perjantai 27. elokuuta 2021

Erilaisia kävelylenkkejä

Kesän aikana olen oikein erikseen pistänyt silmälle näitä erilaisia lenkkireittejä ja mitä niiden varrella näkyy. Tässä yhteydessä en puhu noista patikkalenkeistä, vaan ihan "kaupunkikävelyistä". Meillä on ollut kotona sisäpiirivitsi, että lähdetään city-urbaanille kävelylle.... koska asumme kuitenkin aivan maalla. Että asfaltti on sillä lailla uusi juttu koirille, jos sitä pitkin kävellään.

Luonnollisesti ihan omilla hoodeilla on myös kivoja reittejä, ja jostain syystä meidän koirat on ottaneet Vähäjokipolun lempi-iltalenkikseen. Vähäjokipolku on kehitetty jollain EU-rahalla, ja meistä se on varsin hieno. Hiekkatietä on ehkä 1,4 km, kiemurtaa joen vartta pitkin. Se tuntuu olevan hyvin suuressa suosiossa monien paikallisten ihmisten silmissä. Ainakin siellä riittää liikennettä. 

Vähis loppuu ihan "isolle tielle" eli kaupungin läpi kulkevalle kadulle. Siitä kun jatkaa tien yli ja vähän talojen ohi, päätyy Jokipuistoon, jossa on puolestaan myös uudehkot hiekkatiet ja -kentät, lisäksi padel-kentät ja muita vapaa-ajan harrastuspaikkoja. Lisäksi jokeen on tehty yhdessä kohtaa pieni silta saareen ja lisäksi pari laituria, joista voi helposti lähteä vaikka kajakilla tai sup-laudalla melomaan jokea pitkin.


Siirryttäessä Jokipuistoon voi kävellä rautatiesillan ali.


Kohiseva on nimensä mukainen nyt sateiden jälkeen. 
Pieni "putous", joka kyllä tuntuu virtaavan hyvin reippaasti.
En menisi siitä kajakilla.


Täällä on ollut saviteollisuutta ja tiilitehdas (joka harmi kyllä on purettu).


Ihania pihoja ja taloja matkan varrella.


Hetki kesässä, jolloin rentun ruusut olivat hauskimmillaan.



Reitti kulkee joen vartta. 
Parissa kohtaa näkee sitten tämän kaupungin maalaisuuden eli pellot hyvin. 

Meiltä kävellessä tuo reitti ympäri siten, että palaamme yleensä kaupungin "läpi" eli ainakin osin ihan pyöräteitä pitkin, saa kivan tunnin lenkin, ja tarpeen tullen voi vaikka ostaa jäätelön matkalla. 

*****

Vietimme yön Jyväskylässä kesälomareissulla. Tourujoen varrella meni kiva polku, ja luontopolkukin, joka vaan harmi kyllä oli koirilta kiellettyä aluetta. Kävelimme sitten pidemmän kaavan mukaan.




Harmi, etten saanut tästä kuvaa auringonvalossa.
Talo oli aivan suunnattoman kaunis!



Hautausmaan muuri oli vähintäänkin hieno.




Miten kivaa, että alueita kehitetään viihtyisiksi ja ihmisiä varten.

Ottamatta mitään kantaa politiikkaan sinänsä, minusta on kyllä hienoa, että EU-rahaa on pystytty jakamaan tällaisia hankkeita varten. Erityisesti nyt epidemian aikana, kun ihmiset on aivan eri tavoin sidottu pelkästään siihen omaan paikkakuntaansa, on hienoa, että ympäristöistä tehdään houkuttelevia ihan jokaiselle.

