Sinivalkoinen haaste

Sain Marketalta hauskan haasteen: kuvata Suomalaisia sinivalkoisia asioita Suomi 100 -juhlan kunniaksi.

Idea on kiva. Tämä vuosi ON juhlavuosi ja takuulla ansaitsee sellainen olla.
Meillä on asiat Suomessa erittäin hyvin (naukumisesta huolimatta) ja idea oli kiva, joskin melko vaikea. Myönnän: toteutin sen omaan tyyliini, mutta sehän tässä kai idea olikin. Jokaisen mielikuva sinivalkoisuudesta on kuitenkin omansa.

Minulla ei ole erityisempää suhdetta mihinkään väriin sinänsä. Käytän sinistä vaatteissa niin, että farkut on joko haaleat tai farkunsiniset, mutta muuten siniset vaatteet on sitten hyvinkin yönsinisiä. Valkoista käytän harvoin kun työvaatteissakin pääsin siitä eroon.

Toisaalta isänmaallisuus tuskin on tekstiilin väristä kiinni.

Joten täältä pesee, selityksineen:

Kuva on otettu meidän talon katolta.

Voisi käyttää vaikka kuvituksena kuvatessa Suomalaista talvea.

Hetki ennen sinistä hetkeä.

Mitäpä muutakaan: meri, taivas, aurinko.

Sen verran patrioottinen myönnän olevani, että minusta Suomen lippu on

ehdottomasti maailmassa kaikkein kaunein, 

ja jossain maailmalla sen näkeminen sykähdyttää!

Suomalaista tuotekehittelyä: 

Napue gin & tonic

Missä muualla hevirokkarit keksivät kerätä porukan kasaan

veisaamaan perinteisiä joululauluja hevisaundilla???

Suomi ja Sisu! 

Itselleni se rakkain sinivalkoinen.

Tuo kylpyviitta on erittäin hyvä ja monikäyttöinen.

Toimii lämmittimenä märkien lenkkien jälkeen.

Alkuun koetin etsimällä etsiä väriltään sinivalkoisia kohteita.

Tämähän on aito Suomalainen tuote....

... mutta olen sitä mieltä, että sinivalkoinen ei välttämättä tarkoita sinivalkoista,

siis värejä, vaan sitä mielikuvaa, että mikä on suomalaista!

Mikäpä olisi tähän vuodenaikaan suomalaisempaa,

kuin glögit, piparit ja Aura-juusto.

NAM!!

Kiitos hauskasta haasteesta!!
Omasta puolestani haasteen saa napata sellainen, jota ei ole vielä haastettu! Kiireistä johtuen olen huonosti ehtinyt lukea muita blogeja, joten en pysty nimeltä haastamaan.

Arkihaaste 47/52

Tämän viikon haasteen olen tavallaan jo tuottanut, kertomalla näistä viikon aikana tapahtuneista jutuista.
Paljonkaan lisättävää ei ole.

Alkuviikosta siis katastrofaalista kylppäriremonttia, sitten huikea Raskas Joulu -konsertti, siinä ohessa luonnollisesti viikko, jolloin Mama's Taxi kuskasi Ipanaa tallille ja takaisin sekä töissä harva se päivä....

Jos jotain hyvää haluan keksiä, lähinnä tästä kylppärishow'sta, se on fakta, että vihaan marraskuuta, ja tämä on antanut minulle hienon tekosyyn tuoda tätä vihaani julki.  =)

Kerään raivoa tulevaa viikkoa ajatellen: meidän pitäisi vihdoin saada raksaporukka tänne ja päästä naamakkain keskustelemaan miten meni noin niin kuin omasta mielestä. Minun mielipiteenihän on jo valmis...

Tänään sunnuntaina appivanhemmat kylässä. Hyvää ruokaa, paljon kahvia ja jälkkäreitä. Höpöttelyä, naurua ja hyvää tuulta. Ihanaa vaihtelua!!

Pirteää tulevaa viikkoa!!

Raskasta Joulua

Tällainen keski-ikäinen täti-ihminen fanittamassa hevibändiä on tietenkin aivan hillittömän huvittavaa ja aiheuttaa kanssaihmisissä lähinnä myötähäpeän tunteita.
Antaa mennä vaan.  =)

Sen jälkeen kun reilu vuosi sitten törmäsin noihin idoleihini livenä ja höpötin heidän kanssaan useamman minuutin selfien ottamisen jälkeen, päätin, että seuraavalle Raskasta Joulua -kiertueen keikalle hankin liput vaikka mikä olisi. Toukokuussa siis varasin Turun Logomoon liput.
Periaatteessa olisin halunnut ne vasta ns. pääkonserttiin 15.12., mutta koska joulukuun aikana on joitain muitakin menoja, pelkäsin, etten saa kaikkia toivomiani vapaita enkä ehkä pääse.... joten tähän alkuun sitten.

