Pikkuloma + vapaa viikonloppu

Tavallaan otsikossa ei ole mitään järkeä. Jos ihmisellä on loma, TOTTA KAI sillä on myös viikonloppu vapaa. Jopa tällaisessa ammatissa, minkä työajoissa ei muuten ole järjen häivääkään.

Noukin tosiaan Ipanan kentältä kyytiin viime tiistaina. Äitinsä tytär: toinen laukku oli tägätty lapulla "heavy" ja ylipainosta oli maksettu.... (maksettu oli myös siitä, että yhdellä matkustajalla oli niitä laukkuja kaksin kappalein... huooh!! Tulipa käytettyä sitä korttia sitten.)
Ehkä, varmuuden vuoksi vain ehkä, tämä oli viimeinen kerta tänä vuonna, kun ajan kentälle. On siellä sitten tullut jokunen hetki 2018 aikana vietettyäkin.

Kotiin tuli tyytyväinen lapsi, joka lähti jo ekana iltana suihkun jälkeen moikkaamaan kavereitaan kylälle. Toi tuliaisina naurettavat määrät tavaraa, kaksi toinen toistaan upeampaa vanhojentanssimekkoa ja lukuisia muita vaatteita, kielitaidon, ison hymyn ja iloisen mielen. Jet lagistä näytti toipuvan ihan vaan nukkumalla sen ensimmäisen yön 21-7 ja painui kouluun heti keskiviikkoaamuna kuin ei olisi pois ollutkaan.
Ja olipa hilpeää tulla koiralenkiltä kotiin, kun yläkerrasta kuului kikatus kun tyttöjä oli taas ihmettelemässä uusia meikkejä ja kamppeita. ♥

Koska itse lomailin loppuviikon, piipahdin Salossa syysmarkkinoilla pikaisesti torstaina ja perjantaina pakkasimme autoon yöpymisvermeet ja Bonon ja ajoimme Kemiönsaaren toiseen päähän Bonon siskon mökille.

Purunpää oli kauneimmillaan.
Tehtiin koirille harjoittelujäljet perjantaina iltapäivällä, juotiin kahvia ja punaviiniä ja parannettiin maailmaa. Mies pääsi vähän paiskomaan uistimia merenlahteen, ja vaikkei mitään saanutkaan, syötiin silti hyvin illalla saunan jälkeen.

Bono oli melkoinen pölkkypää siskonsa kanssa. Koska pervo-pertti näköjään sai hormonit hyrräämään, se piti kytkeä sisätiloissa remmiin, että Kira-parka sai edes hetken lepoa. 

Kira, jolla on ihan lampaan hermot, meinasi tyystin jo hikeentyä, kun yksi ei antanut sen siunaaman rauhaa.

Nuoret uroskoirat ja niiden höyryt.....  *silmien pyöritelyä*

Sekä Kira että "siskonsa" Dixie jäljestivät kivasti niille tehdyn avo-jäljen. Dixie eritoten on ihan loisto jäljestäjä, kun selvästi aikuisena malttaa jo haistella sille annettua tehtävää eikä höyryä kuin nämä mustavalkoiset häyriset....

Mutta Kirakin teki hienoa työtä. Saadaan olla tyytyväisiä näiden kahden suhteen ensi vuoden kokeissa kun vielä muutamat treenit pidetään.

Bono selvitti harvinaisen kurjaan paikkaan tehdyn katkokulman itsenäisesti pienellä rohkaisulla. (Jälkimaasto oli kaiken kaikkiaan vaikea eikä kulmalle oikein hyvää paikkaa löytynyt.) Itseluottamusta lisää ja hyvää seuraa. Myös sen työtä oli kiva seurata noin tuomarin ominaisuudessa.

Bono on niin älyttömän paljon suuremman oloinen kuin siskonsa.
Toisaalta 16kg vs 11kg niin onhan siinä noin pieneen koiraan kokoeroa. Kumpikaan ei kuitenkaan ole vähääkään liian tukeva vaan ennemminkin saisi vähän jopa pyöristyä niin menestyisi näyttelyissäkin vielä paremmin.

