Kuukausikuva: joulukuu

Ja itsenikin yllättäen päästiin tässä hommassa maaliin eli joka kuukaudelle on kuvattu sama maisema. Yhden kerran vasta päivän pari myöhässä, koska en ollut kotona. Maisema ei kylläkään siinä välissä muuttunut.

Joulukuun alussa olin pari päivää vähän veto pois. Kurkku oli karhea ja heikko olo. Jäin kotiin, olo ei juuri muuksi muuttunut, mutta lepo teki hyvää ja toki nukuinkin muutamat päiväunet. Täysillä sitten jälleen hommiin saikun jälkeen. 
Saattaa olla, että kroppa ilmoitteli, että työputki riittää.

Lunta tuli hiukan ja valoistaa kummasti tätä pimeyttä. Lisäksi laitoimme vähän lisää kausivaloja tuohon kuvassakin näkyvään tuijaan, joten piha on varsin kiva kun kotiutuu pimeässä. 

Kasvihuoneen päälle viriteltiin talveksi pressu. Routa on sen verran päässyt sitä heiluttamaan, että yksi pleksilevy katosta irtoilee ja jos talven aikana tulee myrsky, se lentää naapurikuntaan. Sitä koetettiin jo kesän aikana fiksailla, mutta voi olla, että vaatisi koko tönön uudelleenkasaamista, mihin ei lähdetä. Täytyy selvittää kesällä miten sen saisi kiinnitettyä paremmin eikä tuosta pressusta talvella haittaakaan ole. 

Jouluinen haaste

Kristiina oli laittanut hauskan haasteen, johon tartuin joulunpyhien rennossa fiiliksessä.

1. Joululahjojen hankkiminen pitkin vuotta vai viimetipassa?

Omalla kohdallani hankin pitkin vuotta, vaikkakin joskus tuo vuosi on ehkä vain 2 kuukautta, joskus tosiaan saatan löytää jotain kivaa vaikka jo joulualennusmyynnistä, minkä hankin valmiiksi. Ja kyllä, on käynyt niinkin, etten muista mitä olen hankkinut, koska paketoin ne myös heti valmiiksi ja yllätän itsenikin jouluaattona.

Joulussa ihanaa on saada uusi pyjama.

Mitä villimpi, sen hauskempi!

2. Joulukortit vai some-toivotukset?

Kirjoitan edelleen joka vuosi joulukirjeen, jonka postitan. Tänä vuonna olin rehellisesti sanottuna pettynyt siihen, miten vähän saimme itse joulutervehdyksiä postin välityksellä. En osaa antaa jollekin WhatsApp-toivotukselle samaa arvoa kuin ihan vaan kirjoitetulle postikortille, vaikka siinä ei olisi kuin nimi alla. 

3. Joululehdet vai some-ryhmät?

En ole kuullutkaan joulun some-ryhmistä. Lehtiä on tullut joskus ostettua mutta enää ei. Teen meidän näköisen joulun ilman vinkkejä kummastakaan.

4. Suursiivous vai pölyn piilottaminen hämärään valaistukseen?

Meillä siivotaan viikottain läpi vuoden. Ennen joulua ei ole tarvetta siivota kaappeja tai muutenkaan mitenkään suur-maisesti. Perus siivous, ei ikkunoiden pesua tai muuta poikkeavaa. Saunaa en talvella pese, koska pihasauna ei ehtisi kuivua riittävästi. Sen pesu odottaa kesää.

Toisaalta, rakastan rauhallista kynttilänvaloa ja hämäryyttä, joten sen puhtaankin kodin piilotan sitten hämärään valaistukseen.

Joulun tuoksu.

5. Aito vai led kynttilä?

Poltin ehkä kahtena iltana kynttilöitä, aitoja. Loput steariinit päätyvät sytykkeisiin. En polta myöskään led-kynttilöitä, paitsi siis valosarjoja, jotka ovat led-valoja.

6. Vihreä vai punainen?

Pöytäliina punainen, joulukuusenpallot molemmissa väreissä, muuten en niinkään väritä mitään erikseen jouluksi. En vaihda verhoja tai tekstiileitä.

7. Jouluneule vai ehdoton ei?

Heh, minusta tämä on yksi hauskimmista jenkkiläisistä keksinnöistä. Niin karmea, että on jo hauska. Joka vuosi mietin, että pitäisi hankkia koko isolle perheelle samanlaiset neuleet ja pyrkiä ottamaan jokin hullunkurinen joulukuva varta vasten. Ajatuksen tasolle on jäänyt. 

8. Koristelussa överit vai vajarit?

Olen joulun överi-ihminen, joten kaikessa överit. Levitän koristeet jo hyvissä ajoin joulukuun alussa ja hehkuttelen joulua läpi kuukauden ihmisten riesaksi. 

Toisaalta kertään koristeet pois heti joulun jälkeen, enkä käsitä sitä perinteistä tapaa jatkaa joulua loppiaiseen saati jonnekin Nuutinpäivään....

9. Lasten jouluelokuvat vai romanttiset jouluelokuvat?

Ei kumpaakaan. TV ei juurikaan aukene jouluna. Joulurauhanjulistus jäi tänä vuonna väliin, koska olin töissä. Sen haluan perinteisesti katsoa ja ehkäpä jonain vuonna ajelemme Turkuun sitä paikan päästä kuuntelemaan. Se on lapsuudesta asti liittynyt jouluun ja jouluni alkaa siitä.

Toisaalta tänä vuonna kävimme leffassa erikseen sekä joulupäivänä että tapanina. Kumpikaan ei tosin ollut lasten- eikä romanttinen.

