Alkukesän harjoitteluloma

Työnantaja vaatii, että kesäkuukausien aikana on pidettävä tietty määrä lomapäiviä pois, ellei erittäin painavasta syystä niitä suunnittele pidettäväksi syksyn kuukausilla. No, eipä tässä erikoisempia suunnitelmia ole, joten pistin kesäkuulle yhden neljän päivän lomapätkän käyttöön, koska varsinainen loma on suunniteltu myöhäisimpään lomakauteen.

Aloitimme loman tekemällä pienen päivä Visbyssä retken. Tästä on puhuttu useita kertoja, mutta kovin harvoin Suomesta yksikään laivayhtiö tekee niitä, ja itse asiassa ne myydään tosi äkkiä loppuun. Näin mainoksen jossain varhain keväällä ja nappasin kiinni. Tietämättä mitään kesän aikatauluista, totesimme, että silloin on mentävä kun matka järjestetään. Onneksi koirahoitolassa oli noille kahdelle yölle tilaa...

Aloitimme päivän kävelemällä laivasta keskustaan ja kahville.

Pöydän ääressä oli kiva tutkia karttaa ja pohtia mitä, missä ja minne.

Kaupungin reunalla lähellä rantaa on kasvitieteellinen puutarha, jonne on ilmainen käynti. Portit olivat kutsuvasti auki, joten sinne. Tosi kaunis puutarha. Tuolla lienee varsin sopiva ilmasto monille vähän eksoottisimmillekin kasveille, koska esim. oliivipuut rehottivat valtavina, eikä niitä takuulla siirretä sisätiloihin talveksi.

Visby on vanha Hansakaupunki, sitä ympäröi 3,5 km mittainen muuri, ja siellä on taisteltu ankarasti muutama vuosisata sitten.  Muurin ulkopuolella kulki viehättävä hiekkapolku, jota pitkin nähtävästi paikalliset ulkoilevat ja mekin kiersimme kaupungin ulkopuolelta ennen palaamistamme pikku kujien ja ruusujen kaupunkiin.

Päivä oli onneksi tosi kaunis. Ei liian kuuma, koska kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, oli ihan kivakin, että mereltä käy pieni vilvoittava tuuli. Kaupunki on pieni, hyvin paljon esim. vanhan Tallinnan kaltainen: suloiset mukulakivikadut, pieniä vanhoja taloja, todella viehättäviä ikkunoita ja pihoja, ja Visbyn erikoisuutena: joka puolella runsaasti ruusuja.

Itsehän hullaannuin ajatukseen tuollaisesta vähän köynnöstävästä ruususta rakennuksen seinustalla, ja kävin hankkimassa (metsän reunasta) vanhan, älyttömän helposti leviävän, Valamonruusun ja kaivoin sille kuopan autotallin seinustalle. Jos se ei siihen asetu, sitten ei. 

Kuljin tuolla nenä puskasta toiseen, tuoksu oli hurmaava.

Tutustuimme myös paikalliseen kirkkoon, joskin en vieläkään pysty päättämään oliko se minusta todella ruma vai ihan ok. Jotenkin odotin tuollaisessa paikassa hyvin vanhaa kivistä kirkkoa, ja tuo moderni tyyli jotenkin iski silmään....  No, katsokaa itse.

Lasimaalaukset olivat upeita ja 

kirkko itsessään sisältä tosi hieno.

Päivä kului nopeasti kävellessä ympäriinsä. Vähän olisin halunnut myös ehtiä kaupungin ulkopuolelle, mutta erilaiset retket, joita tuolta tehdään, olisivat vieneet puolet päivästä, joka kuitenkin on itsessään jo lyhyt (8 h).

Esitinkin laivayhtiölle toiveen sellaisesta kiertomatkasta, jossa auton saisi ottaa pois laivasta, jäädä saarelle majoitukseen esim. yöksi tai kahdeksi, ja vähän tutkia Gotlannin saarta enemmän. 

