Paikallisretkiä

Kannatti avata suunsa töissä ja pohtia olisiko ihan lähiseudulla jotain kivoja paikkoja, joihin voisi tehdä retken vaikka vaan työpäivän jälkeen. Samantien  työkaverit suositteli muutamaakin paikkaa, kirjaimellisesti ihan lähikulmilla.

Tiistaina heitin miehelle viestin töistä lähtiessä, että "olisko kahviretki mitään" ja kun pääsin kotiin, kaikki oli pakattu valmiiksi ja lähdettiin samantien. Kaarinassa on Vaarniemen luonnonsuojelualue, jossa oli valtavan hienot kalliot ja kahvipaikka. Siellä on myös pidempi luontopolku, jota emme kävelleet, mutta teimme kuitenkin lenkin metsässä ja kallioilla.

Tiettävästi 260 askelta.

Minä en laskenut, toiset kävelijät kertoivat.

Vaarniemen huipulla on myös näköalatorni, josta kuulemma näkee hienosti pitkälle merelle. Harmi kyllä siellä oli myös isot kyltit varoittamassa maa-ampiaisista, joten kiersimme tornin loitolta. Laavulla sen sijaan oli hyvä paikka juoda kahvit parin keksin kanssa.

Koirista Bono jäi kotiin, koska se jostain syystä ontui toista etujalkaansa juuri kun tulin kotiin. Mitään se ei kosketukselle aristanut, mutta ei kävellyt hyvin. Jäi lepäämään ja olikin tohkeissaan lähdössä lenkille kun palattiin.

Myöhemmin selvisi, että sillä on peukalon kynsi lohjennut pitkittäissuunnassa. Minne lie juuttunut kiinni? Ei hidastanut tahtia enää muutaman tunnin päästä yhtään.

Ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka. Menemme uudestaan, kun pentu on kasvanut sen verran, että pystyy kävelemään muutamaa kilometriä pidemmän keikan.

Tammireitit pitää sisällään myös tämän paikan. 

Koska olin muutaman päivän vapailla ja halusin ne vapaat myös pitää, suunniteltiin joku toinenkin retki. Miehen sairaslomasta täytyy ottaa sillä lailla kaikki irti, että harvoin pääsemme minnekään lähtemään arkena varsinkaan aamusta.

Perjantaiaamun retkikohteeksi valikoitui Ruissalon Kuuvannokka.

Varsin kauniit kalliot, jotka ovat todennäköisesti mielettömän kivat kesäpäivänä. Siellä oli jos minkälaista soppea ja koloa, minne voisi asettua kirjan ja eväiden kanssa, valinnan mukaan aurinkoon tai varjoon. 

Myös Ruissalossa oli luontopolku, jota kävelimme pienen matkaa. Jälkeenpäin löysimme myös kartan, jossa reitistöä oli esitelty enemmän. Aika pitkä lenkki siellä olisi käveltäväksi, mutta varmasti kaunis. Tuo on tosi kaunis saari kaikenkaikkiaan. Minusta oli aika mieletöntä ajaa sitä Ruissalon puistotietä, kun koko 12 kilsan matkan ajettiin tammikujassa.

Kävimme myös toteamassa, että se Suomen suurin siirtolohkare "Kukkarokivi" löytyy retkeilyalueen reunalta merestä, mutta sinne emme kävelleet, koska pentu oli juuri nukahtanut autoon kun siirryimme parkkipaikalta toiselle muutaman kilsan välin. Toisen kerran siis sinnekin.

Arkea, pentuarkea, syksyä

Niputin otsikkoon (mielestäni) kaiken oleellisen juuri tähän hetkeen. 
Sarjassamme sekalaista soppaa siis.

Pentuarki on alkanut kivasti. Koirat tulevat hyvin juttuun, tutustuminen kesti n. 30 sekuntia, ja varsinkin tuo junnu on ikionnellinen saatuaan "oman vinkulelun". Nuo nuorimmat vääntävät päivittäin joka käänteessä, leikki on aika ajoin äänekästäkin, mutta Merlin on kyllä luonteeltaan niin taitava ja puhuu koiraa aivan täydellisesti. 