Eikä haitannut penninkään vertaa!! Päinvastoin.
Keskellä kylppärikatastrofia, ihanaa, että oli jotain iloista ajateltavaa!!!

Musiikki oli fantastista. Perinteisiä joululauluja, joten mukana sai vetää äänen koko massalla.....

Floor ehti sittenkin Turkuun!

Uskomatonta kuulla Hollantilaisen Jätin vetävän ruotsiksi ja suomeksi joulumusiikkia.....

Toi ääniala on uskomaton. Kylmät väreet vaan kulki.....

Ja jotkut sitten kiekuu jonkun Turusen perään....  (makuasioita, sano!)

JP Leppäluoto, Marco Hietala, Antony Parviainen ja bändi tässä.

Aamulla muutaman hullun tunnin unien jälkeen lähdössä tavanomaista reippaampana töihin.

Menen tuossa mustassa RJ tonttulakissa töihin jouluaattona!

(Se on kyllä älyttömän kuuma joten jää nähtäväksi pystyykö koko vuoroa vetämään....)

Kylppäriremonttia, surullisen kuuluisa osa I

Kolmen viikon jälkeen, jotain oppineena sanon ihan ilmaisena neuvona: pyytäkää AINA tarjous ainakin kolmelta eri taholta ja pyytäkää referenssejä!!!

Tämä tarina on hyvin surullinen ja valitettavasti ihan tosi.

*****
Ei nyt ihan suoraan, että koska ei muutettu niin.... mutta vähän sinne päin.
1999 tehty kaakeli oli auttamatta vanha, vanhanaikainen ja kulahtanut. Kyllästytti ja parista kohtaa saumat jo falskasi.....

Tästä lähdettiin ma 6.11. kun putkimies ja sähkömies tulivat aamulla irrottamaan omat osuutensa.
Varsinainen remontin päämies sitten ilmoittikin jo samana iltana, etteivät saaneet tavaroita paikalle vielä joten aloitus siirtyisi.......

Sehän pänni. Oltiin mun isän kämpän suihkun varassa ja ärsytti ajaa joka ilta erikseen suihkuun asuntoon, jonka muu lämpötila on suunnilleen +16 eli siellä tuli vilu heti suihkun jälkeen.
Noh, näitä valintoja.....

Torstaina tulin töistä kotiin ja näkymä oli tällainen:

Lähinnä tuli mieleen, että muutama lapsi on päässyt irti ja saanut vapaasti roiskia.
No, tasoitehan se. Mutta mainittakoon, että haju oli kummallinen. Ei mikään hirmu vahva, mutta kun meillä mennään kylppärin ohi esim. vaatehuoneeseen, siitä joutui kulkemaan ja joka kerta se jotenkin ällötti. Sellainen imelähkö....

Ja kuten yleensä remonteissa, eihän tämäkään mikään Strömsö ollut.
Miesten piti tulla perjantaina aamusta jatkamaan, oltiin alustavasti sovittu sähköt ja putket seuraavalle maanantaille, kun tulee viesti, että slammaaja on sairastunut eikä pääse paikalle, siirtyy lauantaihin...

Jokainen arvaa jo, ettei ne mitään lauantainakaan paikalle päässeet.....

(Ja tässä vaiheessa mies kertoi, että toinen noista tekijöistä oli kertonut torstaina menevänsä tekemään yhtä toista kohdetta, koska heille oli alunperin ilmoitettu, että meidän homma alkaisi vasta seuraavalla viikolla.... ja toki se tautikin on ihan mahdollinen.)

Lievästi kiroillen vaihdoin isän kämpän lämminvesivaraajan asetukseksi "yölämpö" ihan vaan sähkön säästämisen nimissä ja kävin suihkussa lauantaina aamulenkin jälkeen.

Sunnuntaina tulee sitten viesti: jospa vielä huominen, pääsemme paikalle tiistaina aamusta.
Pyysin miestä lähettämään viestin, että "tiistai käy, mutta vaimo nukkuu yövuoron jälkeen keskiviikkona joten se EI käy".
Yllättäen homman myyjällä oli munaa tässä vaiheessa lähettää lasku tavaroista, eräpäivä 7 pv. Arvatkaa maksoinko ajoissa?

No eipä tullut ketään tiistaina tai keskiviikkona.
Torstainakin olin päivän kotona. Homman myyjä kävi kyllä aamulla kuluttamassa tunnin alakerrassa hioten seiniä, mutta siihen se sitten jäikin. Jäin miettimään odottavatko MINUN imuroivan hiontapölyn sieltä pois ja jos niin millä. Tuollainen hieno betonipöly tappaa meinaan imurin kuin imurin hetkessä....

