Pääsiäinen

No ni (sanoi Ismo Leikola), se olis sitten pässiäinen juhlittu omalta osaltani jo tänään. Huomisesta töihin ja arki lähtee rullaamaan!

Eilen paikallisen koirakerhon leikkimielisessä näyttelyssä kanttiinintäteilyä. Ihania muffareita tuli myyntiin: mitä muutakaan koiratapahtumassa kuin kakkakakkuja??

Oli aivan mielettömän hieno pitkäperjantai sään osalta. Sai D-vitamiinit muualta kuin purkista!!
Sitten kun näyttely loppui, meidän nuoriso saapui paikalle ja tultiin kotiin.

Tänään isolla porukalla eli yhteensä 9 henkeä saman pöydän äärellä lounaalla ja jälkkärillä. Ai että! Jäi oikein levännyt fiilis, vaikka olen muuten ollut järjettömän väsynyt.

Tytär poikaystävineen vaan ei saanut nukkua pitkään tänään. He olivat meillä koiravahteina kun Bono oli ollut vasta muutaman viikon ja niinhän nuoriherra tänäänkin meni aamulla heti seiskan jälkeen ja loikki vierassänkyyn, että sakki ylös heti!! Ryökäle!

Tää iltapäivälehdistä tuttu jäätelökakkuohje, olisko sitä Kinder-kakkuna myyty?? oli kyllä ehdottomasti suurin success ikinä! Suosittelen.
Me tehtiin jo alkuviikolla kakku, eli muotoiltiin pakettijäätelöstä keskelle jonkunmoinen ympyrä, sitten säteittäin noita Puffet-puolikkaita, ja kahdesta eri jäätelöstä sekä isoja että pieniä palloja, jäätelökauhalla ja sellaisella hedelmäkauhalla (melonille ehkä tarkoitettu).
Niitä pinoon ja jonooon..... se pakkaseen ja alkuvalmistelut on siinä.

Tänään kahvin tippuessa päälle rikottuja marenkeja, kinuskikastiketta, pieniä suklaamunia ja Kindermunan puolikkaita..... saa olla tuollainen sotkuinen. Oli hyvää!
Kesällä kokeilen niin, että on tuoreita marjoja.

Päivä Helsingissä

Tällaisena aamuna on pakko päästä jonnekin muualle viettämään päivää.

Onnibussilla suunnaksi Helsinki.

Täältä on mahdottoman helppo napata tuo bussi ja päästä kyydillä pääkaupunkiin. Koska siellä parkkeeraaminen on naurettavan hintaista ja hankalaa, maksan ilomielin 11 eur/suunta kahden ihmisen matkoista. Eikä tarvitse jännittää sään vaihtumista ja varsinkin paluumatkalla voi torkkua sen puolitoista tuntia rauhassa niin jaksaa taas ajaa kotiin.

Olisimme halunneet nähdä Amos Rexin näyttelyn. Mutta jälleen kerran meitä ei sinne haluttu. Valitsimme päivän väärin, museo on suljettu aina tiistaisin.

Ennen jouluahan olisimme myös halunneet sinne ja silloin edessä oli yli tunnin jono......

Jospa tässäkin tapauksessa kolmas kerta toden sanoisi? En tosin tiedä milloin seuraavan kerran on mahdollisuus ehtiä päiväksi tuonne ja näyttely loppuu muistaakseni jo toukokuulla...  Hivenen kyllä tympi.

Ovella kohtelias "portsari" viittoi kohti Kiasmaa, jonne sitten suuntasimmekin.

Pssst. Kuvien tekstit näkee, jos klikkaa ne isommiksi.

Tekohiuksista tehty installaatio oli mielenkiintoinen.

Näistä tuli lähinnä mieleen, että kaikkea sitä voi taiteen nimissä tehdäkin.

En ymmärrä enkä ymmärtänyt.

Näistä osa oli kohtuullisen hienoja katsottuna, mutta..... 

Näkymä Suomen "sivistyksen kehtoon".

Tankkaus tauko välillä.

Kampin Memphis ei pettänyt tälläkään kertaa,

vaikka olisi pitänyt vaan ottaa se salaatti.

Kun ihan kaikki oli friteerattua, alkoi aika nopeasti tökkiä.

Eduskuntatalon edustan kukkaistutusten eteen oli tuotu pari

mielenkiinnon herättäjää.

Kansallismuseo

Tänne halusimme erityisesti Nick Brandtin kuvien vuoksi.

Inherit the Dust.

Näyttely on alkanut vasta viime viikolla.

Vahva suositus!