Täytyy toivoa, että viihtyisyyden lisääntyminen ei tarkoita kuitenkaan sitä, että esim. jotkut tahot ottavat alueen henkilökohtaiseen käyttöön ja alkavat häätää sieltä muita pois. Onhan näitäkin aina joskus saanut lehdistä lukea. Ainakin meillä Vähäjokipolku toimii myös oikopolkuna kaupungin laidalta toiselle, jos liikkuu jalan tai fillarilla. (En osaa sanoa voisiko skuutilla mennä hiekkatietä pitkin....)

torstai 19. elokuuta 2021

Sisustuksellisia juttuja, syksy tulee

Meillähän ei ole vielä keittiössä valoja. 👀
Muutto oli keväällä ja kesän valoisat ajat edessä. Sitten sähkömies kävi asentamassa kaikenlaista muuta ja ledilistojen laittaminen vaan jäi. (Totuuden nimissä sähkäri jäi pohtimaan jotain ja minua alkoi tympimään se, ettei homma etene vaan aika käytettiin kahvin juomiseen enkä pyytänyt häntä enää tulemaan....  joten ihan peiliin katsomisen paikka.)

No, tässä eräänä aamuna heräsinkin jälleen aamuun varhain (työaamu) ja kas: viideltä ei ole ihan niin valoisaa kuin koko kesän on ollut. Pirskatti. Valot olisi saatava.
Olisikin niin yksinkertaista. Mikä olisi ja milloin? 😁

Tiedostan hyvin, että meillä minulla on ärsyttävä tapa aloittaa jostain, jättää kesken ja aloittaa sitten uudesta paikasta. (Kun remonttia pitäisi tehdä kolmessa kerroksessa ja tekijöitä on yksi tai kaksi, tuntuu olevan tuhoon tuomittu juttu.) Olen itse lyhytjännitteinen ja idearikas, ja koska vain niin paljon ehtii tekemään, aika ajoin jotain on aloitettu ja sitten jää kesken. 
Niinkuin nyt vaikka keittiö.

Meillä siis jäi keväällä/alkukesästä loput sähköjutut (eli ne valot) tekemättä ja sähköjohdot roikkumaan rumasti katonrajaan ja tuonne kulmaan. Sitten tuli kaikenlaista muuta..... 
Mutta tilasin Espanjasta netin kautta mielestäni hirveän hauskaa Portugalilaista kaakelia imitoivaa tapettia ja se istui meidän mielestä tuohon hellan taakse kuin nenä päähän. Lisää vähän tätä musta-valkoista tunnelmaa ja tuo särmää muuten hyvin pelkistettyyn keittiöön. Tuohon hellan taakse tulee vielä lasilevy tapetin peitoksi, jotta se on helppo pyyhkiä esim. rasvaroiskeista. Se saadaan jo ensi viikolla.

Kun keittiötä alettiin laittamaan, "hoksattiin" (lue: otettiin silmä käteen ja tajuttiin, että ne on levällään) nuo tyhmät johdot. No, rautakaupasta listaa, jonka sisälle johdot piiloon, sitten vielä koristelista ja voila. En edes sano, että helppo nakki, koska en työtä tehnyt. Lopputulos kuitenkin kiittää. Erityisen innoissani olen tuosta mustasta kattolistasta. (En olisi nähnyt tämän tulevan saati itseni sanovan näin....)

Lattiasokkelit on sentään valkoiset (niistä ei kuvaa), mutta jossain vaiheessa tuonne kaapin taakse (näkyy kuvassa huonosti, ihan oikea reuna), tulee mustasta levystä hylly vaikka viinipulloille tai tyhjille mehupulloille, koska kolo on juuri sen levyinen.


Koska syksyn sateet tuntuivat alkavan, oli pakko pelastaa kaktukset sisälle hukkumasta. Jätin ne nyt alkuun tuohon kuistin ikkunalaudoille, koska todennäköisesti nauttivat vielä valosta ja viileistä öistä. 

Salon ja Suomusjärven välillä Kiikalassa on arboretum, jossa mies on istuttanut näitä tavallisia kaktuksia ihan maahan ja ovat selvinneet siis hyvin Suomen talvista ja kosteudesta. Pidin asiaa tosi ihmeellisenä. 
Toki hiekkamaa ja hyvin kallistettu paikka, ettei juuret mätäne, mutta en ollut edes ajatellut, että kestäisivät moista. 
(Ei tarvitse kokeilla meidän vanhassa merenpohjassa. Maa on sinistä savea kun pintamullan kaivaa pois....)