Perjantai meni niillä käsityömessuilla ja kotiin tullessa mies kertoo ensimmäisenä, ettei kukaan ole edes käynyt päivän aikana......
Viikonloppu meni tietenkin.

****
Maanantaina 20.11. sitten suvaitsivat saapua. Eivätkä tienneet mitkä värit olin valinnut.
Valintahan tehtiin sille myyjälle ja syys-lokakuussa. Arvatkaa vaan muistanko värien nimet!?

Tässä välissä meille oli mm. kerrottu, että toinen työmiehistä makaa sairaalassa tiputuksessa, on muuten vaan antibioottikuurilla ja sairas. Metkaa, että ensinnäkin toipui noin nopeasti eikä mitään ulospäin näy, edes tällaiselle, joka niitä potilaita päivittäin hoitaa. Toisekseen, jos aivokalvontulehduksen jäljiltä on perjantaina sairaalassa, ei kyllä takuulla ole maanantaina vielä meidän kylppärissä.

Noh..... koska tästä nyt tulee sitten surullisen kuuluisa jatkokertomus, sanottakoon, että äijät puuhasteli tuolla kellarissa ma-ke joka päivä pari tuntia. Koska lapsen harrastus ja oma meno, en ole ollut kotona ennen kuin tänään oikeastaan käytännössä kuin nukkumassa. Joten ei ole sillä lailla tullut käytyä tuolla kellarissa katsomassa miten työ etenee. Ajattelin myös, ettei puolivalmista ole kohteliasta arvostella....

En osaa sanoa miten muut tähän suhtautuvat, mutta tiedän, että EN TILANNUT TÄTÄ!

Me tilasimme tumman harmaan lattian (värin nimi oli Tuhka) sekä vaaleat seinät (Plata).
Nyt epäilen, että kundeilla meni värit väärinpäin, laittoivat lattiaan tuon vaalean ja koska harmaata ei ollut riittävästi, sekoittivat sitä sitten tuohon harmaaseen.

Seinät on lähinnä camoflauge-tyyppistä riemunkirjavaa koiranoksennusta!

Poika lähetti pyynnöstä kuvan omasta kylppäristään, koska tässä on idea, miksi ylipäänsä halusimme mikrobetonia....
Pinta on toki "kirjava" sillä lailla, että siinä näkyy tuo tekijän kädenjälki, mutta ei siinä nyt hyvä maailma sentään voi olla montaa eri väriä.

Ikävä kyllä tämä tarina jatkuu.......

Eniten tässä jurppii se, että minähän voisin saunoa vaikka joka ilta. Nyt on kolme viikkoa oltu ilman ja vaikuttaa siltä, että menee toinen mokoma jos tästä isommin aletaan riitelemään.

Uudet kulmakarvat

Annoin tatuoida, tai kestopigmentoida, kulmakarvani joskus 4-5 vuotta sitten.
Itse asiassa tuli tarkistettua ja se oli 4.11.2013. Neljä vuotta siis.

Silloin sanottiin, että niitä todennäköisesti pitää vahvistaa jo parin vuoden jälkeen.
Ilmeisesti oma ihoni on sitä laatua, jossa väri kestää hyvin.

Kuvaa on sen verran käsitelty, että koetin vähän korjata älyttömän kirkasta valkoista valoa. Mielestäni tämä vastaa hyvin todellisuutta.
(En muuten ole itkenyt kuvassa, vaan silmänympärysvoide on vielä märkänä silmänalusilla...)

Eli tällä naamalla liikkeelle.
Minulla toki on kulmakarvoja, mutta ne on täysin värittömät luonnostaan (kuvassa hiven vielä värjättyä väriä) ja niitä on suunnilleen paikallaan joka toinen.  Evoluutiossa on täytynyt tapahtua jonkunmoinen virhe, kun tuollaiset tarpeelliset karvat harvenee ja niitä tarpeettomia (kuten sääret) kasvaa kyllä vuosisadankin jälkeen.

Löin niihin päälle kerroksen, ja siis aivan paksun valkoisen kerroksen, puuduterasvaa jo kotona. Vähän hirvitti kun ei tiennyt mihin auton saa parkkiin.....  eli päädynkö kävelemään läpi kaupungin naama rasvassa.
Mutta viime kerralla se sattui niin paljon, että päätin puuduttaa tällä kertaa huolella.

Mietin pitkään kehtaako näitä kaikkia edes julkistaa....

Onni oli myötä ja parkkipaikka aivan liikkeen edessä.
Hivenen kosmetologi nauroi (lue: repesi ääneen nauramaan!) kun kävelin sisään naama valkoisena.
Onneksi puuduterasva ei valunut lämmetessään. Minullahan olisi puutunut puoli naamaa ja silmät....