10. Joululimppu vai saaristolaisleipä?

Leivon itse saaristolaisleipää. Joululimppu lienee sellainen makeahko limppu, josta en erikoisemmin pidä. Jostain syystä maltainen makeus ei ole omassa suussani niin "liian makea" kuin tuollainen makea joululeipä.

11. Piparkakkutalo vai kaupan piparit?

Molempi parempi, vaikkakin tänä vuonna vain kaupan pipareita ja sinihomejuustoa.

12. Liköörikohvehdit vai englanninlakritsi?

Englanninlakritsit ovat karmeita! Liköörikohvehdit ei paljon parempia, mutta jos on pakko jompiakumpia hankkia, kallistun ennemmin liköörikohvehteihin. Mielummin jätän molemmat kauppaan.

13. Joulusaunassa vihta vai ei?

Meillä ei vihdota joulusaunassa. Istun mielummin hiljaisuudessa, hengittelen ja nautin hiljaisuudesta, raukeudesta, hämäryydestä ja koirien tuhinasta. 

14. Joulupukki vai lahjasäkki salaa kuusen alle?

Lasten kasvettua paketteja on vaan kerääntynyt kuusen alle. Silloin kun lapset olivat pieniä, pukki kävi pari kertaa salaa mm. savupiipun kautta meidän ollessa pimeässä etsimässä salaisuuksia (taskulamppu, etukäteen viritetyt heijastimet puissa ja pienet paketit reitin päässä). Pukki on myös käynyt. 

Olen sillä lailla tylsä, että minusta pukin käynti on vähän turha ohjelmanumero, koska se pitää varata tietylle kellonlyömälle ja päivää on kivempi viettää omaan tahtiin eikä kellottaa mitään. 

Itselle hankittu joululahja tänä vuonna.

Puinen Suomen kartta, johon voi merkitä käymänsä kansallispuistot.

15. Lahjat lemmikeille?

Olen hankkinut satunnaisesti jotain lahjoja koirille, mutta niille suurin lahja on pitkät ihanat lenkit oman lauman ihmisten kanssa, normaali elämä, johon kuuluu ruoka säännöllisesti, rapsutuksia ja oikeus tulla sohvalle kylkeen kiinni. Joku erillinen puruluu toki voi kuulua jouluun, mutta meillä saattaa saada ylimääräisen puruluun ihan vaan viikonloppuna tavanomaista pidemmän lenkin jälkeenkin.

16. Joululahjojen avaaminen yhtä aikaa vai yksi ihminen kerrallaan?

Tässä olemme huonoja. Haluaisin nähdä jokaisen lahjan avaamisen erikseen, mutta joskus ihmiset on vaan niin malttamattomia, että jokainen repii papereita yhtä aikaa.

17. Joululahjojen avaaminen aattoiltana vai säilyttäminen pakkauksissaan päiväkausia?

Siis onko tähänkin muka vaihtoehto?? Tietenkään niitä ei mitään säilytellä vaan kaikki avataan samantien.

18. Joulun kuvaaminen vai hetkestä nauttiminen ilman kameraa?

Joka joulu haluaisin, että tunnelmaa olisi kuvattu, mutta nautimme hetkestä ilman kameraa ja harmittelen asiaa päivää myöhemmin, ettei taaskaan otettu yhtään kuvaa.

19. Aattoillan joulumessu Vatikaanista vai suomalainen joulukonsertti?

Ilmeisesti puhutaan taas telkkarista? Ei kumpikaan. 
Aattoilta menee monesti sohvalla joko uuden tai vanhan kirjan kanssa, takkatulta katsellen tai vielä mieluummin lautapeliä pelaten. Jotain joulumusiikkia voi toki soitella taustalla, mutta sekin tulee levyltä.

20. Tapaninajelu vai -kävely?

Kävely, tietenkin. Jouluaaton kävely, joulupäivän kävely, Tapaninpäivän kävely. Arkikävely. Sitä samaa joka päivä. 

Raitis ilma virkistää ja kahvi maistuu valtavan hyvälle kunnon aamulenkin jälkeen. Tänä vuonna Tapaninkävelyllä teimme normaalia pidemmän lenkin, koirat saivat haistella uusia hajuja ja pääsivät vähän vapaana kirmaamaan pellolle ja jopa aidattuun koirapuistoon, kun siellä ei ketään ollut. 

Aika reporankoja onkin kotona näiden lenkkien jälkeen.

Koirarekisteri

Alkuvuodestahan tuli tämä pakollinen Ruokaviraston rekisteri, jonne jokainen maassa asuva koira tulisi rekisteröidä... 
Matkan varrella on kuultu kaikenlaista, ei paljonkaan mitään hyvää ja nyt löysin kerrassaan oivallisen ja asiallisesti muotoillun kirjoituksen, jotka allekirjoitan täysin.

Tietoturvallisuuteen liittyy CIA-periaate (confidentiality, integrity and availability), jonka mukaan tiedon tulee olla luottamuksellista, eheää ja saatavilla. Tiedon pitäisi olla vain niiden henkilöiden käsiteltävissä, joilla on oikeus käyttää tietoa, ja sisällöltään oikeaa ja yhdenmukaista alkuperäisen tiedon kanssa siten, ettei sisältöä voida muuttaa perusteettomasti. Koirarekisterissä ilmoitettujen tietojen oikeellisuutta ei varmisteta mitenkään: jos sirunumero, jonka rekisteriin ilmoitat, ei ole jo jollain muulla käytössä, ihan mikä tahansa menee läpi.

