Verkkoja vesillä, osin rannallakin

Niin.... Ne kuuluisat viimeiset sanat, että: minä. en. askartele. Joskus sitä joutuu syömään omat sanansa, eikä se rehellisesti tällä kertaa tehnyt edes kovin kipeää. Ennemminkin huvitti suunnattomasti. Käsityömessuilla sain itseni vakuuttuneeksi siitä, etten ala väkertämään mitään, vaan ehkä hankin jotain joulukivaa esim. markkinoilta. No, pari työkaveria, jotka ostivat sieltä reppukaupalla materiaalia, laittoivat kuvia ja ne näytti niin kivalta, että menin sitten sortumaan ja tilasin (juuri postilakon keskellä) itselleni starttipaketin noista lasihimmeleistä.  Olivat nohevia tuossa putiikissa, paketti tuli matkahuollon kautta parissa päivässä, joten mikään tekosyy ei estänyt allekirjoittanutta aloittamasta, vaikka pelkäsin etukäteen, että menetän hermoni (ja kasvoni) ja päädyn töihin lasinsirpaleet käsissä ja rautalankamytty roskiksessa... Ei vaatinut kokonaista viinitonkkaa, itse asiassa ei edes lasillista. Ohjeet oli selkeät ja jopa tällainen ei-niin-kolmiu

Otsikko on tarkoituksella hämäävä. Minähän siis EN. ASKARTELE. Saati tee käsitöitä. Mutta koska sairaala järjestää vuosittain tyhy-retken Tampereen käsityömessuille, lähdin taas parin hyvän kaverin seuraksi, koska pari vuotta sitten käyneenä se oli kuitenkin kohtuullisen viihtyisät. Jääkaappimagneetteja Havaintoja messuista: - ihmispaljous ahdistaa aina, vaikka paikalle hakeutuu vapaaehtoisesti - tänä vuonna myynnissä ei ollut juurikaan tarvikkeita tai ideoita, vaan valmista kamaa - hintataso pieksi lentokentänkin, erityisesti missään elintarvikkeissa  *shock* - päivä ilman ruokaa ei ole allekirjoittaneelle hyväksi! Leipä ja kahvi ei riitä! - vuoden 2019 "tonttuovi" eli hitti on selkeästi lasihimmelit ja makrame-sidonta - edellisistä johtuen oli kohtuullisen halpa keikka, poislukien syömiset Aikataulu oli väljä, mutta koska ihmisen on pakko jossain kohtaa istuakin, meillä meinasi tulla kiire ja yksi halleista jäi huonolle kiertämiselle. Eipä silti, en jaks

Pieni keittiön kohennus on tehty ja uusittu keittiö on tällä hetkellä varsin raikas. Mikään ei merkittävästi muuttunut, mutta yksi kaappisysteemi lähti, joten sellaista kahta huonetta katkaisevaa kohtaa ei ole ja kulkeminen on sujuvaa ja avaraa. Pelkkä uusi maali seinissä kirkasti koko kämppää jännästi. Tästä lähdettiin. Yläkaapin vasemmalla puolella oli ennen  pyökinvärinen irtohylly. Yksi tolppajalka piti hankkia pöytätasoon.  Hylly jäi seinältä pois. Vitriinikaappia nostettiin ehkä 15 cm korkeammalle. Ja koska maalia ostettiin (tarkoituksella) koko ämpärillinen, remontti jatkuu sen verran, että eteisen seinät käsitellään nyt samoin tein. Eteinen on koko huushollin murheenkryyni. Onneton läpijuoksupaikka, josta kaikki hiekka yms kulkeutuu pitkin muita huoneita. Sokkeloinen ja kulmikas. Lisäksi edelleen täysin alkuperäisessä kuosissa. Jospa valkoinen maali tekisi terää sillekin..... Kun Kivet tuli pestyä, otin ne myös käyttöön. Isäinpäivä.

Kynnys sanoa mitään sen kuin kasvaa, kun ei ole mitään sanottavaa. Arki pyörii, koirat haukkuu ja pieni ensilumi on maassa. Kesällä pohdin Sallan patikointien jälkeen, että onko koiralla tietty kilometrimäärä, jonka se painaa, ja sen jälkeen alkaa alamäki ja niin sanotusti kilsat alkaa valua kohti loppua. Tämä siis Pappakoirasta, joka urheasti käveli meidän kanssa huikeita määriä viikon, mutta sen jälkeen on selkeästi ollut haluttomampi kävelemään ja/tai tulee hyvin hitaasti ja rauhassa. Onko blogia pitävällä samalla lailla tietty määrä sanottavaa ja kun se on sanottu, asia loppuu?