20 km päässä kaupungista olisi ollut tippukiviluola, jonka haluaisin joskus nähdä. Lisäksi saarella vietetään dekkariviikoa heinäkuussa, Ruotsalaiset dekkarikirjailijat käyttävät kaupunkia tapahtumissa kirjoissaan. Myös pyöräilemällä saareen olisi kiva tutustua. (Tämähän siis onnistuu vaivatta, jos matkustaa Ruotsiin, ajaa Tukholmasta vähän etelään ja ottaa paikallisen lauttayhteyden... vie vain ajallisesti taas enemmän siirtymisten vuoksi.)

Jalkoja kastelematta niin pitkälle kuin pääsi.

Selän takana jossain Ruotsi.

Ainoa miinuspuoli koko matkassa oli älyttömän pitkä laivamatka, koska laiva kulkee Helsingistä.

Kun se yöllä pysähtyi Maarianhaminassa klo 3, siitä olisi niin näppärä 5-6 tunnin matka Turkuun....

Onneksi meillä oli kiva hytti ja nukuimme kuin possut.

Saavuimme kotiin alkuviikosta, ja pyöritimme normaaliarkea. Vähän rakennusprojektin tapaista, eli roskiskatos työn alle, lisäksi maalasin kävelyportin, joka oli surullisessa kuosissa sään oltua sille kova jo vuosia.

Juhannuksena fillaroimme ystävien kanssa Littoistenjärven rantaan piknikille. Meiltä siis n. 28 km sinne, koska pyörimme vähän menomatkalla reittivalintojen vuoksi. Pidimme hyvän tauon ja fillaroimme takaisin (26 km). Tämän jälkeen ystävät tulivat meille, ja grillasimme, söimme ja viihdyimme pihapuuhien (tikanheitto yms) kanssa. Saunakin tietenkin lämpeni ja jatkoimme iltaa istuen kun aurinko ei laskenut ollenkaan eikä siis tajuttu ajan kulua. 

Tänään mietin aamulla milloin olen viimeksi ollut juhannuksen täysin vapaalla suunnitellusti. Varmaan viitisen vuotta sitten, kun olimme pohjoisessa niin, että palasimme kotiin aattona. Normaalisti olen pyhät kiinni, mutta tässä normityöajassa on kyllä puolensa.

Ylihuomenna sitten takaisin sorvin ääreen ja seuraava pidempi vapaa vasta elokuun puolivälin jälkeen.

Raparperipiirakkaa

Raparperi, tuo alkukesän rapsakka - niin mikä, vihannes? Hedelmä?

Tuntuu muuten hullulta puhua alkukesän herkusta, kun nyt on tosiaan vasta kesäkuun alku ja hirveän moni alkaa olla kukkimisen loppupuolella ja raparperikin on tehnyt mahtavat varret jo toukokuun puolella helteissä.

Meilläkin kolmen vuoden kasvattamisen jälkeen, kasvaa sen verran, että piirakkatarpeet saa yhteen tai kahteen piirakkaan. Onneksi raparperi on antelias kasvi, ja moni jakaa varsia päästäkseen niistä eroon. Minä pakastan pari pientä pussillista palasia siltä varalta, että talvella maistuu piirakka. Siitä tulee ihana kesän tuoksu. Mies taas tykkää keittää raparperimehua, jota laittaa aamurahkan joukkoon.

Piirakkaohjeita on varmasti yhtä monta kuin on tekijää. Eräs meidän lääkäreistä tekee vuosittain ison pellillisen piirakkaa ja tuo sen töihin. Hänellä on valtavan ihana murutaikinakuorrutus piirakan päällä, lisäksi se on mehevä ja pehmeä.

Itse olen yhdistellyt useita ohjeita ja menen helpoimman kautta: vatkaamaton versio.

RAPARPERIPIIRAKKA

2 dl piimää

2 munaa

2 dl sokeria

1 dl rasvaa

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

Yhdistä kosteat aineet riittävän isoon kulhoon, sekoita puuhaarukalla. Sen jälkeen sekoita joukkoon kuivat aineet. Muistan äidin sanoneen, että jos taikinassa on jotain hapanta, kuten piimää tai kermaviiliä, siihen täytyy laittaa leivinjauheen lisäksi ruokasoodaa... mene ja tiedä, tällä ohjeella olen kuitenkin mennyt.

