Sadonkorjuun loppu, kulttuuria, luonnonilmiöitä

Ihan syyskuun lopussa oli pakko kerätä kaikki loput paprikat ja nakata kasvit pihalle. Kuisti oli jo niin täynnä roskaa, jota niistä putoili, eikä nuo viileät yöt enää antaneet paprikoiden kypsyä sen kummemmin. Päivän lämpö ei riittänyt. Chilit keräsin samaan syssyyn.

Nyt kuisti on taas pelkästään vaatteiden säilytystä varten. Se on sen verran vilpoisampi, että sitruuna ja bougainvilleat talvehtivät siellä, samoin kaktukset. Olisin halunnut talvettaa persikkapuun myös siinä, koska se nimenomaan on viileämpi ja todella valoisa. Persikka on vaan niin älyttömän kookas, ettei se järkevästi mahtunut mitenkään päin. Joten toivon sen selviävän yläkerrassa, jossa on viileämpää muttei varsinaisesti viileää.... 

Täytyy katsoa onko se pakko siirtää jossain kohtaa kuitenkin kellarin portaisiin. Sen ohi pääseminen esim. pyykkien kanssa voi olla mielenkiintoista. Lisäksi kellarin portaissa on jo pergonit, verenpisara ja hortensia... 

Yllättävän hyviä, vaikka vähän jäivät vihreiksi.

Tämä Hot Lemon yllätti.

Odotin miedompaa ja vähän sitruunaan vivahtavaa.

Mutta on tosi tiukka ja chilinen.

Nyt on sitten syöty paprikoita urakalla. Onneksi pääasiallinen työevääni on salaatti, johon nuo hupenevat. Ja tykkään paprikasta sellaisenaan, joten se maistuu leivällä ja ihan paljaaltaankin. Innostuin sen verran tästä hienosta sadosta, että laitan varmasti ensi vuodellekin paprikaa tulemaan.

Chilit kuivasin silppuna ja ajoin vielä blenderillä pieneksi. Useampi purkillinen on annettu jo poiskin, koska ei sitä määräänsä enempää chiliäkään pysty syömään. Vaikka sitä toki lähes kaikkeen ruokaan ropistellaan ainakin vähän.

Blenderin käyttö oli aina mielenkiintoista. Chili tahtoi vähän pöllytä sieltä ja yskin useampana päivänä kun tuntui, että oli chiliä nielussa purkittamisen jäljiltä.

Syyskuun lopun kirjapinosta piti ottaa kuva. Ihastuin todella tuohon Jenny Colganin kirjaan. Toivon, että lisää tulee. Samoin Camilla Davidssonin kirja ja lisäksi toinenkin samalta kirjailijalta, olivat erittäin viihdyttäviä.

Jaaha, alimpana pinossa onkin työhön liittyvää. Kouluttaudun parhaillaan unihoitajaksi ja piti selailla vähän virallisempaakin lukemistoa tästä syystä.

Auringonlaskut ovat toinen toistaan värikkäämpiä.

Lokakuun lauantaiaamun lenkillä oli 

todella mielenkiintoinen valo.

Sumu oli sakea, itse asiassa lenkin jälkeen kotona havaitsin, 

että hiusten latvat oli märät.

Lauantaihin liittyi vähän kulttuuria. Olimme jo kesällä varanneet liput Turkuun kesäteatteriin Dingo-musikaalia varten. Näytös ja muutkin kesäteatterin näytökset, kuitenkin päädyttiin perumaan ja meille tarjottiin mahdollisuutta siirtää liput ns. sisätiloihin. Nyt oli sitten aika käyttää nuo kesäiset liput pois.

Olin silloin kasarilla intohimoinen Dingo-fani, kävin useamman keikankin ja seinät oli sen ajan tyyliin vuorattu Dingon julisteilla.... (voi niitä aikoja!)

Eilinen oli kuin paluu kasarille. Tuo Suomen Musiikkiteatterin porukka veti paremmin kuin alkuperäinen bändi ikinä. Aivan käsittämättömän hieno veto! Tuo kahden ja puolen tunnin setti oli yhtä tykitystä alusta loppuun. Tarina sinänsä oli kevyt sikäli, että siihen oli ujutettu myös perheen teinin ja äidin ihastus bändiin, mutta muuten varsin osuva "keikka". Ja nähtiinpä lavalla vähän muutakin Porilaista, jos toki vähän Tamperelaistakin vetoa.... 😁

Lopun Autiotalo vedettiin koko yleisö seisten ja kädet pystyssä! 

