torstai 28. marraskuuta 2019

Himmeli

Niin....
Ne kuuluisat viimeiset sanat, että: minä. en. askartele.

Joskus sitä joutuu syömään omat sanansa, eikä se rehellisesti tällä kertaa tehnyt edes kovin kipeää. Ennemminkin huvitti suunnattomasti.


Käsityömessuilla sain itseni vakuuttuneeksi siitä, etten ala väkertämään mitään, vaan ehkä hankin jotain joulukivaa esim. markkinoilta.
No, pari työkaveria, jotka ostivat sieltä reppukaupalla materiaalia, laittoivat kuvia ja ne näytti niin kivalta, että menin sitten sortumaan ja tilasin (juuri postilakon keskellä) itselleni starttipaketin noista lasihimmeleistä. 

Olivat nohevia tuossa putiikissa, paketti tuli matkahuollon kautta parissa päivässä, joten mikään tekosyy ei estänyt allekirjoittanutta aloittamasta, vaikka pelkäsin etukäteen, että menetän hermoni (ja kasvoni) ja päädyn töihin lasinsirpaleet käsissä ja rautalankamytty roskiksessa...


Ei vaatinut kokonaista viinitonkkaa, itse asiassa ei edes lasillista.
Ohjeet oli selkeät ja jopa tällainen ei-niin-kolmiulotteisesti-taitava osasi niiden mukaan yhdistää lasiputket rautalangalla ja saada aikaan yhdenlaisen tähden.

Tämän ison jälkeen olin jo ihan fiiliksissä ja pusersin samana iltana kasaan vielä pienen ja aloituspallon toiseen pieneen.
Pienten kanssa vaan sakaroiden välit oli jo niin napakat, että piti hakea pinsetit avuksi, että sai rautalankaa pujoteltua.


Viimeinen pikkutähti on vielä matkassa, yhden sakaran verran tehtynä.


Ripustin ne parvekkeen oveen. Oli hirmu vaikea saada kuvaa, jossa ne erottuvat taustasta. 
Pimeällä salama lyö kuvaan valkoisen pallon ja päivällä puiden oksat vievät tähdet näkymättömiin.
Jos niihin vielä saisi viriteltyä jotkut pienet valot....... 

Minä. Olen. Askarrellut!! 

keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Tyhyä ja käsitöitä

Otsikko on tarkoituksella hämäävä. Minähän siis EN. ASKARTELE. Saati tee käsitöitä.

Mutta koska sairaala järjestää vuosittain tyhy-retken Tampereen käsityömessuille, lähdin taas parin hyvän kaverin seuraksi, koska pari vuotta sitten käyneenä se oli kuitenkin kohtuullisen viihtyisät.


Jääkaappimagneetteja

Havaintoja messuista:
- ihmispaljous ahdistaa aina, vaikka paikalle hakeutuu vapaaehtoisesti
- tänä vuonna myynnissä ei ollut juurikaan tarvikkeita tai ideoita, vaan valmista kamaa
- hintataso pieksi lentokentänkin, erityisesti missään elintarvikkeissa  *shock*
- päivä ilman ruokaa ei ole allekirjoittaneelle hyväksi! Leipä ja kahvi ei riitä!
- vuoden 2019 "tonttuovi" eli hitti on selkeästi lasihimmelit ja makrame-sidonta
- edellisistä johtuen oli kohtuullisen halpa keikka, poislukien syömiset

Aikataulu oli väljä, mutta koska ihmisen on pakko jossain kohtaa istuakin, meillä meinasi tulla kiire ja yksi halleista jäi huonolle kiertämiselle. Eipä silti, en jaksa uskoa, että ne pari käytävää lisää olisi tuoneet mitään ahaa-elämyksiä sen kummemmin.


Possumunkkeja,
kirjaimellisesti 

Sen verran ostin, että löysin Forsmanin tee-osastolta kerrassaan suloisen joulukalenterin itselleni.  Minähän aloitan aamuni aina teellä, vaikka muuten juonkin järjettömiä määriä kahvia.....
Lisäksi mukaan tarttui muutama paketti teetä. Arvostan sitä, että ovat kehittäneet 100% biohajoavan kartiopussin niiden nailonsukkahousujen sijaan, mitä kilpailija (Lipton, käytetään nyt nimeä reilusti) käyttää omissaan.
Suloista ajatella, että koko joulukuun saa ottaa aina uuden ja erilaisen teen aamulla haudutettavaksi.



Toinen löytö oli noitapallo.
Olen kovin ihastunut noihin lasipalloihin, oma perinteinen joulunajan markkinaostokseni.
Tähän liittyi sellainen tarina, että ennen vanhaan, 1800-luvulla Englannissa näitä puhallettiin, ja ne pitää edelleen sijoittaa mielellään talon itä-ikkunalle tai sisäänkäynnin läheisyyteen, jotta mahdolliset sisäänpyrkivät pahathenget innostuisivat menemään noihin sisällä oleviin rihmoihin tutkimaan mitä siellä on. Ne jäävät rihmoihin kiinni eivätkä pääse ulos, ja näin taloon ei tule paha henki.