Nämä taulut olivat jälleen minusta niin hienoja!

Lisäksi siellä pyöri video, jossa kuvaaja itse kertoi näiden kuvien

ottamisen takana olevaa tarinaa ja sitä, miten paikat löytyivät.

Todella surullisia kuvia lapsista, jotka imppaavat liimaa,

pullo liimattuna nenän alle.

Suomen historia -osastolla mm. saunakauhakokoelma.

Hauska!

Päädyin myös katsomaan pitkää videota/kokoelmaa 

90-luvun alun lama-aikojen historiasta.

Vaikka elin sitä itsekin, en muistanut miten karua se oli.

Ihan hyvä herätys vaihteeksi siihen, miten hyvin nyt menee.

Suorastaan liikutuin nähdessäni äitiyspakkauksen vuodelta 1994.

Meidän poika on aikanaan kulkenut todella pitkään juuri näissä vaatteissa.

Meidän haalari ja makuupussi olivat seuraavan vuoden mallistoa,

koska poika on niin loppuvuodesta, mutta muistin heti

 miten tykkäsin monista noista vaatteista.

Museoon oli kerätty seinällinen suomalaista heviä.

Luonnollisesti kuuntelin tuon yhden....

Barack Obaman kommentti nauratti.

Astuvansalmen kalliomaalaukset.

Autenttisen kokoinen kuva ja varsinaiset maalaukset 

sai nappia painamalla tuolla lailla valaistua.

Miksen ostanut?

Että jäikin moinen asia harmittamaan.

Tälle T-paidalle olisi ollut käyttöä.

Paluumatkalla toinen kuva tuosta ilmastonmuutos-munasta.

Niitä oli kaksi, molemmilla kielillä.

Kahvitauko.

Olisin halunnut ehtiä vielä Luonnontieteen museoon, mutta mokoma laittaa ovensa kiinni jo klo 16.

Olin tästä aika tyrmistynyt. Ja kun katsoin heidän aukioloaikojaan, pohdin, keitä sinne varsinaisesti halutaan, koska ovet menevät kiinni myös kesäaikaan jo klo 17 eli sinne ei ole mahdollista mennä koskaan ns. töiden jälkeen.

Vähän kuljeskelimme ympäriinsä. Talvinen keli oli pääkaupungissakin eikä tehnyt mieli olla ulkona.

Löysin itselleni uuden tyynyn, vanhan kanssa kun on ollut niska- ja selkäongelmia jo pitkään. Joimme lisää kahvia ja selasimme iltapäivälehtiä.

Kotimatkalla torkuin bussissa ja oli ihanaa palata kotiin.

Hullaannu keväästä

Alkuvuosi oli säiden suhteen jollain tavoin niin valoisa, etten ole erityisemmin ehtinyt kaivata kuulaita kevätpäiviä. Normaalioloissa koen yleensä, että herään vasta henkiin maaliskuun loppupuolella, mutta tänä vuonna lienen ollut elossa ihan koko vuoden tähän asti? Mahtoiko se saikkari vapaineen tehdä tämän?

Kahvit terassilla jo maaliskuun lopulla. Valo on niin kirkas ja kova, että sinisestä mukistakin tulee lähinnä mustavalkoinen kuva.

Aloitin talviloman eilisen päivän päätteeksi, ja alunperin tarkoitus oli miehen ja koirien kanssa matkustaa Keski-Suomeen patikkalomalle viikoksi. En oikein osaa selittää mikä aivopieru se oli, mutta en tosiaan tajunnut, että siellä on vielä lunta ja jäätä tähän aikaan.... (Minähän EN hiihdä enkä harrasta mitään lumilajia, vaan haluan patikoida... ja matkassa kulkee aina koirat.)

Havahduin asiaan viime viikolla. Siinä kun seurailen Pappakoiran rauhallista lenkin tekoa ihan täällä, missä metsä on auki, tuli oikein paha mieli ajatuksesta viedä toinen vieraaseen paikkaan, jossa se ei pystyisi umpihangessa tarpomaan ja päätyisi jätetyksi yksin vieraaseen mökkiin. Meistä ei olisi kenelläkään ollut kivaa.
Kun en itsekään ole mikään lumesta nauttija eikä potkukelkkailukaan varsinaisesti kuulu lajivalikoimiini (selvittelin kyllä, että siellä olisi voinut potkukelkkailla tai ehkä jopa lainata/vuokrata ahkion...), ehdotin miehelle, josko oltaisiin vaan kotona ja hoidettaisiin kaikenlaista kotipuuhaa alta pois.

