keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

Västäräkistä vähäsen ja uusi keittiö

Pihassa poukkoilee västäräkkejä!!! Ai että.


Aamu varhaisella aurinko paistaa ihanasti toiselle puolen jokea.
Tuolla pelloilla on jo ehditty nähdä kettua, peuraa, pupuja, fasaania ja muita lintuja.

Remontit tapaavat lähteä laajenemaan, eikä tämä talo tehnyt poikkeusta. Me emme pelkää työtä ja toisaalta nautimme siitä, kun saa omin käsin tehdä mieleistä ja itsen näköistä.....

Aivan alkuperäinen ajatus oli vaan hankkia lisää vastaavia keittiön kaappeja/laatikostoja ja lisätä säilytystilaa sikäli, mutta harmiksemme ovimalli oli juuri sellaista sävyä, mitä ei tietenkään enää saa, ja olen jo edellisessä keittiössä elänyt kahden värin mallia joten sitä en halunnut.

Joten otin kuvan uuden kodin keittiöstä ja laitoin sen Toriin. Yllättäen yhteydenotto tuli samantien, nuori nainen kävi mittaamassa ja totesi ostavansa. Riemuitsin, ja sitten mies ystävällisesti pudotti maan pinnalle kertomalla, että olisi ehkä syytä hommata se uusi keittiö, jos meinaa jotain sapuskaa joskus saada suuhunsa.... (Ikävä tosiasia kyllä elämässä.)


Vanha keittiö oli pieni.
Tavallaan tehokas, mutta säilytystilaa ei ollut.

Otimme yhteyttä tosi moniin keittiöfirmoihin toiveena saada ammatti-ihmisen suunnitelma. Mutta sepäs ei ollutkaan helppoa. Ilmeisesti näin korona-aikaan sekä lisäksi keväällä moni suunnittelee muutosta ja kaikki ajat oli tosi varattuja. Nopein aika olisi ollut viikko vapun jälkeen ja myöhäisin meni kesäkuulle.... Se on vähän pitkä aika elää ilman mitään ruuanvalmistusmahdollisuutta (en laske mikrouunia valmistuspaikaksi) ja ilman mitään keittiön säilytystilaa.

Joten luottotoimittaja ruotsalaista mallia. Ikeasta sai ensinnäkin suunnittelun noin viiden minuutin jonottamisen jälkeen, ja lisäksi tuotteet kotiinkannettuna ihan järkevään hintaan. Plus että ne muidenkin toimittajien kaapit pitää toden totta kasata. Joku nimittäin jo ehti kuittailla, että toivottavasti löytyy hyvät hermot, mutta sama kai se kenen toimittajan kaappia askartelee, kun kokonaisena ne eivät tule yhdestäkään liikkeestä, jos palvelua ei osta erikseen. (Ja mainittakoon tähän kohtaan, että Ikea on kehittänyt tuotteitaan melkoisesti eteenpäin siitä 90-luvun muodista, mitä haimme kun liike tuli ensikertaa Suomeen.... Noissa kaapeissa on metallivahvikkeet pitämässä runkoa suorassa, todella tukevan tuntuiset ja tyylikkäät, ja nopeasti kasattavissa.)

Ihan kaikkea Ikea-tyyliä en henkilökohtaisesti pidä välttämättä parhaana mahdollisena. Esim. minä en välitä integroiduista kodinkoneista ja Ikeasta ei taas muita saa. Minusta jokainen tietää, että keittiössä lienee jääkaappi, joten sen piilottaminen (kalliin) kalusteoven taakse on turhaa haaskausta. Samoin tuttavapiiristä on kuulunut huonoa, kun integroitu laite on hajonnut niin samankokoista/samaan oveen sopivaa onkin hankala saada.

Vähän se suunnittelija nyrpisteli, kun kerroin, että meillä on jo kylmälaitteet, mikro, liesi ja uuni, eli tarvitaan vain astianpesukone sekä liesituuletin. Suunnitelma on sellainen, että tiskikone itse asiassa näkyy oviaukosta, ja sen integroiminen on ehkä sittenkin ihan hyvä idea..... jää nähtäväksi.