Kotiin palattiin aivan väsähtäneen koiran kanssa, joka käytännössä nukkui loppuiltapäivästä sunnuntaiaamuun.
Lenkin jälkeen pitikin sitten ottaa vuokrattu pakettiauto alle ja porhaltaa Turkuun, missä keskimmäinen lapsi, vanhempi tytär muutettiin isompaan kämppään.

Oi, mikä suloinen valoisa ja kiva asunto! Tästä heidän ei ole kiire pois pitkään aikaan.
Ja vaikka etukäteen olin vähän hämmentynyt sijainnista (se on kaukana keskustasta), bussit kulkevat läheltä ja siellä on kuitenkin lähikauppa ihan vieressä.

Tuskin maltan odottaa, että saavat kaikki kamat paikalleen ja uuden sohvan vielä (huomenna), niin lähdetään käymään tervetuliaiskahvilla.
Voi miten helppoa onkaan tänä vuonna hoitaa joululahjaostokset, kun hakee lahjakortteja.....  =D

Arkiliikuntaa

Luin tässä taannoin tuttuja blogeja (kun olen vihdoin ottanut aikaa itselleni kaiken kesähässäkän jälkeen) ja Annukka oli postannut todella mielenkiintoisen jutun päivän liikunnoista. Siitä, miten itseään voisi tarkkailla vähän ja pohtia onko elämän osa-alueet tasapainossa.
Koska olen nopea liikkeissäni, en ehtinyt paljon muuta kuin lukea jutun ja olin ihan liekeissä, että pakko tämä on omaltakin kohdalta kokeilla.

Minähän mittaan muutenkin koko ajan kaikkea liikuntaa. Miksen sitten jotain arkipäivää.
Erityisesti nyt, kun olen kaksi päivää viikossa poliklinikka-työssä, liikun toisella tavoin kuin normaalissa osastovuorossa.

Joten tarkkailun alle eräs hyvin tavallinen keskiviikko:

Töihin tullessa päädyn ns. ykköskerrokseen, jostan kävelen labran läpi ja laskeudun nollakerrokseen pukuhuoneeseen. Poliklinikka on ykkösessä ja oma osastoni neljännessä. Ykkösestä neloseen on 88 porrasta, ykkösestä kakkoseen 22 rappua.

Pistin laskien kuinka monta kertaa kipittelen noita portaita päivässä: neljänteen kerrokseen 4 kertaa päivän aikana ja kakkoseen 6 kertaa.  352 + 132 rappusta normaalina työpäivänä. Joitain rappuja on tässä yhtälössä myös laskematta, koska tullessa ja lähtiessä tietenkin matkalle osuu vielä sitten toisia. (Mutta olihan hupaisa lista ruutuvihossa se: kakkonen ja sitten pätkä tukkimiehen kirjanpitoa ja alla nelonen ja lisää tukkimiestä.... )

Lisäksi tälle päivälle osui vain yksi labrakäynti, jossa kiersin kertaalleen portaat ykkösestä kakkoseen ja matkaan tulee lisäksi 2 x sadan metrin pätkä käytävää.

Työmatka/työpaikkaliikunta olikin oikeastaan siinä.

Kotona odotti sitten toisenlaiset haasteet. Ensin koirien kanssa pikkulenkki, ns. citykävely eli meidän kyläpahasen ympäri, Endomondon mukaan 3,16 km.

Bonolle oli edellisenä päivänä tehty jälki hautumaan metsään ja sen ajaminen oli sitten mittauksen mukaan 2,24 km.

