lauantai 11. toukokuuta 2024

Aikuista elämää

Marika oli tehnyt tosi kivan postauksen aiheesta. Tartuin siihen, koska jokin aiheessa vaan kutitteli sen verran syvältä.

Me elimme ruuhkavuosia, kiirevuosia, miksi niitä sitten kukaan haluaa nimittääkin, hyvinkin reilut 20 vuotta. Lasten ikäerot ovat kahden ensimmäisen välillä 1v 11 kk ja kakkosen ja kolmosen välillä 4v 5 kk. Ensimmäinen sai tulla, kun olimme todella nuoria. Mies opiskeli vielä, asuimme pienessä kaksiossa eikä tiedetty elämästä yhtään mitään. Hyvin siihen vauva upposi, oli sosiaalista elämää ja nyytti kulki mukana missä milloinkin, rock-keikasta lähtien (isot peltorit päässä).

Kakkosen alku oli vaikea; sairaalassa meni useampi viikko ja ihan alkuun ei annettu välttämättä edes toivoa kotiutumisesta.... Silloin taaperon ja vauvan kanssa olin aika yksin. Miehen opinnot olivat hankalassa vaiheessa lopputyötä vailla, olin ahdistunut vauvan voinnista ja kädet täynnä. Olimme muuttaneet isompaan asuntoon. Mielessä oli jatkuvasti se, että jossain vaiheessa muuttaisimme "jonnekin", kun mies valmistuisi ja tekisi päätöksen minne hakee.

Sitten muutimme. 200 km muualle, 200 km poispäin omien vanhempieni silloisesta asuinpaikasta, toisaalta samanverran lähemmäs miehen vanhempia, joihin kuitenkin oli matkaa vielä 200 km....  Paikkakunnalle, josta emme tienneet mitään, josta emme tunteneet ketään. Täysin ilman turvaverkkoa, lapset silloin reilu 2v ja toinen 6 kk. Minä selvästi synnytyksen jälkeisessä masennuksessa, vaikkei sitä kukaan ikinä diagnosoinutkaan. Asunto oli kääpiökokoinen kaksio.

Alku oli ihan helvettiä. Ensimmäisen vuoden aikana olimme lähellä eroa monesti. Miehen työ oli sellaista, että viikkokausia oltiin pois kotoa, käytiin kääntymässä kotona ja lähdettiin taas. Olin todella yksin.
Siitä se kuitenkin jotenkin sitten lähti. Sitkeyttä, periksiantamattomuutta. Ehkä eniten sitä, että vauva kehittyi normaalisti, joka neuvolakerralla tuli aina iloisia uutisia siitä, ettei alun ongelmat näkyneet missään. Saimme isomman asunnon vuokralle, pääsimme vähän levittäytymään. Vanhemmat vierailivat, minä aloitin työt ja sain sosiaalisia kontakteja ja tunteen siitä, että pärjätään. Lapsilla oli maailman paras perhepäivähoitaja. 

Sittemmin ostimme talon, jossain vaiheessa uskaltauduin puhumaan siitä, että ehkä kolmatta voisi harkita...  Loppu on sikäli historiaa, että kolmannen kanssa meni kivasti. Isommat lapset olivat reippaita ja toimeliaita, vauva meni siinä vasemmalla kädellä.
Tokihan oli kaikenlaista. Onneksi aika kultaa muistot. Teiniangstit jne.

Pojan lähdettyä valtion leipiin ja hyvin pian sen jälkeen muutettua omilleen, olin jotenkin kovin ylpeä siitä, että onnistuin kasvattamaan itsenäisen, omillaan pärjäävän lapsen. Yhdessä käytiin etsimässä asuntoa, pohdittiin sijaintia opintoihin kulkemisen kannalta. Piipahdettiin Ikeassa hankkimassa välttämättömyyksiä, kuten astiat. Muutettiin tohinalla, neuvoin vessan pesemisessä ja pyykkien lämpötiloja. Olihan hän jo kotona joutunut/päässyt näihin hommiin. Tiesin hänen pärjäävän ja niin on pärjännytkin.