Se ei ollut vaihtoehto, että Pappakoira olisi jäänyt kotiin. Sori vaan, jos joku ehti jo sitäkin ajatella. Meillä koirat on perheenjäseniä, ja ne kulkevat mukana. Oma valintamme on ollut ne hankkia ja niin niitä kohdellaan, kuin ansaitsevat. En osaa kuvitella hölmömpää kuin lähteä patikkalomalle koiraperheellisenä ja jättää ne kotiin.

Puuhaahan näin keväällä riittää: autojen renkaiden vaihto, autojen pesu, terassikalusteet, pihan rapsuttelut ja suunnittelu mitä minnekin lopulta laitetaan, vadelmien leikkaus, kellarin romuhuoneen raivaus, kirpputoritavaroiden keräys ja hinnoittelu.....
Niin. Onhan sitä. Eikä tätä kaikkea tule tehtyä työpäivän jälkeen. Oikeastaan tulin oikein hyvälle tuulella ajatellessani, että olisi mahdollisuus puuhastella rauhassa ja ottaa välillä vaikka kahvit ja pala kakkua......

Mies lupautui reissun peruuntumisesta johtuen tekemään vielä tämän viikonlopun ylitöitä.
Minä tein koirien kanssa ihanan metsäkeikan heti aamusta, sitten join kotona rauhassa kahvia ja pohdin.... Porkkanakakku päätyi uuniin iltapäivän yhteistä kahvia ajatellen ja on jotenkin ylellistä tietää, että seuraavat aamut voi ikäänkuin seurata minne nenä näyttää.

Mieliteko olisi ainakin yhdeksi päiväksi hakeutua Helsingin suuntaan. Kiasma, ehkä Amos Rex ja Luonnontieteen museokin kiinnostaa. Lisukkeena tietenkin jonkun muun tekemä ruoka ja kahvi... =D
Koska lupaavat sadetta, luulen, että käytämme yhden sadepäivän tällaiseen retkeen.

Leppäkerttu!!!

Jostain syystä omaa silmääni miellyttää kovasti ruotsinlipun värit. Nuo siniset isot ruukut painavat suunnilleen sata kiloa jokainen ja niitä on kolme terassin varrella. Saavat seistä siinä. Yhteen raaskin ostaa jo narsissit ja helmihyasinttinipun kasvamaan. Siirrän ne sitten lopulliseen paikkaan jonnekin maahan. En tiedä jaksaisivatko talvehtia kuitenkaan tuollaisessa ruukussa, vaikka siinä on vajaa 90cm multaa alla.

VPK:n naiset saivat kivan myymälätilan lainaan ja pidämme itsepalvelukirpputoria siinä kolme päivää vapun jälkeen. Siis niin, että jokainen vuokraa kympillä pöydän ja tuo kamansa sinne myyntiin ja meistä vuorotellen joku seisoo myymässä ja rahat myynnistä tilitetään sitten jälkeenpäin.
Otin itsekin pöydän. Takuulla yhtä sun toista roinaa löytyy, josta voi näin päästä eroon kun hinnoittelee oikein.

Vaalit

Tuo ylläoleva teksti on pätkä jonkun liiton TESsistä ja tuli sopivasti mieleen, kun näimme mitä edellinen hallitus teki. Jännä, että heillä juoksee palkka ja edut kaikesta huolimatta. Annapa olla, kun joku tavan tallaaja irtosanoutuu, ei taida samat edut koskea.....

Tässä blogissa en periaatteessa puhu politiikasta (ei voisi vähempää kiinnostaa), uskonnosta (jokaisen oma asia) tai kissojen/marsujen/seeprojen hoidosta (en tiedä mitään).

Sen verran haluan kuitenkin sanoa, että aion äänestää näissä seuraavissa vaaleissa.

Kuva netistä

Äänestäminen antaa minulle oikeuden olla jotain mieltä päätettävistä asioista ja niiden hoidosta seuraavat neljä vuotta. Toisin sanoen saan valittaa, kun olen itse tehnyt jotain saadakseni mahdollisesti sinne ihmisen, jonka arvomaailma kohtaa omani.  Tietoisesti sanon mahdollisesti, koska tässä maassa on vaan outo tapa sitoutua puoluepolitiikkaan niin, ettei ehdokkaan omilla mielipiteillä olekaan enää mitään sijaa siinä tapauksessa, että sinne Arkadianmäelle pääsee.

Mitä tulee itse vaaleihin, asia, josta halusin puhua, liittyy nimenomaan tähän mainontaan.

