Huonoa omaatuntoa pitelemässä

Kun keli on nätti ja ehtii viettää koirien kanssa useita tunteja metsässä rauhallisesti samoillen ja ihaillen, sitä kyllä pakosta vähän nousee pintaan huono omatunto sairaslomasta, jolla ei tunne olevansa sairas. Olkoonkin, että tiedän, etten voisi repiä mitään painavaa repimättä siinä samalla itseäni rikki.

Mikä se onkin, että pitää olla niin luterilainen käsitys, että raataen sinun on leipäsi syötävä!

Lääkärin toiveesta hain heti magneettitulosten jälkeen terkkarista collar cuffin, hassun pehmustetun roikottimen, jossa käsi pysyy paikallaan. Ehkä maailman viheliäisin kapine: niska on kuin tulessa, koska raajan paino vetää koko ajan toisen puolen lihaksia jumiin. (Käytin sitä sitten ihan kokonaisen viikon....)

Toinen juttu on toki myös se, että jos kättä pidetään kaksikin viikkoa koko ajan 90° kulmassa roikkuen, sitten tarvitaankin useampi viikko fysioterapiaa, että saadaan kyynärvarsi taas pelittämään. Näitä siis ei suoraan enää suosita, jos potilas osaa yhtään itse arvioida miten paljon rasitusta käsi voi kestää. Minähän kuvittelen tietäväni.....

Mutta koetan nyt ainakin toimia ohjeiden mukaan. Tärkein tavoite on saada tuo käsi toimivaksi. Kylkiluun paraneminen tulee ottamaan aikaa ja se tulee olemaan kipeä pitkään. Koiralenkille en tietenkään lähde cuffin kanssa. Kaatuminen käsi kiinni olisi takuulla vaarallisempaa.....

Ja siinä tullaan tähän huonoon omaantuntoon. Kun ulospäin ei voi nähdä, että mitään on rikki, tulee sellainen lintsaava olo. Kuten nyt vaikka siitä viime viikolla tehdystä lehtijutusta.

Sitten kun vapaiden aikana erinäiset ihmiset hokasasivat, että "hei, mehän voidaan nähdä vaikka keskellä viikkoa..."  No, kyllähän sitä muutenkin on arkivapaita, mutta mukavuudenhaluisena en kyllä ihan aina lämpene ajatukselle lähteä viettämään esim. ainoaa vapaapäivää pitkin poikin ajellen. Näin useammalla vapaalla on ollut ihan kivakin käydä vähän kahvilla muualla kuin oman keittiönpöydän ääressä ja erityisesti edes joskus pukea jotain säällistä vaatetta päälle...

Yksi reissu tehtiin varsin ex tempore. Ihanat ystävät kutsuivat kylään ja lähdettiin ajamaan. Kun perheistä neljä aikuista tekee vuorotyötä, yhteensovittaminen minkään kanssa on ajoittain ollut todella vaikeaa. Nyt perheiden molemmat naiset olivat saikkarilla ja miehillä vapaa viikonloppu. Saattoi vähän huvittaakin tämä mahdollisuus. Sen se vaatii, että ainakin joku on pois töistä tekosyyn varjolla. Muuten meidän pitää sopia treffit aina kuukausia etukäteen ja jokaisen esittää töissä toive, että silloin ja silloin on vapaata.

No. Ensi viikolla olen jo iskussa työmaalla.
Saikku loppuu ensi sunnuntaihin ja seuraavan viikon työvuorot alkavat kolmella vapaalla. *facepalm*  Eli tässä tulee nyt se kevyt lasku.

Olen jo varovasti kättä ottanut käyttöön. Vieläkin on vaikea kurkottaa jotain ylhäältä oikealla kädellä. Vie varmaan aikansa, että lihasmuisti palaa. Kireyksien katoamisesta puhumattakaan....
Varovasti olen tehnyt kevyitä lumitöitä, koska lumi on ollut kevyttä. Lumentyöntimen kanssa pystyn tekemään pääasiassa terveellä kädellä ja huomaankin, että vasemman käden käsivarren lihakset jomottaa ihanasti, kun niitä on käytetty.