Koska valoja ei vielä ole. Tai on, tylsä kattolamppu.... 
Polttelen sitten kynttilöitä. Olen vähän levitellyt erilaisia tuikkukippoja pitkin ja nautiskelen tuosta lämpimästä valosta iltojen pimeydessä. 

Aika ihanaa loppujen lopuksi, että tulee syksy ja tunnelmalliset (sateiset) illat....


Piti laittaa tuikut itse asiassa puuhellalle.
Mutta.

Jos nostan sytykekorin ja nuo pikku-polttopuut lattialle puuhellan viereen,
meillä asuu sellainen tyyppi, joka nakertaa noita keppejä. 
En jaksa juuri nyt sitä puusilpettä koko kämpän täydeltä....



Saimme isältä tällaisen tarjoilukärryn.

Se on ollut heillä vuosia pihan sivupöytänä, ja meilläkin se vietti kesän kahden riipputuolin välissä apupöytänä. Siihen oli hyvä laittaa vaikka kahvikuppi. En vaan raaskinut jättää sitä pihalle talveksi, joten toin sisälle. (Isällä oli lämmin varastotila, meillä ei.)
Toistaiseksi istuu ihan kivasti tähän olkkariin, vaikka onkin vähän reilun kokoinen.
Päällä on nyt miehen vuosia vuosia sitten saama hieno shakkilauta, josta toinen kuningas on katkennut ja makaa kuolleena aina. 😁   Pysyvä shakki matti.
Alahyllyllä oli viini/pulloteline, johon tuuppasin nuo pari punaviiniä, jotka ovat olleet jossain kaapin nurkassa keväästä saakka. Ehkä syksyn tullen tulee avattua taas punkkupullokin.

keskiviikko 11. elokuuta 2021

Vielä yksi reissu, kohde: Ahvenanmaa

Kerta kiellon päälle. Lomaahan tässä oli.
Koska edellisestä kerrasta on hyvinkin 20 vuotta, oli jotenkin tosi kiva ottaa auto laivaan ja hurauttaa Turusta tuo viitisen tuntia meren yli saarelle.




Merellä on aina niin kaunista!


Stallhagenin panimoravintolassa oli erinomaisen maistuva 
myöhäinen lounas (klo 15:30).
Suosittelen!


Lemströms kanal oli kaunis.

Menomatka oli laivareissuksi edullinen: kahvit ja voileivät ja muutama pullo vettä. Siinäpä ne ostokset. Itse vietin suurimman osan aikaa hytissä koirien kanssa ja luin kirjaa.

Checkasimme sisään hotelliin ja nostimme laukun huoneeseen. Samantien vaan tien päälle. Nälkäkin jo vähän vaivasi.... 
Kävimme katsomassa Lemströmin kanaalin, josta luin ensimmäistä kertaa kohta pari vuotta sitten, kun olin Bonon kanssa Eckerössä koiranäyttelyssä. Satuimme paikalle, kun kanaali avattiin purjevenettä varten ja reippaasti vene tulikin moottorilla kanaalin läpi. Paikalla on jäätelökioski, mutta juuri sillä hetkellä vatsa kurni niin vahvasti jo ruuan perään, ettei edes jäätelö maistunut. Jatkoimme pohjoiseen (?) ja päädyimme ystävien suosituksesta Stallhagenin panimon ravintolaan, jossa oli viehättävä terassi ja todella erinomainen lounas, vaikka olimme hyvinkin puoli tuntia lounasajasta jäljessä...
Mies tykästyi Stallhagenin oluisiin pari vuotta sitten, ja ostimmekin maistelusetin kotiin.

Kun ihmisten pakolliset tarpeet oli suoritettu, oli ajateltava reissukavereiden tarpeita. Auton nokka kohti Bomarsundia, jossa pääsisivät vähän jaloittelemaan.


Bomarsundin muureja

Kävelimme rauhassa aluetta ympäri. Kumpikin pohti, että silloin 20 vuotta sitten oltiin paikalla lasten kanssa ja muistin mukaan paikalla oli kallioita. No nyt ei ollut. Ehkäpä pitää kaivaa vanhoja valokuvia ja tarkistaa missä sitä ollaan oikein käyty. 