Kärjistäen, olisin voinut ilmoittaa Vapun rekisteriin vaikka valkoisena rottweileruroksena, eikä Ruokavirasto olisi kyseenalaistanut, onko Vappu uros ja onko valkoisia rottweilereita edes olemassa, kun niitä tietoja ei tarkisteta. (Sivumennen tässä, että Vappu on kuvasta päätellen normaali kultainen noutaja.) Samoin olisin voinut etsiä Kennelliiton jalostustietokannasta ihan minkä tahansa sirunumeron, jota ei vielä ole ilmoitettu Ruokaviraston rekisteriin, käyttää sitä ja toivoa, ettei oikea omistaja ilmoita koiriaan, koska se on toistaiseksi ainoa tapa, jolla väärän sirunumeron käyttämisestä jäisi kiinni. Olisin siis voinut ilmoittaa rekisteriin vaikka Poliisikoira Rexin villakoiran sirunumerolla. Onko tässä nyt sitten kerätty tietoa, joka on luottamuksellista, eheää ja oikeiden tahojen saatavilla?

Tietoturvallisuuden lisäksi lupasin puhua myös vähän koirista. Ruokaviraston keräämä tieto on siis ihan sen varassa, että tietojen ilmoittaja on rehellinen. Koirien vanhempien tietoja ei tarvita. Ruokaviraston rekisteri ei myöskään ainakaan toistaiseksi vaadi minkäänlaisia terveystietoja. Kärjistetään taas. Jos olisin pentutehtailija, pitäisin nyt juhlat, koska jatkossa voisin myydä niitä tehtailemiani goldendoodlepoodleja, pomskyja ja mitä näitä designpentuja nyt on, rekisteröityinä pentuina. Keskivertokoiranostaja ei välttämättä näkisi tässä mitään haittaa - ennemminkin etua, koska pennuthan ovat "rekisteröityjä."

Pentueen rekisteröinti Kennelliittoon edellyttää useiden rotujen osalta erilaisia terveystutkimusvaatimuksia pentueen vanhemmille. Ruokaviraston rekisterissä näillä ei ole mitään väliä - edelleen, jos olisin pentutehtailija, niin Ruokaviraston myötä ei olis niin justiinsa, että onko niillä vanhemmilla sitten D- vai C-lonkat vai jalkoja ylipäätään ollenkaan, kun ei niitä kukaan siellä kysele. Koska pentujen vanhempien tietoja ei kerätä, ei sekään ois niin justiinsa, että astuttaako sitten sen pentutehdaspomskynartun vaikka jokaisesta juoksusta. Eikä muuten kysellä sitäkään, että onko pentueen vanhemmat sukua toisilleen. Ruokaviraston rekisterin myötä myös tällaisia pentueita voi markkinoida "rekisteröityinä pentuina." Onkin tosi vaikea keksiä, millä tavalla tämä Ruokaviraston rekisteri edistää terveiden koirien kasvatusta ja koirien hyvinvointia.

Olen aika varma siitä, että tämän uuden rekisterin myötä sellaiselle keskivertokoiranottajalle on jatkossa hirveän paljon vaikeampaa arvioida, mistä pentu kannattaa ottaa, kun rekisteröity pentu saattaa nyt tarkoittaa ihan mitä tahansa. Joku voi nyt kutsua stalkkeriksi, mutta omien rotujen kohdalla tutkin kuukausia terveystuloksia, koiria ja kasvattajia - ei oikeasti ole ihan pieni ja helppo homma valita kasvattajaa, ja kuinka paljon vaikeammaksi se tehtiin nyt erityisesti niille, jotka ovat ottamassa ehkä elämänsä ensimmäistä koiraa eivätkä välttämättä vielä tiedä ihan valtavan paljon aiheesta.

Että juu, onpahan rekisteröity nyt sitten. Mutta älkää nyt kuitenkaan kukaan ottako pentua, joka on rekisteröity ainoastaan sinne Ruokavirastoon, ihan vain riskienhallinnan vuoksi.

Olisikin niin mielenkiintoista kuulla hyviä perusteluja, miksi rekisteröisin koirani. Onhan tässä vielä viikko aikaa. Kun pelkästään se, että laki vaatii, on minusta harvinaisen huono syy, koska jos kaikki vaan noudattavat tyhmiäkin lakeja kuin lampaat, ei ainakaan mitään muutosta ole tulossa.

Käsitykseni mukaan Suomessa arvioidaan olevan n. 700 000 koiraa. Niistä tähän hirveän tehokkaaseen koira(vero)rekisteriin on tähän mennessä rekattu n. 115 000 ja niistä 80% sekarotuisia. Mistä se kertoo?

En tiedä.

Kuvan otukset liittyvät vahvasti tarinaan ja pohdintaan.

Kaikki reaktiot:

Joulu on taas.... ajoissa tänä vuonna

Kuten olen vuosia jo todennut: meille joulu ei ole tietty päivä kalenterissa vaan mielentila.

Olosuhteiden pakosta joulu vietettiin tasan viikkoa aiemmin kuin kalenteripäivä. Poika lensi tyttöystävineen Hanoista Suomeen viikoksi, paluulento 22.12. joten joulu oli syytä juhlia silloin kun olivat paikalla. Onneksi tytöilläkään ei ollut mitään menoja, vaikka tokihan me tätä suunnittelimme jo kuukauden kun kaukomailta tulijoiden aikataulu varmistui.

Mielikuvitusköyhä savityöntekijä

askarteli suunnilleen Korvatunturin verran tonttuja

kun ei muutakaan keksinyt. 