Kakkonen muutti jo puolittain ensin poikaystävänsä luo, lopulta päätyivät hakemaan yhteistä asuntoa, kun työmatkojen takia kulkeminen oli mahdotonta niillä työajoilla. Tehtiin yhdessä reissua Ikeaan hankkimaan pieniä pakollisia juttuja. Hän pystyi pyörittämään huusholliaan heittämällä, oli sitä jo tehnyt kotonakin. 
Kakkosen muuttoon liittyy tilanne silloisella työpaikalla, josta olen edelleen kovin pahoillani. Puhuin kahvipöydässä vähän leuhkana, miten tytär oli muutettu ja joku työkaveri totesi minun olevan outo, ehkä jopa huono äiti, kun iloitsen tästä tilanteesta. Että kuuluisi olla tyhjän pesän syndroomaa ja itkeä ainakin muodon vuoksi, kun pennut lähtevät.

Olin tosi häkeltynyt tästä. Itse iloitsin siitä, että olen onnistunut ainakin jossain aivan loistavasti, Olen kasvattanut tenavat, jotka pärjäävät omillaan, hoitavat opintonsa, työnsä, maksavat veronsa ja pitävät asuntonsa asuttavassa kuosissa. Eivät tule viikonloppuisin kotiin pyykkisäkki kainalossa, että "äiti, mitä näille tehdään?" Eivät kuole nälkään kaupungissa, jossa ruokakauppoja on auki 24/7 ja joka korttelissa. 

Nuorimmainen kirjoitti ja lähti myös poikaystävän matkaan. Ei pakannut juuri muuta kuin vaatteensa, koska toisella oli huusholli valmiina. Sikäli mukava, että meille jäi valmiiksi kalustettu vierashuone, jota käyttivät sitten kaikki kolme käydessään.
Sehän ei lopullinen suhde ollut, ja tätä nykyä nuorin asuukin omillaan. Vähän on huonekalujakin hankittu matkan varrella ja jotain Ikean reissua tehty. 


Nyt olemme kaksin. Elämä on hiljaisempaa, mahdollisesti ajoittain rauhallisempaa. 
Meillä on aikaa harrastella. Aikaa pohtia mitä ME haluaisimme tehdä. 

Nykyään pyykit voi pestä kaikki yhden päivän aikana, sekä lakana- että vaatepyykit. Ruokaa laittaessa on pakko pohtia miten paljon laitetaan valmiiksi pakastimeen eväspurkkeihin, koska en edelleenkään osaa tehdä vain kahden ihmisen annoksia.
Voimme lähteä ex tempore syömään ulos, leffaan tai lomalle (töiden sallimissa rajoissa).

Minusta oli ihanaa aikaa, kun lapsilla oli harrastuksia ja oli niitä Mama's Taxi vuoroja kuljettaen ketä minnekin ja milloinkin. Mutta tämä on ihan parasta aikaa ihmisen elämässä. Koska nyt saan tavallaan molemmat; oikeuden olla terveesti itsekäs ja ajatella minä MINÄ tahdon, toisaalta voin sopia aikuisten lasten kanssa menoja ja yhteisiä juttuja. Varsinkin ne tyttären pienet tekevät kaikesta vielä hauskempaa.

perjantai 26. huhtikuuta 2024

Kesää kohti, harrastuskausi alkaa

Tästä se lähtee, jokavuotinen harrastuskausi. Aika ajoin toivon, etten olisi niin riivatun tohkeissani näistä kokeista aina keskitalvella ja innostuisi ilmoittamaan koiria joka kissanristiäisiin ja juhliin heti alkukeväästä.... Nimittäin juuri nyt ei ilmojen puolesta kyllä hirveästi houkuttele. 

TämäKIN kevät on ollut jollain tavoin poikkeuksellisen kylmä. Eipä silti, hiljattain muistelin yhtä metsäretkeä vanhalla paikkakunnalla vappuaattona ja metsässä oli joku pieni surullinen männyntaimi julmetun kinoksen alla. Ei ne harvinaisia ole, vappulumet, täälläkään. Sitä vaan jotenkin toivoo vuosittain, että juuri tänä vuonna kevät olisi kaunis ja lämmin. Niitäkin kun on ollut. Valokuvat todistaa vuosien takaa, kun esim. pääsiäisenä 2002 kaivoin kukkapenkkiä T-paidassa ja miehet maalasivat talon ulkoseinän lautoja.