****
Mitä ajatuksia tästä sitten tuli?

No, ainakin se, etten ihan passiivinen ole edes polipäivinä, lähes päinvastoin. Enemmän taidan totta puhuen saada olla paikallani normaalissa osastovuorossa. Jos ajatellaan jotain lääkärinkiertoa, mikä on yhtä käytävällä seistä töröttämistä...
Toivottavasti portaiden kiipeily alkaa näkymään sitten pakaralihaksissakin! (Nauroin parin kollegan kanssa, että tätäkö pomo tarkoitti, kun siirsi minut polille: että pitää saada tuonkin ahteri kapenemaan....)

Koska liikuntaa on helppo ja minusta kiva mitata, pitäisi ehkä ottaa astetta professionaalimpi ote ja listata myös viikon syömiset raatorehellisesti ja sen jälkeen julistaa miksi löysää on edessä ja takana....

****
Vertailuna toisaalta tavallinen arkinen vapaapäiväni (perjantai):

Nukumme vinttikerroksessa. Kipuan sieltä aamulla 17 askelta alas (piti laskea tätä varten portaat =) ), jatkan matkaani kellariin (12 porrasta), jossa vaatehuone. Puin, laitoin pyykkikoneen päälle ja palasin keskelle juomaan aamuteetä.

vintin portaat

Koirille kunnon aamulenkki, Endomondon mukaan 6,78 km ja välittömästi kellariin laittamaan pyykit kuivuriin, sieltä keittiöön ja kahvi päälle, ja jatkoin matkaani vinttiin petaamaan sängyn.

Aamupäivän aikana kävin kellarissa pariin kertaan (2 x 12) ottamassa pyykkiä kuivurista ja toisaalta laittamassa uutta koneeseen. Vanhan talon riesa: sulake ei kestä kuin yhden koneen kerrallaan päälle, joten en voi pestä ja kuivattaa samaan aikaan. (Iltapäivään mennessä harmitti, etten tajunnut kiikuttaa niitä pihalle. Tässä tuulessa olisi kuivunut nopeasti! Mutta sää on niin epävakaa, etten luottanut siihen.)

kellarin portaat

Harkitsen vakavasti maalaavani noihin raidat,

ikäänkuin räsymatossa.

Iltapäivän puolella kun mies oli tullut kotiin, sain idean Ipanan huoneen sisustamiseen ja menimme taas vinttiin (17) , jossa hetken aikaa huonekalujen siirtelyä. (Relaa vaan Murunen, ei me tehty mitään radikaalia!)  Pari kertaa tepsuttelin itse asiassa portaissa mittailemassa yhtä hyllyn paikkaa kaktuksille siinä portaissa (yht 12) ....
Sieltä kellariin (12) asti, koska pyykit.... (en normaalisti kuitenkaan pese ihan tätä määrää joka vapaapäivä, nyt on lakana- ja pyyheliinapyykkiä vierailijan jäljiltä!)

Iltapäivällä miehen ja koirien kanssa vielä pururatalenkki 5,12 km.
Siihen päälle kellarissa pyykkien laittamista vielä kerran (12) . Suosiolla ripustin niitä kylppäriin telineelle kuivumaan. Huomista myrskyä kuulostellessa en uskaltanut ottaa riskiä, että noukin farkkuja jostain naapurin pihalta....

"puru"rataa

pitäisi kai sanoa kuntorataa, kun se kivituhkalla nykyään on

pururadan lampussa oli kohtuullisen kookas ampparin pesä

Illalla käyn vaihtamassa pyjaman alhaalla (12) ja kiipeän vielä vinttiin (17) yöksi.

Ihan kotioloissa portaita tulee kivuttua siis 7 kertaa kellari - keskikerros ja tänään 3 kertaa keskikerros -vintti. Pikaisesti laskettuna siitä tulee 135 rappusta. Ja päälle nuo pari lenkkiä, yhteensä 11,9 km.

Sen, mitä ehkä vapaapäivänä lenkeissä voitan, häviän näköjään usealla portaalla typäivään nähden.