Mutta suunnittelijalla oli kivoja ideoita ja hän herätteli kivasti minua ajattelemaan vähän laatikon ulkopuolelta. Minähän olin henkisesti juuttunut ajatukseen vanhan talon maalaisromanttisesta keittiöstä, koska koin, ettei mikään oikein moderni sovi tänne. Mutta ihan tosi pienillä jutuilla voi saada hauskoja yksityiskohtia. Meille siis tulee musta kaksiotehana, jossa on vahvasti teollisuus-ulkonäköä, musta komposiittiallas ja mustat, valurautaisen näköiset, vetimet. Vähän särmää, sanoisin.
Voin sitten piristää kukkaverhoilla... 😂

Työ haittaa pahasti kaikenlaista harrastustoimintaa, niin myös tällainen työn ohessa "ohimennen" tehtävä pikku keittiöremontti venyy ja vanuu. Kun remontin lisäksi on ihan muutama muu muuttuja hoidettavana, kuten koirien lenkitykset, pyykinpesu, muutama muukin asumiseen liittyvä juttu (kuten pyykkitelineen hankinta), ei ihan koko vapaa-aikaa pysty uhraamaan pelkkään kalusteiden kokoamiseen. Hermoja se on koetellut, pakko myöntää. Ja valmisruoka on alkanut aika isosti jo kyllästyttää. Onneksi on hyvä kauppa, jossa runsaasti vaihtoehtoja. 

Toisaalta pidimme oikeastaan ihan suunnitellusti toisenkin viikonlopun vapaana ja teimme pihajuttuja. Aitasimme koko pihan, että koirilla on tilaa remuta. (Hyvä, että aitasimme. Mellis löysi tietenkin jostain heinikosta tutkiessamme jokirantaa, hiiren, ja pisteli sen poskeensa. Ja nyt mietin missä kohtaa hankin matokuurin.... yök!)
Lisäksi oli kauniita päiviä, jotka oli kiva viettää pihalla vähän suunnitellen minne istuttaisi ja mitä. Hankin pari kasvilavaa ja pohdin niille paikkaa, kuvittelin mielessäni vadelmat kasvamaan yhteen riviin ja pari tyrniä toiseen kohtaan. 


Tässä kuvassa näkyy vielä pöydän pinta.
Tätä nykyä se on täynnä tavaraa kun keittiö on purettu pois.
Pöydällä on mm. kahvinkeitin, paahdin ja kaikenlaisia purkkeja... *huoh*

Olin alunperin ajatellut hankkivani tännekin ruokahuoneeseen ns. yläkaapit lasiovilla asioita varten. Mieli kuitenkin muuttui, kun kuljeskelin Ikeassa huonekaluosastolla. Tykästyin kovin tuohon Havsta-nimiseen kokonaisuuteen ja esittelin sen miehelle nettikuvista. Hän hyväksyi idean ja niin kävimme hakemassa kaappi/vitriinin kotiin. Ne ovatkin täyspuuta (painoivat aivan törkeästi, onneksi en yrittänyt hakea yksin....) ja kiitollisen tukevat.
Ostin yhden ylimääräisen vitriiniosan ja laitoimme sen jalkojen päälle eteiseen. 

Kunhan keittiöön saadaan vähän ovia/etusarjoja paikalleen, otan kuvia. 
Nyt on vasta muutama runko tehtyinä ja koko puuhellan päällinen on pahuuden vallassa kun kaikki kaapeissa oleva on tyhjennetty joko siihen tai kestokasseihin ympäri taloa. 
(Mellis löysi jo kertaalleen yhden kestokassin ja pureskeli paketillisen English Breaksfast-teetä. Joku unohti kertoa sille, että siihen vaaditaan kuumaa vettä eikä kuolaa... 😂)

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Seikkailu Itä-Suomessa

Kesken pahimman muuttotohinan muistettiin, että vuosi sitten varattiin viikon lomareissu Lappeenranta-Imatra akselille. Eipä sitä ollut järkeä jättää kokonaan käyttämättäkään, eikä siinä vajaan viikon varoajalla ollut kovin montaa ihmistä, joilla olisi osunut loma ja mahdollisuus lähteä....  joten pakattiin auto ja ajettiin perjantaina illaksi itään. 