Reilu tunti siinä meni.
Neulat on muuttuneet vuosien aikana. Nykyinen mikroneula ei tuntunut enää yhtään ikävältä, tosin kun ensimmäiset viivat oli piirretty, puudutettiin vielä nesteellä suoraan ihon alle.

Turvottelee vielä vähän. Ainakaan muistaakseni en omista ihan näin pulleita luomia.....  =D
Mutta väri on kiva ja mikroneulan ansiosta siihen ei ole tullut ollenkaan sellaista rupimaista pintaa. Rasvailen toki niitä nyt kun olen ollut parilla vapaalla, mutta huomisesta pitäisi olla ilmeisen naturel....

Tykkään tosi kovin.

Tuollaista vähän harmaaseen taittuvaa pohjaväriä ja sitten

lämpimän ruskeaa joukkoon.

Neljä vuotta sitten ei laitettu mitään lämpimiä sävyjä, koska silloiset värit muuttuivat vanhetessaan pinkeiksi ja ihan niin moderni en ole.

(Kerran töissä oli n. 80-vuotias todella arvokas ja tyylikäs rouva, Pirkko Liinamaa-sinisillä hiuksilla ja viimeisen päälle kropalla. Ja kulmakarvat oli todella aniliininpunaiset.... arvailin vaan itsekseni miltä vuosikymmeneltä olivat...)

Arkihaaste 46/52

Tämä ei unohtunut.
Munasin vaan aikataulun.  =)

Valvoin la-su yön koska särkevät hartiat ja selkä (huono tyyny) ja sitten tein siihen perään 7-21 vuoron sunnuntaina.
Jotenkin illalla kotiintullessa ainoa ajatus oli päästä sänkyyn....

*****
Tämän viikon haasteena on todellakin ollut allekirjoittaneen hivenen huono kärsivällisyys....
tai mitä sitä kaunistelemaan: minähän olen niitä mulle-kaikki-heti-NYT -tyyppejä - ja kun sovittu vajaan viikon remontti on venähtänyt kahden viikon mittaiseksi eikä loppua näy, alkaa meikäläisen mitta olla aika tapissa.

Olen pyrkinyt keskittymään olennaiseen: meillä ON mahdollisuus käydä suihkussa ja saunassakin, ei ole pakko kulkea ympäriinsä likaisena tai käyttää jotain julkista kylppäriä kuten uimahallia. 

MUTTA... paljonkos se sitten auttaa kun tilanne auttamatta PÄNNII!!!

Lopputuloksen on syytä olla vallan erinomainen.

Katsotaan mihin allekirjoittaneen hermo riittää.

Otanpa tässä toisenkin glögin ja vielä vähän Aurajuustoa ja piparia.....

Käsityömessut Tampereella, nääs

Aloitetaan sillä, että minä en missään nimessä ole ihminen, joka askartelee, tekee käsitöitä tai muuta sellaista... (Vähän itsekin ihmettelen miten tänne päädyin!)
Työpaikalla järjestetään vuosittain reissu Tampereen käsityömessuille ja tänä vuonna halusin mukaan, koska en ole ennen ollut.

Muka-tyylikkäänä aamulla lähdössä....

Hyvä työkaverini Sanna lähti samaan kyytiin ja matka meni rattoisasti hölöttäen ja maailmaa parannellen. Sanna mm. sai valmiiksi yhdet sukat siinä ohessa...

Perillä jätimme takit autoon ja painelimme sisälle.

Ensimmäisessä hallissa oli runsain mitoin maisteltavaa, joten pikkunälkä tuli siinä korjattua ja hyvillä mielin toiseen halliin....

Nämä pikkupalat kankaita sai Sannan aivan sekaisin.

Hän ompelee kaikenlaista ja mm. pikku-kukkaroita.... 

Tosi kauniita kangaspaloja kaupan olikin.

Minä taas, jouluhöpsähtänyt, innostuin aivan valtavasti näistä kaikista koristeista.

Viime vuoden Saksan joulumarkkinoilta mieleen oli jäänyt lasipallot,

mutta valitettavasti Suomessa ei niitä kyllä osata tehdä yhtä kauniisti.

Ilmeisesti tämän vuoden hittituote: tonttuovi.

Bonon kasvattaja on tehnyt aivan ihanan tonttuovi-jutun,

ja lisää siihen tavaraa päivittäin lasten iloksi.

Kransseja.

Näitä hipelöin ja pohdin mutta en lopulta ostanut.

Omat ostokseni on tässä.

Joulukoristeet oli vaan pakko saada, se lähti ihan lapasesta.

Tuo kiuastonttu oli myös sellainen pakko-saada.

Seura oli mahdottoman hyvää, ruokakin menetteli vaikka hintataso oli kyllä kova. Hivenen jäi harmittamaan, ettei päästy yksille, koska tarjolla oli vaan kuivaa kuohuviiniä eikä meistä kumpikaan ole sen ystävä. (Mainitsemattakaan aivan järjetöntä hintaa siitä tilkasta.....)