Syyspäivä

Vihdoin piha alkaa saada jotain muotoa.
Alkukeväällä jo uhosin asiasta, mutta kesä oli paitsi ihanan lämmin ja siksi ei hirveästi huvittanut puuhastella, saati siirrellä mitään kasveja... myös ihan vähän turhan vauhdikas lukuisten vieraiden kanssa, joten kaikki on jäänyt.

Satokauden viimeiset.

Jötkäleet!

Talviomena tosiaan oli pakko kaataa kokonaan kun toinenkin iso oksa murtui irti. Loppu puu olisi kaatunut ensimmäisen syysmyrskyn (Mauri 2018?) tullen enkä halunnut ottaa riskiä, että menee jotain muuta siinä mukana.
Juuri tänä vuonna, kun omenaa vielä tuli aivan määrättömästi....  Simpura, että harmitti kun niitä meni hukkaan monta sataa kiloa.

Lavakaulukset saatiin vihdoin paikoilleen ja multakuormakin tilattiin. Nyt enää toivotaan, että vadelmat eivät tykkää kyttyrää näin myöhäisestä siirtelystä.

Toivon mukaan Ipana ostaa vielä Amsterdamin kentältä kukkasipuleita ja pääsen ne kuoppaamaan tuohon juurelle. Olisi sitten keväällä jo värikäs ja silmienilo. Kukkasipulien päälle laitan haketta.
Pohdin pitkään olisiko vadelmat kuulunut leikata ennen siirtoa ja lopulta leikkasin niitä tämänvuotisia sato-oksia ja jätin tämän kesän kasvun pitkäksi.
Ihan henkeä pidätellen en uskalla toivoa, että ensi vuonna tulee marjan marjaa.

Tykkään kyllä noista lavoista. Ensinnäkin ne tuo osan kasvusta vähän älykkäämmälle korkeudelle (näin pitkänhuiskealle puolitoistametriselle, hahahah!!) ja toisekseen helpottavat pihan hoitoa siten, että ruoho on ympäriltä helpohko ajaa.

Kasvihuoneen taakse on nyt laitettu kaksi lavaa. Tarkoitus on saada yhteensä vähintään kolme (avomaankurkku, valkosipuli, kesäkurpitsa), neljättäkin harkitsen (ehkä salaatti, retiisi, muut yrtit...), mutta katsotaan miten tila riittää. Haluan noista vihannesten kasvatuslaatikoista mielellään ainakin kaksi tai kolme kaulusta korkeita. Siten multatila on kookas eikä kastelua tarvitse huolehtia ihan joka käänteessä, kun isompi määrä pitää vähän paremmin kosteutta.

Yhden herukkapensaan ympärille on myös viritetty lava, ja ensi kesänä toivon mukaan saadaan sitten vielä muutama muiden pensaiden ympärille. Ne tukevat myös pensaiden oksia painumasta ihan maata vasten - asia, joka aina harmittaa ruohoa leikatessa kun ei haluaisi oksien päältä jyrätä.

Tänä vuonna meillä oli pienimuotoisena paniikkiratkaisuna yksi lava, jonne kaivoin kolme yllättäen saamaani kurpitsan tainta. (Se on tuosta herukkapensaasta katsottuna vielä enemmän vasemmalla, hyvin lähellä naapurin pensasaitaa.)
Se on täysin hölmössä paikassa ja kaipaa siirtoa (mikä riesa!!) joten sen kanssa saadaan vielä tuhertaa. Mutta toistaiseksi kesäkurpitsa tuntuu jaksavan tehdä satoa niin en lähde niitä repimään pois maasta.

Syy, miksi se päätyi tuohon älyttömään paikkaan on yksinkertainen: siitä kaivettiin kaksi pensasmustikkaa keväällä ja siirrettiin ne vanhoihin kasvimaalaatikoihin (joissa oli aiemmin mm. avomaankurkkua ja perunaa.) Koska siinä oli "multava" paikka kohdalla, kuvittelin, ettei se kasvaisi törkyheinää niin herkästi.