Maisema uuden keittiön ikkunasta

Jälkiviisaana oli kyllä hyvä idea. Kolme päivää rauhallista oleilua, kävelylenkkejä kauniissa maisemissa, valmista ruokaa eteen (kaupan pakastealtaasta) ilman kokkausta, riittävästi kahvia ja vettä ja hyvää tuulta. Kaiken hässäkän keskellä nollasi hienosti, ja nyt jaksaa taas vääntää keittiötä ja muuta kotia siihen kuntoon, mihin halutaan.

Joitain vuosia sitten voitin sairaanhoitajapäivien arvonnassa viikon tuossa samassa kohteessa, ja silloin olimme syyslomaviikon siellä. Kokemuksesta muistimme, että kävelyreitit ovat kauniita ja paikkoja kahvitella löytyy kivasti matkojen varrelta. No, perjantai-iltana melkoisessa myräkässä ja sateessa kävelimme yhden ulkoilureitin alkuun ja jouduimme toteamaan, että siellä on vielä kovin runsaasti lunta, koska ovat olleet latupohjana talven. Tossut märkinä sekä lumesta että sateesta palasimme kämpille ja mietimme, että ehkä kävelemme vaan kuivempia reittejä jatkossa. 

Aamulla maailma olikin jo kirkas, myrsky lienee siirtynyt eteenpäin, ja löysimme ihan kauniita reittejä järven rantaa pitkin. Saimaa oli vielä jäässä, mutta jo respassa olivat sanoneet tiukasti, että jäälle ei ole mitään asiaa. Siellä oli pari viikkoa aiemmin ollut porukka pilkkimässä, ja olivat jääneet lautalle ajelehtimaan. Oli sitten ilmeisesti Super-Pumalla noukittu pois.
Koirille järven jää tarkoitti Mellin mielestä ihanaa suurta valkoista kenttää, jonne ei päästetty. Tosin parissa kohtaa ihan rannassa näki, miten jää sulaa ja annoin sen tahallaan mennä kastelemaan jalkansa. Jonkun verran se hätkähti kun jalat menivät jäästä läpi ja vesi oli tietenkin kylmää. Eipä silti, koira ei ymmärrä syy-yhteyttä eikä sitä irti voinut pitää muutenkaan.


Saimaa oli jäässä


Jää kesti 100+ kiloa. 
Minähän en jäille uskalla mennä.
Juuri ja juuri tuossa rantaan, missä nilkat olisi kastuneet jos....


Porukkaselfie


Lammassaaren toisella puolen järvi oli jo isolta selältä auki

Ihania retkiä. Pari uuttakin reittiä löydettiin, ihan vain tutkimalla alueen karttoja, joissa niitä oli merkattu. Kahvia emme kantaneet mukana, kävelyretket suunniteltiin niin, että pääsi lähtemään kämpiltä ja palaamaan sinne. Ainoa vähän kauemmas (autolla) tehty reissu oli Imatran Kylpylän taakse Lammassaareen, jossa menee tosi kaunis polku saaren ympäri. Siellä olikin kävelijöitä paljon, enkä ihmettele. Reitti on kiva ja kaunis, ja helppo tavoittaa.

Ainoa huono puoli matkassa oli se, että kämppä oli aivan turkasen lämmin. Väänsimme heti alkuun termostaatit noin 15 asteeseen, mutta mittarin mukaan lämpötila sisällä oli koko ajan hyvinkin +24°C. Näin kun on vuosia asunut vanhassa talossa, jossa puulämmitys nostaa huikeaan +20 asteeseen silloin, kun takkaa poltetaan, tuo oli tosi kuuma. Ei siinä, kivahan se oli viihtyä T-paidassa, mutta yöt..... 
Koiristakin huomasi, että ne kärsivät lämmöstä eivätkä oikein löytäneet mieluisaa nukkumispaikkaa. 
(Ei, emme käyneet sanomassa asiasta respaan. Olisi varmaan pitänyt. Kyse oli kuitenkin suunnitellusti vain muutamasta päivästä.)