Sanoinkin trimmaajalle, että jos saisin valita (ja mahtuisi, ja, ja, ja....), ottaisin Merlinin jälkeläisen heti, jos voitaisiin taata, että sen luonne periytyy 100%. Sen emä oli oma suosikkini kasvattajan koirista ja se on leikittänyt aikanaan täti-koirana meidän Bonon ja sen jälkeen useammankin pentueen ennen näitä omia pentujaan, eikä suotta.

Myös setäkoira-Bono on ihan ok penskan suhteen. Heiluttaa häntää ja lähtee joskus vähän leikkiin, mutta on kuitenkin se arvokas vanha setä, joka vaan lähinnä katsoo päältä kun nuoriso riekkuu.

Mies kävi pienessä suunnitellussa päiväkirurgisessa operaatiossa ja on nyt saikkarilla muutaman viikon. Penskan muutto osui sikäli hyvään aikaan, että ehditään vähän rauhassa siirtää sitä harvempaan ruokailuun (4 → 3) koska työvuorojen takia kukaan ei täällä päivisin ehdi käymään....

Sisäsiisteyteen pyritään, mutta sen suhteen eletään jälleen aikaa, jolloin pyyheliinoja on lattialla ja niitä pestään alvariinsa.

Mun vauvat ♥

Vanhempien luvalla myös kuva Hillasta

Boogie the Wookie

(Alunperin nimeksi piti tulla Chewbacca...)

Parhaat kaverit

Pihalla olen saanut jotain aikaiseksi. Miehen operaation takia täysi ponnistelukielto, joten mitään raskaampaa ei voi teettää. Mutta pystyy sitä itsekin, vaikka tämä vanha merenpohjan savi tässä pihamaassa ei tosin ole niitä helpoimpia.

Kukkapenkkeihin ostin muutaman kukkasipulin....  siis lähti ihan lapasesta, kun Tokmannilla oli isoja säkkejä halvalla. Sulo Vilen minussa lähti lentoon ja totesin kotona, että sipuleita on sellaiset 500 kpl.... (Osa on hyvin pieniä, kuten krookuksia ja lumikelloja, skilloja yms.) 
Joten kevättä odotellessa! Viime keväthän vähän aiheutti pettymyksen, kun pihassa ei kasvanut kirjaimellisesti yhtään mitään. Ensi keväälle vähän muuta.... (paitsi jos myyrät ja kanit ja peurat...)

Tilasin alkukesällä punaisen viiruhelpin ja elefanttiruohon. Ne elivät purkeissa kesän ja havahduin (liian myöhään), että ne kuuluisi istuttaa syksyllä maahan, jotta ehtivät juurtua ja talvehtivat. 

Sain useita varoituksia olla laittamatta niitä minnekään pihalla, koska kuulemma leviävät kuin rutto.

Jää nähtäväksi.

Helpi päätyi aidan viereen. Tein tarkoituksella ison kuopan, jotta sillä olisi tilaa levitä, ja varsinkin, että siellä olisi kunnon multaa juuristolle sitä talvehtimista ajatellen. 

Minusta tuo punainen väri oli kaunis. Meillä oli vihreä viiruhelpi aikanaan edellisessä kodissa, mutta se ei oikein ottanut kasvaakseen. Siihen taisi päästä liikaa nurmikkoa kilpailemaan elintilasta, koska en osannut suojata sitä. Eihän tätäkään sen kummemmin ole suojeltu, mutta ainakin tuo kate vähän hidastaa tavisruohon leviämistä.

Kuten sanottu, mies on ponnistelukiellossa, ja allekirjoittanut meinasi jo hermostua kun kaikki asiat on kesken ja tekemättä.
Joten kuinka monta äreää ämmää tarvitaan kaivamaan saveen kuopat portin pylväille? 
No, aika badass-fiilis siitä tuli, kun totesin, että minähän pystyn. 😁

Hirmuinen mittailu oli pylväskuoppien suhteen, koska portin mitat ovat yhtä, ja totuus itse asiassa toinen. Portin mitoissa ei oltu otettu huomioon saranoita tai keskelle tulevaa lukitusta. Nehän leventävät yllättäen yli 15 cm kokonaisleveyttä. (Mikä oli hyvä juttu huomioiden, että muuten olisi pitänyt alkaa sirkkelöimään asfalttia....)