Oli todella kiva ilta. Mentiin kaveripariskunnan kanssa, ensin haukkaamaan vähän ja sitten tuonne. Nukkui makeasti kun oli "bailannut" tuon setin läpi.

Retkipäivä

Koska lauantaiaamu oli sumuinen, mutta lupasivat kaunista myöhemmin päivälle, oli ihan välttämätöntä keittää vesi termariin, pistää kamaa vähän reppuun ja hypätä autoon. Kaupan kautta (eväät!!) ja retkelle.

Katsoin mapsista, että se on reilu tunnin ajo. Kohteena Räyskälän lentokenttä ja siellä Iso-Melkutin (kuka näitä järvien nimiä keksii???)

Koetin tutkia tätä karttaa huolellisesti ennen lähtöä ja otin kuvan (jota en tietenkään missään välissä sitten kuitenkaan katsonut....)

Päätin kiertää järven vastapäivään. Auto oli parkissa kartan yläkulmassa oikealla lentokentän parkilla.

Reitti oli äärettömän hyvin merkattu eikä eksymisen vaaraa ollut. Pääsin lähtemään parkkipaikalta pian 9 jälkeen ja silloin ensimmäisellä laavulla, kuvassa kaikkein oikeammanpuoleinen, oli jo täysi tohina päällä. Useampi telttakunta keitteli aamupuuroaan ja väkeä oli kirjaimellisesti kymmeniä. 

Ahdistuin tästä  vähän.

Ohitin siis laavun ja totesin juovani aamukahvit mieluummin jossain rauhassa. Jatkoin ehkä noiden kahden laavun puoliväliin järven yläreunaa, ja pidin tauon ihan vaan järven rannalla.

Aamukahvit ja rahka

Iso-Melkutin on yksi Suomen harvinaisia kirkkaita järviä. Näkyvyys on ihan omaa luokkaansa ja järvi on myös sukeltajien suosiossa. Tuossa aamukahvipaikalla hätkähdin kunnolla, kun yhtäkkiä järvestä kuului pulputtava ääni ja pintaan nousi iso määrä kuplia. 

Pienen hetken pohdin kaikenlaista selittävää, kunnes tajusin kuplia tulevan kahdesta kohtaa aika symmetrisesti ja hoksasin siellä olevan pari sukeltajaa tutkimassa pohjaa. Myöhemmin näin myös soutajat, jotka varmasti liittyivät tähän seurueeseen ja laittoivat jonkinlaisia poijuja tietyille paikoille.

Toiselle laavulle ehtiessäni äänet kuuluivat jo hyvän matkaa ennen kuin näköyhteyttä oli. Paikallinen partiolaisten ryhmä oli ollut yöpymässä laavulla ja heilläkin jonkinlaiset aamutouhut vielä meneillään.

Aika meno oli tuolla leirillä, joskin totesin, että jos on retkellä pakko nähdä lapsia, mieluiten sitten partiolaisia. 

Myöhemmin pidin vielä toisen tauon ja silloin patikoivatkin ohitseni. Joskin kolmannella laavulla oli myös ollut partiolaisten leiri ja nuorisoa tosiaan parveili poluilla todella paljon.

Itse käytin järven kiertoon (reipas 5 km) hyvinkin pari tuntia ja tauot päälle. Ihmettelin, katselin, hengittelin ja nautiskelin, Kun loppumatkasta eli itse asiassa tämän sillan ylittämisen jälkeen (kartassa alakulmassa vasemmalla) väkeä alkoi tulla vastaan lähes joka mutkan jälkeen, totesin, että oli onni, kun pääsin niin ajoissa liikkeelle.

Palasin autolle pian puolenpäivän jälkeen ja parkkipaikka oli aivan täpösen täynnä.

Jo ennen puoltapäivää alkoi myös melkoinen "liikenteen meteli", kun tuon pienen lentokentän harrastajalentäjät starttasivat, kauniista ilmasta hurmaantuneena, pienkoneensa ylös ja niitä meni sitten ristiin rastiin järven yli jatkuvalla syötöllä.

Ihanaa alkanutta syksyä!!
Meillä oli aamulla jo -0,8 joten sieltä se tulee.