Siihen laitettiin sitten multaa omasta kompostista, joka valitettavasti on hyvin täynnä valkokukkaista karhunköynnöstä tai miksi itse kukin haluaa sitä tappajakasvia nimittää. Multa on kuitenkin sellaista, ettei siihen voi missään nimessä istuttaa mitään siemenestä kasvatettavaa, vaan valmiit taimet. Lisäksi multaa on hädintuskin 10cm kerros.
Se multa, mitä siihen sitten jää, haravoidaan vaikka nurmikkoon. Aivan takuulla kasvaa vesiheinää ja vuohenputkea nopeammin kuin ehdin selkäni kääntää.....

Vielä tänä syksynä en saanut aikaiseksi haaveilemaani valkosipulia istutetuksi. Marketta toki sanoisi, että vielä ei ole myöhäistä, vai mitä?  =D   Katsotaan. Vähän kyllä huvittaisi, mutta en saanut oikean kokoisia lavoja, joten kauluksen korkeus on niin matala, etten välttämättä halua sitä vielä tänä syksynä ottaa käyttöön.

Voittoja ja menetyksiä

Tiedättekö sellaisen tunteen, kun on toisaalta aivan ihanaa, että jotain muuttuu ja samalla on tosi haikeaa ja kurjaa, kun se muuttuu?

Meillä oli kolmisen viikkoa Jenkkityttö asumassa, ja vaikka aika ajoin koin raskaaksi, että piti vähän miettiä miten olla ja tehdä ja aikatauluttaa, nyt kun hän ei ole täällä enää, talo on jotenkin tosi tyhjä.
Omalla tavallaan palataan normiarkeen, kun voi vaikka kulkea alasti (vaikken kyllä vielä ole sitä tehnyt....) Toisaalta se extra käsipari puuttuu.

Lainateini Brynna jatkoi tänään matkaa Itävaltaan, jossa puuhastelee au pairina tulevan vuoden.
Oli yllättävän viihtyisää, kun talossa oli teini. Istuttiin iltaisin keittiönpöydän äärellä ja puitiin kaiken maailman asioita. Toisaalta käsiparin sai avuksi, kun jotain piti tehdä. Puoli sanaa, ja hän oli tyhjentämässä tiskikonetta tai kantamassa pyykkejä.

Se, mikä kuitenkin vaikutti itseeni eniten, oli se arvostus ja kunnioitus, millä Jenkeistä tullut nuori katsoo tätä meidän kotimaata. Miten mielettömän hienona se piti asioita, jotka itselle on täysin jokapäiväistä kauraa: sieniä, marjoja, sadetta, maisemia....

Jotenkin se, kun näkee vierestä, miten toinen ihmettelee näitä asioita, laittaa omankin pään raksuttamaan, että toden totta: meillä ON ihan mielettömän hieno maa ja upeat oikeudet! Asiat, joita pitää itsestäänselvyytenä eikä itse asiassa edes vaivaudu ajattelemaan.

Aivan mielettömän hienoa saada olla se luottamuksellinen aikuinen, jolle kerrottiin asioita, ja toisaalta se, jonka luokse uskalsi noin vain tulla toiselta puolen maapalloa.

Parasta tässä on toki myös se, että meille on jatkossa tiedossa paikka, jos haluamme mennä tietyille alueille. Tiedän myös, että kuka tahansa omista lapsistani haluaisi lähteä seikkailemaan toiselle mantereelle, aina löytyy yösija.

Aika ihanaa, että omaa perhekäsitystä voi laajentaa näin. Brynna nauroi, että minä olen tavallaan hänen isotäti (tähän sellainen kauhistunut naama!!), koska hänen isoäitinsä on itse asiassa yksi omista jenkkisiskoistani.... ja kuitenkin hänen äitinsä on enemmän samaa ikäluokkaa itseni kanssa.

Pikainen koiranäyttely Porvoossa

Lyhyt koirapäivitys tähän väliin.