Sunnuntaina olimme lukeneet pari kirjaa, nukkuneet ja syöneet hyvin ja retkeilleet kunnolla. Alkoi jo houkutella siirtyä takaisin kotiin askartelemaan kotia kuntoon. 
Teimme päätöksen ajoittaa lähtö maanantaille niin, että tehtäisiin pitkä aamulenkki metsässä ja sitten pakattaisiin. Ehdittäisiin hyvin iltapäiväksi kotiin.


Mies käyttii koirat pisukeikalla vielä sunnuntaina 22 aikaan ja Melli heräsi ensimmäisen kerran 5:20, jolloin pääsi ulos.
Kun lähdimme lenkille juuri ennen kahdeksaa, tein ensi töikseni melkoisen tylsän havainnon: joku oli nyysinyt yöllä autosta kilvet.

Kävin respassa sanomassa, että alueella on ollut varkaita. Respan mies oli tosi huolissaan ja lupasi olla yhteydessä yövuorolaisiin. Mitään ei oltu uutisoitu. 
Soitin häkeen ja tein ilmoituksen. Sain ohjeet miten toimia, joten jatkoimme pikkaisen harmissamme aamulenkille. Sattuneesta syystä lenkki jäi vähän lyhyemmäksi kuin oli suunniteltu, eikä päästy metsäänkään. 

Kämpille palasimme ja pakkasimme auton. Olin selvittänyt lähimmän katsastuskonttorin sijainnin ja soittanut sinne. He pystyivät ottamaan uudet kilvet hyllystä ja rekkaroimaan auton niille odottaessa. 
Kertoivat siellä, että valitettavasti tätä sattuu jonkin verran. Ilmeisesti jotain kuriiritoimintaa, mihin tarvitaan ns. puhdas auto rajan ylitykseen, ja oli vain huonoa tuuria, että osui kohdalle.
Onneksi kaikki tahot toimivat rauhallisen asiallisesti, ja me päädyimme ajamaan kotiin "uudella autolla". Hiukan huvitti sikäli, että en ollut vielä ehtinyt opetella vanhaakaan rekkaria ulkoa vaan lunttasin sen kuvasta. Nyt aloitan opiskelun sen suhteen uudelleen....

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Mitä jään kaipaamaan?

Alkaa olla aika sanoa hyvästit, ainakin suurelta osin, vanhalle kodille.
Vaikka hyvin paljon tavaraa on vielä pakkaamatta ja siirtämättä, suurin osa kodista, ja varsinainen elämä, siirtyy nyt jo uuteen osoitteeseen.

Lievää haikeutta tuntien kuljen pihalla. Oma piha viimeiset 22 vuotta. Siihen aikaan mahtuu paljon.


Oi niitä aurinkoisia päiviä, kun uusi terassi oli juuri valmistunut. 

Tai niitä ensimmäisiä kesäpäiviä, kun lapset oli pieniä ja nykyään keskimmäinen keräsi valtavan kimpun voikukkia iloiten siitä, että "pihassa kasvaa niin paljon kukkia"....   2 veen vaatteet oli hurjan näköiset niiden leikkien jälkeen. 😀
Marjapensaat ja ensimmäiset herukat omista pensaista. 
Ensimmäisen syksyn omenat ja jossain määrin se kauhistus, miten paljon niitä tuleekaan.... 
Suunnitelmat omasta perunapenkistä. Siinä oli ollut ilmeisesti komposti ja maa oli niin ravinteikasta, että perunanvarret ylettyivät monta senttiä yli silloin 4-vuotiaan pojan. Perunatkin olivat toki valtavia.  Ja ah, miten hyvälle ne maistui.