Kotipiha 23.4.24

Jos jotain iloa sosiaalisesta mediasta on, ainakin se tuo näitä muistoja. Kolme vuotta sitten oltiin muutettu ja samana päivänä oli jotakuinkin saman näköistä. Ei siis mitään uutta...
Tämän kevään osalta, ja muistaakseni muuten silloinkin, yksi jälkikoe jouduttiin perumaan/siirtämään lumen vuoksi. Nytkin asiasta käytiin melko vilkasta whatsapp-keskustelua, ja lopulta todettiin vesisateen sulattavan sen verran, että uskalletaan järjestää viikonloppuna. (Meillä ei muuten lunta ole enää kuin satunnaisia pieniä kasoja, joihin lumiauran jäljiltä jäi isompi paakku...)

Vilpoisuudesta on toki se riemu, että hirvikärpäsiä on perin vähän eikä käärmeitäkään ole vielä näkynyt. 
Ja taimet viihtyy kyllä tuossa sopivassa viileydessä siten, että kasvavat näköjään tukevavartisiksi.


Tomaatit

Harrastuskausi siis alkamassa. Toivotaan hyviä säitä ja varsinkin vähän lämpimämpää.

Iloa vappuun ja aurinkoista toukokuuta!!


maanantai 1. huhtikuuta 2024

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto. 
Omalta osaltani jälkimmäinen menee yleensä helposti, aamuvirkku kun olen. Ja nyt tuo sattui sopivaan kohtaan, kun oli näitä extra vapaita, jolloin sai aamulla nukkua muutenkin.


Vähän jo kulahtanut hajusintti

Löysin suureksi ilokseni keltaisen hyasintin. Tykkään niistä jouluna erityisesti tuoksun vuoksi, mutta minusta tämä oli värinä mahdottoman kiva. Ja jälleen kerran ajattelin kokeilla säilyisikö se hengissä, jos istutan pihalle. Olisi superkivaa saada joskus kukkapenkistä keltainen nousemaan.


Kuisti sai uudet asukkaat tomaatintaimista.
Talvetin kuistilla kahta bougainvilleaa ja ne saivat tulla nyt olkkariin. Tomaatit siirsin jälleen suurempaan ruukkuihin, nyt yksittäin, ja toivon, että jaksavat kasvaa kunnes on aika päästä jättiruukuissa kasvihuoneeseen. Harkinnassa tosin vielä on kasvusäkkien hankinta, koska niissä olisi lannoitteet valmiina ja tomaatti on ilmeisesti hyvinkin vaativa ja ahne lannoitteille. Pelkkää vihreää kun en haluaisi kasvattaa.

En yleensä hirveästi harrasta sesongin mukaisia koristeluja. Ulkovarastosta, niitä ruukkuja penkoessa, löytyi jostain kulkeutunut vanha pussi ohransiemeniä ja nakkasin ne pieneen multamäärään. Ilahduin aivan naurettavan paljon, kun itivät. (Täytynee jatkossa laittaa vuosittain kun niin paljon ilahdutti.)
Ja suunnittelin vappupirskeitä, joihin luonnollisesti liittyisi serpentiinit ja ilmapallot!!


Nyt ohraa on jo päädytty leikkaamaankin ja koirat saivat kuppeihinsa "salaatin" pääsiäisen iloksi.


Pitkäperjantaina tytöt tulivat perheineen syömään. Pikkuiset olivat niin tohkeissaan, meillä kun on heille uusia leluja.

Samassa yhteydessä vaihdettiin kuulumisia Vietnamin suuntaan. Poika on löytänyt itselleen isomman asunnon ja teki muuttoa kuun vaihteen. Kun tekee töitä kotoa käsin, on kiva, että löytyy työhuone erikseen. Lisäksi Hanoissa ei ole mitenkään lämmin talvisin ja edellisen asunnon kanssa joutui pukemaan ulkovaatteet sisällä ollessaan, kun sisälämpö tammikuussa oli +16 asteen luokkaa....
Nyt on tilaa ja toimivuutta. Lisänä oma pyykinpesukone. Tuolla kun asunnot vuokrataan kalustettuna eikä hän mitään erikoista aio hankkia, kun ei tiedä milloin siirtyy seuraavaan kohteeseen.