Ostin muutaman pöytäkynttilän jälleen poltettavaksi.

Todennäköisesti muutaman polton jälkeen näistä

tulee lopulta sytykepalojen steariinia.

Joskus kauan sitten Tukholmasta ostettu lasitonttu

on niin kaunis, kun taakse laittaa valon.

Nuoriso saapui kotiin kahdessa erässä. Lauantaina ajoin kentälle hakemaan pojan. Luonnollisesti keli muuttui juuri silloin vaihteeksi lämpimäksi, oli vetistä ja sumuista. Kun tähän lisätään maassa normaalistikin alkava pimeä aika klo 15:30 jälkeen, poika oli hämmentynyt siitä, että "lento tuli ajoissa ja nyt on jo yö", kunnes tajusi, että täällä on pimeää. 😃

Ilta meni jutellessa, toinen oli valvonut 28 tuntia osaamatta levätä lennolla ja kaatui lopulta punkkaan luvaten nukkua sellaiset 14 tuntia yhtä soittoa.

Aamulla olikin ihan eri meninki. Uni se tekee ihmiselle kummia. Me ehdittiin käydä koiralenkki jo ennen heräämistä, joten juotiin sitten yhdessä kahvit ja puuhailtiin siinä kaikenlaista.

Tytöt tulivat päivällä ja pojan tyttöystäväkin vihdoin iltapäivän puolella. Ruokapöydässä istuttiin pitkään ja höpöttelyä oli taas joka suuntaan.

Jouluhullu hassuttelija hankki kuusen alle junan.

Se paitsi kulkee, soittaa melodiaa, viheltää ja päästelee tsuku-tsuku ääniä.

Koirat on ihan hassuina, ja joka päivä junaa pitää ajaa ainakin vähän.

Erityisesti pikkulapset olivat olleet kiltteinä.

Miehen lempparit,

omat inhokkini, vaikkakin tykkään ulkonäöstä.

Sahramikakku pitää tehdä joka vuosi.

Koristelussa aina mielummin överit kuin vajarit.

Ruokalista jälleen ei niin tavanomainen.

Saimme yhdeltä ystävältä 3,5 kilon hirvipaistin, joka vietiin palviin. Meillähän ei tunnetusti kinkkua syödä vaan joka vuosi liha on milloin mitäkin. Tänä vuonna siis palvihirveä. Lisukkeena oli kermaperunat, Waldorfin salaatti sekä perunasalaatti ja luonnollisesti iso savustettu lohi sekä jääkellarin lohi, johon olin kokeillut uutta tvistiä reseptiikkaan vanhemman tyttären vinkistä ja laitoin suolaliemeen appelsiinin ja sitruunan viipaleet reiluksi vuorokaudeksi. Alkuun ne tuoksuivat tosi kovin ja olinkin huolissani, meneekö kala "pilalle" liiallisesta sitruksesta. Ei se kuitenkaan merkittävästi maistunut eikä ollut liioittelua sitruksia liemessä pitää. 

Ruuan päälle  vietnamilainen kahvi. Poika oli tuonut paikallista kahvia, joka on "melko jyrkkää". Sitä keitettiin ihan autenttisella vietnamilaisella systeemillä, se on vähän kuin mini-kokoinen teesiivilä-hommeli. Kahvista tulee kunnon espressoa (0,5 dl kerrallaan) ja se kaadetaan isoon lasiin. Päälle sekoitellaan kondensoitua maitoa sekä tavallista maitoa ja lasi täytetään jäillä. 

Jep, supermakeaa ja täyttävää. Meni jälkiruuasta. Kahvilla ei liene paljonkaan tekemistä tuon kanssa, mutta toki siitä kofeiinit sai.

Mitään ihmeellistä ei oltu aikuisten kesken lahjaksi hankittu. Muutama pikkujuttu, joista minun on pakko mainita nuoremman tyttären hankkimat figuurit meille: 

Mehän olemme intohimoisia Star Wars -faneja, kiitos nuoremman tyttären, joka niistä joskus innostui ja siitä lähtien olemme jokaisen leffan katsoneet ja kaikenlaista siihen liittyvää juttua nauraneet. Tytär oli itse Star Trooper penkkareissaan, ja oli tosiaan nyt löytänyt nuo hahmot "ei näe pahaa", "ei kuule pahaa", "ei puhu pahaa". 

Käytin vuosia etsimällä Thaimaan reissuilla sellaisia kivoja pyöreitä iloisen näköisiä apinahahmoja, joissa olisi tämä sama idea. Niitä en löytänyt ja viimeisenä vuonna taisin ostaa sitten pienen patsaan, jossa on kolme lihavaa Buddhaa samalla idealla. 

Näille naurettiin koko porukka, samalla ollen aivan ihastuksissaan. 

Pölyn kerääjiä, kyllä. Mutta tähän hassun ihanaan perheeseen ei sopivampaa juttua olisi voinut keksiä.

Ihanaa joulua teille kaikille, jotka sitä vietätte tulevana viikonloppuna!!!
(Itse silloin vapaaehtoisena töissä la-su, jotta perheelliset voivat juhlistaa rauhassa. Onneksi on pari vapaata siihen perään.)

Joulukuisia juttuja

Täyskaheli jouluttaja täällä, päivää! 😀

Meillä laitettiin jälleen joulukoristeet hyvissä ajoin esille. Minusta tämä joulunalusaika on kaikessa odottamisessaan ja tunnelmallisuudessaan ihan parasta. On hyvinkin mahdollista, että koristeet kerätään kiireesti pois jo tapanina.