Hip hei! Kyllä se kohta on taas entisellään.

Toimittajan kanssa kävelyllä

Meillä ilmestyy pieni hauska paikallislehti kerran viikossa. Olemme tilanneet sitä vuodesta 1997 eli heti kun muutimme tänne. Uutiset ovat aitoja paikallisesti kirjoitettuja, mitään ei osteta valtakunnan uutisista eikä samoja juttuja tarvitse lukea ensin Hesarista ja sitten Salon seudun sanomista.

Kirkkaana ja rapsakkana päivänä tein koirien kanssa aamulla varhain pikkulenkin, pakkanen nipisteli -25,7°C ja Bono totesi reilun kilsan jälkeen, että varpaat ei kestä. Edu puolestaan oli syvästi tyrmistynyt, että aamulenkki loppui sikseen.... se istui vartin eteisessä ja tuijotti ovea syyttävän näköisenä.

Olin sopinut treffit toimittaja-tutun kanssa klo 11. Pakkanen ei merkittävästi lauhtunut, keittiön mittari näytti vielä -22 kun pakkasin vaatetta päälle. Onneksi löysin kätköistä Bonolle sopivat töppöset, joskus Mummo-Karolle ostetut fleecesukat.

Tepasteltiin treffipaikalle eikä pakkanen totta puhuen tuntunut ollenkaan niin kylmältä, mitä lämpötila antoi ymmärtää. Toimittaja-Aku saapui paikalle sovitusti ja lähdettiin metsään. Juttuidea oli kertoa muistakin kuin ns. perinteisistä ulkoilulajeista talviaikaan. Olen myös itse kirjoittanut erinäisiä kiittäviä mielipidekirjoituksia lehteen, koska meillä täällä ON hirveän hyvin pidetyt reitit ja polut.

Nytpä me sitten ollaan koirien kanssa paikkakunnan turhimmat julkkikset. Nauroin juttua ilahtuneena, kivasti kirjoitettu ja juuri sellainen tänne sopiva, valoisa ja positiivinen. Kuvat oli tosi kauniita, ja mikäs ollessa, kun päivä sattui olemaan juuri parahultainen tällaisen jutun tekemiseen.
Tunnin verran käveltiin ja pohdittiin syntyjä syviä. Toimittaja totesi, ettei näitä kävelypalavereja suotta kehuta, sitähän tuntee itsensä aivan uudeksi ihmiseksi pienen keskipäivän ulkoilun jälkeen.

Eipä tässä voi kuin allekirjoittaa. Ulkoilun jälkeen olo on ihan toisenlainen kuin sisällä vietetyn päivän.
Ja vaikka tästä jutusta kirjoitankin, nauran kyllä tälle "julkisuudelle". Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntevat toisensa muutenkin. Muutamia nauraen heitettyjä "jaatko nimmareita" -kommentteja sain samantien aamulenkillä. Lehti kun ilmestyy aamulla niin puoli kylää vähintään on sen jo lukenut.

Kahvihifistelyä

Kun ei ole muuta kuin aikaa, sitä ehtii pohtia syntyjä syviä ja syventää jotain pohdintojaan.
Ostin pienen Bodumin kahvimyllyn jo 2015 ja se on ollut ahkerassa käytössä siitä lähtien.
Nykyään tavallisista kaupoista saa kaikenlaisia mielenkiintoisia kahvipapuja, ja omia sekoituksiakin pystyy tekemään.

Näitä Kaffa Roasteryn kahveja on tullut meille kiitoksena sähkösopimuksesta.

Kaikesta huolimatta aion kilpailuttaa sähkön jälleen uudelleen.