Pihalla paistetut letut. 
Isovanhemmat kylässä ja kahvihetki lettukesteineen. 
Lasten ja koirien yhteiset kilpajuoksut ympäriinsä. 
Nuorin vaunuissa keväällä varhain omenapuun varjossa kun itse haravoin lehtiä maan sulettua.
Retket lähimetsiin. 
Päivittäiset koiralenkit sittemmin ja havainnot, miten kivasti joka paikkaan pääsee kävellen.
Teijon kansallispuiston läheisyys ja helppous lähteä retkelle.


Meillä on ollut todella hyvä elämä vanhalla paikkakunnalla.

Toisaalta muuton jälkeen uudessa kodissa ensimmäisenä päivänä rajanaapurit tulivat tervehtimään aidan yli ja päivää myöhemmin vastapäiset toivottivat tervetulleeksi skumppapullon voimin. Kaikki ovat olleet todella ystävällisiä, antaneet vinkkejä ulkoilureiteistä, nähtävyyksistä ja muista asioita, joita saattaisi tarvita. Wau. 
Luulen, että tästä tulee uusi hieno seikkailu.

keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Tiskirätit ja niiden syvempi sielunelämä

Satu nosti aiheen esiin jo joitain viikkoja sitten. Sittemmin myös Hesari osallistui keskusteluun, ja myönnettäköön, että oli ihan pakko laittaa jo otsikkoon tuo provosoiva sana "rätti", josta sekä Martat että muut tahot ovat kommentoineet, miten se jo kuulostaa niljaiselta.


Hesari la 27.3.2021

Silloin kun muutin omaan kotiin, ostin muistaakseni Chifonetteja. Ne kuivuvat äkkiä, ovat helposti repäistävissä rullasta ja näppäriä käyttää. Niiden imukyky on ihmeellinen (hyvä!) ottaen huomioon liinan materiaalin (ohuuden). 
Sittemmin testasin myös Wettex-liinaa, joka mielestäni imee tosi hyvin eli sillä on erittäin kätevä kuivata vaikka pöydälle kaatuneet mehut, mutta se kuivui nihkeästi ja tuppasi nopeasti haiskahtamaan.

Joitain vuosia (-kymmeniä?) sitten ostin syysmarkkinoilta sellaista keltaista pesuainetta, jännää kuivaa hankausjauheen tapaista (en saa millään nimeä mieleen....)  ja samalta kauppiaalta isoja oransseja liinoja paketin. Leikkasin liinoista sopivia paloja ja käytin niitä itse asiassa tosi monta vuotta. Kun riepuja on kaapissa pinoittain, niitä pystyi heittämään pyykkiin vähintään joka toinen päivä ja ottamaan aina uuden. Pesin ne pikkupyykin (sukat + alushousut) kanssa 60 asteessa ja niiden imuteho sen kuin parani kun niitä pesi. 


Aivan hirveä kuva ja hirveä roskiin joutuva riepu... 
Oudosti haalistunut, tosin saattaa olla, että
pyykkäsin näitä myös kloriitilla

Nyt ihan viiden vuoden aikana ostin uuden setin liinoja, ja kas, nehän eivät olleetkaan enää yhtään hyviä. Ne tuntuivat heti alkuun metkan kovapintaisilta ja niiden imuteho oli huono. Pesin liinat jo ennen leikkaamista kertaalleen ja vaikka niitä oli käytössä, ne ei ikään kuin pehmenneet ollenkaan. 
Mikä lie materiaalin muuttanut vuosien varrella, mutta olin pettynyt. 

Tässä melko hiljattain muutama käsitöitä harrastava ystäväni alkoi jakaa someen kivoja kuvia värikkäistä itsevirkatuista liinoista. Bambu tuntui olevan päivän sana, sen nimeen vannottiin.
Minäkin sain muutaman ja nehän olivat toimivia. 
Viime syksynä sitten parikin eri ystävääni virkkasi erilaisia liinoja, ihan puuvillalangasta. Näistä käytössä kätevimmäksi on osoittautunut melko tiuhaan isoäidin neliöön virkatut. Ne on ilmavia ja kuivuvat äkkiä. Toisaalta puuvillalanka tuntuu olevan ominaisuuksiltaan sellainen, että se paranee käytössä. Käytän näitäkin nyt korkeintaan pari päivää ja paiskaan pyykkiin. 

