylääkkeitä ja hyväntuulinen. Lenkillä laskin sen jo ekaa kertaa yli viikkoon hetkeksi vapaaksi ja seurasin askeltamista tarkkaan: ontuu hivenen, mutta kulkee tyytyväisenä häntä pystyssä ja vaikuttaa toistaiseksi älyävän sen, ettei kahelia sinkoilua juuri nyt sovi esittää. Ensimmäinen mejä-koe ilmottautuminen on lähetetty. Hip hei... **** Muuten kevään iloisimmat uutiset ovat sitä, että isä avokkeineen on palannut Suomeen 8 kk:n jälkeen. Tämä oli melko rankka talvi joten olen t

Pihajuttuja, sisäjuttuja, koiranpoika sairastaa

Kuva
Ensimmäinen kahden päivän vapaa sitten loman aloituksen maaliskuun puolivälissä. Ei ihme, että takki oli aika tyhjä. Vapaat tuli tarpeeseen, ja sanoin etukäteen töissä, että tällä kertaa meille ei tarvi soitella vaikka töistä puuttuisi puoli osastoa. NYT on mun vuoro pitää vapaat, en jousta. (Olen tehnyt viimeiset kolme listaa joka listassa yli 10 tuntia ylitöitä....) Kasvihuone laitettiin vihdoin kuriin ja nuhteeseen. Pieniä (sopivia) paineita luo kesällä tulevat rippijuhlat, joihin haluan pihan olevan kaunis ja laitettu. Kasvarissa kasvatan perinteisesti kurkkua ja tomaattia, tänä vuonna haaveena on jälleen löytää ananaskirsikka ruukkuun. Vihannekset kasvatan aina muutenkin kasvusäkeissä niin ei tarvitse pelleillä lannotteiden yms kanssa. Alunperin kasvariin rakennettiin puusta laatikot, joihin oli tarkoitus istuttaa, mutta käytännössä niissä on viihtyneet vain muurahaiset säkkien alla. Oli aika tehdä asialle jotain. Lattiaksi siis kunnon kerros sepeliä, jota on jäänyt yli,

Yövuorokooma ja kevättä ilmassa

Kuva
Kevät on ihanan pitkällä. Eilen tarkeni hetkellisesti ihan T-paitasillaan terassilla. Etuterassin mittariin paistaa ihan suoraan ja paikka on suojaisa. Silti tässä oli hykerryttävää istua ja nauttia. Valvoin pari yötä töissä. Hyvät kaverit, levotonta juttua, paljon naurua ja rauhalliset yöt. Ei valittamista. Sen sijaan mun valmistautuminen kakkosyöhön meni ihan poskelleen: heräsin klo 12:15 eikä uni vaan kertakaikkiaan tullut sen jälkeen. 4,5 tuntia siis unta kun ensin valvonut 25 alle. Ja toinen edessä. (Herään normisti n. klo 7 ja valvon siitä yön yli niin, että olen kotona n. 7:40 ja sängyssä/unessä klo 7:55.) Onneksi pääsin nauttimaan olostani. Kirja, teetä ja itse asiassa hetkellisesti vähän torkkumista auringonpaisteessa. Lopputulos: hyvin vedetty toinen yö ja pisamia. Näkymä puolittaisesta vaakatasosta. Keltainen krookus tuo kevään.  Huvittava optinen harha tuohon kukkalaatikkoon tulee. Se ON suora, mutta nousee ylämäkeen. Vaaleanpunai

Iän Tuoma TarkkaavaisuusHäiriö

Kuva
Tämä teksti on ihan suora lainaus toisesta blogista , johon törmäsin. Juttu oli niin hauska, että se on pakko kopioida. Näin se ilmenee: Päätän pestä autoni. Lähtiessäni kohti autotallia huomaan postia eteisen pöydällä. Päätän selata postin läpi ennen kuin menen pesemään autoa. Tarkistan myös puhelimen vieressä olevat postiin menevät kutsu- kortit. Laitan autonavaimet pöydälle ja rypistän roskapostin roskakoriin, joka on pöydän alla. Silloin huomaan roskakorin olevan täynnä. Niinpä päätän laittaa kutsut takaisin pöydälle ja käydä tyhjentämässä roskakorin. Mutta sitten tajusinkin, että kun kerran olen viemässä roskia ulos ja roskalaatikko sattuu olemaan lähellä postilaatikkoa, voin aivan hyvin laittaa kutsuihin ensin postimerkit ja viedä ne samalla laatikkoon. Otan postimerkkikuoren esiin ja huomaan, että jäljellä on vain yksi postimerkki. Lisää postimerkkejä on pöytälaatikossa työhuoneessani, joten lähden kohti työpöytääni, jonka päällä huomaan kokistölkin, jota olin ollut juomassa.