Minä juon määrällisesti enemmän teetä kuin kahvia, mutta olen teen suhteen tosi tylsä ja tykkään yhdestä, kahdesta mausta. Kahvin suhteen taas huvitan itseäni hifistelemällä sen suhteen. (En siis suhtaudu tähän juttuun vakavasti sitten alkuunkaan.)
On hauskaa ottaa pieni määrä papuja pakastimesta ja rouhia ne, keittää kahvi, ja jos mahdollista, vaahdottaa vielä maitovaahto siihen päälle. Sellaista hassua arjen kohottamista helpolla ja halvalla.

Tämä Alpron soijakahvimaito saa minulta ison kiitoksen. Se tosin pitää lämmittää, koska kylmänä herottuu ällöttävän näköisesti. (Sekoittuu takaisin heti, mutta sekoittamisen loputtua herottuu uudestaan.) Siitä tulee nopeasti tiivis ja napakka vaahto ja se maistuu ihan hyvälle!
Haluan myös testata sen iKaffen eli kauramaidon vastaavan "professional" maidon.

Säilytän kahvipavut pakastimessa. Otan vain pari myllyllistä kerrallaan sulamaan, tai siis rouhin ne jäisenä. Siksi meillä on tällaisia hassuja kuminauhalla hirtettyjä kertaalleen avattuja pusseja pakastimessa.

Kävin vähän oman kylän markettia isommassa kaupassa (lue: Prisma) 

ja pysähdyin kahvihyllyn eteen ihmettelemään. 

Koska olen pääsääntöisesti saanut ulkomailla pahaa kahvia, en osaa ottaa kantaa noihin Style-paahtoihin. Vaihtoehtojahan oli vaikka kuinka monta. Keltainen väri oli se, mikä sai tekemään ostopäätöksen. (Kyllä, joskus se on niin pienestä kiinni.) Kahvi oli ja on oikein hyvää. Arvioisin, että sellainen puolitumma paahto, jos asteikko on 1-5, tämä taisi olla 3,5 kun joku perus-Juhlamokka on ilmeisesti sen 2-3.

Alempi on Lidlin tumma Crema ja pussissa taidettiin peräti mainita sana espresso. En itse asiassa pidä hyvin tummasta kahvista, mutta tämä on paahtoasteeltaan yllättävän vaalea (taisi olla se sama 3-3,5) ja toimii tavallisena suodatinkahvina loistavasti. En osaa sanoa miten maistuu mustana, koska käytän kahvissa maitoa. Mies on kuitenkin ollut tyytyväinen molempiin eikä käytä kahvissaan mitään lisukkeita.

Yksikätisen leipomiset

Aivan mielettömän hauska sunnuntai. Herättiin ajoissa ja koirien kanssa metsään. Bonolla oli mantteli päällä ja siitä näki, ettei palellut. (Jätin manttelin laittamatta edellispäivänä ja silloin sillä oli kiire kotiin... aluskarvattomuus ei paljon lämmitä.)

Kotona join kahvia ja pohdin päivän ohjelmaa. Ipanan kanssa kauppareissu, koska tarvitsen kantajan. Muistettiin onneksi Ipanan tuleva viisurin poisto ja ostettiin pehmeitä ruokia.

Jälleen yksi niistä päivistä, jolloin jälkeenpäin harmittaa, etten viettänyt koko päivää kamera kaulassa seikkaillen ja kuvaillen.

Tulossa kontrollikuvat ja lääkäri. Siinä samalla voisi viedä jotain herkkuja vähän kiitoksena polin tytöille. Tiedän, ettei kukaan niitä odota, työtäänhän ne tekivät. Mutta kollegaa on kiva huomioida!
Kotiinkin olisi kiva saada vähän jotain hyvää.......

Outi Pakkanen on julkaissut jossain kirjassaan Anna Laineen taivaallisen kaurakeksireseptin. Sen parempaa ei ole. En vaan löytänyt ohjetta mistään. Onneksi pikainen nettiselaus auttoi. Niitä siis.
Tai näin kuvittelin. Totuus: en pystynyt edes sekoittamaan taikinaa, koska olen vaan niin oikeakätinen, etten vasemmalla saanut kuin huiskittua kaurahiutaleita lattialle. Onneksi on perhe.