Kirjoja, lukemista

Meillä on Suomessa tosi hieno kirjastolaitos. Jossain vaiheessa halusin omistaa moniakin kirjoja. Käytännön syistä se ei toiminut, ei kenelläkään ole sellaisia tiloja. Edelleen meillä on jotain tiettyjä kirjailijoita, joiden koko tuotanto on hankittu ja josta en saata luopua. Ja säännönmukaisesti harmittelen, että kirjoja on niin rutosti, koska niiden säilyttämiseen menee tilaa..... Sitten käyn itseni kanssa keskustelua mistä voisin luopua ja pitkin hampain löydän ehkä kolme kirjaa... kunnes tulee seuraava kerta. Huoh!  Loputon suo.

Kulutan kuitenkin kirjastoa säännöllisesti, ja tälläkin hetkellä minulla on varauksessa kymmenkunta kirjaa, joista pahimpien kohdalla olen jonossa numerolla 378 tai jotain....  Ei siis ihan ensi viikolla ole tulossa viestiä, että tule noutamaan.

Luin koko tämän herran tuotannon tässä kesäloman aikana. Tämä lienee näistä nyt viimeinen. 
Eniten pidin sarjassa Catskills-vuoriston kuvailuista, toki muuten kyse on hyvin tavanomaisesta dekkarista; eläkkeelle jäänyt NY:n rikostutkija sekaantuu erinäisiin tapahtumiin ja päätyy selvittämään niitä. 

Dekkareita minun makuuni. Sopivasti tapahtumia, sellaista ajanvietettä, jossa saa aivot narikkaan ja uppoutua tarinaan. 

Se, minkä tuo sarja sai aikaan, oli pieni into joskus lähteä vielä reissuun meren tuolle puolen ja mahdollisesti päästä käymään noilla vuorilla. Tiettävästi siellä on kivoja patikointireittejä ja varsin kaunista nimenomaan syksyllä, kun sielläkin tulee ruska.

Tämä herätti mielenkiinnon kirjastossa ollessaan "tyrkyllä" eli erillisellä hyllyllä kansi ylöspäin.

Aitoa historiallista faktaa puettuna kaunokirjalliseen muotoon. Hipaisee vähän omaa alaani, leprasairaalassa työskentelevä Matilda kun on pääosassa. 

Samalta kirjailijalta luin myös kirjan Arpapeliä. Kertomus naisesta, joka saa yllättäen lahjaksi raaputusarvan ja voittaa päävoiton. Miten raha meitä muuttaa, miten ajatukset alkavat pyöriä siinä, mitä rahalla saa, miten omaa tai toisten elämää parantaa.... 

Se toi runsaasti ajattelemisen aihetta.

Tätä suositteli Kristiina. 
Varsin koskettava tarina miehestä, jonka isä kuolee Aurinkorannikolla yllättäen. Kun välit ovat olleet huonot tai jopa olemattomat, ja poika ehtii paikalle vasta kuoleman jo tultua.... 

Hieno tarina matkasta itseen.

Sattuneesta syystä osui ja upposi. Oma isäni viettää talvet muualla, jossei nyt Aurinkorannikolla niin vastaavasti. Asiat pitäisi voida sanoa kasvokkain vielä elossa ollessaan, ettei tarvitsisi jälkeenpäin katua tai jälkipolven miettiä tahtoa. Tämä sai minut haluamaan tehdä vielä paremman hoitotahto-tyyppisen viestin kaikkine tietoineen missä ja miten löytää pankkitilit jne.

Patikkareissu

Auton vuosihuolto, mikä mainio syy tehdä retki itselle uuteen paikkaan.

Kahvit ja tykötarpeet reppuun, auto huoltoon ja toisella loppumatka. Kohteena Iso-Valkee järvi, joka käsittääkseni sijaitsee Someron kaupungissa, mutta voisi yhtähyvin olla myös Salon kaupungin reunama-aluetta.

Googlen ohjeet paikalle oli jälleen omintakeiset. Itsellä mennyt täysin maku siihen G:n akkaan, joka ohjeistaa, koska tuntuu, että puolet ajasta se eukko ei tiedä oikean ja vasemman eroa. Perille kuitenkin päästiin siten, että auto jätettiin melkoisen pienen metsätien varteen ja käveltiin loppuun. 

