Koronakaranteenin ulkoilut

Otsikosta poiketen minä en ole karanteenissa.
Isäni sen sijaan pääsi hyvinkin yllättäen, lyhyellä varoitusajalla, palaamaan Suomeen ja tarkoitus olisi heitä pitää karanteenissa. Ensin 14 vrk Suomeen paluusta johtuen ja sitten 4 vk, koska ovat yli 70 v.
Suuresti ihmettelen, jos onnistun siinä edes reilun viikon.....

Perjantainen vapaapäivä muuttui siis hyvin toisenlaiseksi, kun aamulla herättyäni sain ilmoituksen, että "kotona tänään illalla". Heillä kun on kämppä jääkylmänä eikä esim. vesikierto ole päällä.

Oman pihan krookukset ovat salavihkaa nousseet pintaan

Kävin lastaamassa jääkaapillisen ruokaa ja pakastimeen vielä toisen mokoman. Jätin lapun pöydälle, että alueellamme toimii kauppataksi, eli toimita lista niin taksi tuo ruokakaupasta tavarat.
Tänään kun olivat heränneet, soiteltiin ja ensimmäinen kysymys oli: luuletko, ettei ihan vähän vaan voisi käydä kaupassa.

Voi GRRRRR!!  Pidä näitä nyt sitten karanteenissa, kun eivät ymmärrä (halua ymmärtää).
Annoin tulla suoraan, että ihan sama, jos itseänne haluatte altistaa, mutta kun esim. minä käyn siinä samassa kaupassa ja pahimmassa tapauksessa kuljetan sieltä nyt sitten jotain töihin. Kun juurikin viime yönä olette altistuneet n. 300 ihmisen pöpöille koneessa, eikä siellä ole takeita, ettei ollut influenssaa tai koronaa tai molempia.

Olisi pitänyt pantata auton avaimet.

Jälkeenpäin kyllä tuntuivat tajuavan mistä on kyse, ja olivat tyytyväisinä rapsuttelemassa pihaansa haravalla ja lähettivät kauppalapun toiveen kera "käytkö kaupassa" puhelimeen. Joskus tiukkasävyinen keskustelu on näemmä ihan tarpeen.

Perjantaina oli kalan savustuspäivä. Toinen puolikas vietiin isän jääkaappiin ja toinen jäi kotiin.
Ai nami!! Minä voisin syödä lähes pelkästään kalaa, niin hyvää se on. Onneksi sitä jäi niin sain pakata evääksi retkelle.

Koska olen poikkeuksellisesti vapaalla pitkän viikonlopun (pe-su), päätettiin tehdä jotain uutta ja kivaa, eli tutustua itselle uuteen kansallispuistoon.
Evästä reppuihin ja auton nokka kohti Liesjärveä, Kanta-Hämeessä (Tammela).

Alunperin meidän piti olla Bonon kanssa Tallinnassa näyttelyssä, mutta rajojen sulkeuduttua ja epidemian leviämisen vuoksi olin jo itse ehtinyt perua matkan. Bono ei lie ollut pahoillaan, kun ei päätynyt kylpyyn ja pönöttämään, vaan juoksentelemaan 6 metrin liinassa uuteen paikkaan.

Tapanin myrsky tai jokin sen jälkeisistä oli riepotellut tuolla maastoa oikein kunnolla. Puita oli tosi paljon ristissä ja paljon oli sahailtu polkujen keskeltä runkoa poikki.

Arvostan Luontopalveluiden tapaa kuitenkin järjestää kulkeminen turvalliseksi, vaikka muuten jättävätkin rungot sinne pieneliöiden kodiksi.

Viiden kilometrin jälkeen osuttiin Kopinlahden parkkipaikan lähistölle. Siinä oli sopivasti puu ja penkki, joten joimme kahvit ja söimme kalavoikkarit.

Siitä olisi lähtenyt reitti eteenpäin kohti Pirttilahtea, jonne havittelimme, mutta kannas oli niin pahasti veden alla, ettei siitä päässyt kuivin jaloin kävelysillalle saakka. Harmi.  (Toinen harmi, etten ottanut kuvaa.... seikkailumieli ei puuttunut, mutta jäätyi siinä kohtaa....)

Toisaalta, nyt on hyvä tekosyy tulla uudestaan kesäaikaan....