Taikinasta tulee melko jäykkää sekoitettavaa. Levitä se uuninpellille, annoksesta tulee vajaa pellillinen.

PÄÄLLE

litran verran raparperinpaloja

kermaviili

1 muna

vajaa dl sokeria

vaniljasokeria

Painele raparperinpaloja vähän taikinaan. Sekoita viili, muna ja sokerit sellaiseksi leipurinrähmäksi, mikä on tyypillistä mustikkapiirakalle. Tämä tekee piirakasta mehevän eikä välttämättä vaadi jäätelöä kaveriksi, vaikka raparperin sisältämän oksaalihapon vuoksi maitotuote sen kanssa onkin suositeltava.

Taikinaan voisi laittaa mausteeksi kardemummaa tai vaniljaa. 

Koska saimme ystävältä muovikassillisen varsia, taidankin paistaa pari piirakkaa pakastimeen talven varalle. Pellillisen voisi leikata neljään osaan ja pakastaa pussissa. Lisäksi paloja riittää pakastettavaksi ja mehuunkin.

Sekalaista keväästä ja alkukesästä

On ollut vauhdikas ja kiva toukokuu. Yllättävä hellehän iskeytyi Suomen ylle ja tosiaan on ollut poikkeuksellisen kuuma.

Meidän nuorimmainen täytti vuoden juuri ennen vappua. Suloisia vekaroita, kerrassaan hyväntuulisia ja virkeitä tenavia. Synttärikahvit käytiin juomassa ja katsomassa heidän hassutteluaan.

Mummin murut ♥

Kesälomiahan pitää tunnetusti töissä alkaa suunnittelemaan jo hyvissä ajoin, jotta loma-ajat voidaan vahvistaa. Itse halusin varta vasten myöhäisen lomajakson tälle vuodelle. Lapin lentävät ovat turhan uteliaita ja päällekäyviä yleensä kesä-heinäkuussa, joten parempi suunnata pohjoiseen vasta ihan loppukesällä. Sainkin helposti vaihdettua lomajaksoni elokuulle. Viikon saan kuitenkin pitää jo ennen juhannusta niin jonkunlainen tasapaino säilyy.

Kesälomasuunnitelmia on tehty ja kaikenlaista varattu ja tilattu. Katsotaan nyt....

Bonolle syntyi pentuja keväällä ja käytiin helatorstaina päiväseltään retki Kotkaan. Mellis sai samalla edustavan trimmin kasvattajalta, joten kelpasi näyttää nuortamiestä näyttelykehässä. 

Mellis ja Mamma-Kaja

Yksi pennuista jää kasvattajan siskontytölle asumaan. Frida on kyllä ehdottomasti kaunis ja kaikkihan ne olivat melkoisia mörssäreitä ja varsin reippaita tutustumaan paikkoihin ja pihaan. 

Jos Frida on vaan luustoltaan täysin terve, uskon, että siitä tulee kasvattajalle jossain kohtaa mahdollisesti emäkoira. 

Frida on väriltään tricolor. Bono kantaa geeneissään kaikenlaisia hassuja yhdistelmiä väreistä, joten sillä näköjään voi tulla mitä vain. 

Vasta toukokuun puolivälissä uskalsin laittaa kesäkukkia. Eihän näistä keleistä koskaan tiedä. 

Pikainen reissu puutarhakauppaan ja yhtäkkiä auto oli pakattu täyteen erilaista ruukkua ja kukkaa.... 

Sireenit tuoksuivat mahtavalle.

Harmi kyllä ukkosmyrskyt pieksivät ne aika pahasti. 

Napakka kuumuus sai myös aikaan tosi nopean kukinnan.

Ystävien teini täytti joulukuussa 13v ja sai meiltä lahjaksi rannekkeen ja päivän Linnanmäellä. Eilen oli sitten vuoro toteuttaa tämä pitkään odotettu päivä, koulujen loppumisen kunniaksi.

Ajeltiin porukalla (minä, teini ja teinin kaveri) Helsinkiin ja käveltiin porteista sisään. Siellä sanoin vaan "vapaa" ja sinne pyyhälsivät. Pariin otteeseen törmäsin jossain kun kuljeskelin ja ihmettelin ihmisten iloa ja koneiden vinkunaa. Päivä oli tosi kaunis. Siinä missä kotona oli tullut kunnon ukkonen, me saatiin nauttia lämpimästä auringosta.