Lisäksi huvittelen sillä, että voin valikoida pinosta sesongin väriin sopivimman.... 😂
Pääsiäisen aikaan keltaista, jouluksi punaista. 



Ihanaa kun ihmiset osaa noita erilaisia silmukoita.
(En edes tiedä miksi niitä kutsutaan, siis tuota
käsialaa, kun tulee erinäköistä pintaa.)


Siinä on väriä ja kuosia.

Nätti pitää olla, vaikka puhutaankin tiskirätistä. 😁

Töissä käytetään "kertakäyttöisiä". Tosin kertakäyttöisyys tarkoittaa tässä tapauksessa päivä kerrallaan-mallia. Ne on jotain kuitukangaliinoja. Itse asiassa vahvasti Chifonetin kaltaisia, ohuita ja nopeasti kuivuvia. Tosi miellyttäviä käyttää. 
Voi olla, että sairaalaoloista johtuen myös keittiössä liinat vaihdetaan päivittäin eli heitetään roskiin. Aika ajoin laitoshuoltajat saa hetken rauhassa istua ja viikkailee niitä liinoja pinkkoihin. 

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

Anonyymien mielensäpahoittajien kiukkua ja vihaa kommenteissa

Olen tässä hiljattain havainnut enenevässä määrin anonyymejä kommetoimassa blogia, ja järjestään näiden anonyymien kommentit on kirjoitettu loukkaavaan tyyliin. Jos ei ole muuta kommentoitavaa keksitty, on vähätelty murretta, sanoja tai tapaa kirjoittaa. 

Joku ystävällinen sielu väitti lukeneensa jokaisen tekstin ja laskeneensa, että eniten käytetty sana oli "inhoan". No, totisesti rohkenen epäillä. Ei tarvita edes äidinkielen tutkintoa hoksatakseen pari muutakin yleistä sanaa....  😁   Mutta kiitos päivän nauruista, että joku jaksoi lukea usean vuoden tuotokset ja muka vielä laskea sanoja siinä samalla. Aika urakka. 


Kuin ruusun piikkejä.
Kuuraa männyn oksalla.

Olisi mielenkiintoista tietää mikä allekirjoittaneessa provosoi näihin kommentteihin. 
Vielä mielenkiintoisempaa olisi tietää miksi ihminen, joka selvästi lukee vain halveksuakseen, näkee lukemisen vaivan. Jos tekstistä tulee niin paha mieli, itse jättäisin kyllä väliin.

Jokainen blogi on kuitenkin kirjoittajansa kuva. Tai ainakin kuva, jonka haluaa antaa ulospäin. 
Uskallan väittää, että melko harva pystyy teeskentelemään montaa vuotta jotain muuta. Eiköhän se todellinen minä sieltä pilkistä jossain kohtaa. Ja saatan hyvin olla sinisilmäinen ja väärässäkin... 

Mitä se kertoo tästä ajasta ilmiönä, että joku katsoo oikeudekseen kommentoida mitä tahansa kenelle tahansa? Toisaalta mitä se kertoo kommentoijasta, että se tarvitsee tehdä nimettömänä?
Varmasti osin koronavuoden tuottamaa mielipahaa ja yksinäisyyttä. Sitten nykyaikana on jollain tavoin muotia käydä anonyymisti kimppuun, tuntematta tai seuraamatta yhtään pidempään. Ihan vaan, koska voi purkaa omaa pahaa mieltään jonkun satunnaisen päälle. Minusta se on jotenkin hassu tapa toimia. Vähän kuin kulkisi kadulla ja sylkisi satunnaisen vastaantulijan päälle. "Koska mä voin".
Sairasta. Surullista.


En tiedä mitä anonyymit odottavat. Sitäkö, että lopetan kirjoittamisen, koska pelkään heitä? Voi voi.
Tyhmät kommentit olen heittänyt suoraan roskiin, joitain olen julkaissut. Voihan sitä kommentoida vaikka tästä ensi jouluun päivittäin, mutta kuinka hyödyllistä se sitten on, jos kukaan muu niitä ei näe.