Syötiin rauhassa koko porukalla, juotiin kahvit ja syötiin juustokakkua, jonka väkersin kasaan torstaina fiiliksissä "mikään ei onnistu". Munat eivät nimittäin suostuneet vatkautumaan ja päädyin kaatamaan marenkitaikinan viemäriin.... 
Loppu hyvin kuitenkin.


Pääsiäisen pari pyhää teen ylitöitä vuodeosastolla. Vähän extravapaata niille kollegoille, jotka voivat viettää aikaa esim mökillä tai ihan vaan perheen kanssa, ja toisaalta vähän extraa meille, koska löysimme itsellemme uuden sängyn, kun piipahdimme reissuun lähtiessä Ikeassa syömässä. (Hyvä, etten sammunut lihapullien jälkeen sinne testipunkkaan, niin hyvä oli....)

Win-win tilanne siis.

Pirteää huhtikuuta!! Älkää aprillatko!

tiistai 26. maaliskuuta 2024

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista vapaista, tulivat tarpeeseen.

Isäni viettää talvet nykyään Las Palmasissa ja alkoi kysellä joulun tienoilla olisiko meillä mitään mahdollisuutta piipahtaa "kylässä". No, alun perin piti puksutella pohjoiseen, mutta se odottelee loppukesää ja nappasimme siivet alle ja muutaman päivän irtioton kaupunkilomalle, jossa pystyi liikkumaan T-paidassa. Melko ylellistä.

Löysin kivan AirBnb-asunnon suunnilleen kävelykadun puolivälistä niin, että kävelykadulle oli matkaa 25 m ja isän kämpille 500 m. 

Asunto oli tosi kiva ja suosittelemme, jos joku haluaa joskus tuohon kaupunkiin lähteä tutustumaan. Sijainti oli täydellinen. Kadun toisella puolen oli iso HiperDino supermarket ja kaikki kävelymatkan päässä. Omistaja toki puhui vain espanjaa, mutta elekielellä ja google-kääntäjällä pärjää yllättävän pitkälle.



Las Palmasin Canteras-kävelykadun varrella 
olevat talot on viehättävästi erivärisiä. 
Canterasia riittänee suunnilleen 5 km matkan verran, 
jos kävelee päästä päähän.

Meillä oli tapana aloittaa aamu tuoreella hedelmällä, yleensä papaijalla ja itse join siiinä vaiheessa litran teetä. Sitten teimme aamulenkin jompaan kumpaan päähän ja takaisin, ja palasimme syömään lisää aamupalaa eli siis lähinnä kahvia ja leipää. Päivisin oli sen verran kuuma, ettei ruoka sinänsä maistunut. Joimme yleensä tuorepuristettua mehua jossain vaiheessa ja söimme vasta illalla päivän aterian. Ruoka oli taivaallista. Saari kun on, kalaa ja mereneläviä sai tuoreena kaikissa muodoissa....


Santa Catalinan hotellin puistikossa
sangrialla. Oli muuten todella erinomainen!!
Haluaisin tietää mikä mauste siihen oli valittu.

Isä siippoineen oli tietenkin tosi otettu meidän tulosta ja järjestivät sitten kaikenlaista tutustumista. Kävelimme päivittäin varmaan 10 km kun tutkimme kulmia. Tuo on aika iso kaupunki kuitenkin, joten paikallisbussi pelasti pariin kertaan, kun päädyimme riittävän kauas kävellen, eikä hotsittanut kulkea enää takaisin.


Muikeana sunnuntaiaamun churroilla




Santa Anan katedraalin edustaa.
Katedraali oli upea sisältä ja tornista oli hienot näköalat, 
joista selvisi miten mäkinen kaupunki on.