Koetan parantaa tapani kun ns. normiarki lähtee pyörimään eli reilun viikon päästä kun Ipana palaa Suomeen ja kaikki lainateinit ovat omilla huudeillaan. Siihen asti en juurikaan koneella ehdi aikaa viettää.....

Ilmoitin Bonon Porvoon koiranäyttelyyn, koska - noh - Porvoo.
Vanhaan kotikaupunkiin on aina kiva mennä, lisäksi meillä on siellä olevasta näyttelystä vain kivoja muistoja.

Niinhän siinä sitten kävi, että Bono yllätti meidät kaikki. Jatkossakin siis Porvoon näyttely taitaa olla meille hyvinkin houkutteleva paikka.

KÄY ERI, SA, KÄK1, 

PU3 ja SERT

Suomennettuna:

käyttöluokan erinomainen, sertin arvoinen, luokkansa voittaja,

paras uros kolmonen ja sai/vastaanotti sertin.

Kolmella sertillä valioituu muotovalioksi, eli siinä mielessä nyt on putki auki. 

Kasvattaja esitti Bonon ensin kehässä, mutta sen verran se kuikuili minun perään, että

paras-uros -kehään vein sen sitten itse. Olihan se aika villi fiilis olla siinä hymyilemässä,

kun kehätoimitsija kysyy "saako ottaa vastaan sertin" .... 

Porvoon upea Linnamäki!

En ikinä kyllästy näihin maisemiin saati tähän alueeseen koiralenkkimaastona.

Oli tosi kiva ensinnäkin käydä Porvoossa. Ei sillä, että olisin ehtinyt mitään itse siellä kiertää tai nähdä. Mutta Brynna (lainalapsi) ehti kivasti kävellä ympäriinsä ja kuvata ja katsella kaupunkia. Toisekseen oli tosi kiva nähdä kasvattaja miehineen ja monta saman kasvattajan koiranomistajaa koirineen. Upeita cockereita!!
Kehän laidalla oli iloinen tunnelma ja sää helli meitä niin, että vähempikin vaatetus olisi jälleen riittänyt. Aivan uskomaton syyskuu!!

Tässä olen huono

Tosi mielenkiintoinen heitto Tiialta, joten nappasin heti kiinni.
Koska perisuomalaiseen tyyliin todennäköisesti kuuluisi luetella noin sata asiaa, joissa kokee olevansa huono, tiivistän omat huonouteni kuitenkin muutamaan....

Tarkoitus ei ole tässä märssytä asioilla ja kerjätä sympatiaa saati "etkä ole" -kommentteja.

1. Siedän huonosti teennäisyyttä, nuoleskelua, asennevammoja 

ja yleistä negatiivisuutta (myös (lue: varsinkin) itsessäni)

Ihmiset, joiden ulkoinen habitus antaa käsityksen ns. normikäytöksestä ja selän takana puukko heiluu, jotta lapaluita kutittaa. Juu, ei ole mun ihmisiä ne! Miksihän tässä tulee heti ekana mieleen koiranäyttelyt kehän reunalla?
Myös esim. pomon nuoleskelu (saati se, että pomolta se menee läpi) on myös äärettömän ärsyttävää!

2. Siedän huonosti ihmisiä, jotka keskeyttävät jatkuvasti, koska haluavat sanoa oman mielipiteensä asiaan. (Ja eniten pännii kun teen tätä itse!)