Takuulla Liesjärven kansallispuiston tämän lauantain

kaunein cockerspanieli ♥

Muun rotuisia tuli nimittäin vastaan vaikka kuinka.

Jouduttiin siis palaamaan omia jälkiä takaisinpäin, mutta otettiin parikin sivuhyppyä ja piipahdettiin mm. Savilahden nuotiopaikalla (useita ihmisiä ja koiria) sekä Korteniemen perinnetilan tulentekopaikalla (myös ainakin yksi isohko perhe paikalla).

Asianmukaisesti välttelimme ihmisiä. Se onnistuu hyvin, kun mukana on koira. Jos ei välttelisi, fuffeli olisi kohta pistellyt poskeensa jonkun muun eväät ja varastanut makkarat grilliltä...

Maisemat oli kauniita ja sään puolesta saatiin puolipilvisestä lumisateen kautta kirkkaaseen aurinkoon. Melkein parasta mahdollista siis.

Tukkisavottaa.

Alimman kuvan kohdalla polku kääntyy tiukkaan oikeaan.

Onneksi. Tuo olisikin ollut esterata.

Meiltä ajoi tuonne reilun tunnin. Tosi kiva keikka. 

Mittarin mukaan kävelimme ensin n. 5 km ja takaisinpäin kaikkien lenkkien kautta autolle tuli 8 km. 

Onneksi oli sen verran evästä mukana, että vielä autolla kiskaisimme nassuun sellaiset desin pussissa olevat hedelmäpuurot ja vähän Tupla-patukkaa kuplaveden kaveriksi. Jaksoi sitten kotiin, missä odotti ihan oikea ruoka. 

Bono oli tosi väsyksissä ja nukkui autossa koko kotimatkan.

Vielä illemmallakaan se ei mitenkään erityisemmin pyydellyt lenkille. Saunassa sen sijaan makasi aivan kyljellään pitkin lauteita.

Eduhan jäi kotiin aamulla. Sen jalat eivät enää kestä tällaista eikä sitä voi vaatia kävelemään pitkiä lenkkejä. Se sai lenkin aamulla ja jäi rauhassa omaan kotiin.

Uupunut patikoja.

Meidän patikointivalio ♥

Sunnuntaina aamu valkeni jälleen kauniina. Koska edellinen päivä oli ollut niin kiva, ajattelimme, että mennään vielä Pappasenkin kanssa pieni lenkki niin, että kahvitellan. Joten auto kohti Teijoa.

Nopea kolmen kilometrin lenkki Roosinniemen laavulle, jossa oli ollut yöpyjiä!! 

Wau!! Joku siis yöpyi tuolla pakkasella. Yksi teltta oli pystyssä ja nuori nainen oli ollut riippumaton kanssa. Nostan hattua!

Me kahvittelimme siinä samalla laavun nuotiopaikalla, eri puolilla. Hän kertoi, että yöllä pakkanen oli laskenut -9 asteeseen ja tähtitaivas oli ollut mielettömän kirkas. Varmasti upea kokemus!!

Järven pinta oli yöllä mennyt ohueen jäähän. Tosin se ohut oli sen verran paksu, etten saanut kopautettua sitä kahvimukilla rikki, kun olisin huuhtonut mukin. 

Kotona alkoi tehdä mieli munkkeja, ja koska isäni tosiaan lähetti pyynnön piipahtaa kaupassa, otin samalla itselle maitoa ja hiivaa ja paistoin satsin munkkeja.
Totesin, että jos koronasta ei muuta haittaa ole, ainakin se altistaa ylipainolle ja sydän- sekä verisuonitaudeille, kun kotona ei ole muuta tekemistä kuin leipoa.

Epäsosiaalista elämää

Olen aina pitänyt itseäni ekstroverttinä.
Sellainen "palikkatesti", missä laitettiin ominaisuuksia laatikkoon ja saatiin jokin nelikirjaiminen selitys itselle, olin aina se eniten suunapäänä ja sosiaalisena olentona kuvautuva tyyppi.

Ikä tekee tehtävänsä.

Nyt kun epidemia jyllää ja ihmisiä kehotetaan olemaan yksin sisätiloissa ja välttämättän kaikkia sosiaalisia kontakteja, on suorastaan hupaisaa huomata, miten ekstrovertti ihminen voi näin nauttia tästä yksinolosta ja siitä, että luvalla voi kieltäytyä kaikesta. Vähän noloakin ehkä.