Lopputulos kuitenkin kiitti. Puolitoista isoa dynollista aivan älyttömän hyviä ja rapeita kauralastuja.
Tosin myönnettäköön, että ilman muuta perhettä nämä olisi jääneet haaveeksi.

Pelkkä pellin nostaminen uuniin oli temppu ja kuinka se tehdään. Pellin poisottaminen niin, että sain liu'utettua sen leivinpaperin pöydälle yhdellä kädellä oli täysin tekemätön paikka. Ensimmäisen otin ja pelti putosi käsistä (onneksi vasta kun keksit oli pöydällä), koska oikea ei vaan kestä.

Koska on koneet, sekoittelin vielä pikaisen muffinssitaikinan. Makuna vaniljaa ja joukkoon kokonainen Pandan suklaalevy rouhittuna.

Säästän osan kotiväelle ja kiikutan osan sairaalanmäkeen.

****
Kontrollissa alles klar eli kaikki hyvin.
Magneettikuvat oli mielenkiintoiset! En ole tainnut ennen nähdä sellaisia. Radiologi on nuolilla merkinnut murtuman linjat, ilman sitä en olisi kyllä kuvasta osannut sanoa yhtään mitään. Edelleenkään varsinaisesta röntgenkuvasta ei murtumalinjaa pystynyt löytämään, edes tietämällä missä se on. Olisiko kuvakulma vaan sellainen? En osaa sanoa, vai onko magneettikuva jollain tavoin kolmiulotteinen? Metkaa yhtä kaikki.

Tärkeintä, että toipuminen on alkanut hyvin ja jatkunee samalla tavalla.

Talvikengät

Sattuneesta syystä liukkaus ja hyvät kengät tuli vähän mieleen tuon olkapää- ja kylkiluumurtuman myötä.
Kuten sanottua, täällä Lounaisessa Suomessa talvet on mitä on: välillä hyviä ja välillä aivan järkyttäviä; kuraisia ja jäisiä. Ehkä ilmastonmuutos tekee siihen (toivottavan?) muutoksen ja saamme sellaiset enemmän Keski-Suomalaiset talvet jatkoon? Viime vuosi ja tämäkin ainakin vaikuttaa tosi lupaavalta.

Tosin viime talvenahan otin kunnon peffaliusut alas portaita kun kuljin lenkkareissa lumella....
Eli järjen käyttö on ihan suotava asia kuitenkin talviliikkuessa.

Minä ostin kauan sitten Icebugin nastakengät.
Jalkani koko on niin pieni (36), että mitään irtonastaremmi-systeemeitä on vaikea saada, koska niissä tahtoo ne nastat osua väärään kohtaan jalan alle.

No. Alkuun tykkäsin. Tosin mullahan on vaikeat jalat siinä mielessä, että harva sopii kalvamatta, ja niin nämäkin Bugit on 10 vuoden aikana edelleen sellaiset, että tekee rakkulan molempiin kantapäihin. En käsitä mikä peltiliuska siellä on kantapään takaosassa, koko kengän takaosa on aivan pirun jäykkä ja kivikova.

Menihän ne kun muisti laastarit. Ja toimikin, sen kerran kun oli vaan lumista liukasta. Loskassa ja peilijäällä olen kaatunut niiden kanssa useita kertoja. Loskassa nyt ei pidä mikään ja peilijäällä toi tasapohjainen nasta ei pureudu, toisin kuin sellaiset irtoremmit, joiden piikit on juuri sitä: piikit.

Vuosien saatossa nastoja on irronnut. Edelleen: täällä on joka toinen viikko tyypillisesti asfaltti näkyvissä ja vain satunnaisia paikkoja, joissa on jäätä.... nastat irtoaa asfalttiin. Kenkien ehdottomasti huonoin puoli: niitä nastoja ei voi uusia. Olen kysynyt valmistajalta ja suutarilta ja molemmat tahot pyörittelivät päätään. Mutta miksi ostaa uudet kengät, jos kengissä ei ole vikaa....  (Pitäisikin tarkistaa piruuttain, onko kaikkien nastakenkien logiikka tuo sama.)