Jokaisen pitäisi voida odottaa vuoroaan. Normaali tapa minusta. Esim. lasten jatkuva äidittely, kun istutaan kahvipöydässä ärsyttää suunnattomasti. Omat muksuni oppivat nopeasti odottamaan vuoroaan kun en koskaan suostunut heidän naukumisiin vaan käskin odottaa vuoroaan.
Ylipäänsä se, kun omat lapset on jo isoja ja menet vähän nuorempien lasten perheeseen, huomaa olevansa tosi kärsimätön noiden pikkuipanoiden tapojen kanssa.
Toisin sanoen musta tulee todennäköisesti tosi kammottava isoäiti!!  =D

3. Siedän huonosti pakollista "onpas ollut ilmat" -tapaista small talkia. 

Sanotaan sitten vaan moi, jos ei ole mitään muuta kommentoitavaa kuin sää. Suomalaiset eivät osaa tuollaista kevyttä jutustelua, vaan aina joka keskusteluun tungentaan se pakollinen "sataa", "paistaa", "onpas kuuma tai kylmä".... arggghh!  Eiköhän jokainen ole jo ehtinyt sen säätilan huomata kun pihalle on päätynyt.
Voisiko seuraavalla kerralla kommentoida tähän jotain esim. naapurimaan päättäjistä?

4. En ole taitava ottamaan negatiivista palautetta itsestäni.

Kuuntelen sujuvasti esim. esimiehen moitteet, mutta minun pitää saada pureskella sitä itsekseni jonkin aikaa, ennen kuin tavallaan hyväksyn, että joku näkee minussa tuollaisenkin puolen.
Ja sen pureskelun ajan saatan olla vihaisen ja negatiivisen oloinen.

Tosin sanottakoon tässä myös se, että jos olen väsynyt tai ajatuksissani, minulla on se hiljattain puhuttu bitch face, eli naamani näyttää siltä kuin elämä yleisesti ****tuttaisi vaikka kyse olisi vaan edellämainituista jutuista. Sitten ärsyttää kun joku jälkeenpäin sanoo, että "olit silloinkin niin kypsän oloinen" tms.

5. Siedän huonosti myöhästelijöitä ja viivyttelijöitä. 

Kun työaika alkaa, sinne on syytä tulla edes ihan vähän aikaisemmin kuin minuuttia vailla, saati yhtään minuuttia yli. Myöhästely on muiden ihmisten aliarvioimista ja vähättelyä.
Samoin se, kun ollaan yhdessä menossa jonnekin ja toisella on aikaa (vaikka naputella juttu blogiin.....) kun toinen edelleen miettii laittaisiko farkut, shortsit vai caprit....  tai kun kesällä vastapestyt pyykit oli juuri siirretty kuivuriin ja ilman juuri siellä olevia housuja ei voitu lähteä liikkeelle. Joo. Ei sovi mun luonteelle. Saatan tuossa kohtaa jättää kaverin kyydistä.

Muuttoja ja lenkkejä

Ja niin se on, että kun kuukausi vaihtuu, meidän perheestä jo kaksi lasta riekkuu ulkomailla. Poika nimittäin siirsi opintonsa Irlantiin, Corkin kaupunkiin, täksi syksyksi. Vähän niinkuin viimeinen mahdollisuus, koska keväällä pitäisi pokata valmistumispaperit.

Kuva netistä

Haettiin miehen kanssa autokuormallinen tärkeimpiä ja arvokkaimpia kamoja jemmaan tänne kotiinkotiin, pojan asunto kun alivuokrataan. Kivempi, että kalliit kitarat ja tietokoneet ja värkit on täällä.
Jollain tavoin vähän haikeaa, toisaalta jälleen kerran tosi voitonriemuinen fiilis: ne pärjää, ne osaa, ne uskaltaa!! Elämä kantaa!

Vielä ei tiedetä tarkkaan paluupäivää. Corkin yliopiston tenttipäivät ovat joko juuri ennen joulua tai melko lailla uudenvuoden jälkeen, joten vähän jännitystä ilmassa siltä osin. Suotavaa tietenkin olisi saada poikanen kotiin jouluksi, koska yksinäinen joulu siellä kuulostaa karulta vain muutaman tentin tähden.

Kuva netistä

Onneksi Ipanainen palaa kotiin kuun lopulla. Sisko ja sen veli eivät nyt tapaa toisiaan sitten melkein puoleen vuoteen. Hurjaa! Onneksi poika oli heinäkuulla meillä pari päivää ihan kunnolla niin saivat hölöttää ja pelleillä.