Nyt, kun teen pitkää päivää töissä, nautin aivan luvattoman paljon siitä, että voin mennä kotiin, ottaa koirat ja lähteä metsään. Siellä, pelkkä tuulihousujen suhina seuranani (ja parit talitintit....) olen minä ja omat ajatukseni.
Kun kaverit kyselevät voidaanko nähdä ja kahvitella, voin luvalla sanoa olevani nyt varovainen ja välttäväni turhia kontakteja, olkoonkin, että ihmiset ovat terveinä.

Ehkä ihminen voi muuttua?
Ehkä super-ekstrovertistä voikin löytyä pieni hiljainen sisäinen-introvertti, joka nyt iloitsee ja nauttii päästessään esille?

Eikä tämä tarkoita, etten tykkäisi lähteä kavereiden kanssa kahville. Tai haluaisi nähdä.
Olen kuitenkin olosuhteiden pakosta töissä hyvinkin sosiaalinen, ihmisten kanssa tehtävä työ ehkä tekee tämän juuri sellaiseksi, että vapaa-ajalla haluaa sitten olla itsekseen?

Oikeastaan: ihan sama miksi ja miten, minusta on vaan juuri tällä hetkellä aivan ihanaa ja suloista, että saa välillä olla luvalla epäsosiaalinen!!

Kilahtaisinko koronasta?

Myönnän heti alkuun, että pelleilen vakavalla asialla. JA tiedostan toki miten vakavasta asiasta on kyse. Silti tämä jäätävä klikkiotsikointi ja aiheen vouhkaaminen kaikissa tiedotusvälineissä (poislukien TV, jota en ole katsonut) on mennyt ihan naurettavaksi.

Jos haluaa ihan aitoa tietoa, lienee helpointa seurata THL:n nettisivuja, vaikka heidänkin pääjohtajansa Markku Tervahauta kävi sitten julkisesti mokaamassa urakalla suorassa uutislähetyksessä.
(Jos joku ei nähnyt tai jaksa klikata: käytti samaa nenäliinaa, pyyhki otsaansa hiestä ja niisti useita kertoja, ja lääppi samaa mikrofonia sitten käsillä, joita ei oltu pesty tämän jälkeen, kuin muut puhujat.... toisin sanoen teki klassisen "älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon" munauksen!)

Aidoimpia kuulumisia varmasti kuitenkin kuulee tuolta. Edes valtakunnalliset lehdet eivät minusta uutisoi neutraalisti. Hesari löi vyön alle alkamalla vääristellä Millariikka Rytkösen (Tehyn pj) sanoja, koska valitettavasti työehtosopimusneuvottelut hoitoalan työntekijöillä ovat parhaillaan käynnissä, oli koronaa eli ei. Se, että koetetaan torpata neuvottelijat kommentoimalla asiattomia lehdessä menee vaan yli ymmärryksen.

Mitä sitten tulee tuohon olutmerkkiin. No, minä en ole ikinä ymmärtänyt oluesta enempää kuin koira polkupyörästä, joten lienen jäävi arvostelemaan. Meillä mies tykkää hyvinkin tummista oluista ja minä olen niitä maistanut sen verran, että voin itsekin sanoa niiden maistuvan parhaalle, mitä olueen tulee.
Maistoin kuitenkin myös Coronaa ja totesin, että jos ravihevosten virtsanäytteitä tarvitsee pullottaa, ehkä sillekin on tarpeensa.....  (Ja hei, ei poroja nokkaan, mielipideasioita!)

Peli-illan maistiainen

Tauti on nyt alkuvaiheessa. Kulkutautihan se jo on.
Torstaina 12.3. olin pitkässä päivässä töissä ja silloin oli uutisoitu 50 sairastunutta. Totesin töissä, että ensi tiistaihin (17.3.) mennessä veikkaan sairastuneita olevan tuhatkunta ja loppuviikkoon mennessä toista tuhatta.... Toivottavasti olen väärässä!

Kaikki tapahtumat on peruttu. Isojen ihmisjoukkojen kokoontumisia torpataan ja esim. Kennelliitto päätti yksiselitteisesti, että kaikki kokeet, näyttelyt ja tapahtumat on peruttu 31.5. saakka.
Varmasti hyvä niin.

