Verkkoja vesillä, osin rannallakin

Tämä oli loma, jota olin odottanut enemmän kuin montaa muuta lomaa koskaan.  Olen äärettömän ihastunut Lappiin ja ensimmäinen kerta siellä talvella kuulosti niin ihanalta. Torstai-illalla Turkuun rautatieasemalle ja auton lastaus junan kyytiin. Näin kun moista ei tee alvariinsa ja erityisesti kun sen tekee ensimmäistä kertaa, sitä soisi, että ohjeistus olisi jotain muuta kuin "lastaus alkaa klo XX ja päättyy klo XX" . Väli noiden kellonaikojen suhteen oli nimittäin melko niukka puoli tuntia eikä minulla ollut pienintäkään aavistusta mistä junaan ajetaan. Virkailija asemalla viittoi oikeaan suuntaan ja tosiaan; siinähän tuo on, ihan parkkipaikan vieressä. Mutta miksei sitä kylttiä voisi olla jossain älykkäästi näkyvillä, ettei tarvitsisi käydä kysymässä? Siis vaiva ei ollut järin suuri, mutta stressasi ihan turhaan. Lisäksi kuka tahansa ulkomainen voisi arvostaa ihan simppeliä liikennemerkkiä "Juna Rovaniemelle". VR tilaihme eli lemmikkihytti Bono itseoikeutetusti m

Palasin töihin 12 päivää sen jälkeen, kun kotitesti vilautti positiivista. Näiden päivien alle jäi onneksi vain viisi työvuoroa. Onni on tässä kohtaa 80 % työaika ja runsaat vapaapäivät. Ja onneksi tartuntatautipäivärahaa (mikä sanahirviö!) ei tarvitse hakea itse vaan työnantaja hakee sen puolesta ja maksaa ihan normaalin palkan lisineen, kuin olisin ollut töissä. Tultiin iltalenkiltä tästä suunnasta kotiin. (Yleensä toisesta suunnasta.) Koti auringonlaskussa. Jotenkin niin hyvä mieli tästä kuvasta. Oli tosi kiva palata töihin. Mieli oli korkealla. Työkaverit oli ilahtuneita kuultuaan, että olen toipunut ja oli helppo sujahtaa takaisin työmoodiin. Maski naamalla harmitti toki, mutta oli kiva tunnelma kun tulin kotiin ja lähdettiin koirien kanssa lenkille. No, seuraavana päivänä ylityö- ja vuoronvaihtokielto oli päättynyt ja oli tarve paikata, joten lupauduin jäämään extraan vuoroon eli pitkään päivään. Jo illan aikana huomasin, että oli vähän hankala olla kuonokopan takana, mutta kun o

Olen törmännyt useammassakin paikassa nyt kirjoituksiin, joissa ihmiset ovat kauhuissaan, rakentavat kotivaraa ja pelkäävät. Tunnen itseni jotenkin vaillinaiseksi, puutteelliseksi ja kummalliseksi, koska en tunne mitään noista edellämainituista tunteista.  Surua? KYLLÄ. Minusta on hirveää ja surullista, että idän pieni idiootti katsoo oikeudekseen noin vain päättää, että naapurikansa kuuluu oikeastaan hänen vallan alle. Ja realistisesti ymmärrän, että sama voi tapahtua meillä täällä vaikka vielä tänään. En silti saa itseäni ajattelemaan tuota mahdollisuutta niin paniikissa, että alkaisin tehdä asialle jotain. Mitä sitä paitsi edes voisin tehdä? Pakata laukkuni ja ostaa lentolipun pois? Pakata tavarani autoon ja lähteä jo valmiiksi ajamaan kohti länsinaapuria? Idästä ei muuta hyvää tule kuin auringonnousu. Vanha totuus, joka pitää edelleen paikkansa. Mitä tulee muuhun valmisteluun, meillä on jonkinlainen kotivara olemassa.  Ruuan ja polttoaineen hinta tulee kallistumaan ja se tulee va

Joskus sitä pitää mennä omalle epämukavuusalueelleen. No, oman perheen kesken uskaltaa. Meillä oli miehen kanssa tässä taannoin synttärit (ei mitään tasavuosia, joten en sikäli niitä muistele, ollaan peräkkäisinä päivinä synnytty...) ja päätin heittäytyä suureelliseksi ja rakentaa kakkubuffetin. (No, piirakkabuffan itse asiassa...) Laitoin viikolla nuorille viestiä, että sopisiko tulla, jos mamma urakoi, ja tottahan he lupautuivat. Minä olen kyllä ollut enemmän ja vähemmän leipuri aina, mutta muutamien viime vuosien aikana olen havainnut tiettyä epävarmuutta omassa tekemisessä enkä koe leipomista enää pelkästään kivana ja stressivapaana juttuna. Ikään kuin suorituspaineita olisi kasautunut itsestään. Enkä edes pysty sanomaan mistä se johtuu. En muista mitään tiettyä graavia epäonnistumista, en mitään yksittäistä tapahtumaa, minkä vuoksi olisi ei-niin-kivaa leipoa. Se on vaan jäänyt. Perusjutuista on aina helppo lähteä liikkeelle: mustikkapiirakka toimii! Samoin sitruunamarenkikakku ja

Huomaa, että otsikon sanat ovat yhteenkirjoitettuja. Olisikin vihdoin, että kulkutauti lomalla . Lähtisi vaan lomalle, loputtomiin. Tällä hetkellä vaikka tuonne itäisen rajan taakse, tulee muutama pää mieleen, johon voisi iskeä kaikin voimin. Kotitesti siis vilautti heikkoa positiivista. No, edellinen heikko positiivinen täyttää maaliskuun lopulla 21 vuotta, joten oikeaankin PCR-testiin siis varaamaan aikaa. (Jonne toki sote-alan ihmisenä täytyy tarjoutua, ei se meinaan niin hauskaa ole...) Täysin käsittämätöntä, että mies sairasti kulkutaudin jo muutama viikko sitten. Mitenkään emme kotona pyrkineet välttelemään toisiamme ja olinkin varma, että on vain ajan kysymys milloin iskee.  Koska en sairastunut, käytin sitten vielä seuraavalla viikolla tyttären ja Hillan päivystyksessä, koska heille tauti löysi jostain ja Hilla alkoi kuumeilla. Vastasysntyneenä koetun epileptisen kohtauksen vuoksi kuumekouristukset ovat lievästi sanottuna ei-toivottuja, joten lääkärille näyttämään kuumelääkkei