Siinä kävellessämme bongasimme taulun, joka kertoi ihan siitä lähtevän luontopolun, jonka varrella olisi mm. pari entisaikaista valvontatornia. No, kuten sanottua, nelijalkaisten tarpeet huomioiden luontopolku kuulosti enemmän kuin kivalta.






On se ollut hurjaa aikaa. Niin paljon kuin onkin hoilattu tätä vanhaa kunnon "... engelsmanni Suomemme rannoilla, sumffaraa, sumffaraa....." , ei sitä oikeastaan pysty käsittämään minkälaista se on ollut, vaikka näki tykinkuulien iskemät muureissa.

Nötvikstornetin päältä oli hienot näkymät ja reitti oli todella mielenkiintoinen ja viihtyisä. Siellä oli matkan varrella vaikka kuinka monta taulua, joissa historiaa kerrottiin ja esiteltiin seudun luontoa, tapahtumia ja paikkoja.
Älä lähde tälle reitille korkkareilla vaan kunnon tukevilla kengillä. On sen arvoista!!


Reitti palaa tosi kivasti yhden vähän isomman kiipeämisen jälkeen alaspäin ja "ison tien" varteen. Siitä kuitenkin jatketaan vielä tien toisella puolen viehättävää hiekkatietä ja pääsee tirkistelemään ihmisten kauniita takapihoja. Ihan lopussa reitti kulkee joko lehmä- tai lammaslaitumen läpi. Eläimiä siinä ei kuitenkaan ollut.

Kiipeämisestä puheenollen: mies totesi siinä kohtaa, kun kipusimme rinnettä ylös (osin portaat), että "ei tarvi sun kanssa kyllä miettiä, aina reissulla pääsee kiipeämään jonnekin, ihan sama minne mennään..."


Minusta nämä alueelliset merkit bussipysäkeissä on
aivan valtavan hienot!

Tuon retken jälkeen olimme kaikki neljä jo ihan valmiit lepäämään hetken. Kävimme pikaisesti kaupassa nappaamassa pientä iltapalaa ja ajoimme hotellille. Yö nukuttiin hyvin ja aamulla todettiin tyytyväisenä, ettei sääennuste pitänyt paikkaansa. Oli nimittäin luvattu, että yöllä alkaa sade ja jatkuu aamun. 

Aamupalan jälkeen teimme lenkin kaupungin ympäri. Minusta Maarianhamina on niin suloinen puutaloineen ja siellä tuntuu kuin olisi ulkomailla. Maisemat on tosi kauniit satamassa, ja olimme onnekkaita lompakon suhteen, että ihanat turistimyymälät oli tässä vaiheessa aamua vielä visusti kiinni. Lenkin jälkeen palasimme hotellille vielä juomaan kupilliset kahvia ja sitten pakkasimme kamppeet ja luovutimme avaimen.




Kahvia juodessa tutkimme tarkkaan paikallisopasta ja päädyimme, että käymme katsomassa Nåtön luontopolkua. Olin kahden vaiheilla Ramsholmenin ja Nåtön välillä, mutta ajattelin, että Ramsholmen olisi kauniimpi keväällä kaikessa vuokkoloistossaan.
Noh, sanottava on, että Nåtö on takuulla myös hurmaava keväällä, kun kaikki kukkii. Kaunis se oli nytkin.

Ihanat vihreät tunnelit ja mielenkiintoisesti kerrotut taulut, miten tuollaista lehdesniittyä tarvitsee hoitaa, jotta se pysyy parhaimmillaan. Ilmeisesti siihen käytetään myös eläimiä (lehmä/lammas), mutta vaatii aktiivista toimimista myös ihmisiltä. Reitin varrella oli myös alue, joka oli tarkoituksella jätetty hoitamatta ja siitä näki heti, miten se kasvaa umpeen.


Selkeä reittiopas, siisti parkkipaikka.
Liikkeelle, mars!