Muutaman kertalipun hankin itselleni ja kävin pari rauhallisempaa laitetta ihmettelemässä. En pidä noista vatkaimista ja katsoinkin tyytyväisenä maan pinnalta miten muut heiluivat laitteissa. Perinteinen puinen vuoristorata on hurjinta, mihin pystyn ja sen kokeilin tänäkin vuonna.

Minä pakkasin aamulla kirjan kassiin, ostin muutaman hyvän juotavan ja istuin vähän eri puolilla ihmettelyjen välillä. 

Päivä oli tosi kiva. Teinien kanssa syötiin vähän yhdessä ja sinne he taas painuivat. Olivat kokeilleet kaikenlaisia vatkaimia ja vemputtimia, mutta onneksi molemmilla oli sikäli järki päässä, että siinä rajoissa ettei kumpikaan tullut huonovointiseksi.

Vähän 19:30 jälkeen tulivat etsimään minut ja totesivat olleensa niin monta kertaa jossain missä kastui, että alkoi olla aika siirtyä autolle ja kotiinpäin. Nukkuvia teinejä takapenkin täydeltä 1,5 tunnin matkan ajan... 

Uusi Swingi

Minulle ei pystyisi maksamaan tarpeeksi, että menisin tuohon.

Ihmiset jonottivat siihen ja nähtävästi se oli hieno kokemus.

Sillä aikaa kun me hurvittelimme, miehet tekivät meillä kotona sokkeriremonttia, eli vihdoin jo 2021 kesällä hankitut sokkelilevyt saatiin paikalleen ja sepeli tuohon talon seinustalle.

Olin tästä superiloinen! 

Nyt sitten viileni toistaiseksi. Onneksi myös sadetta on tullut, että keräysastioihin on saatu jotain talteen. Ehdin 1000 litraa jo kantaa kastelukannulla ja juuri pohdin pitääkö kaivosta alkaa pumpata vettä säiliöön, kun ensimmäinen sade tuotti vähän. 

Kelpaa tomaateille kantaa vettä kasvihuoneeseen edelleen.

Aikuista elämää

Marika oli tehnyt tosi kivan postauksen aiheesta. Tartuin siihen, koska jokin aiheessa vaan kutitteli sen verran syvältä.

Me elimme ruuhkavuosia, kiirevuosia, miksi niitä sitten kukaan haluaa nimittääkin, hyvinkin reilut 20 vuotta. Lasten ikäerot ovat kahden ensimmäisen välillä 1v 11 kk ja kakkosen ja kolmosen välillä 4v 5 kk. Ensimmäinen sai tulla, kun olimme todella nuoria. Mies opiskeli vielä, asuimme pienessä kaksiossa eikä tiedetty elämästä yhtään mitään. Hyvin siihen vauva upposi, oli sosiaalista elämää ja nyytti kulki mukana missä milloinkin, rock-keikasta lähtien (isot peltorit päässä).

Kakkosen alku oli vaikea; sairaalassa meni useampi viikko ja ihan alkuun ei annettu välttämättä edes toivoa kotiutumisesta.... Silloin taaperon ja vauvan kanssa olin aika yksin. Miehen opinnot olivat hankalassa vaiheessa lopputyötä vailla, olin ahdistunut vauvan voinnista ja kädet täynnä. Olimme muuttaneet isompaan asuntoon. Mielessä oli jatkuvasti se, että jossain vaiheessa muuttaisimme "jonnekin", kun mies valmistuisi ja tekisi päätöksen minne hakee.

Sitten muutimme. 200 km muualle, 200 km poispäin omien vanhempieni silloisesta asuinpaikasta, toisaalta samanverran lähemmäs miehen vanhempia, joihin kuitenkin oli matkaa vielä 200 km....  Paikkakunnalle, josta emme tienneet mitään, josta emme tunteneet ketään. Täysin ilman turvaverkkoa, lapset silloin reilu 2v ja toinen 6 kk. Minä selvästi synnytyksen jälkeisessä masennuksessa, vaikkei sitä kukaan ikinä diagnosoinutkaan. Asunto oli kääpiökokoinen kaksio.