Minä suivaannuin eräänä päivänä viime viikolla kun hain postia, ja laatikossa ei ollut muuta kuin ämmien ja äijien naamoja numerolla varustettuna. Niinpä kirjoitin nopeasti yhden A4 lapun ja sujautin sen muovitaskuun ja teippasin postilaatikkoon. Nyt siinä seisoo "Ei mitään vaalimainontaa". Ja mainittakoon, että suivaannuksen siinä vaiheessa siinä olisi voinut lukea jotain muutakin....

Toistaiseksi tämä on pitänyt. Mutta annapa olla, kun tulee yksikin naama vielä laatikkoon, sille ehdokkaalle lähtee henkilökohtainen viesti, jossa tiedustelen onko hän luku- vai ymmärrystaidoton.

Ylipäänsä koko vaalimainonta on minusta kohtuullisen käsittämätöntä. Tekeekö joku päätöksen sen perusteella, minkälainen pärstä tuolta tien varresta tuijottaa vastaan? Lähteekö joku innoissaan vaaliuurnille siksi, että joku tampio on tunkenut postilaatikon täydeltä oman naamansa kuvaa?

Minusta on merkillistä, että vaaleihin käytetään naurettavia määriä euroja per ehdokas, ja että ylipäänsä mikään osa tästä rahasta menee niihin kuviin. Kyllä minä annan enemmän arvoa mielipiteille ja vaikka torikokouksille (joissa en kylläkään käy), kuin sille, että jonkun naama tuijottaa joka aamu ensin lehdestä, sitten työmatkan puhelintolpista ja pahimmassa tapauksessa vielä jossain henkilökohtaisessa roskassa, jonka poiskuljettamisen saan itse maksaa.

Kuva nestistä

Edellisten vaalien jälkeen muistan olleeni kiukkuinen, kun työmatkan puhelintolpat oli n. kuukausi jälkeenpäin kuorrutettu erään paikallisen ehdokkaan naamoilla edelleen. Silloinkin teki mieli laittaa kysely, onko hän täysin ymmärrystaidoton, koska käsittääkseni ne kuuluu kerätä pois tietyn ajan kuluessa. Sakko tuollaisille pitäisi langettaa, jotka eivät hoida velvoitteitaan. Minusta koko idea naamojen ripustamisesta tolppiin on järjetön. Enemmän niistä on vaaraa liikenteelle kuin hyötyä kenellekään. 

Vaalikoneet ovat hauskoja. Erityisesti tänä vuonna olen tehnyt luultavasti kaikkien lehtien julkaisemat, olkoonkin, että hyvin monet ovat täysin identtisiä.

Halusin jollain tavoin koettaa itse olla vahvasti jotain mieltä. Ei ollut muuten helppo tehtävä. Noissa koneissa on paljon kysymyksiä, joissa viiden portaan asteikolla on helpompi olla mieltä 2 tai 4 kuin 1 tai 5. Ja periaatteesta halusin olla jotain mieltä enkä tökkiä sitä kolmosta jokaiseen.....
Mutta ei ollut helppoa.

Kateeksi ei noita ehdokkaita käy, heillähän on sama ongelma. Kaikesta pitää löytyä mielipide, ja vieläpä (omasta mielestään) hyvät perustelut sille. Kultaisen keskitien kulkija saanee äkkiä jees jees -miehen maineen, mutta toisaalta hyvin vahvat mielipiteet voivat jollekin toiselle olla vaikea paikka.

Tänään ilmeisesti aukeaa ennakkoäänestys. Täytynee poiketa kirjastossa muutenkin niin siinä sen samalla hoitaa pois.

Pentuja?

Älä nuolaise, ennen kuin tipahtaa.

Olemme eläneet jännityksessä nyt reilun kuukauden.
Kouvolan näyttelyn jälkeen ajettiin Kotkaan Bonon kasvattajalle.
Juotiin kahvit ja syötiin pullat.... ja lähdettiin kaksistaan kotiin.
Bono jäi seksilomalle....

Ihana Mila-neitonen siellä odotteli. Yritystä oli jo lauantaina, mutta sunnuntaina sitten onnistui ja lopputulemaa odotellaan joskus toukokuun ekalle viikolle.

Mila on tänään, aprillipäivänä, käynyt ihan oikeasti ultrassa ja masussa on näkynyt elämää. Jo aiemmin sen käytöksestä on pystynyt päättelemään, että ihan tavallisesti tässä ei kevättä mennä. Se mm. kieltäytyy syömästä koiranruokaa ja haluaisi mieluusti kevyesti haudutettua broileria duchess-perunoilla, tarjoiltuna posliinilautaselta, eikä pannukakkukaan olisi pahasta.