Jossain kohtaa tämäkin reitti meni laitumen poikki.
Siellä on aivan valtavan kokoisia lehmiä/sonneja.


Vihreä tunneli.
Täällä on varmasti pilvisellä säällä lähes pimeää.

Retken jälkeen kahvijanotti ja Ahvenanmaalla ollessa ainoa oikea vaihtoehto turistikahville on:


Mainittakoon tässä kohtaa, että vaikka miehen mukaan minun kanssa matkustaessa joutuu aina kiipeämään, ei tullut edes mieleen kysyä haluaako kivuta torniin tuolla. 😂


Ai nam, että oli hyvää ahvenanmaan pannukakkua. Hilloa ja kermaa oli takuulla ainakin kahdelle, ja valitettavasti myös paikalliset ampiaiset löysivät meidät hyvin nopeasti.
Mies kuvasi videon, jossa keskustelen ampparin kanssa siitä, että kyse on mun pannarista ja aion syödä sen itse. Viittä vaille pistiäinen päätyy kitusiin, kunnes tajuaa lentää pois....

Kotimatkalle iltapäivällä ja paluumatka oli edellistäkin halvempi: pelkät kahvit. (Meillä oli autossa sixpack vettä kaupasta haettuna ja raahasin ne hyttiin.)
Mitäpä sitä käyttämään aikaansa tax freehen kun ei ole mitään ostettavaa. Pitkään nimittäin pohdin haluanko jotain, mutta otin sen sijaan torkut ja luin lisää.

Ihan parasta koko tässä matkassa oli, että puolessa tunnissa olimme satamasta kotona!! Ai että!

Joku jo ehti säälitellä, että ei olla yhtään päästy koko kesänä turistikahvila-taidenäyttely-museo-shoppailu -reissuille. Tähän sanon vaan, että älkää huoliko. Pidän kyllä huolen, että ehdin taidenäyttelyyn sitten kun sitä haluan. Meidän loma näyttää ehkä tavanomaista enemmän patikoinnilta, mutta se on sitä, mistä tällä hetkellä tykkäämme. 
Se, että loman reissukaverit voivat hyvin, on kuitenkin myös tärkeää. Ja niiden hyvinvointi kun sattuu olemaan meidän vastuulla, valintamme saattavat olla vähän muiden mielestä outoja.
Suosittelen silti ihan ketä tahansa testaamaan noita luontopolkuja! Kaunista ja vähän toisenlaista kuin iänikuiset Hennes&Mauritzit.

Miinusmerkkinä sanottakoon tässä kohtaa ne 27 punkkia, jotka nypimme valkoisesta heti Nåtön reissun jälkeen.... Niitä käveli aivan tolkuttomasti pitkin koiraa, tuo kun on heinikot koluavaa mallia.
Kotona irrotimme vielä pari kuollutta lisää.... 

sunnuntai 8. elokuuta 2021

Mummi ja ukki!!!

                                     

Matkalla pohjoiseen saimme viestin tyttären mieheltä, että vauvalla ei ole kaikki hyvin ja tytär lähtee hätäsektioon. Sattuneesta syystä siinä ei ehditty tosiaan kuulumisia vaihtaa ja matkanteko Ikaalisista Jalasjärvelle oli hiljainen....
(Ehdin miettiä toiseenkin kertaan olisiko syytä kääntyä ympäri ja palata kotiin.)

Jalasjärven kohdalla tuli viesti kuvalla: syntyi klo 15:00 ja huokaisimme. 

En mene yksityiskohtiin, mutta kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Vauva päätyi lasten teholle. ja oli kyllä vaikeaa olla viikko 1200 kilsan päässä ja pohtia mitä etelään kuuluu.....


Suojelusenkeli pienelle prinsessalle,
Lapin kultaa ja Lapin hopeaa!
Tämä ihan hyppäsi silmille kaupassa.
Sillä oli merkityksensä.

Meidän viimeisenä päivänä Saariselällä tuli sitten kuva, jossa tytär piti vauvaa kenguruna sylissään ja asiat olivat hyvin, ainakin parempaan päin.