Toisaalta tuohon liittoon puuttuakseni, he katsovat tilanteen olevan ns. force majeur ja näin ollen eivät aio palauttaa euroakaan yhdellekään näyttelyasettajalle tai muulle jo maksaneelle ja ilmoittautuneelle.
Nättiä toki. Esim. Lahteen suunniteltu iso näyttely nettosi heille rapiat 800 000 eur ja siinä on vain yksi keväälle suunnitellusta useasta kymmenestä näyttelystä...... (Kulujahan heille ei tule ainakaan täysimääräisenä. Tuomareita ei tarvitse nyt maksaa eikä paikkavuokriakaan tule....)

Arvatkaa miksi olisin valmis irtisanoutumaan kaikesta Kennelliiton toiminnasta välittömästi, jos toimitsijakortin vuoksi jäsenyys ei olisi pakollinen? 😡

Noh. Rahasta puhuminen tällaisessa yhteydessä antaa aina hassun kuvan ihmisestä. Koettakaa kestää.
Olen ollut vaan hyvin pitkään hyvin suivaantunut ylipäänsä Kennelliiton tapaan toimia eikä tämä nyt ainakaan millään tavoin suivaantuneisuutta vähennä. Lisäksi he yksiselitteisesti peruvat KAIKKI, kun valtionjohto suosittaa ISOJEN tapahtumien perumista. Minä siis mietin esim. sellaisia koirakokeita, jossa on 6-10 henkeä. ja ollaan metsässä. Missä jo koirista johtuen pidetään etäisyyttä.

Vaan tuleehan niitä kesiä. Nyt voi treenata!

Kevennys: Tämä oli aikanaan hauska peli.

Olisi varmasti vieläkin.

Tosin samaa sarjaa kuin biljardi, jossa olin luuseri. =) 

Sairaalassa toki vähän nyt jännittää.
Jos/kun tauti leviää niin, että päiväkoteja/kouluja aletaan sulkea, se tulee näkymään meillä heti siinä, että ihan pieniä lapsia ei voi jättää yksin päiväksi. Luulen, että tänä keväänä ei ylityötunteja lasketa...
Toivon myös sitä, että sairaalan johto ottaisi viimeistään nyt järjen käteensä ja sulkisi ovet. Sairaalahan on julkinen paikka. Kuka tahansa voi kävellä ovesta sisälle ja periaatteessa viettää siellä päivän.

Kun ihminen päätyy sairaalahoitoon, ollaan jo heikoissa kantimissa. Näin ollen kysyn vaan kumpi lienee vaarallisempaa sille mammalle/papalle: että hän on viikon pari yksin ja toipuu rauhassa, vai että joku saa vapaasti tulla kadulta ja mahdollisesti tuoda tarttuvan taudin osastolle? Eli suomeksi: onko ihan pakko saada vierailla?
Ei tässä ole kuin joku vuosi kun meillä oli influenssa-epidemia ja silloinkin ihmisille piti ihan suoraan sanoa, että "tuota 2kk ikäista vauvaa EI VOI viedä katsomaan sitä mummoa, jolla on se influenssa A". Koska luvalla sanottuna, ihmiset ei ole tyhmiä, mutta ovat jotenkin niin kaikkivoipaisia ja ajattelevat, että "ei se minua koske". No kerron uutisen: koskee se!


Teimme perinteistä viikkosiivousta viikonloppuna, kun pitkästä aikaa oli sellainen ilma, että petivaatteet sai ulos tuulettumaan. Samalla kiikutin ulos matot ja innostuin paukuttamaan sohvan irtotyynyjäkin terassilla. Huvitti, kun kaksi erillistä autoa hidasti ja jäi tuijottamaan....  huhuista huolimatta meillä ei korona-siivottu.

Oon kolmekympp...... eiku

Virallisesti numeroina ilmeisesti vanha. 

Tai ainakin hyvin tukevasti keski-ikäinen!

Olin tosi otettu tästä ystävältä saadusta "kortista", kuvastaa minusta jokseenkin täydellisesti omia tuntemuksiani tässä vaiheessa. Henkisesti olen ehkä kymmenisen vuotta jäljessä.....

Ryhmä rämä ♥

Ipana jäi kotiin poikien kanssa, koko muu perhe mukana.