Äitinsä on ollut samanlainen, eli nirsoillut sen ajan kun ollut kantavana. Ihmisen rooli tässä on sitten keksiä jokin koiran herkkuruoka, koska pakkohan sen on jotain syödä, ettei luo noita pentusia....

Meille ei nyt tähän hätään tule kuitenkaan uutta pentua, vaikka toki se houkuttelisi.
Kaksi koiraa menee siinä kuin yksi, mutta kolme on jo lauma, ja sen dynamiikka vaatii enemmän käsiä ja aikaa kuin meillä on mahdollisuus tarjota.

Kolmannesta on puhuttu, mutta vasta siinä vaiheessa kun Pappakoira-Edu on kirjamellisesti eläkkeellä kaikesta puuhasta.

Mutta kohtuullisen objektiivisesti sanon, että tästä voisi saada hurjan kivan harrastuskoiran erinomaisen kivalta kasvattajalta ja vielä vähän kaikenlaista yhteistyökuviota vaikka pentueen isä-koiran kanssa halutessaan... *khihih*
Jos siis koira on harkinnassa.

Luetut kirjat, maaliskuu

Lee Child: Raaka laki

Jack Reacher -tarina, josta minulla on kuva, etten ollut sitä lukenut ennen. Metkaa.

Tilasin kirjakerhosta muutamia pokkareita, joita meille ei vielä ole ja tämä oli yksi niistä. Kävi ilmi, että on uusimmasta päästä, enkä ole tätä edes kirjastosta bongannut aiemmin.

Arto Paasilinna: Maailman paras kylä

Taattua Paasilinnaa, sieltä vanhemmasta päästä, jolloin tarinat olivat vielä aitoja ja jollain tavoin "alkuperäisiä". Sittemmin (lue: 90-luvun lopulla ja sen jälkeen) alkoivat toistaa itseään ja jäivät meiltä hankkimatta. Muutamia parhaita vanhoja meillä on vielä tallessa.

Harmi, ettei kirjahyllyyn kertakaikkiaan mahdu kaikkea.

Alexander McCall-Smith: Oivallinen aviomies

Alexander McCall-Smith: Harhapolkuja savannilla

Alexander McCall-Smith: Häähuumaa lauantaina

Alexander McCall-Smith: Limpopon yksityisetsiväkoulu

Alexander McCall-Smith: Pienten muutosten kauneussalonki

Mma Ramotswe tutkii edelleen. Kyllä, nämä ovat nyt viimeiset meidän kirjastosta. Täytyy vielä katsoa puuttuuko välistä joku ja tilata se erikseen. 

Horth & Rosenfeldt: Korkeampi oikeus

M.J.M. Grath: Jään muisti

M.J.M. Grath: Lumipoika

Dekkareita. H&R on tuttu kirjailijapari, nuo Sebastian Bergman -dekkarit on luettavia. Vähän tyypillisiä Greyn Anatomia -kirjoja siinä mielessä, että ei niissä niinkään selvitetä rikoksia vaan pyöritään etsivien omien ihmissuhteiden parissa ja seurataan niiden kehittymistä.

Lumipoika oli alkuun sellainen, etten millään päässyt sen kyytiin. Lopulta juoni oli vetävä ja kiinnostava, ja kuvaukset Alaskan maisemista todella houkuttelevia. Itse asiassa Lumipoika olisi pitänyt lukea ensin. Kronologisesti ne kulkivat siinä järjestyksessä, vaikka suoraan "seikkailut" eivät liittyneet toisiinsa. Kirjailija, jonka kirjoja aion aktiivisesti etsiä lisää, jos niitä on.

Markus Kajo: Kettusen kootut

Kun tuli tilanne, että kirjasto oli kiinni ja viimeinen luettu kirja luettu. Jotain piti löytää, ja tämä oli palautunut meille kotiin useamman vuoden lainassaolon jälkeen joltain.

Anne B. Ragde: Berliinin poppelit

Anne B. Ragde: Erakkoravut

Anne B. Ragde: Vihreät niityt

 

Kirjastonhoitajan lämpimästi suosittelema. Neljän (vai viiden?) kirjan sarja, jonka otin matkaan kertasuosituksella. Kuvausta Pohjois-Norjasta maatilalta, yhdenlainen sukusaaga. Viimeisen ahmin menemään niin nopeasti, ettei se ehtinyt edes kuvaan.

Maaliskuun kirjat: 14 kpl