Valmiita savitöitä on kertynyt jonkin verran. Osaa ei tulla koskaan näyttämään julkisesti missään kenellekään, mutta hauskaa on ollut. Suunnilleen Korvatunturin verran tonttuja väsäsin viimeisellä kerralla ja toivon saavani ne lasituspoltettuina jossain vaiheessa ennen joulua. Voi olla, että osa tontuista joutuu muuttamaan toisiin osoitteisiin....

Tästä maljasta tuli varsin kiva. 

Alvar Aallon ei tarvitse kääntyä haudassaan,

mutta kehtaan tätä pitää esilläkin.

Toiminee jonain tarjoilumaljana jo tänä jouluna.

Tuo lasitusväri; elävä turkoosi, oli haastava saada osumaan, koska vati ei mahtunut upotettavaksi ämpäriin, jossa lasiteliemi oli. Päädyin siis kaatelemaan sitä kauhallinen kerrallaan ja valuttamaan 

loput ämpäriin takaisin. Lopulta lasitetta oli valtava kerros, mutta opettajan ohjein en sitä lähtenyt pesemään yhtään pois.

Lopputulos olikin itse asiassa mielestäni kiva. Myös ulkopinnalta, jossa lasitetta on paljon vähemmän. Jotenkin ajattelen myös, että ehkä lasite sinänsä tekee saviastiasta vähän terveellisemmän ruokatarjoiluun. En tiedä. Mutta sikäli on kiva, että lasitetta meni paksulti juuri sisäpintaan.

Kodin rauhaa. 
Rakastan näitä hiljaisia aamuhetkiä,

teekupin kanssa olkkarissa pelkässä kynttilänvalossa.

Jostain syystä en tarvitse kirkasvaloa näinä aamuina.

Jouluhalko.

Tänä vuonna siihen on ripustettu matkamuistoja, jotka oli joulukoristeen muodossa. 

Ihania muistoja tältä vuodelta ja muutama lasisydän tekemässä joulun tunnelmaa.

Viime vuonna olimme hankkineet liput Raskasta Joulua -kiertueen keikalle, mutta taustayhtiö meni konkurssiin, ja juuri sitä keikkaa ei lopulta järjestettykään, minne meidän liput oli. Harmitti kovin.

Tänä vuonna ostimme ystävien kanssa kuitenkin rohkeasti uudestaan liput luottavaisina. Eikä suotta.

Paikkana Turun Gatorade-center on kolkko ja ikävä, mutta toki se toimii tuollaiseen spektaakkeliin.

Tosin viimevuotisen paikan etuna olisi ollut mahdollisuus päästä katsomaan huomattavasti lähempää.... 

Yhtä kaikki, keikka oli tavanomaiseen tapaan vauhdikas, kovaääninen ja hyväntuulinen!

Vanhat sedät jaksaa heilua.

Raskasta Joulua-konseptiin on vuosien varrella tullut lisää kaikenlaista. Tänä vuonna Tampereen paahtimon pienkahvi, joka oli juuri niin hyvää kuin kuvitella voi. Kyse on yhden ihmisen yrityksestä. Hän maahantuo, paahtaa, punnitsee ja pakkaa kaiken itse. 

Hashtag tyttöpaahtimo liittyy myös hyvin tuhdisti tähän kahviin, joka on siis reilusti tuottajaa hyvittävää ja eettisesti tehtyä. 

Kuukausikuva: marraskuu

On kelejä, on pukeutumista ja sitten om marraskuu.
Kuukausista julmin, ikävin, synkin... se, jonka loppumista vain odottaa, että tulisi joulukuu.

Marraskuuta kaipaa joka vuosi kuin kipeää peräpukamaa.

Kun aamuisin lähtee kävelylle sen kuukauden alussa, jolloin niin sanottu ensilumi satoi - paitsi meillä, jossa tuli räntää ja jäätyi tiehen, tehden kaikesta peilijäätä, sitä pohtii aamuisin järkeään ja miettii voisiko koirat ulkoiluttaa mitenkään helpommin. 

Kuukausi, jolloin aamun ensimmäinen ajatus on: loppukuun aikana ei tarvitsekaan taas nukkua yhtään, kun lonkat ja selkä särkee lääkkeistä huolimatta. Liukastelu kun tekee allekirjoittaneen ruodon jäykäksi kuin rottinkikeppi, ja aiheuttaa jäätävää särkyä liukastellessa.

Päivän päätteeksi otettu kuva ei paljon aamusta valostu.

Sosiaalisen median tilit, oikeastaan ne vanhat muistot, kertovat, että viimekin vuonna olen ollut aivan järjettömän väsynyt nimenomaan marraskuussa. Selkeä kaamosoire. 
Herään liian aikaisin liian vähän nukutun yön jälkeen, käyn lenkillä ja käytän kirkasvaloa. En tunne itseäni varsinaisesti väsyneeksi herättyäni, mutta herääminen varsinkin loppuviikkoa kohti on ihan hirveää.... Eikä nämä synkät harmaat päivät ainakaan siihen auta.

Voihan marina ja valitus.

Marraskuun huvit

Aloitin kansalaisopiston savityökurssilla syksyn aluksi. Olen vähän outolintuna siellä, tuntematta ketään ennestään - ja myönnettäköön, että alkuun oli myös vähän tunnelma, että  "joku vei paikan siltä ja siltä, joka on aina ollut tällä kurssilla..." Muu porukka on siis käynyt samaa kurssia jo useita vuosia. En kuitenkaan suostu kantamaan mitään syyllisyttä siitä, että ehdin varata itselleni paikan kurssilta. Se on ensi syksynä sitten tapeltava uudestaan paikasta, samalla viivalla ollaan. Toki on kovin harmi, ettei kursseja voida järjestää niin montaa kuin halukkaita olisi tulossa.