Teimme yhtenä päivänä retken Agaeteen, kartalle ihan vasemmassa reunassa. Nuo onnettomat pienet tiet (joita myös moottoriteiksi kutsutaan) ja todella valtava 60 paikkainen bussi. No, jännitystä ei puuttunut. 
Puerto de las Nieves oli jotenkin kovin välimerellinen maisemaltaan. Hiljainen ja viihtyisä, noin käydä. Oleskeluun olisi liian rauhallinen. Mutta taas kerran: ruoka oli niin hyvää.....




Puerto de las Nievesiä

Vajaassa viikossa ehti tankata sekä aurinkoa että tuulta. Alan pikkuhiljaa ymmärtää mistä tulee sanonta surffitukka. Nimittäin vaikka ei hiukset kostuneet, tuo suolapärske lentää jatkuvasti rannassa ja leijailee ilmassa, ja iltaisin hiusten setviminen oli tuskaa...

Las Palmas ei ole kuuluisa aurinkokaupunki, mutta kyllä me päivittäin paistetta saimme. Tuuli teki olosta oikein mukavan, lämpötila oli aamun +16 asteesta päivän kuumimman hetken +25. Yhtenä päivänä oli todella kuuma ja lämpötila oli mittareiden mukaan varjossakin +28. Silloin ei jaksanut tehdä yhtään mitään.




Canterasissa on siis myös lähes koko matkan mittainen hiekkarantakin. Sitä suojaa kauempana merellä Barré eli jonkinlainen riuttamuodostelma. Laskuveden aikaan aallot olivat mahtavat osuessaan riuttaan. 

Me emme yhtään hetkeä rannalla viettäneet. Kävelimme toki ensimmäisenä aamuna paljain varpain sen verran, että totesimme Atlantin olevan turhan viileä vielä maaliskuussa. Mutta hiekan putsaaminen niin, ettei kengät olisi hiertäneet jälkeenpäin, oli sen verran työlästä, ettemme rantaan menneet uudestaan kulkemaan.

maanantai 11. maaliskuuta 2024

Mietteitä maaliskuusta

Tämä ilmeisesti on laskennallisesti yleensä ensimmäinen keväkuukausi.
Taivaan kiitos kaupunki sai aikaiseksi edes kertaalleen ajaa tästä meidänkin edestä tien lumiauralla, joten suurin osa loskasta saatiin raavittua pois ja meillä näkyy asfaltti. Ainakin toiseen suuntaan. 
Tyypillinen aamulenkkini on toki ensimmäisen 700 metrin matkalta edelleen silkkaa peilijäätä. Vanha hiekkatie, joka tehty huolella vinoksi, että vesi valuisi reunalle, tekee tuosta jäästä varsin jännittävän käveltävän, koska vasen jalka kiskoo koko ajan alamäkeen oikean pyrkiessä pitämään tasapainoa. Kaipa tästä lihaskuntoharjoittelua seuraa.... ?

Iloa päivään sai kuitenkin lähtemällä lenkille ensi kertaa moneen kuukauteen LENKKAREISSA. 
Kun muuten takana on viikonloppu helvetistä melko väsyneenä, edes jotain meni asiallisesti. Parin viikon jaksoon tehnyt 48 tuntia ylitöitä omien normaalien 40 viikkotuntien lisäksi...   Metka huomata, että kun 10 vuotta teki "kävelytöitä" eli oli käytännössä jalkojen päällä päivät, nyt kun saa enimmäkseen istua ja menee keikalle niin, että kävelee pari päivää, jalat hapottaa ihan huolella. Eipä löydy resilienssiä vanhojen akkoja koivista.

Vähän alkaa olla äiti väsynyt. Nyt menossa putken 15/18 päivä. Loppua kohti.


Pakollinen "ensimmäinen kahvi terassilla",
jota en tosin juonut pihalla


Lunta on vielä jonkin verran mutta jos näitä lauhoja päiviä pysyy ja aurinko pilkahtelee ajoittain, taitaa sulattaa nopeastikin. Harmi kyllä, katuja alittavat rummut taitavat olla jäässä. Ainakin meidän kohdalla kertyy parhaillaan uutta järveä kohdalle (rantatontti, mahtaa olla arvonnousua....) ja osa autoilijoista jättää ajamatta lätäkön läpi. (Asia, joka ei harmita hiukkaakaan, tässä on ajoittain järjettömät ajonopeudet pienelle tielle.)