Hauska tapahtuma, johon voin lähteä toistekin. 

En ehkä maksaisi ja näkisi vaivaa ajaa täältä asti itse, mutta näin työpaikan tyhy-juttuna isolla porukalla tykkäsin.

Edelleenkään en näe itseäni askartelemassa tai väkertämässä mitään, mutta kauniita juttuja ja ihania ideoita tuolla oli.

Arkihaaste 45/52

Kun ajoissa aloittaa, on ihan hyvä jo Tapaninpäivänä korjata kaikki pois....

Minä siis en kestä tätä pimeää aikaa vaan haluan valoa, lämpöä ja joulumieltä. Joulunodotus on parasta.
Joten meidän arki on tällä hetkellä tätä:

Eteisessä siis vähän jotain.....

Pihalle laitettiin valopallot. Raahasin tuollaiset isot rottinkipallot Tallinnasta joitain vuosia sitten. Ne oli siellä kaupan koristeena ja oltiin joulun välipäivinä reissussa. Myivät siis mulle koristeet suoraan katosta. Niihin säänkestävät valot ja se on siinä.

Ne on hauskat lumipallot tuolla omenapuussa. Halkaisija joku 30 cm.

Muina rikkoina rokassa eli valoina on luonnollisesti nykyään joka ilta otsalamppu sekä koirilla valopannat. Tilasin netistä monta vuotta sitten Leuchtien pannat koirille ja tänä vuonna niihin vasta tarvitsee vaihtaa paristot. Sanoisin, että kohtuullisen kestävää tavaraa!! 

Joku taannoin kommentoi iltalenkillä "hauska idea laittaa koiralle jouluvalot" ja joku toinen melko närkästyneenä "en tajua miksi koirallekin pitää laittaa valot", mutta nämä kommentit jätän omaan arvoonsa.

Kun eläimet on metsässä täysin vapaana, pystyn noista värivaloista päättelemään kumpi on missä (eri väriset pannat) ja pitämään silmällä, että pysyvät mukana. Pimeässä ei nimittäin otsavalolla kyllä koiraa löydä, jollei sen silmät juuri satu valon säteeseen.  Pannat on meidän koirien mieleen enemmän kuin heijastinliivit.

Muuten, tuli tuosta mieleeni: joskus yli 10 vuotta sitten kun meidän Mummokoira-Karo oli vielä hyvin pieni, kävelin sen kanssa lumisessa metsässä ja yhtäkkiä tajusin tuijottavani keltaisiin silmiin lähes omieni korkeudella (luultavasti ne oli korkeammalla....). 

Peura seisoi aivan polun vieressä jähmettyneenä....  en tiedä kumpi meistä säikähti enemmän.  =)  Joten otsavalosta on tällä lailla haittaakin....

Kuka minua tuijottaa keltaisin silmin??? 

Synnyitkö 60-70 -luvulla?

Tällainen kiersi jälleen pitkästä aikaa sähköpostissa ja facebookissakin.
Kyllähän siinä niin paljon totta on, että ihan naurattaa....

1. Autoissa ei ollut turvavöitä eikä niskatukia, saati turvatyynyjä....

2. Takapenkillä oli hauskaa eikä vaarallista. Siinä sitä seistiin keskikonsolin päällä ja pidettiin kiinni vanhempien penkkien päältä. (Ja olisi lennetty kuin raketti ikkunaan äkkijarrutuksessa.....)

3. Pinnasängyt oli värikkäitä eikä lyijymaalissa oltu varmasti säästelty.

4. Ei ollut turvalukkoja tai "lapsilukkoja" lääkepurkeissa, autojen ovissa tai kodin puhdistusaineissa. Me vaan tiedettiin, ettei niihin saanut koskea.

5. Pyörällä ajettiin aina ilman kypärää, myös isoilla teillä.

6. Juotiin puutarhaletkuista, puroista ja lähteistä eikä kukaan sairastunut. Limsaa sai (jos sai) ehkä lauantaisin saunan jälkeen.

7. Jotkut rakensi mäkiautoja ja niillä laskettiin ja kokeiltiin mäkiennätyksiä. Joskus huomattiin alamäessä, että tuli säästeltyä jarruissa....

8. Leikittiin pihalla kunnes tuli pimeää. Eikä vanhemmat koskaan huolestuneet missä luuhataan.

9. Koulupäivät oli lyhyitä ja kouluruoka hyvää (miinus tilliliha).

10. Meille tuli naarmuja ja luita murtui, joskus meni hampaat. Koskaan ei vanhemmat kuitenkaan haastaneet ketään oikeuteen eikä syyllisiä etsitty. Me riideltiin leikeissä ja saatiin itse ne sopia.