Alku oli ihan helvettiä. Ensimmäisen vuoden aikana olimme lähellä eroa monesti. Miehen työ oli sellaista, että viikkokausia oltiin pois kotoa, käytiin kääntymässä kotona ja lähdettiin taas. Olin todella yksin.
Siitä se kuitenkin jotenkin sitten lähti. Sitkeyttä, periksiantamattomuutta. Ehkä eniten sitä, että vauva kehittyi normaalisti, joka neuvolakerralla tuli aina iloisia uutisia siitä, ettei alun ongelmat näkyneet missään. Saimme isomman asunnon vuokralle, pääsimme vähän levittäytymään. Vanhemmat vierailivat, minä aloitin työt ja sain sosiaalisia kontakteja ja tunteen siitä, että pärjätään. Lapsilla oli maailman paras perhepäivähoitaja. 

Sittemmin ostimme talon, jossain vaiheessa uskaltauduin puhumaan siitä, että ehkä kolmatta voisi harkita...  Loppu on sikäli historiaa, että kolmannen kanssa meni kivasti. Isommat lapset olivat reippaita ja toimeliaita, vauva meni siinä vasemmalla kädellä.
Tokihan oli kaikenlaista. Onneksi aika kultaa muistot. Teiniangstit jne.

Pojan lähdettyä valtion leipiin ja hyvin pian sen jälkeen muutettua omilleen, olin jotenkin kovin ylpeä siitä, että onnistuin kasvattamaan itsenäisen, omillaan pärjäävän lapsen. Yhdessä käytiin etsimässä asuntoa, pohdittiin sijaintia opintoihin kulkemisen kannalta. Piipahdettiin Ikeassa hankkimassa välttämättömyyksiä, kuten astiat. Muutettiin tohinalla, neuvoin vessan pesemisessä ja pyykkien lämpötiloja. Olihan hän jo kotona joutunut/päässyt näihin hommiin. Tiesin hänen pärjäävän ja niin on pärjännytkin.

Kakkonen muutti jo puolittain ensin poikaystävänsä luo, lopulta päätyivät hakemaan yhteistä asuntoa, kun työmatkojen takia kulkeminen oli mahdotonta niillä työajoilla. Tehtiin yhdessä reissua Ikeaan hankkimaan pieniä pakollisia juttuja. Hän pystyi pyörittämään huusholliaan heittämällä, oli sitä jo tehnyt kotonakin. 
Kakkosen muuttoon liittyy tilanne silloisella työpaikalla, josta olen edelleen kovin pahoillani. Puhuin kahvipöydässä vähän leuhkana, miten tytär oli muutettu ja joku työkaveri totesi minun olevan outo, ehkä jopa huono äiti, kun iloitsen tästä tilanteesta. Että kuuluisi olla tyhjän pesän syndroomaa ja itkeä ainakin muodon vuoksi, kun pennut lähtevät.

Olin tosi häkeltynyt tästä. Itse iloitsin siitä, että olen onnistunut ainakin jossain aivan loistavasti, Olen kasvattanut tenavat, jotka pärjäävät omillaan, hoitavat opintonsa, työnsä, maksavat veronsa ja pitävät asuntonsa asuttavassa kuosissa. Eivät tule viikonloppuisin kotiin pyykkisäkki kainalossa, että "äiti, mitä näille tehdään?" Eivät kuole nälkään kaupungissa, jossa ruokakauppoja on auki 24/7 ja joka korttelissa. 

Nuorimmainen kirjoitti ja lähti myös poikaystävän matkaan. Ei pakannut juuri muuta kuin vaatteensa, koska toisella oli huusholli valmiina. Sikäli mukava, että meille jäi valmiiksi kalustettu vierashuone, jota käyttivät sitten kaikki kolme käydessään.
Sehän ei lopullinen suhde ollut, ja tätä nykyä nuorin asuukin omillaan. Vähän on huonekalujakin hankittu matkan varrella ja jotain Ikean reissua tehty. 