Aamun uutisten seuralaiset uuvahtaneet lenkin jälkeen.

Parasta tässä ajassa on se, että aamulla valostuu aikaisin ja iltapäivällä valoa riittää tosi pitkään. Ihan turhaa kellojen siirtelyä taas tiedossa koska valostuu muutenkin.
Aamut on kyllä parhaita. Eikä illoissakaan totta puhuen vikaa ole, kun aurinkoa riittää. Paneelit ovat alkaneet tuottaa kivasti pitkän kuivan kauden jälkeen vaikka uutisointi siitä, miten aurinkopaneeleiden tuotto tehdään jatkossa vähemmän kannattavaksi muokkaamalla laskutusta siihen vartti-hintaan.

Kiusa se on pienikin kiusa tältä hallitukselta. Nih!

Meillä on pieni loma tiedossa loppuviikosta. Siis ensi viikko. Tulee tarpeeseen. 
Vielä ei kumpikaan ole sikäli lomaa "ansainnut", että olisi palkallista, mutta onneksi työnantaja ymmärtää tilanteen ja myöntää vapaata omakustanteisesti.

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Sosiaalisen median ihmeellisyydet

Moni on pohtinut somessa olemisen tarpeellisuutta. Itsekin vietän ihan liikaa aikaa siellä.
Tai vietin.

Nimittäin. Tulin äsken koirien kanssa lenkiltä ja tarkoitus oli tarkistaa yksi fb-kirpputoripalsta, mutta enpä päässyt puhelimesta sinne enää edes sisälle. Kun yritin kirjautua, herjasi, että lähetetään koodi WhatsAppiin, mutta eipä koskaan tullut. Joten - nopea kun olen liikkeissäni - tökkäsin kohtaa "poista koko profiili". Antaa paskan olla.

Voi toki olla, etten pääse enää Instagramiinkaan, samaa Meta-sontaahan sekin.... 

Liekö toisaalta niin suuri menetys? Joitain ihmisiä on, joiden välillä ainoa yhteydenpito on ollut sitä kautta, mutta on sitten niinkin, että jos eivät voi lähettää ihan henkkoht viestiä, ei liene kovin suuri tarve kuulla kuulumisiakaan....

Sillä tavalla. Somettamatta.
Jatkossa joko täällä tai muuten enemmän ja vähemmän "lähikontaktissa". Ne, kenellä on yhteystiedot, pystyvät yhteyttä pitämään, muilla ei liene sitten väliäkään.

lauantai 24. helmikuuta 2024

Talven kiroa ja taimikasvatusta osa II

Jos tästä talvesta jotain jää visusti mieleen, niin erinomaisen huonosti hoidetut tiet. Kaupunki taisi kilpailuttaa kunnossapidon uudestaan ja sai halvalla. Sen sitten arvaa miten loistavaa työtä tuli tilattua.

Olen kahtena talvena laittanut kaupungin teknisen työn johtajalle henkilökohtaisesti sähköpostia ja kiitellyt urakoitsijaa. Koska omat aamulenkkiaikani ovat täysin epäkristilliseen aikaan, oli ylellistä kun kadut oli suurelta osin aurattu jo lähtiessä. Muutaman kerran myös edellisinä talvina traktorikuski on raottanut ovea ja huikannut odottamaan hetken niin hän auraisi jalkakäytävän meidän edeltä - se kun olisi muutenkin vuorossa seuraavaksi. Ihan huippua!!
No, tänä talvena on ollut toisin. Vasta etätyöpäivänä pääsin havainnoimaan, että aura kulki meidän ohi 7:50 eikä ole tarvinnut huolestua, että hiekkaa kylvettäisiin jalankulkijoiden turvaksi..... 