Tiia kirjoitti taannoin kommenteista, joita hänelle tuli. Pystyn hyvin ymmärtämään pahan mielen ja tunteen, että joku stalkkaa. Tiia kuitenkin tekee tätä työkseen. Itse näpyttelen mitä mieleen juolahtaa milloinkin. Leipäni ei ole tästä kirjoittamisesta kiinni ja voin lopettaa milloin tahansa.

Toivon kaikille, anonyymit lukijat mukaanlukien, iloista päivää ja loppuviikkoa! 
Elämä on helpompaa, kun sallii kaikkien kukkien kukkia, niin vanhalta ja typerältä fraasilta kuin se kuulostaakin.

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Naapureille juoruttavaa, kiva viikonloppu

Kävin tekemässä vähän ostoksia.
Kotiin palatessa tontin kohdalla kadulla oli jonkinlainen torikokous, muutama rouva siinä vaihtoi kuulumisia. Moikkasin ja kannoin autosta tavaraa terassille, ja menin sulkemaan portin. Rouvat hiljentyivät tuijottamaan pihaan....  Olin laskenut terassille jotain odottamatonta:


Siis se kantoi vauvan tuolin?
Mitähän muuta salattavaa niillä on,
kun muuttavatkin kohta?

Saatoin henkisesti höröttää oikein kunnon naurut sisään päästyäni. Sulo Vilén minussa kävi tekemässä kirpputorikauppaa, kun puolitutulla oli edullisesti myynnissä vauvan istuin. Tulevalla mummilla on lupa. 😁   Ja kannoin toki ruokakaupan kassejakin siihen useamman.

Oletettu vauvan sukupuoli ei ole enää salaisuus. Joten kävin samalla tekemässä vähän muitakin ostoksia:



Sitten seuraa ruokavinkki suoraan Hesarin torstailiitteestä: kreikkalainen fetabroileri. 

Lyhykäisyydessään: pilko broilerin leikkeet/fileet suupaloiksi, sekoita kulhossa sitruunan mehu, kuoriraaste, valkosipulin kynsi (laitoin kokonaisen kynnettömän), vähän oreganoa, pippuria ja suolaa ja sekoittele broilerit siihen. Jätä viileään maustumaan.

Kaada uunivuokaan 2,5 dl kuivaa riisiä, silputtu suippopaprika, oliiveja, valkosipulin kynsi (laitoin toisen kynnettömän kokonaisena) ja 5 dl kiehuvaa kanalientä sekä pippuria ja pari laakerinlehteä. 
Anna hautua 200°C uunissa puolisen tuntia. Sitten lisää päälle broilerit ja hauduttele 20-30 min. Noin 10 min ennen kuin broilerit ovat kypsät, lisää murusteltu salaatti- tai fetajuusto vielä päälle ja hauduttele viimeinen 10 min. 
Koristele tarjottaessa basilikan lehdillä.

Meillä tykättiin tästä kovin.
Käyttämällä myös sitruunan mehun, broilereihin tuli pirteä sitruksen maku. Jos et siitä niin pidä itse, jätä mehu pois. Mielestäni tämä ruoka toimi erinomaisesti myös uudelleenlämmitettävänä. Positiivinen asia noin työpaikan eväitä ajatellen.


Olisi näyttänyt paremmalta valkoisella lautasella.
Mutta hyvää oli joka tapauksessa.

Olin viikonlopun vapaalla miehen tehdessä ylitöitä koko viikonlopun. Koirien kanssa ihmeteltiin sulavaa metsää. Paikka paikoin oli onneksi hyvä hankikanto, koska lunta on joissain kohdissa hyvinkin minua polveen ja se rämpiminen olisi ollut tukalaa.

Tulevalle viikollehan ne lupaavat nyt keväisempää, kunnolla plus-asteita. Jipii!! Kevät! 



Minusta näissä koivun latvoissa ja sinivalkoisessa taivaassa
on jotain niin perisuomalaista. ♥
Sellaista Ansa ja Tauno -fiilistä Suomi-filmeistä.