Ipanan reissu on ollut hyvin urheilupainotteinen.

Pitäisi liikunnanopettajan ainakin olla tyytyväinen!

Sitten melko heti Ipanan paluun jälkeen tehdään vielä yksi muutto: vanhempi tytär poikaystävineen on löytänyt itselleen uuden, isomman asunnon ja mennään tekemään heille muuttoa! Sinänsä harmi, että poika on silloin pois, siitä olisi ollut paljon apua kantamisessa....

Muutosten tuulia siis tälle syksylle jonkin verran!!

****
Ihanaa kun ilma on sen verran viileämpi, että voi taas pitää takkia. Kesä menikin vyölaukkua kantaessa ja se hiostaa.
Kuljetan aina mukana avaimia, kännykkää ja koiran nameja joten vähän taskua ne vaativat.

Syksy on ollut kaunis.
Olen niin täysin näiden käkkärämäntyjen lumoissa, voisin kuvailla pelkästään niitä ja niiden runkoja ja latvuksia. Ihan oma sielunpuuni.

Kun olet tilanteessa, että eteisen kaapin siivoaminen voidaan tehdä vain miehen ollessa pois kotoa (ettei se näe, miten sulla on esim. kuusi (6!!!) paria lenkkareita), joudut harmiksesti toteamaan työkavereille hauskoja mainoksia lukiessa, ettet todellakaan voi ostaa enää yhtään ainutta paria kenkiä....

Ja sitten ihana ihminen, rakas työkaveri, kiikuttaa töihin maiharit, jotka on joskus ostanut ja jotka ovat juuri sen kriittisen numeron verran liian pienet. Tökkää ne käteen ja käskee sovittaa.
Olen kohta 15 vuotta kulkenut aivan identtisissä, mutta eri värisissä, ja nämä Meindlin maiharit on ehkä parhaat mitä tälle selälle nyt ylipäänsä voi sopia. Pehmeää nahkaa, vedenpitävät, tukevat ja kuin luotu kulkemaan....

Näyttää siltä, että olen yhden elämän velkaa eräälle!

Ihan tuli Marketta mieleen näistä. Koska kutsun tällaisia sieniä kuukunoiksi....  =) 

Hauska kylänen oli näistä rakentunut yhden metsäautotien ruohikkoon.

Zilga tekee tänä vuonna todella kookkaita rypäleitä. Sikäli yllättävää, että on ollut tosi kuivaa ja kuumaa eikä meillä olla kyllä vettä kannettu yhdellekään perennalle tai pensaalle....

Harmi kyllä, rypäleiden koon kasvaessa kasvavat myös siemenet. Edelleen nämä on turkasen inhottavia syödä, koska pureskelee lähes pelkästään siemenmössöä.

Haluaisin oppia tekemään rypälehilloa. Vinkkejä kellään??

Erään lenkin varrella oli hyvin iso pahka, joka näytti jopa vähän kasvoilta männyn rungossa.

Omppuja on tosi paljon. Onneksi mies on samalla tavalla kiinnostunut säilömisestä kuin minä. Tulee jotain tehtyäkin, kun työvuorot on hullut molemmilla.
Hän oli reippaana pilkkonut ja höyryttänyt kaksi vadillista omenanlohkoja, ajanut ne soseeksi ja pakastanut. On taas talveksi hilloa lettujen ja pannarin päälle.

Minun pitäisi vielä tehdä muutamia omenapiirakoita pakkaseen. Se on tavoite itselleni joka syksylle. Olisi kiva, kun pakkasessa olisi vierasvaraa.

Toistaiseksi rouvaan on iskenyt laiskamato ja lorvikatarri yhdessä. Foliovuuat on ostettu, mutta täytettä ei ole itsekseen ilmestynyt.... outo juttu.