Minä siis tilasin itselleni oikeat tappajat. On ollut sen verran heikossa hapessa tuo oma selkä, etten olisi pystynyt kovin kauan enää töihin ilman. Kenkien pyöreä nasta ei pidä jäällä mitään, siksi toisekseen omista kengistä on nastoja hävinnyt sen verran, että kahdessa kengässä lienee yhteensä enää 3 jäljellä. 
Näillä pysyi liikkumassa ilman huolia, varsin rennosti uskalsi askeltaa, koska kolmion mallinen terä pureutui tuohon peilijäähän kuin veitsi. Hirvittävän kovaääniset ne on ja hävetti aamuviideltä rouskuttaa ihmisten talojen ohi....  mutta pystyssä ollaan ihan kummankin ehjän ranteen ja lonkan kera. 

Onneksi mennään kevättä kohti.

Taimikasvatus sen sijaan. No, nakkasin huut hittoon ne turvepurkit, kuten lupasin. Siinäpä totisesti turhake! 

Sen sijaan virittelin talouspaperia pariin kerrokseen, muutama siemen sinne väliin ja vähän vettä perään. Lasipurkit minigrip-pusseihin ja ikkunalaudalle. Kas, tomaatit itivät viikossa ja siemenet on siis rapsutettu suoraan paikallisen viljelijän kirsikkatomaatista yhtenä aamuna....


Kävin siis hankkimassa muovisen minikasvihuoneen, jossa tuollaiset istutuskolot
ja läpinäkyvä kansi tasaisen kosteuden ylläpitoon.

Tomaatit jouduin jo koulimaan ensimmäistä kertaa paperista multaan. Nyt on sitten meinaan tomaatintaimia.... 😗

Chilit ovat hitaanlaisia ja on toki mahdollista, ettei viime vuonna kasvatettujen chilien siemenet ole itämiskelpoisia....  Myskikurpitsa oli vuodelta 2021 ja olin varma, ettei siitä mitään tule. Yllätys olikin melkoinen kun sekin iti 3/4 siemenestä viikossa. No, aivan liian aikaisin, joten saan vielä kiukutella niiden kanssa.


Vasemmalla takana lisää siemeniä talouspaperissa.
Edessä myskikurpitsa siirrettynä isompaan multaan, pullolla suojattuna.


Myskikurpitsaa....

Haluaisin muokata kasvihuoneen sisustan uusiksi tänä kesänä. Luulen, että haluaisin sinne vanhoista tiilistä tehdyn lattian ja vain isoja, siis todella isoja, ruukkuja, joissa kasvihuoneoloja tarvitsevat kasvit saisivat kasvaa. Tomaatit toki istutan luultavasti valmiiseen säkkiin, jossa on niiden tarvitsemat lannoitteet, mutta muut voisi olla kiva saada ruukuissa.

Tarvitsisi keksiä mistä saisi helposti ja edullisesti vanhoja tiiliä. Meillä on jonkin verran itsellä, mutta kun kasvihuoneen pohja on 9 neliötä, siihen uppoaa tiili poikineen. Voisin ostaa jonkun vanhan savupiipun. Heh!


Leivinuuniruokaa

Muita tämän talven juttuja on ollut uunipuuro. Jostain syystä en ole aiemmin leivinuunia käyttänyt mihinkään muuhun kuin lämmittämiseen. Olen jotenkin jänistänyt kun lämpötila ei ole vakio ja olen selitellyt itselleni, että siellä voi vaikka vahingossa pilata jotain ruokaa.... Tavallisen hölmöä selittelyä!

No, pistettiin ensin testiin joku edullinen liha, josta piti tekemän riivittyä lihaa. Yön yli se sai muhia aika pitkässä liemessä ja oli aamulla tosiaan neljän aikaan jo meidän kaikkien nenissä ilmoittelemassa olemassaolostaan.... ja oli hyvää. Revittiin ja pisteltiin ääntä kohti ilman ongelmia.
Sitten ostin ohraryynejä ja punaista maitoa ja laitoin ohrapuuron. Ja loppu on historiaa. 
Ohrapuurosta tuli meidän herkku. Sitä on nyt tehty jo muutamaan kertaan. Kumpikin syö sitä välipalana töistä tultuaan ja voi että on hyvää. 

Aikuista elämää

Marika oli tehnyt tosi kivan postauksen aiheesta. Tartuin siihen, koska jokin aiheessa vaan kutitteli sen verran syvältä. Me elimme ruuhkav...