Iltalenkillä iloittiin siitä, että vielä klo 19 aikaan on melko valoisaa. Katuvalot syttyivät, oletan, että hämäräkytkimellä, 19:04. Toisaalta aamulla kuuden jälkeen on jo kohtuullisen valoisaa. Jee!

Oli rentouttava viikonloppu kaiken kaikkiaan.
Tänä vuonna olen satsannut (hassu sana) myös TV:n katsomiseen. Ensin ihmettelin ne Sykkeen jaksot läpi, mutta nyt katsottiin kaikki tuotantokaudet sarjaa Taivaan Tulet Areenasta ja meistä se oli valtavan hyvä. Alkuun olin vähän kysymysmerkkinä, mutta joidenkin jaksojen jälkeen se lähti käyntiin ja kerrassaan suloista kuvausta Kemijärven poliisista kaikkine ihmissuhdedraamoineen. Suosittelen!
Itseä harmittaa, että se loppui. 

Joitain sanontoja sarjasta jäi meille kotiin käyttöön, kuten "ookkonää ihan pöljä?"  Tämä lähinnä vitsinä toisillemme tai koirille. 

keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Keväälle keltaista /Think yellow

En koskaan pukeudu tai pukeutuisi keltaiseen. (Poislukien suloiset keltaiset hai-saappaat, joita en raaskinut ostaa. Ne olisi huikeat omistaa.)
Keltainen saa minut näyttämään ihan banaanilta (ja inhoan banaaneja, mikä ei toki liity tähän mitenkään). Kyse on siis blondista, kellertävästä tukasta yhdistettynä keltaiseen vaatteeseen: nou nou!!!

Mutta keltainen sinänsä on iloinen väri. Pirteä ja voimaannuttava. Kevään väri.


Täytyy sanoa, että tällainen tervehdys työkaverilta
saa todella päivän liikkeelle aurinkoisissa merkeissä.  💝


Polin pöydän kulmalla aina.
Polityössä en käytä samassa määrin käsidesiä, koska en koske potilaisiin.
Kädet taas kuivuvat kun desin glyseriini ei ole niitä hoitamassa,
joten rasvaa sen sijaan. 


Pieni välipala


Olipa kerrassaan kaunis iltalenkki taannoin


Lenkkikaverit mukana paisteessa


Unelma, joka toteutuu.....
Kuva uudesta kodista esitteen kannesta

Alan pikkuhljaa tulla vähän rauhattomaksi. NYT alkaa tulla malttamattoman ihmisen mitta täyteen ja haluan päästä muuttamaan heti. Nyt. Tänään. Tällä viikolla.
(Ei sillä, että olisin edes pakannut vielä mitään..... thih!)

Koska meillä on siellä myös remontoitavaa, olisi niin mielettömän ihana päästä jo aloittamaan. En kuitenkaan halua tehdä entiselle asukille sitä, että soittelen viikottain ja kyselen voinko tulla ottamaan mittoja siitä, tästä ja tuosta. Emme vaan voi hankkia mitään remonttitarvikkeita ennen kuin mittoja on otettu, joten blondi vaatii nyt malttia....   huoh!

Kyllä minä kestän!!



Iltarusko


Ei tämä varmasti muille kuin ammattilaisille ole kiinnostava.
Lääkäri on vaan tuttu ja luento oli älyttömän hyvä!
Jätin työkaveria varten lapun, jos ehtii katsoa.

Muuten elämässä ei tätä nykyä ole paljonkaan keltaista. Tykkään kuitenkin väristä sikäli, että siitä tulee hyvä tunnelma ja pirteä fiilis. Pyrin oikein pitämään silmät auki kotona ja lenkillä, jotta niitä näkisi. Mainittakoon, että ensimmäiset leskenlehdetkin piristävät, niitä en ole vielä bongannut.

Västäräkistä vähäsen ja uusi keittiö

Pihassa poukkoilee västäräkkejä!!! Ai että. Aamu varhaisella aurinko paistaa ihanasti toiselle puolen jokea. Tuolla pelloilla on jo ehditty ...