Nyt olemme kaksin. Elämä on hiljaisempaa, mahdollisesti ajoittain rauhallisempaa. 
Meillä on aikaa harrastella. Aikaa pohtia mitä ME haluaisimme tehdä. 

Nykyään pyykit voi pestä kaikki yhden päivän aikana, sekä lakana- että vaatepyykit. Ruokaa laittaessa on pakko pohtia miten paljon laitetaan valmiiksi pakastimeen eväspurkkeihin, koska en edelleenkään osaa tehdä vain kahden ihmisen annoksia.
Voimme lähteä ex tempore syömään ulos, leffaan tai lomalle (töiden sallimissa rajoissa).

Minusta oli ihanaa aikaa, kun lapsilla oli harrastuksia ja oli niitä Mama's Taxi vuoroja kuljettaen ketä minnekin ja milloinkin. Mutta tämä on ihan parasta aikaa ihmisen elämässä. Koska nyt saan tavallaan molemmat; oikeuden olla terveesti itsekäs ja ajatella minä MINÄ tahdon, toisaalta voin sopia aikuisten lasten kanssa menoja ja yhteisiä juttuja. Varsinkin ne tyttären pienet tekevät kaikesta vielä hauskempaa.

Kesää kohti, harrastuskausi alkaa

Tästä se lähtee, jokavuotinen harrastuskausi. Aika ajoin toivon, etten olisi niin riivatun tohkeissani näistä kokeista aina keskitalvella ja innostuisi ilmoittamaan koiria joka kissanristiäisiin ja juhliin heti alkukeväästä.... Nimittäin juuri nyt ei ilmojen puolesta kyllä hirveästi houkuttele. 

TämäKIN kevät on ollut jollain tavoin poikkeuksellisen kylmä. Eipä silti, hiljattain muistelin yhtä metsäretkeä vanhalla paikkakunnalla vappuaattona ja metsässä oli joku pieni surullinen männyntaimi julmetun kinoksen alla. Ei ne harvinaisia ole, vappulumet, täälläkään. Sitä vaan jotenkin toivoo vuosittain, että juuri tänä vuonna kevät olisi kaunis ja lämmin. Niitäkin kun on ollut. Valokuvat todistaa vuosien takaa, kun esim. pääsiäisenä 2002 kaivoin kukkapenkkiä T-paidassa ja miehet maalasivat talon ulkoseinän lautoja.

Kotipiha 23.4.24

Jos jotain iloa sosiaalisesta mediasta on, ainakin se tuo näitä muistoja. Kolme vuotta sitten oltiin muutettu ja samana päivänä oli jotakuinkin saman näköistä. Ei siis mitään uutta...

Tämän kevään osalta, ja muistaakseni muuten silloinkin, yksi jälkikoe jouduttiin perumaan/siirtämään lumen vuoksi. Nytkin asiasta käytiin melko vilkasta whatsapp-keskustelua, ja lopulta todettiin vesisateen sulattavan sen verran, että uskalletaan järjestää viikonloppuna. (Meillä ei muuten lunta ole enää kuin satunnaisia pieniä kasoja, joihin lumiauran jäljiltä jäi isompi paakku...)

Vilpoisuudesta on toki se riemu, että hirvikärpäsiä on perin vähän eikä käärmeitäkään ole vielä näkynyt. 

Ja taimet viihtyy kyllä tuossa sopivassa viileydessä siten, että kasvavat näköjään tukevavartisiksi.

Tomaatit

Harrastuskausi siis alkamassa. Toivotaan hyviä säitä ja varsinkin vähän lämpimämpää.

Iloa vappuun ja aurinkoista toukokuuta!!

Virallisesti kevät

Eikös pääsiäinen ole se kevään taittumisen merkki? Ja ainakin, edelleen typerääkin typerämpi tapa, kellojen siirto. 
Omalta osaltani jälkimmäinen menee yleensä helposti, aamuvirkku kun olen. Ja nyt tuo sattui sopivaan kohtaan, kun oli näitä extra vapaita, jolloin sai aamulla nukkua muutenkin.