Reissuun siis lähdettiin. Tästä jos jostain saa sanoa, että kyllä sitä on odotettukin. Viisivuotissuunnitelma nimittäin tehtiin tämän osalta jo 2015.

Treffattiin nuorison kanssa lentokentällä maanantaina iltapäivällä. Luovutettiin laukut ja siirryttiin kuohuvalle kilistelemään. Miehellä nimittäin osui synttäripäivä siihen matkapäivään....

Lento tyylikkäästi sinivalkoisilla siivillä kevyesti. Joskin hieman kaihersi, että miehen vieressä ja itseni takana istui teini-ikäinen kuonokoppa (kasvomaski) päässä koko matkan ja oli selvästi hyvin sairas..... 

Perille kuitenkin päästiin. Matkatoimiston bussi noukki kyytiin ja tiputti hotellille 23 jälkeen. Me menimme jotakuinkin suoraan nukkumaan, nuoriso oli lähtenyt vielä hakemaan avoinna olevaa kauppaa vesipulloja varten ja päätyneet johonkin karaoke-paikkaan vielä "yksille".....

Bungalowin terassia

Vähän tapaksia.... 

Tässäpä oivallinen tapa muuten syödä!

Me nousimme ajoissa, niinhän minä aina. Seiskalta olin jo ylhäällä ja hirmu nälkäinen. Hotellin aamupala aukesi vasta kasilta, joten otimme suunnaksi lähikaupan ja etsimään vettä. 

Toimme jokaisen bungalowin terassille 8 litran pänikän ja lisäksi lunastimme aamupalakortit jokaiselle parille. Hotellissa oli kiva aamupalabuffet. Tyyliin jokaiselle jotakin. Ja olihan se hirveän helppoa: kävellä valmiiseen pöytään sen sijaan, että olisi joka päivä hakenut tuoreet leivät ja hedelmät.

Ensimmäinen päivä meni niin, että jokainen vähän tutki kulmia itsekseen. Törmäsimme molempiin pariskuntiin rannalla eri kohdissa kun itse kävelimme pitkin poikin. Sovimme yhteisestä päivällisestä ja sen jälkeen peli-illasta:

Tiukkaa vääntöä kuka on porukan tehokkain korttihai

Seuraavat päivät menivät ilman erityistä suunnittelua. Ainoa sovittu juttu oli retki pohjoiseen  keskiviikolle. Moikkasimme isäni ja kiersimme heidän kanssa koko kaupungin. En ollut tajunnut miten suuri paikka se on. Kukkulalta näki ehkä kolmanneksen ja ihan suurkaupungin fiilis tuli. Moni matkailija sortunee siihen, että käy vanhan kaupungin kujat ja sitten Canterasin rannan ja luulee nähneensä Las Palmasin.... 

Söimme huikean kivan lounaan ja kävimme heidän vuokra-asunnossa kahvilla. Palasimme etelään hyvissä ajoin ja illalla otimme erän minigolfia ja toisen biljardia. Kävi ilmi, että en ole ihan luuseri golfissa mutta poolia ei allekirjoittaneet kannata pelata ainakaan rahasta.  =D  Ylipäänsä oli älyttömän kivaa lähteä nuorison kanssa pelaamaan, kun kukaan ei pelaa vakavissaan tai suutu epäonnistumisesta.

Nukkumasa kutsui kuitenkin allekirjoittanutta jo 22 jälkeen ja nuoret jäivät vielä kiertämään. Hirveän kivaa, että tulevat juttuun tuolla lailla keskenään. Lisäksi pojan vietnamilainen tyttöystävä parantaa kaikkien kielitaitoa, kun keskustelut on käytävä englanniksi. 

Nuoriso oli silloin illalla sitten punonut juoniaan ja meille ilmoitettiin torstaiaamuna, että muuta infoa ei tule, mutta olkaa valmiina klo 14. 

Aamulla kävelimme jälleen aamulenkin ja haukkasimme jotain pientä omalla terassilla. 

Klo 14 nuoriso pakkasi meidät isoon taksiin ja ajelutti Maspalomakseen, jossa käveltiin....  ja

yllätyttiin melkoisesti. Olivat buukanneet meille kamelikaravaaniajelun lahjaksi!! 

Voi että!! ♥  Siinä sitä mentiin karavaanissa pitkin dyyniä. Huikeaa. Kameli todellakin peitsaa eli käyttää saman puolen jalkoja yhtä aikaa. Ymmärrän hyvin, että sitä kutsutaan laivaksi, sen verran keinuu....