11. Joskus herkuteltiin karkeilla, limsassa oli oikeaa sokeria eikä kukaan ollut lihava. Me oltiin koko ajan niin aktiivisia ja aina pihalla leikkimässä.

12. Oli ihan tavallista jakaa limsapullo koko porukan kesken, samoin kuin myöhemmin kaljatuoppi. Kukaan ei ikinä pelännyt saavansa mitään tautia.

13. Me sairastettiin vesi-, tuhka- ja vihurirokko ja sikotauti. Äidit vei meitä naapuriin tautia hakemaan ja viikon raapimisen jälkeen oltiin entistä paremmassa kunnossa ja immuniteetti oli vahva.

14. Meillä ei ollut Pleikkaria, Wii'tä, Nintendoa tai X-Boxia, ei videoita, sataa kaapelikanavaa tai Dolby Surroundia. Me ei roikuttu sohvalla "pelaamassa" vaan pelattiin joko lautapelejä tai sitten juoksupelejä pihalla.

15. Me mentiin reippaasti naapurin oven taakse pimpottamaan tai koputtamaan kun piti hakea kaveri. Me tervehdittiin niitten vanhemmat ihan luontevasti. Toisaalta me voitiin mennä vaikka usean kilometrin päähänkin hakemaan kaveria, ja kaikki tämä ilman, että kukaan pystyi vahtimaan ja soittamaan kännykkään ja kysymään missä ollaan, kenen kanssa ja mitä tekemässä.

16. Me pelattiin koko pihan lapset yhdessä, ihan tosi pienistä jo yläkoululaisiin. Kaikki osasi Kirkonrotan tai 10 tikkua laudalla säännöt ja kimpassa oli tosi kivaa. Ketään ei jätetty ulkopuolelle ja jos joku joutui kotiarestiin, ei siitä mitään traumaa saatu ja psyykkisiä oireita.

17. Aina joku ei ollut koulussa yhtä hyvä eikä pärjännyt. Sitten sitä jäätiin luokalle eikä sitä pidetty oikein minään. Ei ollut kirjainyhdistelmä-diagnooseja, kukaan ei kärsinyt dyslexiasta tai ollut ADHD. Joku oli ehkä hitaampi lukemaan ja joku vilkkaampi. Kaikki kuitenkin sai mahdollisuuden.

18. Jos koulussä hölmöili, sitä sai ensin jälki-istuntoa ja pahimmassa tapauksessa joutui rehtorin puhutteluun. Opettajilla oli auktoriteettiä eikä meille tullut mieleenkään hyppiä niiden nenille.

19. Me opittiin itse keksimään tekemistä ja takaiskujen tullessa opittiin hyväksymään pettymykset.

20. Jos me mentiin naapuriin ruoka-aikaan, niiden äiti yleensä tarjosi meillekin ruuan. Ei ollut tarve soittaa vanhemmille ja kysellä mikä dieetti perheessä on käytössä. Sitä syötiin mitä tarjottiin.


Edelleen meistä moni on hengissä ja voi hyvin.
Uskon, että moni muistelee taaksepäin noita aikoja myös lämmöllä ja ilolla. On vaikea kuvailla nykypäivän lapsille minkälaista oli olla mukula tuolloin, kun maailma oli avoin ja meille kaikki oli mahdollista.

****
Ainakin itselle tuli niin elävästi ja lämpimästi mieleen joitain yksittäisiä juttuja. Just noita kirkkis ja 10 tikkua laudalla pelejä. Asuin 4-11 -vuotiaana isossa kerrostalokolossissa Vantaalla. Meitä oli siinä todella iso pihallinen suht samanikäisiä kersoja ja kaverin löysi aina kun pihalle meni. Isolla porukalla leikittiin ja pelattiin milloin mitäkin, ja jos tuli äidille asiaa, siinä seistiin rivissä ja huudettiin "Äiti tuu ikkunaan, täällä huutaa...." ja sitten aina se, kenen äitiä tavoiteltiin......

Oi noita aikoja!!
Ainakin itse elin tosi ihanan lapsuuden!!

Melko masentava marraskuu (normikauraa)

Tämä on se aika vuodesta, kun on vaikea keksiä paljonkaan positiivista sanottavaa. Siis marraskuusta.
Keksin kyllä ison liudan kaikenlaista valitettavaa, mutta ei lähdetä siihen.....

Kuvia kaivamalla käy kuitenkin ilmi, että mm. joskus on ollut kauniitakin päiviä. Olennainen tieto päivänä, jolloin vettä tulee kuin aisaa eikä auton tuulilasin pyyhkijät meinaa pärjätä kotimatkalla. (Miehen auto, oma oli huollossa...)

Mitäs siinä makailet kesken lenkin??