Minähän olen täysin lahjaton taiteellisesti, ja nähtävästi myös varsin mielikuvitukseton, kun pohdin mitä seuraavaksi alkaisin tehdä. Kun koko homma oli alkuun vielä sellaista, etten oikein tiennyt aikatauluista ja muista, päätin aloittaa joulujuttujen valmistelun hyvissä ajoin. Siihen sitten joukkoon vähän jotain syksyistä... 

Ensimmäisellä kerralla käteen lyötiin pala savea ja ohje oli pelkästään omin käsin tehdä "voimahahmo". Kuten sanottua, mikään hahmo ei eityisemmin tullut mieleen, joten päädyin tekemään kolme pientä "kivikasaa". Juuri niitä, joista joka paikassa sanotaan, ettei esim. luonnonpuistoihin enää saa kasata. Omasta mielestäni niistä tuli ihan lystikkäät, vaikka olisin jälkiviisaana voinut painaa ne litteämmäksi vähän Pyhä-Nattanen-tyyliin. Mutta siellä ne nyt seisovat saunan eteisen ikkunalla ja sopivat hyvin maisemaan.

Voimahahmo-kivet takana, tontut ja yksi

Halloweenin lehdistä

Kivet käsiteltiin patinoimalla, ei lasittamalla. Patinointi on enemmän mattapintainen. Valitsin tarkoituksella ruskeanmustan värin. Idea oli levittää väri poltettuun saveen ja pestä osa pois. Koloihin ja taitteisiin jäi sitten väriä enemmän ja pinnasta tuli miellyttävän elävä. Itse asiassa ihastuin tuohon patinointiin aika tavalla.

Pari syksyn lehteä tein, toisen kuivatin kuppimaiseksi ja yllätin itsenikin sillä, miten kiva siitä tuli oranssiksi lasitettuna. Lasitteen väri nimittäin ei paljastu vielä levitysvaiheessa vaan vasta poltossa...

Toinen lehti on vielä tuloillaan, kaikkea ei ole ehditty vielä lasituspolttaa. Ajattelin tehdä lehtiäkin lisää, koska niistä saa ihan kivat pöytäkoristeet syksyn kattauksiin. Kuppimaiseen voi vaikka laittaa tuikkukynttilän.

Myös pikkutontut on kohtuullisen kivat, niitä teen vielä lisää, että saan koko perheen.

Tontut takan päällä

Muuten marraskuu yrittää taas heti alusta lähtien tapppaa. Liukasta siis. Ja selkäongelmia. 
Aamun lenkit meni muutamana päivänä niin tönkkönä, että seuraavat yöt sitten iloisesti Buranan voimin valvoen... 

Tuohon peilijäiseen liukkauteen kun ei pure mikään nastakenkä, se on vaan liukasteltava. Onneksi toistaiseksi on taas plussalla. 

Muita marraskuisia juttuja on jokaviikkoinen rokotus eli rokotamme massatilaisuuksina ja ylitöinä joka sunnuntai. Omissa töissäni käyn vielä rokottamassa erikseen mm. eri vanhusten asumisyksiköt. 

Piikkejä riittää..... 

Hoitajat työssään....

Jospa tämä vuoden synkin kuukausi tästä sujuisi. Joka vuosi tähän aikaan mietin miksen varannut jotain lomaa ainakin viikoksi, että pääsisi pois tästä synkkyydestä. 

Kyllä se tämäkin kuukausi tästä. Kohta on ns. vuoden harmain päivä ja ehkäpä pikkuhiljaa joulufiilistä kohti. Takka on toiminnassa ja poltetaan joka ilta ainakin vähän. Elävä tuli tuo niin kivaa tunnelmaa kotiin.

Kuukausikuva: lokakuu

Ihan lokakuun ensimmäiseltä en kuvaa pystynyt ottamaan, koska palasimme vasta toisen päivän iltana kotiin Ahvenanmaalta. Kuva kuitenkin näyttänee suunnilleen samalta kaksi päivää myöhemmin: 

Synkän harmaata ja melko pimeää ottaen huomioon, että kello on kuvanottohetkellä 7:30.
Kuva on itse asiassa lähes identtinen syyskuisen kanssa, joskin puolisentoista tuntia myöhemmin otettu. Näistä näkee hyvin sen, miten valoisuus vähenee vauhdilla tähän aikaan vuodesta.

Lokakuusta: no, sehän meni sitten. Läpi harmauden, jotenkin nopeasti. 
Mitään erityistä ei jäänyt mieleen. 

Takkaprojekti

Vanha takka tuli tiensä päähän ja kesän projekti oli purkaa vanha ja syksyllä pohtia sitten uutta.

No, mikäänhän ei koskaan mene kuin kuuluisassa Strömsössä, ei tämäkään. Ensinnäkin havahduttiin mielettömään menneeseen paloriskiin takkaa purkaessa, kun selvisi, että se oli luvattoman heikkoa tekoa. Onni onnettomuudessa, ettei mitään sattunut. Purku sinänsä oli helppoa, tiilethän oli lähinnä purkalla liimattu toisiinsa.....

Pinta kuorittu.

Tästä eteenpäin piti oleman rankkaa työtä, 

irtosi 1,5 tunnissa suunnilleen potkimalla.