Meillä mallailtiin pitkään paikkaa tälle. Halusin sen jollain tavoin näkyville itsenään, ja samalla piti miettiä, ettei se olisi sellaisella kulkuväylällä (portaiden ikkuna), missä siihen törmää joka käänteessä....
Lopulta paikka löytyi ja on jokseenkin täydellinen: eteisen oven viereinen pikkuikkuna suorastaan huusi sitä luokseen. Lisäksi takaa tuleva valo näkyy kauniisti pallossa. Olen aivan ihastuksissani. Koko talon Feng Shui on nyt järjestyksessä. *wink*


*****

Ehdottomasti pelottavaa on, että sallin itseni innostua noista himmeleistä sen verran, että olen tilannut starttipakkauksen.......  tästä ehkä lisää myöhemmin.

tiistai 12. marraskuuta 2019

Marraskuu blues

Pieni keittiön kohennus on tehty ja uusittu keittiö on tällä hetkellä varsin raikas.
Mikään ei merkittävästi muuttunut, mutta yksi kaappisysteemi lähti, joten sellaista kahta huonetta katkaisevaa kohtaa ei ole ja kulkeminen on sujuvaa ja avaraa.

Pelkkä uusi maali seinissä kirkasti koko kämppää jännästi.


Tästä lähdettiin.
Yläkaapin vasemmalla puolella oli ennen 
pyökinvärinen irtohylly.


Yksi tolppajalka piti hankkia pöytätasoon. 
Hylly jäi seinältä pois.


Vitriinikaappia nostettiin ehkä 15 cm korkeammalle.

Ja koska maalia ostettiin (tarkoituksella) koko ämpärillinen, remontti jatkuu sen verran, että eteisen seinät käsitellään nyt samoin tein. Eteinen on koko huushollin murheenkryyni. Onneton läpijuoksupaikka, josta kaikki hiekka yms kulkeutuu pitkin muita huoneita.
Sokkeloinen ja kulmikas. Lisäksi edelleen täysin alkuperäisessä kuosissa.

Jospa valkoinen maali tekisi terää sillekin.....


Kun Kivet tuli pestyä, otin ne myös käyttöön.

Isäinpäivä.
Joku vuosi sitten joku oli päivittänyt facebookiin (minusta) hauskan (vitsikkään): 

"Koska olen mitä suuremmassa määrin syyllinen siihen, 
että oma isäni, samoin kuin tämä vierellä kulkeva henkilö on tullut isäksi,  
mielestäni tänään kuuluu lahjoa minua."


Meillä oli aivan valtavan ihana isäinpäivä! 
Omat isot lapset tulivat puolisoineen lauantaina illansuussa. Nuorin kävi heidät noukkimassa ja jo siihen tilanteeseen tuli sopivaa levotonta huumoria, kun minä aloin kotoa käsin neuvomaan, minne ajaa, vaikka olivat menossa täysin eri paikkaan....



Nuorison kanssa istuttiin ja syötiin pientä iltapalaa, skoolattiin kesällä hankitulla skumpalla ja naureskeltiin pitkästä aikaa koko iso lössi yhdessä.
Sauna lämmitettiin ja kaikessa rauhassa nautittiin.

Aamulla minä ja tuo vierellä kulkeva isä lähdimme käyttämään koirat lenkillä ja kun palasimme, keittiössä oli täysi hööki päällä. Nuoriso oli keittänyt kahvit ja laittanut aamupalan. ♥

Olin laittanut peuran muhimaan jo aamulla, joten ruoka oli ikäänkuin tulossa itsestään.
Siinä odotellessa, koska satoi eikä kukaan halunnut sen enempää lähteä ulkoilemaan, otimme muutaman tiukan erän Rummikubia.


Ei kyllä voittoa heru näillä korteilla....


Pelin taktikointia.....

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. 
Oh dear, it's a deer - peuraa siis, muusipedillä, vierellä vähän tomaatteja sekä fetaa uunin kautta ja Waldorfin salaattia (onks nyt joulu, kysyi Ipana) ja kokonainen lohifile jääkellarin lohena. Isomman tyttären lempiruokaa, eivät raaski itse ostaa lohta, joten pyrin tekemään sitä aina kun käyvät. 


Oikein kovaan joulufiilikseen en ole vielä päässyt.
Lonkeronharmaa keli vie mehut, vaikka samanaikaisesti jollain kieroutuneella tavalla nautin siitä, että kun iltalenkit tekee aina pimeässä, otsavalo paljastaa myös vastaantulijat (joita täällä ei kyllä näy). 
Pariin kertaan on peura tai pari säikäyttänyt, kun otsavalon kiilteessä joku katsookin takaisin.
Vaikka niitä näkee joka vuosi, joka kerta se sykähdyttää.

Kyllä tämä tästä. Syksy siis.

"... läpi syyskuun,
läpi repaleisen lokakuun,
kaipuun kaljakori kilisee,
mua oottaa,
ikävistä ikävin,
marraskuu...."

torstai 7. marraskuuta 2019

Kun ei ole mitään sanottavaa

Kynnys sanoa mitään sen kuin kasvaa, kun ei ole mitään sanottavaa.
Arki pyörii, koirat haukkuu ja pieni ensilumi on maassa.


Kesällä pohdin Sallan patikointien jälkeen, että onko koiralla tietty kilometrimäärä, jonka se painaa, ja sen jälkeen alkaa alamäki ja niin sanotusti kilsat alkaa valua kohti loppua. Tämä siis Pappakoirasta, joka urheasti käveli meidän kanssa huikeita määriä viikon, mutta sen jälkeen on selkeästi ollut haluttomampi kävelemään ja/tai tulee hyvin hitaasti ja rauhassa.

Onko blogia pitävällä samalla lailla tietty määrä sanottavaa ja kun se on sanottu, asia loppuu?

Sadonkorjuun loppu, kulttuuria, luonnonilmiöitä

Ihan syyskuun lopussa oli pakko kerätä kaikki loput paprikat ja nakata kasvit pihalle. Kuisti oli jo niin täynnä roskaa, jota niistä putoili...