Vähän jo kulahtanut hajusintti

Löysin suureksi ilokseni keltaisen hyasintin. Tykkään niistä jouluna erityisesti tuoksun vuoksi, mutta minusta tämä oli värinä mahdottoman kiva. Ja jälleen kerran ajattelin kokeilla säilyisikö se hengissä, jos istutan pihalle. Olisi superkivaa saada joskus kukkapenkistä keltainen nousemaan.

Kuisti sai uudet asukkaat tomaatintaimista.

Talvetin kuistilla kahta bougainvilleaa ja ne saivat tulla nyt olkkariin. Tomaatit siirsin jälleen suurempaan ruukkuihin, nyt yksittäin, ja toivon, että jaksavat kasvaa kunnes on aika päästä jättiruukuissa kasvihuoneeseen. Harkinnassa tosin vielä on kasvusäkkien hankinta, koska niissä olisi lannoitteet valmiina ja tomaatti on ilmeisesti hyvinkin vaativa ja ahne lannoitteille. Pelkkää vihreää kun en haluaisi kasvattaa.

En yleensä hirveästi harrasta sesongin mukaisia koristeluja. Ulkovarastosta, niitä ruukkuja penkoessa, löytyi jostain kulkeutunut vanha pussi ohransiemeniä ja nakkasin ne pieneen multamäärään. Ilahduin aivan naurettavan paljon, kun itivät. (Täytynee jatkossa laittaa vuosittain kun niin paljon ilahdutti.)

Ja suunnittelin vappupirskeitä, joihin luonnollisesti liittyisi serpentiinit ja ilmapallot!!

Nyt ohraa on jo päädytty leikkaamaankin ja koirat saivat kuppeihinsa "salaatin" pääsiäisen iloksi.

Pitkäperjantaina tytöt tulivat perheineen syömään. Pikkuiset olivat niin tohkeissaan, meillä kun on heille uusia leluja.

Samassa yhteydessä vaihdettiin kuulumisia Vietnamin suuntaan. Poika on löytänyt itselleen isomman asunnon ja teki muuttoa kuun vaihteen. Kun tekee töitä kotoa käsin, on kiva, että löytyy työhuone erikseen. Lisäksi Hanoissa ei ole mitenkään lämmin talvisin ja edellisen asunnon kanssa joutui pukemaan ulkovaatteet sisällä ollessaan, kun sisälämpö tammikuussa oli +16 asteen luokkaa....

Nyt on tilaa ja toimivuutta. Lisänä oma pyykinpesukone. Tuolla kun asunnot vuokrataan kalustettuna eikä hän mitään erikoista aio hankkia, kun ei tiedä milloin siirtyy seuraavaan kohteeseen.

Syötiin rauhassa koko porukalla, juotiin kahvit ja syötiin juustokakkua, jonka väkersin kasaan torstaina fiiliksissä "mikään ei onnistu". Munat eivät nimittäin suostuneet vatkautumaan ja päädyin kaatamaan marenkitaikinan viemäriin.... 

Loppu hyvin kuitenkin.

Pääsiäisen pari pyhää teen ylitöitä vuodeosastolla. Vähän extravapaata niille kollegoille, jotka voivat viettää aikaa esim mökillä tai ihan vaan perheen kanssa, ja toisaalta vähän extraa meille, koska löysimme itsellemme uuden sängyn, kun piipahdimme reissuun lähtiessä Ikeassa syömässä. (Hyvä, etten sammunut lihapullien jälkeen sinne testipunkkaan, niin hyvä oli....)

Win-win tilanne siis.

Pirteää huhtikuuta!! Älkää aprillatko!

Pieni loma, Las Palmas

Oli tosiaan vähän tavanomaista rankempi työputki päällä ja takki alkoi tyhjetä. Onneksi olimme jo sopineet työnantajien kanssa palkattomista vapaista, tulivat tarpeeseen.

Isäni viettää talvet nykyään Las Palmasissa ja alkoi kysellä joulun tienoilla olisiko meillä mitään mahdollisuutta piipahtaa "kylässä". No, alun perin piti puksutella pohjoiseen, mutta se odottelee loppukesää ja nappasimme siivet alle ja muutaman päivän irtioton kaupunkilomalle, jossa pystyi liikkumaan T-paidassa. Melko ylellistä.