Olen siis kaikesta hypetyksestä varsin pettynyt noihin kenkiin ja koko ideaan. Koska kenkä ei ole mukava omaan jalkaani, enkä sinällään koe edes noista nastoista sen isompaa hyötyä, olenkin jättänyt Bugit oman onnensa nojaan vaatehuoneeseen.

Käytän tällä hetkellä talvikenkänä Meindlin maiharia, jossa on mikä-lie-grip -pohja eli raakakumi, joka totta puhuen on takertuva nimenomaan liukkaalla.

Lisänä tuossa pohjassa on ihana telaketjupohja.
Yllättäen tuo maihari on istunut jalkaani ilman rakkuloita heti ensimmäisestä kerrasta. Edes sellaisella lipsuttelevalla askeleella en saanut kuin vähän aristavan kohdan toiseen kantapäähän, ja se lienee ennätys näissä koivissa. Onnettomien jalkojen lisäksi selkä tykkää huonoa jäykkäpohjaisesta kengästä, mutta siihen sopeutuu (jos muistaa venytellä).

Näillä maihareilla toden totta kaaduin nyt sitten kuitenkin riittävän pahasti, että tuli rikkimenneitä osia, mutta edelleenkin vannon silti niiden nimiin. Eipä se kengän vika ole, jos kulkija on vähän huolimaton sen suhteen, missä seisoo ja kaupunki on jättänyt hiekottamatta.

Sen verran kaatuminen säikäytti, että huomaan olevani vähän tarkempi, ettei jalan alle tulisi jäistä kohtaa. Samoin noissa viimetalven portaissa päästin koirien remmit irti ja totesin, että kulkekoot vapaana ja minä menen rauhallisesti omaan tahtiini alas. Sen sijaan, että toinen kiskoo vauhtia alaspäin ja toinen pysähtyy kesken matkan haistelemaan jotain.

Suosin myös lenkkareissa raskasta pohjaa. Kesäaikaan sillä ei ole niin väliä, mutta märkänä aikana esim. kalliolla joskus karkeampi kuvio voi olla se, mikä pitää jalan paikallaan eikä luista.
Samaan aikaan, näissä Salomonin tossuissa on outo materiaali pohjassa, muovimainen, ja se luistaa itsessään, vaikka kuvio on näinkin karkea.

Jos olisi mahdollista kulkisin vain ja ainoastaan tossuilla. Harmi, etten ole löytänyt neutraalipohjaista lenkkaria, jossa olisi nilkkaan asti ulottuva varsi ja vielä lämmin goretex-pinta. (Enkä pyydäkään kuin mahdottomia....)
Matalalla ei viitsi kahlata hangessa ja toisaalta tuo verkkoneulos varpaiden päällä kastelee sukat hyvin nopeasti.




PS. Tämä kolahti uutisten osalta kovaa. Tapahtuma oli juuri sinä päivänä, kun otin sen kylkilennon. Unohtivat ilmeisesti nämä eteläisemmät osat kokonaan, kun ei oltu hiekotettu edes sitä vähää.

TORILLA JONOTETTIIN. Salon torilla jaettiin lauantaina hiekoitussoraa, ämpäreitä soran kantamiseen ja yli 65-vuotiaille kenkiin laitettavia liukuesteitä. Kun näitä sai hakea ilmaiseksi, jakelupisteelle muodostui liki satametrinen jono. – Jos yksikin kaatuminen tai loukkaantuminen saadaan tällä estettyä, tempauksen kustannukset on jo sillä kuitattu, sanoo Salon liikuntapalveluiden ohjaaja Saku Nikkanen. Kuva: Minna Määttänen, Salon Seudun Sanomat.

Sairaslomalla

En jaksa enää käyttää energiaa talven vihaamiseen.
Liki se kuitenkin taas on ollut, kun vuoropäivinä sulaa ja sitten pakastaa - eli koko maailma on täysin mahdoton kulkea millään välineellä. Tämä Lounais-Suomalainen talvi on vaan niin pyllystä kuin voi.