Rusinagate

Mun on ihan pakko.... Siis nää iltapäiväskeidan otsikoinnit... *** Joku fitness-ihminen on nyt sitten saanut koko kansan mielen pahoitettua sillä, että kielsi 2-vuotiaaltaan rusinat, koska tämä oli kiukutellut. Ajatella. Kyllä nyt maitokin jo happanee siinä perheessä, niin syvällä mennään. **** Siis mitä??? Minne yleinen maalaisjärki on kadonnut? Edellisen kerran vastaavaa käännettiin lehdissä lokakuussa 2014, kun jonkun kaupan myyjä piti kutsua paikalle viemään kaupassa kiljuva kakara ulos, kun vanhempansa eivät siihen pystyneet (tai jotain). Siitä aiheesta mulla olikin muinoin sanottavaa ja olen edelleen kovasti samaa mieltä..... Ehkä olen vanha (olen!!) ja kyyninen (kyllä!) ja vieläpä täysin lapsiperheiden elämästä vieraantunut (en allekirjoita). Itse en vaan tunne eikä omassa tuttavapiirissäni ole yhtään vanhempaa, joka kokisi, että heidän murusensa on ansainnut maailmasta kaiken mikä irtoaa, hinnalla millä hyvänsä, ja kenen tahansa muun oikeuksia polkien. Tää rusinag

Star Wars

Kuva
Selasin aamulla jompaa kumpaa iltapäivälehteä netistä kun Hesarin jakaja unohti meidän postilaatikon. Silmiin osui kohtuullisen houkutteleva otsikko: Uusi Star Wars, the Rogue One teattereihin joulukuussa 2016. Ja perässä traileri. Hihkuin nuorimman keittiöön ja siinä sitten katsoimme tulevan leffan traileria isona koko ruudun täydeltä - kahteen kertaan. Onko tyystin kamalaa, että äiti-ihminen intoilee jostain 80-luvun alun kulttileffasarjasta siinä missä perheen 15-vuotiaskin? Itse sekosin jo silloin kasarilla niihin alkuperäisiin leffoihin. Se trilogia on se ainoa oikea. Katsoin toisen trilogian itse asiassa vasta levyiltä eikä edes niin kauan sitten. (Nuori Anakin Skywalker/Darth Vader on totta puhuen ihan söötti... ) Mutta joulukuussa 2015 olin ihan yhtä innoissani molempien likkojen kanssa leffateatterissa klo 16 kun uusin tuli ensi-iltaan: Nuorinhan tähän suhtautuu niin vakavasti, että hän olisi vaikka lintsannut koulusta päästäkseen nimenomaan siihen ensimmäi

Hammaslääkärin kipupäivystyksessä

Kuva
Ihana ja loistavasti kirjoittava Katja Lahti Project Mama -sivuilta kirjoitti ihan hiljattain täydellisen mahtavan jutun aiheesta "Mitä jos hammaslääkäriä ei tarvitsisi pelätä". Allekirjoittanut kuuluu siihen ryhmään, joka tarvitsee ennakkoon mieluusti kympin Diapamia mennäkseen, ja sitten odotushuoneessa vielä puudutuksen ennen kuin kutsutaan sisään. Pelkään siis hammaslääkäriä ihan tajuttomasti. (Jo lasten vieminen suuhygienistille oli hirveää. Jotten tartuttaisi pelkoa eteenpäin, mies hoiti ne.) Yläasteella, silloin muinaismuistojen aikaan nimittäin, hammashoitola oli "B-sairaalan" (nykyään puhutaan kauniisti psykiatrisesta sairaalasta) tiloissa. Olimme varmoja, että joku kerta hullut pukevat lääkärintakin ylleen ja siinä sitä sitten ollaan.... ja valitettavasti kerran (tiettävästi ihan oikea) hammaslääkäri porasi minua erehdyksessä ikeneen tai kieleen. Joka tapauksessa tunne, miten "hukut" omaan vereen oli sanoinkuvaamaton ja jätti jälkensä. Noh,

Vessan remonttia

Kuva
Kuten edellisestä kävi ilmi, tässä talossa on joitain todella huonoja ja onnettomia tiloja, ja toisia, joiden kanssa ei vaan aikanaan juuri ajateltu, vaan tehtiin nopeasti valmista. Pakko toki myöntää, että olen niitä sietänyt hyvin 15+ vuotta joten ei ne nyt niin huonoja ollut alunperinkään. Ammattimiehet kuitenkin asialla. Tämän talon suurin (pienin) murheenkryyni on totta puhuen vessa. Ensinnäkin niitä oli alun perin vain yksi. Jostain tuntemattomasta syystä viemäriputkea ei ole aikanaan vedetty vinttiin (missä on makuuhuoneet) ja se on paitsi naurettavan älytöntä, todella epäkäytännöllistä perheessä, jossa oli kolme pientä lasta yhtä aikaa. (Älkää ajatelko koko perheen vatsatautia….) Me teimme toisen vessan kellariin, minne se oli mahdollista saada, koska viemäriputki menee sellaisesta paikasta. Vinttiin sen järjestäminen olisi vaatinut valtavan välikatonkin repimisen eikä se ollut järkevää. Tästä lähdetään.  Tason päällisestä seinästä puuttuu pari lasihyllyä. As