Olin ottanut kotoa mukaan skumpan, jolla uskalsimme vihdoin silloin skoolata!
Mies paistoi vielä lettuja, joten hyvä ruoka, parempi mieli, kirjaimellisesti!! 

Koska olimme pohjoisessa vauvan syntyessä, nimitän häntä jatkossa Hillaksi. Oikeasta nimestä en tiedä vielä itsekään.

torstai 5. elokuuta 2021

Kesäloma, kohteessa: Saariselkä

Matka jatkui. Olipa hassu juttu. Huomasimme Ivalossa kyltin "uimaranta" ja sinne oli pakko ajaa katsomaan. Tunnistin paikan siksi, josta kesäisin tulee "mainoskuvia", kun porot pötköttelevät hiekkarannalla. 


Kuva: MTV3 uutiset

Ihan mieletöntä, että näillä leveysasteilla on hiekkaranta. Ja silkinhienoa, upeaa hiekkaa!!



Saavuimme Saariselälle hyvissä ajoin iltapäivästä. Majoitus oli valmis joten pääsimme kantamaan lähinnä ruuat samantien sisälle ja jääkaappiin. Olimme käyneet tekemässä isot ruokaostokset Ivalossa matkalla.

Majoituksena paritalon puolikas. Sijainti 2,5 km Saariselän keskuksesta. Ihanan hiljaista ja rauhallista. Olkoonkin, että naapuritalon edessä porot kalistelivat sarviaan....
Teimme lyhyen lenkin ja pistimme saunan lämpiämään. Oli suorastaan ylellistä levittää tavarat vihdoin kaappeihin, pois kasseista. Melko ajoissa vaakatasoon ja unta kuulaan.

Aamu valkeni pilvisenä, mutta kauniina. Tutkimme aamuteen aikana karttaa, ja päädyimme Prospektorin lenkkiin, koska se tulisi ikään kuin takaovelle paluumatkalla. Rengasreitti olisi kiva kävellä.
Kahvitarpeet reppuun ja matkaan. 

Tykkään kovasti tästä tavasta, miten reitit merkataan. Täällä en puolestani tykkää vähääkään siitä, että "polut" on autolla ajettavan levyisiä sorateitä. Onhan niihin varmasti kiva ja helppo tehdä ladut, mutta patikoimista varten ovat kyllä enemmän kuin tylsiä. Esteettömyys on sinänsä tosi kiva asia, mutta ihan kaiken ei tarvitsisi olla esteetöntä. 

                                            

Tosiaan, täällä seudulla on aikanaan podettu vahvaa kultakuumetta ja näitä kultakaivantoja on ollut runsaasti siellä ja täällä. Prospektorin kaivos on 51,5 metriä syvä ja edelleen olemassa. Se sijaitsee paikalle rakennetun päivätuvan sisällä ja sitä suojaa luukut, joista ei ihmisen pitäisi mahtua, mutta kaivokseen pystyy kurkistamaan. Meillä ei ollut mukana riittävän tehokasta taskulamppua....

Tarina kertoo, että sieltä on kaivettu Suomen suurin yksittäinen kultahippu.
Tosin tarina kertoo myös, että tyyppi, joka kaivoksen louhintaoikeuden myi Prospektorille, olisi tuonut Jenkkilästä kultaa sinne houkuttelemaan.
Näitä tarinoita lienee kuin parhaita kalavaleita.


Vanhat kottikärryt edelleen paikalla.


Kivet hohtavat hienosti kullanväriä.
Täällä tuntuu maasto olevan hyvin pitkälle kauniin punertavan ruskeaa...

Olisihan se villiä ottaa tuosta muistoksi jokin kivi
ja myöhemmin tutkituttaa se, ja selvittää, että siinä olikin kultaa. 😁

Illemmalla teimme vielä toisen lenkin ensin Saariselän keskustaan ja sieltä kartan mukaan "Aurora"-lenkki. Ihan hauska iltahyppely, eritoten kun noin 45 sekuntia sen jälkeen kun pääsimme takaisin kotiin, alkoi mieletön rankkasade. Emme olleet nimittäin vähääkään varautuneet ja olisimme kastuneet pahasti kameraa ja kännyköitä myöten....  Keittiön ikkunasta oli ihan miellyttävää katsella valuvaa vettä ja siemailla teetä.