Tuollaisia kuvan päiviä on ollut muutama ja ne on niin kauniita, että ihan sydämestä ottaa. Mutta pääasiassa on sitä lonkerokeliä eli täysin sumuisen harmaata ja tasapaksua, on sitten pakkasta tai ei.

Sitten kävi niin, että kävelin näitä huonosti (vai itse asiassa liian hyvin eli liipattuja?) hoidettuja pyöräteitä taannoin ja pysähdyin, kun koirat haistelivat jotain. Olen ilmeisesti siirtänyt painoa jalalta toiselle, koska havaitsin vaan ilmalennon ja päädyin aivan täydellä vauhdilla toisen olkapään päälle kyljelleen.
Siinä Bonon riekkuessa päällä "Jipii, se leikkii meidän kanssa" kampesin itseäni ylös ja ajattelin, että nyt sattui. Roikottelin kättä ja haukoin henkeä....  ajatuksella luut lienee ehjät. Lenkki käveltiin kotiin niin, että koirat totisesti olivat kiskomatta.

Yhden illan istuin sitten päivystyksessä odottamassa.
Röntgen totesi saman minkä minä: ei rikkonaisia luita, mutta jotain vikaa käsivarressa on, koska edes kahvikuppia en pystynyt nostamaan. Käsivarsi itsessään ei myöskään noussut.

(Näin naisena: rintsikoiden pukeminen/riisuminen on kohtuullisen mielenkiintoista yhdellä kädellä, samoin hiusten pesu, harjaus ja ponnarille sitominen, hampaiden pesu ja ripsivärin levittäminen.... sitä arvostaa molempia käsiä kummasti ihan arkisissa asioissa.)

Terkkarilääkäri kirjoitti passituksen kirurgian polille ja pari viikkoa saikkua, koska eipä tällä kädellä siirrellä mummoja tai kanneta edes ruokatarjottimia.
Magneettikuvanhan se vaatisi, jos joku kiertäjäkalvosin on repeytynyt.
Samperi, että harmittaa!!!

Kiitokset kuitenkin oman talon ea-polille, jossa tytöt tarjosivat kahvit, kun olin pari tuntia jo roikkunut odottamassa. Lisäksi ihanat kollegat katsoivat tänään lähetteen liikehdintää, ja kun yläraaja-orto, trauma-orto sekä tavallinen ortopedia olivat kaikki sen saaneet ilman reaktiota, ottivat yhteyttä ja päädyin sairaalan päivystykseen (periaatteessa sama paikka, eri luukku) ja kirurgian erikoistuva lääkäri passitti sinne magneettikuvalle. (Ihana rtg-hoitaja oli paljastanut suurena salaisuutena, että tälle viikolla on yksi aika jäljellä ja oli pelko, että se ehtii mennä....)

Odotan siis MRI:tä nyt torstaille ja koetan jumpata. Käsky on käyttää raajaa kivun sallimissa rajoissa ja ottaa sitten kipulääkettä (josta kylläkin kieltäydyn).
Myönnettävä on, että käsi on päivä päivältä parempi ja uskon jo varovasti, ettei siinä ole mitään leikkausta tarvitsevaa......

Pakkaspäiviä ja joulu vol 3

Siinähän sitten kävi niin, että isäni, joka on viettänyt viimeiset 10 vuotta Thaimaassa talvet, keksi keväällä, että Espanjan Aurinkorannikko kuulostaisi hauskalta paikalta. Minä vähän varoittelin. Fuengirolassa kolattiin lunta 2018 helmikuussa eikä siellä tunneta kolminkertaisia ikkunoita ja hyvää keskuslämmitystä....

Mutta mitäs muna tietäisi, kun kana päättää. 
Niin vanhukset ottivat suunnan kohti Torreviejaa joulukuun alussa. Tammikuun alkuun mennessä olivat palelleet riittävästi, ja pääsin pariin kertaan sanomaan ne kuuluisat "mitäs minä sanoin" -sanat. Heh! Palasivat Suomeen viikoksi ja lähtevät kokeilemaan onneaan Kanarialle seuraavaksi.