Siivo kaiken keskellä oli tosiaan järkyttävä. Se pölyn määrä on jotain sanoinkuvaamatonta. Onneksi oli rakennettu muovitunneli suoraan ikkunaan, joten suurin pöly meni ulos ja tiilien poisheittämisen jälkeen muovin siivoaminen oli kohtuullisen helppoa.

Melko kiva pohja jäi jäljelle.

Vanhaa reikää hyödynnetään jatkossa nuohousluukkuna.

Sitten oli lattia betonoitu siistiksi ja seinä maalattu useaan kertaan. Piti vain ohimennen käydä hakemassa valitsemamme takka ja laittaa se paikalleen. Eikös juuri silloin alkanut jotkin Bauhausin hullut päivät ja haluamamme takka oli kokonaisen satasen halvempi - ja nehän myytiin loppuun päivässä. 😠

Yritin tilata takan nettikaupasta, mutta liikkeet eivät toimita liikkeestä toiseen, vain keskusvarastolta. Joten lähin olisi ollut Tampereella. 

Ihan ei rahkeet riittäneet siihen, että olisi lähtenyt sieltä hakemaan, joten homma jäi syysloman alle hautumaan. Onneksi takkamalli, jonka halusimme, on sellainen, ettei sen kohdalla tarvitse odotella betonin/laastin kuivumisia tms. vaan sitten kun se on paikalleen laitettu, sen voi ottaa käyttöön saman tien.

Sitten olikin yhtäkkiä jo lokakuu ja parina iltana oli lenkin jälkeen olevinaan vilpoisaa. Harmi kyllä oli myös sen verran matalapainetta, etten halunnut alkaa keittiön liettä lämmittämään, joten poltin kynttilöitä - ja kävin tilaamassa vihdoin takan. 

Miehet sen lopulta raahasivat sisään, omani ja kaverin. Pikkasen toista sataa kiloa painoa, sen kaksi miestä kantoi, todetakseen sisällä, että se olisi ollut kevyempi ilman sitä kuljetusta varten tehtyä puukehikkoa, jonka myös toivat olkkariin. 😅  Vaan sattuuhan näitä. 

Seuraavaksi odoteltiinkin nuohoojaa tekemään reikää piippuun. Polttelin sen aikana kynttilöitä, mikä itse asiassa lämmitti yllättävän paljon peltikuorta. Ei niitä turhaan lämpökynttilöiksi mainosteta.
(Nuohooja tulee vasta marraskuun alussa, mutta toistaiseksi pärjätään näin.)

Ei ihan vielä asennossaan.

Eikä nuo tötterötkään tule jäämään siihen päälle....  *huoh*

Harmi, että muurissa on piipun reikä nimenomaan tuossa, missä on. Eli kuvasta katsoen jotakuinkin suoraan takan takana, keskellä tuota kulmasta oikeanpuoleista seinää. Muuten takka olisi asetettu kulmittain, mutta S-mallinen mutka piippuun olisi ollut paitsi hölmöyttä, myös fyysisen tilan vuoksi älytön, joten siinä se sitten seisoo. 

Keittiön hellaa polttelin varovaisesti ja se kuivatti mukavasti talon sisäilman, jolloin lämmön tunne tuli pelkästään kuivumisesta. Puuhella on ihan parasta. Muutama vilpoisa yö tuossa oli, mutta osuivat viikonloppuun, jolloin ehti poltella yhden kierroksen aamulla ja toisen myöhemmin, niin pinta jäi lämpimäksi. Näin arkisin ei muuta ehdi, kuin pari pesällistä laittaa, mutta lämpenee se silläkin. 

Ahvenanmaan viikonloppu

Nelisen vuotta sitten käytin Bonon näyttelyssä Eckerössä Ahvenanmaalla ja siitä jäi kivat muistot. Päätin ilmoittaa Boogien samaan paikkaan ja ottaa pitkän viikonlopun retkeilyn kannalta ilman tulostavoitteita. Parasta kaikessa oli, että sain vielä handlerin kehään, koska jännitän itse niin paljon, että koirakin on kuin jäykkä .... 

Lauantaina aamulaivalla yli. Hytissä oli vähän levotonta, kun aamulenkki oli jäänyt väliin. Ajoimmekin suoraan laivalta Getaan ihan saaren pohjoisosaan ja lähdimme retkelle Getabergetille. Tuon reitin varrelta löytyy myös luola ja useita mahtavia kiipeilykallioita. Siellä oli meidänkin kulkiessa kiipeilijöitä, jotka kantavat ne bonnel-patjat suojaksi ja pelkin käsi- ja jalkavoimin kapuavat muutaman metrin korkeuteen kiviseinää. 

Heti reitin alussa oli outoja kivikasoja. Niitä oli satoja ellei tuhansia.

Ihmisen kasaamia, syy miksi, ei selvinnyt.

Reitti kulki runsaasti pitkin kallioita ja en lähtisi sinne sateella, jäisellä kelillä tai muuten edes sateen jälkeen. Sileä kallio on järjettömän liukas märkänä, sitä se oli paikka paikoin nytkin, kun edellispäiväisen sateen jälkeen muutamassa kohdassa oli kosteaa.

Pian kivimuodostelmien jälkeen paljastui aukea paikka, jolla kallio muodosti yhdensortin amfiteatterin. Kuvasta ei näe, mutta kallio muodosti "penkkejä" toinen toisensa perään. Niillä oli kiva istua ja pistellä eväät parempiin suihin.

Kiipeilykallioissa oli monissa kohdin magnesiumjauheet käsien jäljiltä. Yhden poikatrion näimmekin kapuavan, mutta en kehdannut alkaa heitä häiritsemään kuvaamalla. Oli se hienon näköistä, kun ihminen roikkuu käsien ja jalkojen varassa selkä alaspäin ja pääsee siitä nousemaan pystysuoraan ylös... Taitavia nuoria.