Seuraavan aamun suunnitelmat kartan ääressä päätyivät pitkään päiväreissuun (16 km), joten pakkasimme mukaan pussiruokaa kahvin lisäksi. Ja vähän smoothieita ja pussipuuroja, omia suosikkejani (Good 'n' Go), koska niistä saa nopeasti sokeria ja nestettä. Ja satun vain tykkäämään niistä, samoin kuin saksalaisen marketin vastaavista hedelmäsoseista imupusseissa. Hirveän käytännöllisiä tuolla lailla "tien päällä".
Ajattelimme lähteä reitille Kiilopäältä, joten autolla matkaan. Päästyämme ns. isolle tielle aloitimme kuitenkin keskustelun päivän säästä, joka oli aurinkoinen ja upea, että tänään, jos koska, olisi varmasti hieno päivä kiivetä myös Pyhä-Nattaselle. Joten talla tiskiin ja sittenkin 30 km eteenpäin kohti Sompion kansallispuistoa ja Vuotsoa.


Ikiaikaiset toorit
Kivi rapautuu raoista ja vain kovin kiviaines jää


Ja huh huh!!! Jäin kerrankin sanattomaksi.
Onneksi, oi onneksi, jarrutimme siinä kohdassa, missä oli täysin tyhjä parkkipaikka. Olimme jo päättäneet tehdä ympyrälenkin ja sama se mistä sinne lähtisi. Menimme siis myötäpäivään laavun kautta, päätyäksemme kiipeämään aivan järkyttävää rakkarinnettä ylös. Minun oli pakko laskea koirat irti, koska pelkäsin kiskovani ne johonkin rotkoon vahingossa, kun niiden vauhti oli luonnollisesti kovempi kuin omani. Ihan nelivedolla sai mennä osan matkaa, ja ylöspäästyään tiesimme totisesti kiivenneemme, mutta voi että oli hauskaa. 

On ne käsittämättömät. Uskomattomat. Ällistyttävät. Mielettömät. 


Ehdottomasti kannatti "uhrata" tämä kaunis päivä tähän kiipeämiseen. Ja tänne voi olla, että on pakko päästä joskus uudelleen. Siitä kiivettävästä rakasta kun ei tullut yhtään kuvaa.... 
Paluumatkalla pysähdyimme Kiilopäällä ja teimme "jäähdyttelynä" vielä Kiirunan-kierroksen, josta Mellis tosin kuuli vain alun ja piti kiirutta..... 

Muut päivät menivät omaa tuttua rataansa: aamulla aamupala, pohdintaa ja sitten reppujen pakkaus ja joko tossut tai auto johonkin suuntaan ja siitä kairaan. 
Tässä maassa on uskomaton määrä todella kauniita paikkoja! Valtavan hienoja maisemia ja koskematonta luontoa, olkoonkin, että ihminen on tunkenut joka paikkaan.... 

Saariselkä ei ehkä sinänsä jättänyt mitään kaipuuta takaisin (kuten vaikka Sallatunturi tähän saakka). Hieno paikka, mutta nyt on UKK-puisto nähty. Kuittaamme muutaman kansallispuiston 10-vuotis suunnitelmasta tehdyiksi ja alamme pohtia seuraavia kujeita.


Lokan allas Pyhä-Nattaselta


Tankavaaran kultakylää.
Ovat rakentaneet sinne aidoista rakennuksista kopiot.



Elämä ♥

Lähdemme valuttelemaan takaisin kohti etelää ja onneksi kesäloma jatkuu vielä hetken.

Sadonkorjuun loppu, kulttuuria, luonnonilmiöitä

Ihan syyskuun lopussa oli pakko kerätä kaikki loput paprikat ja nakata kasvit pihalle. Kuisti oli jo niin täynnä roskaa, jota niistä putoili...