Karavaanarina Noen kyydissä

Faro de Maspalomas

Retkimuki, emalia niin kestää kolhuja.

Oli lisäksi riittävän suuri sille, että sai aamulla riittävästi kahvia.

Espanjalaiset kahvikupit on hyvin niukkoja kooltaan.

Olimme tarkoituksella tehneet suunnitelmaksi ei suunnitelmia. Jokainen sai puuhata mitä halusi. Näimme kuitenkin harva se pävä aamupalalla tai törmäilimme jossain päivän varrella.

Perjantaille suunnittelin retken, jota olen halunnut jo kauan: patikkareissu vuorelle. Olin etukäteen selvittänyt, että Gran Canarialle on vuorenhuippu Roque Nublo 1813 metrin korkeudessa ja sen lähistöllä kulkee patikkareitti. Sinne siis, aivan keskelle saarta.

Poika tyttöystävineen halusi mukaan, joten nappasimme aamupalan jälkeen taksin ja suuntasimme vuoren rinteelle. Varjele niitä teitä: shikaania shikaanin jälkeen. Olen taipuvainen tulemaan huonovointiseksi autossa eikä tuolla kyllä helpottanut ainakaan. Mutta en oksentanut. 

Matka kesti puolitoista tuntia. Yhtä mutkaa ja vuorenrinnettä ylös, toista alas ja takaisin. Ylhäällä oli jäätävä, siis jääkylmä, viima. Otimme välittömästi suunnan yhteen yleiseen vessaan ja vaihdoimme päälle pitkää hihaa ja lahjetta. Kulaus vettä ja liikkeelle. 

Maasto oli paikka paikoin kovin hankalaa. Onneksi tytär ei lähtenyt mukaan, koska oli loukannut jalkansa pari päivää aikaisemmin ja ontui käveltyään pidempään. Polku oli hyvin kivinen, joka askelta sai katsoa. Maisemat oli upeat!! Aivan uskomatonta olla pilvien yläpuolella ja nähdä miten laakson yli vyöryi pilvimatto. Kun osui tuulensuojaiseen kohtaan, aurinko oli niin kuuma....  Onneksi olimme kylpeneet aurinkorasvassa huolella ennen lähtöä.

Kapuamista riitti. Kävelimme 300 metriä ylöspäin korkeudessa, matkaa tuli yhteensä viitisen kilometriä. Yllättävän paljon porukkaa oli liikkeellä. Monella oli myös kävelysauvat.

Huipulla tuuli, kirjaimellisesti. Mutta voihan nenä, mitkä näkymät!!!

Palasimme yhden pykälän alemmas, sellaiselle tasolle, missä ei tuullut, ja pidimme evästauon.

Sitten patikkaa takaisin kun oli ensin kurkittu varovasti alas.

Roque Nublo on tuo hassu kivimuodostelma, se nousee vielä 80 m ylöspäin huipusta ja on jokin tulivuoren purkauksen jäänne. Koko kukkula taas on kraaterin reunalla. Purkaus on tapahtunut sellaiset 14 miljoonaa vuotta sitten eli ei ihan äskettäin. Kraaterin pohja kasvoi jo runsasti vihreää.

Roque Nublo  1813 m

Kaukana siintää Teneriffa ja Teiden huippu

Patikan jälkeen olimme parkkipaikalla, jossa oli pieni koju. Ostimme palan paikallista juustoa ja jäimme pohtimaan miten palata takaisin alas.

Oli nimittäin melkoinen yllätys tajuta, ettei tuolla taksikuskit puhuneet mitään muuta kuin espanjaa, ja oma espanjani rajoittuu melko lailla ruokalistaan.....  Lisäksi heillä on laki, jonka mukaan taksit ovat paikallisia, eivätkä saa tarjota kyytiä toisen taksin alueelta. Esim. meidän taksin katto oli punainen, mutta tuolla kylässä vihreä, ja tästä syystä meidän taksi ei voinut jäädä odottamaan meitä patikan jälkeen, koska olisi silloin ottanut kyydin toisen alueelta. Monimutkaista!

Kojun myyjä onneksi oli ajan tasalla ja tilasi meille taksin läheisestä Cruz de Tejedan kylästä. Sinne olisi voinut kävellä, mutta matkaa oli vielä 7 km ja emme olleet ihan enää parhaissa voimissa....