Mutta Suomeen tulivat, ja koska olivat välissä pois eikä joulua vietetty yhdessä, ohjelmistoon siis jouluateria vol 3.
Jotkut omista työkavereistani hikkasivat melkoisesti, kun kerroin, että meillä syödään taas jouluateria. Että "joo, olet jouluhullu, mutta siihen on sellaiset 350 päivää... että...."

Aurinko paistoi kauniisti, kun laitoin kaikkea valmiiksi.

Meillähän ei syöty perinteistä Suomalaista jouluruokaa 24.12.kaan, joten tuskin nytkään. 

Listalla oli Waldorfin salaatti, perunasalaatti sekä jääkellarin lohta alkupaloiksi, pääruokana muussi ja peurakäristys. Lisukkeena kohmeinen puolukkasurvos ja vihreät pavut.

Aurinko paistoi pöytään hauskasti kattauksen aikana ja nuo sitruunat oli niin kirkkaat siinä, että oli pakko napata kuva.

Mies noukki pojan tyttöystävineen Turusta ja Klonkku kepitteli perille. Polvesta tulee vielä vallan hyvä, vaikka se tietty nyt onkin äärettömän hankala käytössä. (Kuva muuten joululta meiltä, ei se kalsareissa esiintynyt nyt....)

Olipa meillä mukavaa! Pitkän kaavan mukaan syötiin ja höpötettiin. Pojan tyttöystävä oli tehnyt taivaallisen ihanan tiramisun kahvin kanssa, ja avattiin heidän Irlannista tuomansa Christmas Pudding myös. Tuo Brittiherkku on ihan omaa luokkaansa. Minä tykkään, minusta se on hauskanmakuinen. Ja näytti kelpaavan muillekin!

Ihania päiviä! Parina päivänä näyttäytyi aurinkokin ja kävi mäihä, että kalenteriin oli kirjoitettu vapaat juuri tälle viikonlopulle.
On ulkoiltu ja seurusteltu.

Tuo joulupukin tuoma otsavalo on tosiaan niin loistava. Tässä pojat valokeilassa pilkkopimeässä metsässä. 

Kirkko näkyy hauskasti huurteisten puiden takaa vähän harmaampana päivänä. 

Yhtään ei harmittanut, että lohta jäi juuri sen verran, että aamuteen kaveriksi sai lohivoileivän. Jääkellarin lohi on niin ääreist helppo valmistaa, että pitäisi useammin tehdä. Ja niin hyvää!!! Tulipa tämän viikon Omegat huolehdittua luontevasti.

Jääkellarin lohi

Valmista 1-2 litraa 10% suolavesi (eli litra vettä ja desilitra suolaa -suhteessa)

Laita lohifile astiaan nahka ylöspäin ja kaada vesi päälle, lohen tulee peittyä kokonaan.

Jätä tekeytymään jääkaappiin pienen painon alle (että pysyy pinnan alla) 2,5-3 vuorokaudeksi.

Minä laitoin lohen veteen keskiviikkoiltana ja otin pois liemestä lauantaina aamupäivällä. Oli sopivan suolainen ja raikas. Leikataan kuten graavilohi eli ohuiksi viipaleiksi.

Isäni tykkää sen kanssa kastikkeesta, jossa on smetanaa ja sinappia tai piparjuuritahnaa. Tällöin kalaviipaleet voi olla vaikka vähän paksumpiakin. 

Nyt on ladattu akkuja kolmen päivän vapaiden verran. 

Jaksaa taas painaa tulevan viikon.

Leffa-arvosteluja

Tapaninpäivänä menimme koko isolla porukalla, minä, mies, poika tyttöystävineen ja Ipana, katsomaan Aquamanin. Pari vuotta sitten kävimme katsomassa silloisen uuden Bondin ja minusta se oli hauska tapa viettää tuota joulun päivää, jolloin ei enää ole tavallaan niin joulufiilis, mutta vielä ei voi ihan arjeksikaan nimittää.