Kävi ilmi, että alueelle tulee useampia pieniä metsäautoteitä, joista suurin osa oli hyvinkin paljon paremmin kuljettavissa, kuin G:n meille opastama. Toisaalta, samainen eukko on minua ja ystävää kuljettanut Rovaniemellä yhtä korttelia ympäri kävellen ja samoin ajatti Kemissä korttelia ympäri kun tietöistä johtuen ei pystynyt kulkemaan...  eikä millään olisi laskenut uutta reittiä, kun mentiin toiseen suuntaan, hihkui vaan "tee U-käännös"....

Kotioloissa tuo tyyppi tunnetaankin paremmin nimellä "saakelin akka".

Järven ympäri menee kiva polkumainen reitti, hyvin merkitty ja kulkee jatkuvasti siten, että järvi on näkyvissä. Lenkin varrella on kaksi laavua, joissa polttopuut ja vessat, lisäksi pari erillistä grillipaikkaa, joissa ei voi avotulta pitää tulipalovaaran aikaan.

Järven vesi oli uskomattoman kirkasta. Pohjaan näki todella syvälle. Erehdyin todistamaan sen koettamalla astua pohjaan, mutta kun reiden puolimatka kastui eikä varpaat tavoittaneet pohjaa, oli uskottava, että sinne ei vaatteet päällä olisi asiaa. Harmi, että uikkarit jäi kotiin.

Pojat oli tietty tohkeissaan saadessaan juosta ja uida, ja sitten uida ja juosta vähän lisää. 
Pakkasin mukaan kahvit ja pienet eväät, tarkoitus oli syödä myöhemmin kunnon ruokaa, joten välipalalla mentiin. 

Sen mitä tosiaan jalkoja kastelin, vesi oli hyvinkin +20 ja olisi sietänyt uida.

Päivä oli lämmin, vaikka aamulla outo sumu teki olon viluiseksi ja kosteaksi. Sumun hälvettyä päivä tosin kääntyikin helteen puolelle.
Järven ympäri käveli ehkä nelisen kilsaa. Hyvin helppokulkuista, tosin juurakoita oli paikka paikoin, ja samoin joissain kohdissa rinnettä siten, että toinen jalka kulki alempana. Huonojalkaisena en lähtisi ehkä tätä kokeilemaan. 

Meillä oli auto reilun kilsan päässä järven rannasta ja kulutimme tarkoituksella aikaa siten, että pääsin hakemaan auton lähes samantien valmiina.

Alueella on myös yksi vuokramökki, jossa näkyi ikkunasta kurkistettuna olevan kerroslaverit ja pöytä+penkki. En ole varma oliko mökissä myös pieni sauna. Riippumatossa pystyisi nukkumaan alueella, puita riitti sitä tarkoitusta varten. Saattaisi olla kiva kohde kaveriporukalla mennä grillaamaan ja viettämään iltaa.

Pikku lomanen

Eläköön idiootit nimettömät ja munattomat stalkkaajat. Hetken jo mietin viitsinkö enää kirjoittaa tavuakaan. Kiitos, olette ehkä pääsemässä tavoitteeseenne.

Aloitimme loman perjantaina aamusta ajamalla ensin Vaasan kupeeseen, jossa Bergön suloinen luontopolku toimi päiväkävelynä. En tiennyt ennalta, että tuo reitti on jonkinlainen "kulttuurimatka" eli reitin varrelle on sijoitettu erilaisia puisia veistoksia sekä tauluja. Nuo puiset linnut ja eläimet olivat kertakaikkiaan ihania ja viihdyttäviä, reitti kokonaisuudessaan erittäin kiva. Suosittelen, jos liikut siellä suunnalla. 

Merikotka

Yövyimme Pietarsaaressa järjettömän hienossa Airbnb-kämpässä (sattumalöydös), josta jäi harmittamaan vain se, ettei meillä ollut aikaa olla siellä pidempään. Jos joku joskus haluaa tuolle seudulle, voin vinkata tuosta asunnosta. Oli enemmän kuin rahansa arvoinen.

Jälkiviisaus (ei asu meissä), tuo ainoa oikea viisaus. Olisi kannattanut ajaa ensimmäisenä päivänä ylemmäs niin seuraavan päivän matka olisi ollut lyhyempi. Mutta Kalajoen hiekkasärkkien kautta siis kohti eteläistä Lappia.