Mun parhaat ♥ pojat ♥

ONNEKSI olen oppinut pukeutumaan sään vaatimalla tavalla.

Onneksi ostin uuden, oikeasti sateenpitävän, puvun.

Koetan pilkkopimeässä metsässä tallustaessani muistaa, miten kosteus ja sade tekee hyvää iholle.... kasvoille siis.  =)

Tykkään kyllä, jollain perverssillä tavalla. Metsä saa minut heräämään henkiin ja ilman päivittäistä lenkkiä en varmasti selviäisi marraskuustakaan.

Kerran roikkutuolissa olkkarissa.

Bono ei ihan mahtunut kuvaan, tai käsi oli liian lyhyt.

Olen käynyt kirjastossa pitkästä aikaa.

Olen lukenut omasta kirjastosta (lue: makkarin hyllystä) kaikki Jarkko Sipilän Takatalo-dekkarit jälleen kerran. Tykkään aika ajoin aloittaa tuollaisen "sarjan", missä kirjat ei suoraan liity toisiinsa, mutta jotain juttuja edellisistä aina kulkee mukana.

Edeltävästi plarasin nuo kuvassakin näkyvät Läckbergit.

Kahvihetki

Sammiollinen koiranruokaa.

Sis. bataattia, myskikurpitsaa, puuroa, kurkkua, banaania, porkkanaa ja salaattia.

Olen kyllä aika ajoin niin blondi. Tähän asti on kestänyt hoksata, että koiratkin voisi hyötyä mm. bataatista ja puurosta. Mummokoira-Karollehan keitettiin pitkään puuro aina aamuisin, koska maksasairaana se hyötyi siitä. 

Näin syksyllä kun kurpitsa on halpaa, paahdoin sen uunissa kypsäksi samalla kun kiehautin bataatit ja puuron. Muut vihannekset menee aina raakana.

Tämä on harvinainen näky:

enpä muista milloin olisivat näin vierekkäin maanneet.

Pojilla on ollut harva se ilta nyt jonkunmoiset painijaiset. Siis selkeästi leikkivät keskenään ja hirmuinen tohina ja kolina on pitkin kämppää.

Joko Edu alkaa dementoitua (se ei ole ikinä leikkinyt!) tai sitten se vaan herää johonkin omaan maailmaansa iltaisin. Sitä on kuitenkin kiva katsoa.

Erään iltalenkin auringonlasku.

Vähän harmitti kuvaa valaisevat katulamput.

Joitain auringonlaskuja on ollut, joissa todellakin tajuaa, että filttereitä tai kuvankäsittelyä ei tarvita! 

Liittyykö meidän pohjoiseen sijaintiin vai mihin, mutta kieltämättä noita joitain etelän nousuja ja laskuja nähneenä Suomessa on ehkä hienoimmat värit ikinä!

Tietotekniikkavelho

Jösses kun meinasi mennä ihan väärään kurkkuun koko homma.
Pelasin jotain blogin ulkonäön kanssa ja kadotin nuo nappulat "lisää teksti" ja "kirjaudu ulos" ja mitä tuolla yläreunassa nyt lukeekin.
Älkää kysykö mistä päädyin oikeaan paikkaan, että pääsin ne muuttamaan takaisin. En tiedä. Hädissäni painelin ihan mitä vaan.....

Rouva tietokonevelho täällä siis, päivää.

Toinen juttu tietotekniikkaan liittyen: ostin uuden koneen ennen syyslomaa. Vanha kun on heittänyt useamman kerran ruudun siniseksi herjalla "uups, jotain meni pieleen".
Eipä siinä, uusi kone on aina uusi kone. Mutta enpä taas tajunnut, että olen silloin vuosia sitten ostanut siihen rahalla Microsoftin Office-paketin, jonka nyt sain hauskasti tyttäreltä, koska heillä on koulussa kolme lisenssiä. Ongelma vaan on, että koulun lisenssi ei pidä sisällään valokuvien käsittely-ohjelmaa.....

Olen nimittäin tähän asti aina pienentänyt kuvat. Kamera ja kännykkä molemmat ottaa älyttömän isoilla pixeleillä, joten ne vie suotta tilaa ja lataaminen kestää. Olen cropannut kaikki kuvat niin, että 4 megan kuvasta jää jäljelle joku 300 kiloa ja nyt en voi sitä tehdä. Enkä myöskään rajata järkevästi, kun tulee kuvattua isosti ja haluaakin vain sen keskiosan käyttöön.....

No. Elämässä lienee isompiakin ongelmia.
Jos tiedät jonkun helpon (ilmaisen) kuvankäsittelyohjelman, millä siis pystyy croppaamaan ja käsittelemään kuvia, otan tietoa mieluusti vastaan.