Punagraniitti oli kaunista auringossa. Tässäkin kalliossa on kuin jonkun sivuprofiili. (Huomasin vasta jälkeenpäin kuvia läpikäydessäni.)

Aivan reitin päässä laskeuduttiin kauniille rannalle, jossa voisi kesäaikaan todellakin pulahtaa. Koirat sen tekivätkin, me emme.
Koko reitti oli jotain 5 km luokkaa. Tietyistä kohdista johtuen en suosittelisi huonojalkaiselle, mutta todella kaunis ja ihmeellinen se oli. 

Retken jälkeen oli ihan kivakin mennä kirjautumaan hotelliin. Koiratkin olivat tyytyväisiä ja loppuilta meni lähinnä kirjaa lukiessa.

Sunnuntaina Boogien kehä oli vasta klo 13 aikaan, joten meillä oli hyvää aikaa kiertää kaupunki aamulenkkinä. Maarianhamina on kaunis ja tykkään varsinkin merikorttelista kovin. Sunnuntainahan mikään ei ole auki, mutta katsella voi kuitenkin. 
Siitä, ettei mikään ole auki, olimme toki sen osalta hämmästyneitä, että olisimme halunneet mennä syömään jonnekin näyttelyn jälkeen ystävien kanssa, mutta ainoat ravintolat avoinna olivat lähinnä sporttibaareja. Eivätkö paikalliset halua syödä ulkona sunnuntaisin?

Maarianhaminaa aamuauringossa

Lähdimme ajelemaan Eckeröön 11 aikaan ja saavuimme sen verran aikaisin hallille, että Boogie sai vielä rentouduttua esittäjänsä kanssa ja minä panikoida huolella....

Näyttelyn jälkeen suuntasimme Träsket-nimiselle luontopolulle, koska kuten sanottua, jos kiviseltä saarelta löytyy suota, pakkohan se on käydä katsomassa. Myös täällä oli kivikasoja hautamuodostelmien muodossa, ja toki se suokin.

Kaunis reitti tämäkin. Hyvin runsaasti kallioita pitkin kulkeva reitti, matkan varrella kauniita sekametsiä sekä mm. marjakuusia luonnonvaraisena. 

Ajelimme melko nälkäisenä takaisin Maarianhaminaan ja viestittelimme ystäville suunnitelmista. Päädyimme läheiseen sporttibaariin, jossa olemme kerran aiemminkin syöneet erittäin hyvät pizzat, joten koska päivän sankari oli kohtuullisen rento, lähdimme hyvissä ajoin jo yksille.

Pizza ei pettänyt taaskaan. Vaihdoimme rauhassa kuulumiset ystävien kanssa. Hekin olivat olleet näyttelyssä, mutta heillä koirat olivat kehässä jo klo 9 niin emme näyttelypaikalla tavanneet. 

Maanantaina aamulla ajoimme vielä Ramsholmeniin, jonne kuitenkin ehdottomasti kannattaisi mennä keväällä kukkaloiston aikaan. Kaunis se oli nytkin, mutta kurainen. Toisaalta nyt siellä ei laiduntanut lehmiä, koska koirien kanssa on aina vähän turhan jännittävää kävellä laidunalueiden poikki....

Päivä oli pilvisen puoleinen, mutta sillä lailla lämmin, että hyvin viihtyi.

Reitti oli lyhyen napakka. Niin pitikin, laivaan oli tarkoitus ehtiä. Joten kävelyn jälkeen auto jälleen alle ja kohti Stallhagenin panimoa, jossa on kokemuksemme mukaan aina järjettömän hyvä ruoka, eikä todella pettänyt tälläkään kertaa.

Päätellen suuresta määrästä työmiehiä, jotka tulivat haalareissaan, olimme oikeaan aikaan paikalla lounaalla.

Kalapihvi, muussi ja salaatti suli suuhun.

Pestopasta oli kuulemma myös taivaallisen hyvää.

Mies tykkää Stallhagenin oluista, mutta panimolta emme niitä ostaneet, koska olimme ehtineet hakea kaupasta jo muutenkin tuliaiset ja samalla muutaman purkin jokaista sorttia. 

Se, minkä voisi vinkiksi antaa, on, että moni muukin todennäköisesti haluaisi ostaa valmiissa pakkauksessa esim. 2 purkkia jokaista laatua. On tylsää, että valmiit packit on pakattu aina täyteen vain yhtä.

Luulisi, että noita pahvipakkauksia voi muotoilla esim niin, että ihminen lastaisi siihen itselleen haluamansa oluet ja sitten setti vaan liimattaisiin kiinni. Sen kuljettaminen nimittäin 12-packissä olisi helpompaa kuin irtotölkkien.

Idean saa varastaa vapaasti käyttöön.

Gårdsbutiken on viehättävä, vaikken mitään ostettavaa löytänytkään.

Ajoimme auton lähelle satamaa ja teimme vielä hyppelyn pitkin kaupungin syrjiä. Löysimme mm. äärettömän kivalla paikalla olevan koirapuiston (metsässä) ja samoin urheiluhallilta lähtevän pehmeän ja kauniin kuntoradan. 

Laivalle päästyä seuralaiset olivat valmiit ottamaan rauhallisesti kuuden tunnin laivamatkan ja kieltämättä itsekin oli aika takki tyhjänä. 

Kiva reissu, kivoja reittejä ja ihanaa olla kotona.