Hiekkasärkät on huikeat! 

Toki koirat keräsivät hiekkaa huolella, mutta kuivuivat ja varistivat sen pois.

Olimme varanneet vuokralle asuntoauton, jonka noukimme matkaan eteläisestä Lapista. Sillä kohti pohjoista siten, että ensimmäinen iltalenkki Taivaskeron huipulle ja yötä puskassa Muonion kupeessa. Seuraavana aamuna eteenpäin Kilpisjärvelle ja siellä aamulenkkinä Saanan huiputus.

Lomakoti

Variksenmarjoja Taivaskerolla.

NAM!

Auringonlasku ja pari poroa.

Joku viisaampi olisi jättänyt ehkä nuo kapuamiset edes siten, ettei kahta peräkkäistä päivää, mutta mitä mahdoinkaan sanoa siitä viisaudesta....

Lounastauko Saanalla.

Taivaskerolle kiipesimme huoltoreittiä, koska siinä vaiheessa iltaa emme olisi ehtineet ennen pimeää koko ohjattua lenkkiä. Alaspäin tuli ihan opastettu polku. Alas tulo on huomattavasti raskaampaa ja ottaa kummallisesti lihaksiin.

Seuraavana aamuna Kilpisjärvellä jätimme auton parkkiin ja reppuun lounastarpeet ja kapuamaan uudestaan. Kiivetä jaksaa kyllä, vaikka tuonne oli kyllä todella raskas kavuta, koska polkujen pikkukivet tahtoivat lähteä jalan alta vierimään. Lounastaukoon asti kuljin paitasillani, mutta riittävän ylös päästyä alkoi tuulla sen verran, että fleece oli oikein kiva lisuke.

Alastullessa lonkat sattuikin sitten jo kunnolla. Pahus. 
Kolme päivää meni Buranalla, sitten alkoi helpottaa. Ei nuorene meikäläinen, ei.

Alunperin tarkoitus oli jäädä Kilpisjärvelle vielä toiseksi yöksi, mutta aamulla satoi eikä retki kolmen valtakunnan rajalle patikoimisineen houkutellut tuossa kelissä. Autossa kun vaatteita on vaikea saada kuivaksi. Joten otimme renkaat alle ja jatkoimme Norjan puolelle. 

Finnsnes

Ånderdalenin kansallispuisto

Reissussa rähjääntynyt

Senjan saari oli kaunis. Harmi kyllä, sadetta jatkui täälläkin. Teimme kuitenkin reippaan patikan kansallispuistoon. Tuon jälkeen hyvät kahvit ja kelpasi taas jatkaa.
Senjan saarella korkeuserot oli suuria. Välillä kauhistutti lukea liikennemerkistä, että seuraavat 3 km on pelkkää nousua (koska sitä seurasi vastaavasti 3 km lasku....)  Mutta maisemat oli henkeäsalpaavat.

Mokomat onnekkaat Hannu Hanhet, nuo norjalaiset! Järkyttävän upeita vuorenrinteitä, mietin jatkuvasti olevani Hobittien maassa. Uskomattoman kauniita vuonoja. Vuoret ja meri on kaunis yhdistelmä maisemallisesti. 

Koska ne lonkat, emme edes ajatelleet kiivetä enää "paholaisen hampaille", vaikka maisema on ilmeisesti todella järisyttävä. Jääpä jotain ensi kertaan. Ajoimme hiljaksiin kohti Gryttafjordia, ja siellä jäimme lauttajonoon, koska aikataulu oli sopiva. Lautalla yli Andoyan saarelle, jossa 3 km päässä satamasta olikin kaunis leirintäalue.

Gryttafjord

Andenesista olisi päässyt valassafarille, jolla on valaiden näkyvyys -takuu. Emme kuitenkaan halunneet jättää koiria keskenään pieniin tiloihin useaksi tunniksi, joten valitettavasti valaita ei nähty. Kovin yritin lautalla (100 min) kytsiä, josko joku pyrstö olisi heilahtanut... 😂

Andenesin leirintäalue oli käsittämätön: valkoista hienoa hiekkaa, satoja metrejä. Lisäksi metkaa mustaa kiveä, joka oli liukasta kuin lasi. Siinä näkyi miten allot ja myrskyt olivat kuluttaneet kiveä vuosien saatossa.

Osuimme leirintäalueelle parahiksi auringonlaskuun....