Tadaa!!!

Kun portit on valettu ja saadaan aidan linjaus tuohon vasemmanpuoleiseen tolppaan, istutan elefantin siihen pylvään juureen. Ajattelin tehdä samalla tavalla kuin helpin kanssa, että iso kuoppa ja runsaasti katetta. Siinä nurmikon reunassa se sitten saakin levitä, pystyyhän ne pitämään kurissa leikkurilla...

Kesänaapurit, eli kyyttölehmät ovat olleet ilonamme tuolta heinäkuun alusta lähtien. Alussa niitä näkyi lenkkipolun varrella, olivat aika arkoja ja ihan yhdessä kasassa.
Sittemmin rouvat tottuivat ympäristöön ja alkoivat vaeltaa enemmän ruuan perässä, ja niitä oli meidän tontin perällä olevan joen toisella puolen. Yhteensä lehmiä oli ehkä 25-30 ja kulkivat aamulla yhteen suuntaan syöden, ja hakeutuivat sitten vähän takaisin aina märehtimään ja levolle.

Hassuinta oli heinäkuun lopulla ja elokuussa huomata, miten vasikat olivat kirjaimellisesti kesälaitumilla. Ne eivät välittäneet sähkölangasta, vaan painelivat sen alta viereiselle kaurapellolle.....  pari äitilehmää meni sittemmin perässä.

Tunsin itseni toki naapurikyttääjäksi, kun katselin lehmiä aika ajoin jopa kiikareilla. 😁

Sittemmin lehmien omistaja kävi ohjaamassa niitä laitumella eteenpäin ja ovat nyt pois meidän tontin kohdalta, mutta aamulenkin varrella oli muutama rouva ihan hiekkatien vieressä.

Ihanan sosiaalisia ja uteliaita ovat, tulivat välittömästi langan viereen, kun kuljin siitä ohi eivätkä välittäneet koiran haukkumisesta mitään.

Toisen naapurin heppaset ovat myös tulleet lenkkireitin varrelle. Pari shetlanninponia ja luulen tuon isonkin olevan poni. Kauniita, uteliaita ja reippaita. 

Näitäkin on valitettavasti haukuttu, ja itseäni huvittaa eniten tässä se, että me muutettiin maalta kaupunkiin ja nyt naapurit ovat tällaisia! Selkeää kaupunkilaisporukkaa.

Yes Sir, we can Boogie

                                                     

Waterfox Kissed by Boogie

Tilannehan oli siis viime vuonna se, että meille oli tilattu pentukoira. Mutta koska korona.... (että voi ihmistä tympiä aloittaa mikään näin...), astutusreissulle ei voinut lähteä. Uros oli siis ulkomailla.

Halusin pennun nimenomaan tältä nartulta, meidän Edun kasvattajan nuorimmalta, kutsumanimeltään Jazi. Jazissa oli jokin pilke, johon ihastuin. Muistan edelleen kun tapasin koiran ensi kertaa ja ajattelin heti, että tältä haluan joskus vielä pennun. Lisäksi pidin muutenkin itsestäänselvänä, että meidän tolleri tulee tältä kasvattajalta.
En ole koskaan ollut erityisemmin narttukoiria ihaillut ihminen, meillähän on ollut (sterkattu) Mummokoira ja sen jälkeen vain poikia. Minä kun en kestä sitä narttujen juoksua ja PMS:ää ja muita ihmeellisiä hormonivaivoja. Urokset on vaan niin paljon helpompia. Mutta Jazissa jokin sytytti....

Kuten sanottu, vuosi sitten ei pentuja tullut, ja meillähän tuli sittemmin Merlin, meidän "vahinkopentu", valkoinen patikkakoira, joka on huikea tyyppi. Mutta Jazi saatiin siemennettyä tänä vuonna ja päätimme, että kaipa tänne sitten mahtuu.

Joten: Tervetuloa taloon Boogie! 
(Mikäpä muukaan se voisi olla perheessä, jossa vanhin on Rock 'n' Roller ja emä on Jazi? 😁)