Arkihaaste 44/52

Koska talvi yllätti viime viikolla, aloitimme lintujen ruokinnan. Itse asiassa laitoimme ensimmäisen rasvamakkaran ulos jo viikkoa ennen syyslomaa. Minusta tintit ja varpuset on ansainneet sapuskansa ja oppivat sitten tulemaan tähän pihaan.

Noita tirppoja on niin kiva katsella. Ja jukra miten ne tirskuttaa. Aivan mieletön konsertti ikkunan takana. Siellä menee nyt koko talven juorut....

Mökissä on auringonkukkaa, makkara on valloitettu ja valkoisessa on pähkinää. Tuon valkoiset mitat on sikäli vähän hankalat, että pitäisikin olla rouhittua pähkinää, jotta ne valuisi paremmin alas ja toisaalta linnut saisivat niitä helpommin nokittua.
Katson löydänkö pähkinärouhetta tai auringonkukkaa kuorittuna. Olisi siistimpääkin.

****
Muuten viikon alku oli turhankin vauhdikas. Odotin normaalia vapaapäivää maanantaille, sovittuna oli kampaajakäynti, mutta....

Keskittyminen siihen, miten painan "ota kuva" -nappia,

niin unohtaa ihan edes hymyillä....

Ei. Ei värjätty harmaita piiloon.

Sentti pätkäistiin latvoista. Ylettyvät töissä ponnarille näin.

Koska kelloja oli siirretty, koirathan heräsi normaali aikaisemmin ja olivat kovin hämmästyneitä, ettei ruokaa ole tarjolla, vaan nukkua pitäisi.
Toisaalta olin itse mennyt ajoissa nukkumaan sunnuntaina (yövuoron jälkeen) joten nousinkin kuudelta. Koirat sai ruokansa, mutta hetken päästä keittiöön tepasteli kolmijalkainen cockeri.

Mitään en kuullut (paitsi sen, että se kävi yläkerrassa) joten päättelin sen hypänneen portailta tapansa mukaan liian korkealta ja laskeutuneen huonosti. Valitettavasti näytti vaan siltä, että jalassa on pahasti jotain pielessä. Lekuria siis soittamaan. Se on vaan kovin epäkäytännöllistä puoli seiskan aikaan....

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Varpaassa epäiltiin murtumaa, mutta kuvauksen jälkeen todettiin, että onkin luultavasti vaan venähtänyt. Viikon kipulääkekuuri ja kehotus ottaa iisisti.....

Murtunut varvas?? Älkää nyt naurattako.

Iltalenkille otin sen jo mukaan, koska askellus oli aivan normaali. Luulenpa, että lääkärin puristelu painoi jonkun nikaman tms paikalleen ja kipu jäi pöydälle.

No, tulipa tehtyä reissu ja haettua kehuja hyvinkäyttäytyvästä koirasta. Sitä ei röntgenkuvaa varten edes rauhoitettu.

Mainittakoon, että tämä ah-niin-kipeä-pentu veti tiistai-aamuna lenkillä kuin Usain Bolt, eikä tainnut edes vauhdissa paljon hävitä. Jotta se siitä kivusta sitten.... onneksi! Enkä niitä särkylääkkeitä ehtinyt sitten edes aloittaa....

Tehtiin iltalenkki pellolla.

Sitä takiaisten määrää......

Loppuviikko meni taas työkuvioissa, yllättäen.

Perjantaina oltiin työporukalla (5 naista ja meidän kesämies) piknik-risteilyllä. Varattiin tämä reissu joskus syyskuussa ja otettiin nyt sitten kunnon debriefingit. Shamppanja-aamiainen ja järjetöntä hekottelua. Siitä on hyvä päivä tehty!

Skool! Reissu alkaa

En ole koskaan mitenkään erityisemmin pitänyt laivamatkailusta. Esim. päivä Tukholmassa -risteily on ajatuksena ihana, mutta en koskaan nuku laivassa, joten päivä on äärettömän raskas valvotun yön jälkeen, ja sitä seuraa vielä toinen.... 

Tällainen piknik toimii hyvin. Loistava aamupala, sitten yleistä häröilyä, laivan vaihto, päivällisbuffet (joka sivumennen pieksää minkä tahansa helposti tuolla Gracella) rauhassa ja ajan kanssa, ja sitten pari neuvoa-antavaa "yökerhossa", jossa on livebändi yms. 

Isona plussana illalla ajoissa kotona!! 

Enpä ollut koskaan pelannut bingoakaan tätä ennen.....

Upea päivä merellä

Ihan parasta seuraa

Tällä hekottelun määrällä jaksaa taas. Huolestuttaa noiden nuorempien hoitajien puolesta: naurun määrän perusteella me ei kuolla koskaan, joten meidän vaippoja vaihdetaan vielä 3000-luvulla....