Aamu valkeni kauniina.

Koirat saivat riehua itsensä uuvuksiin rannassa.

Andoyan saari oli hieno. Tiet kapenivat kun matka jatkui. Yhdessä kohtaa suuri tankkirekka pysähtyi päästäkseen meidät ohi, ja silloin mietin pitäisikö opetella vääntämään kuskin peili sivuun, jotta tilaa olisi edes se 20 cm enemmän.....

Yleisesti tiet olivat todella hienossa kunnossa. Kun muistaa, että tuolla pohjoisessa turistien määrät vastaa takuulla samaa kuin meillä etelässä yleisesti, on vaan todettava, että niin eri tavoin priorisoidaan sitä, mihin valtion rahaa laitetaan kiinni. Ja kyllä, olen varsin hyvin tietoinen siitä(kin), että Norjassa sitä valtion rahaa on jokseenkin paljon enemmän kuin meillä....

Norja ei turistin näkökulmasta ollut ollenkaan kallis. Diesel oli halvempaa, ruoka samoissa hinnoissa, leirintäaluemaksut ihan vastaavat... enpä keksi äkkiä mikä olisi kallista. Kyllä, NOKin kurssi on nyt heikompi kuin joskus, mutta jo 6-7 vuotta sitten olin samaa mieltä, kun tein kaverin kanssa pitkän viikonloppuretken Osloon. Jo silloin kyselin mikä siellä nyt on niin ihmeellisen kallista kun aina moititaan?

Luulen, että koska maa tuottaa runsaasti sekä sähköä että öljyä, siellä olisi edullista lämmittää. Sähköautoille valtio maksaa verot, jolloin niiden hankkiminen on halpaa. Suurien etäisyyksien maassa ihmettelin toki, miten e-autolla pärjää, kun lähimpään kylään, jossa ruokakauppa, saattoi olla matkaa linnuntietä 10 km mutta ajamalla hyvinkin toista tuntia.

Hinnoyan saarella Evenesissä löysimme taas kivan leirintäpaikan rantoineen. Jotain sodan aikaisia muistomerkkejä alueella oli, samoin kuin hauska luontopolku, jonka kävelimme (ja taas ylämäkeä). Koirat saivat nauttia rannasta ja törmäsin yhteen "vanhaan ystävään" eli meduusaan, joka oli jäänyt laskuveden yllättäneenä kiville....

Muistomerkiltä katottaessa leirintäalueelle.

Vuonoissa pohja oli sitä samaa vaaleaa hiekkaa,

mistä syystä vesi heijastui kovin vihreänä.

Ystäväinen....

Aamu toi melkoisen yllätyksen: laskuvesi ja rantaa oli yhtäkkiä 300 m enemmän.

Hiekka kuitenkin oli pelottavaa juoksuhiekkamasta, joten poikia ei voinut päästää.

Asuntoauto oli miellyttävä tuttavuus. Tuo oli täydellisesti varusteltu: leivänpaahdin, mikro ja kahvinkeitin kuuluivat varustukseen, ja kun leirintäalueella oli sähkön päässä, kaikki toimi. Toki on melko ahdasta, kun lattiatilaa on se pari neliötä (jos sitäkään), mutta verkkoaidalla saimme tehtyä koirille oman pikku pihan, jolloin tila lisääntyi.

Ruotsin läpi paahdoimme kertarysäyksellä. Päivä oli tosi sateinen eikä Abiskon kansallispuisto houkutellut sen jälkeen, kun lukuisat kieltokyltit yksiselitteisesti kielsivät alueella yöpymisen. Toisaalta tuolla ei ollut leirintäalueita avoinna, koska toimivat hiihtosesongin aikaan. 

Kiiruna olisi mielenkiintoinen kaupunki tutustua lähemmin ennen kuin kaivavat sen lopullisesti auki. Nythän kaivoskuilut menevät jo rakennusten ja kaupungin keskustan alle, mikä on minusta ajatuksena pelottava. Jonkinlainen iso romahdus tuntuisi vaan odottavan tuloaan..... 

Muita havaintoja matkan varrelta: 

* norjan kieli on minusta vaikeaa. Puhun ruotsia ja pärjäsin sillä. Norjalaiset ymmärsivät, mutta minä ymmärsin vasta asiayhteydestä mistä puhutaan.... (Ei siis tarvitse ihan vielä hakea sinne töihin...)