Löysin kivan AirBnb-asunnon suunnilleen kävelykadun puolivälistä niin, että kävelykadulle oli matkaa 25 m ja isän kämpille 500 m. 

Asunto oli tosi kiva ja suosittelemme, jos joku haluaa joskus tuohon kaupunkiin lähteä tutustumaan. Sijainti oli täydellinen. Kadun toisella puolen oli iso HiperDino supermarket ja kaikki kävelymatkan päässä. Omistaja toki puhui vain espanjaa, mutta elekielellä ja google-kääntäjällä pärjää yllättävän pitkälle.

Las Palmasin Canteras-kävelykadun varrella 

olevat talot on viehättävästi erivärisiä. 

Canterasia riittänee suunnilleen 5 km matkan verran, 

jos kävelee päästä päähän.

Meillä oli tapana aloittaa aamu tuoreella hedelmällä, yleensä papaijalla ja itse join siiinä vaiheessa litran teetä. Sitten teimme aamulenkin jompaan kumpaan päähän ja takaisin, ja palasimme syömään lisää aamupalaa eli siis lähinnä kahvia ja leipää. Päivisin oli sen verran kuuma, ettei ruoka sinänsä maistunut. Joimme yleensä tuorepuristettua mehua jossain vaiheessa ja söimme vasta illalla päivän aterian. Ruoka oli taivaallista. Saari kun on, kalaa ja mereneläviä sai tuoreena kaikissa muodoissa....

Santa Catalinan hotellin puistikossa

sangrialla. Oli muuten todella erinomainen!!

Haluaisin tietää mikä mauste siihen oli valittu.

Isä siippoineen oli tietenkin tosi otettu meidän tulosta ja järjestivät sitten kaikenlaista tutustumista. Kävelimme päivittäin varmaan 10 km kun tutkimme kulmia. Tuo on aika iso kaupunki kuitenkin, joten paikallisbussi pelasti pariin kertaan, kun päädyimme riittävän kauas kävellen, eikä hotsittanut kulkea enää takaisin.

Muikeana sunnuntaiaamun churroilla

Santa Anan katedraalin edustaa.

Katedraali oli upea sisältä ja tornista oli hienot näköalat, 

joista selvisi miten mäkinen kaupunki on.

Teimme yhtenä päivänä retken Agaeteen, kartalle ihan vasemmassa reunassa. Nuo onnettomat pienet tiet (joita myös moottoriteiksi kutsutaan) ja todella valtava 60 paikkainen bussi. No, jännitystä ei puuttunut. 

Puerto de las Nieves oli jotenkin kovin välimerellinen maisemaltaan. Hiljainen ja viihtyisä, noin käydä. Oleskeluun olisi liian rauhallinen. Mutta taas kerran: ruoka oli niin hyvää.....

Puerto de las Nievesiä

Vajaassa viikossa ehti tankata sekä aurinkoa että tuulta. Alan pikkuhiljaa ymmärtää mistä tulee sanonta surffitukka. Nimittäin vaikka ei hiukset kostuneet, tuo suolapärske lentää jatkuvasti rannassa ja leijailee ilmassa, ja iltaisin hiusten setviminen oli tuskaa...

Las Palmas ei ole kuuluisa aurinkokaupunki, mutta kyllä me päivittäin paistetta saimme. Tuuli teki olosta oikein mukavan, lämpötila oli aamun +16 asteesta päivän kuumimman hetken +25. Yhtenä päivänä oli todella kuuma ja lämpötila oli mittareiden mukaan varjossakin +28. Silloin ei jaksanut tehdä yhtään mitään.

Canterasissa on siis myös lähes koko matkan mittainen hiekkarantakin. Sitä suojaa kauempana merellä Barré eli jonkinlainen riuttamuodostelma. Laskuveden aikaan aallot olivat mahtavat osuessaan riuttaan. 

Me emme yhtään hetkeä rannalla viettäneet. Kävelimme toki ensimmäisenä aamuna paljain varpain sen verran, että totesimme Atlantin olevan turhan viileä vielä maaliskuussa. Mutta hiekan putsaaminen niin, ettei kengät olisi hiertäneet jälkeenpäin, oli sen verran työlästä, ettemme rantaan menneet uudestaan kulkemaan.