Joten helpoimman kautta ja autolla kotiin. 

Isä puolisoineen piipahti etelässä reissulla lauantaina ja teimme porukalla retken Puerto de Moganiin, jota kutsutaan saarten Venetsiaksi. Kiva paikka, mutta hyvin pieni. Oikeastaan pelkästään se satama.

Kuitenkin kiva nähdä saarta eri kanteilta. Tulimme kahdella taksilla takaisin meille, ja joimme kahvit suklaakekeineen terassilla.

Viikonloppuna päädyimme patikoimaan dyyneille. Siinäpä oli keikka. Tuli koko akka hiekkapestyä. Hymyillä ei uskaltanut, kun pelkäsin kiilteiden puolesta. Muutenkin hampaan välit oli täynnä hiekkaa palattuamme.

Mereltä nimittäin tuuli niin kovin, että hiekka ihan lensi. Dyyneillä kävely oli kivaa joskin todella raskasta. Erityisesti rinnettä ylöspäin meneminen otti hyvin jalkoihin. Toisaalta rinnettä olisi ollut aivan mielettömän kiva päästä laskettelemaan alas vaikka liukurilla!! =D 

Toisen jalan isovarvas sai pienen rakkulan hiekan hankaamisesta ja tuuli varasti lippiksen. Onneksi se putosi dyynin rinteen taakse ja jäi siihen, joten saatiin pelastettua.

Sivumennen: en ollut tiennyt, että Playa del Ingles on yksi Euroopan nudisti- ja homopääkaupungeista. Eritoten tuo ensimmäinen vähän yllätti, kun ensimmäistä kertaa käveltiin rantaa ja ihmisiä alkoi jossain kohtaa tulla vastaan täysin alasti. 

Viimeisenä aamuna halusin kävellä rantaa pitkin niin pitkälle, että näkisin vielä Maspalomaksen majakan. Se kun jää dyynien taakse korkeuden vuoksi. Ranta tekee sellaisen alaspäin osoittavan kolmion kärjen kartalla. Matkaa tuli hyvinkin 4 km yhteen suuntaan ja jopa tuolla rantahiekalla kävely otti hyvin jalkoihin.

Loppumatkasta sanoin miehelle, että haluaisin piipahtaa jossain rannan kahvilassa vessassa, ja suuntasimme hiekan yli kohti ensimmäisiä ravintoloita. Siinäpä sitten tuli säikähdys:

Teipatut ikkunat

Poliisi oli jo koputtelemassa kaikkien naapuriliikkeiden ovia. Me suuntasimme tästä ohi vilkkaaseen tahtiin ja palasimme hotelliin, jossa käsien pesu vaikkei mihinkään oltu koskettukaan. Paluulento oli illalla....

Onneksi emme olleet kukaan käyneet yhtään kertaa tuolla päinkään missään rantaravintolassa edes ostamassa juotavaa. 

Iltapäivän nautimme hotellin palveluista: minäkin ensimmäistä kertaa jopa allasalueella. Vähän naurattikin, että viikon reissussa ehdin altaalle sentään viimeisenä päivänä.

Suomessa on erinomaisesti tätä kuvaava sana: palvaamo! Nimesin allasalueen sellaiseksi kun olin hetken siinä pötkötellyt. Pakko oli aurinkotuoli siirtää suihkukopin varjoon ja lueskella siinä.

Mun nuoriso ♥♥♥♥

Jäi todella hyvä mieli koko reissusta vaikka kotiinpaluu oli hyvin harmaa. Kone laskeutui sellaisen pilvipeitteen läpi, että siinä vaiheessa kun näki mitään, renkaat tömähti jo maahan.

Saari oli kiva, hotellin valinta aivan nappi! 

En liene tyyppiä, joka nauttii pönöttämisestä, joten sellaiset perinteiset 50-vuotisjuhlat puku päällä syömisineen ja puheineen eivät ole yhtään omaa tyyliäni. Tämä istui paljon paremmin! 

Tärkeintä oli saada tuo oma porukka ympärille, ja minusta oli ylipäänsä aivan mahtavaa pystyä tarjoamaan noille nuorille tuo reissu, koska tuskin enää lähtisivät äidin kanssa muuten....