* kun ihmisellä on kotona ollessaan vuoret, meri, vuonot ja tuo maisema, mihin sellainen ihminen lähtee lomalle nähdäkseen jotain "uutta"?

* kaikkialla oli hyvin siistiä. Pientenkin teiden varsilla oli P-paikkoja, joissa tilaa useammalle isolle autolle, aina WC:t sekä isot roskikset. Ehkä se on niin, että kun mahdollistetaan, niitä käytetään asiallisesti.... 

* leirintäalueilla ei (tietenkään) ollut saunoja, mutta yllätyin, ettei ollut myöskään pyykinpesumahdollisuutta. Myöskään mitään itsepalvelupesulaa emme löytäneet G-haullakaan pohjoisesta.

Äkäslompolo

Voisin hyvin kuvitella tekeväni vastaavan reissun uudestaan. Ottaisin myös saman auton. Vuokraaja-pariskunta oli todella suloinen. Auton käyttöönottokoulutus sujui nopeasti ja tehokkaasti ja lisäksi oli jatkuva mahdollisuus olla yhteydessä, jos mitään murheita olisi tullut. Heillä oli vuosia kokemusta Norjasta ja saimme kullanarvoisia matkavinkkejä sekä vihjeitä miten löpönkulutusta voi vähentää noilla raskailla pätkillä.

En tosin ottaisi samanlaista tinkiä matkoista. 3600 km / 8 päivää oli liikaa. 

Suomen päästä jäi mieleen leirintäalueiden erot. On vähän aikaa nähnyttä, kulunutta, mutta toimivaa, kuten Kilpisjärven retkeilykeskus. Palvelu kuitenkin superystävällistä ja ainoa miinus oli puuttuva pohjois-Norjan kartta, jonka olisin halunnut ostaa. 

Siisti keittiötila, erittäin hyvä sauna/suihku, pesutupa kuului hintaan jne. Saunat lämpenivät useamman tunnin joka päivä, ja paikan pysäköidä sai valita. Alue on monikerroksinen (rinteessä) ja autolle/vaunulle löytyi tasainen paikka. Telttapaikat olivat toki silminnähden kehnohkot, epätasaiset ja paikkoja oli niukasti.

Sitten on paikkoja, joissa on päätetty rahastaa kaikesta erikseen: Ylläksen "Ykkönen", jossa pyykinpesu 5 eur/koneellinen ja saunat päällä YHDEN TUNNIN iltaisin (klo 20-21). Palvelu sellaista "jaaha, hinta on tämä ja tämä ja pysäköidä täytyy sitten näin, tuossa on alueen kartta". 

Leirintäalue oli isoa karkeaa kiveä, jonka päällä oli viheliäistä liikkua, ja jossa pelkäsin, että auton edusmatto menee rikki... 

Keittiötilat toki siistit ja kierrätys mahdottoman hyvin järjestetty. Jäi kuitenkin päällimmäisenä mieleen tuo rahastus-politiikka ja jossain määrin epäviihtyisä kenttä. Patikkareittejä tuolla sitten taas on mahdottoman kivasti ja voisin joskus kuvitella meneväni Ylläkselle ihan vaan niiden vuoksi.

Ei ole tässä perheessä aiemmin nähty, että allekirjoittanut pistää koko pizzan tuulensuojaan nopeammin kuin pöydän toisella puolen on syöty omasta puolet.... taisi olla melkoinen nälkä.

Ja oli muuten sitten niin erinomainen pizza ♥

Tiramisu (itsellä ilman espressoa) oli taivaallinen

Mitä tekisin toisin?

* en aloittaisi lomaa tällaisella retkellä. Olisi kannattanut ensin levätä kotona muutama päivä.

* ottaisin lyhyemmät päiväetapit; pidempi vuokra-aika tai toisenlainen systeemi, esim majoitukset paikan päällä ja henkilöauto. Tässä puolensa ja puolensa.

* suunnittelisin paikat, jotka haluan nähdä. Vauhdissa ei ehdi suunnitella riittävästi, koska etäisyydet ja ajomatka

* suunnittelisin "ruokalistan". jonka mukaan ostokset. Syömiset meni vähän ahterilleen, koska ei ollutkaan kauppaa silloin kun ruoka loppui...   Auton jääkaappiin kuitenkin mahtuisi.