Leffateatterissa oli sitäpaitsi ihan jonoa, eli joku muukin on keksinyt tällaisen oivan tavan yhdistää perhe ja virkistys. Miksi muuten niiden popcornit on paljon parempia kuin kotona keitetyt?? Teen siis popparit ihan tavallisesti kattilassa, koska mikropopparit on minusta liian myrkkysuolattuja. Saisikohan sitä elokuvateatteri-popcornsuolaa jostain??

Mutta itse asiaan:

Aquaman

Hauska tulee tästä ensimmäisenä mieleen. Pääosan esittäjä on juuri sopivan hyvännäköinen ja sixpackeineen silmänilo naisille. Tarina kevyt ja hyvin perinteinen, mutta riittävästi rymistelyä ja actionia. Ihana sankari pelastaa maailman -saaga ja kauniita maisemia. Ei mitään uutta auringon alla!

Joo, allekirjoittanut tykkäsi. Poika oli ihan sanaton "siis aivan järkyttävän huono!" mutta yhtyi kyllä meidän nauruun siitä, että huonoudessaan ja kliseisyydessään nimenomaan hauska.

Voin suositella, jos tykkää tämäntyypisistä ei-päätä-ei-häntää ja hyvin rikkaalla mielikuvituksella tehdyistä.

Tämän vuoden puolella olen ehtinyt jo kahteen leffaan, ja se mitä olen Ipanan kanssa katsonut tämän vuoden tarjontaa, aika meheviä juttuja on luvassa vuodelle 2019. Olen kyllä niin iloinen, kun Ipana aikanaan sai minut houkuteltua uudestaan leffojen maailmaan. Joskus nuorempana tuli käytyä, mutta se jäi vuosikausiksi.

Tykkään edelleen alkuperäisestä Maija Poppasesta ihan yli kaiken. Sehän on aikansa esikuva, miten aitoa kuvaa ja piirrettyä voidaan yhdistää. Julie Andrewsin laulu kruunaa vielä kaiken.

Tämä oli tehty kauniisti alkuperäistä kunnioittaen, mutta toki minusta vähän liian pitkälle samalla kaavalla eli matkien. Näyttelijät olivat hyviä ja laulu- ja tanssikohtaukset ehdottomasti hyviä, vauhdikkaita ja musiikki kivaa.
Ei rikkonut sitä alkuperäisen viehätystä eikä millään tavoin pilannut esikuvaansa.
Oliko jatko-osa tarpeen, sitä toki voi kysyä.....

Harmiton ja suloinen, suosittelen kaikille! Sai hyvälle tuulelle ja sehän on tärkeää!

Juice-leffan halusin nähdä vain siksi, että käyn äärettömän harvoin katsomassa mitään suomalaisia elokuvia, ja aihe kiinnosti.
Hesarin arvostelussa sanottiin jotakuinkin kaikki, mitä itsekin pohdin.

Minua alkoi kolmannen kerran jälkeen tympiä raskaasti se iänikuinen pyttipannu siinä hellalla. Olen itse elänyt 70-luvulla ja aivan takuulla jotain muutakin sapuskaa tehtiin. Mutta varmasti se oli tyylikäs oman aikansa kuvaus, johon voi yhtyä. Kaikki tupakoi järkyttävästi joka paikassa...

Näyttelijäsuoritukset oli hienot. Munamies teki hyvän roolin ja erityisesti arvostan, että hän lauloi itse eikä musiikki tullut play backinä. Se, mikä nauratti, oli että joku 2000-luvun näyttelijä voidaankin maskilla ja muuten saada niin esikuviensa näköisiksi. Riku Nieminen ei toki Juicelta näyttänyt kuin kaljun ja pitkän takatukan osalta, mutta Alatalon ja Rinteen esittäjät olivat niin hulvattomasti "itsensä" näköisiä.

No. Nyt se on nähty.
Jos tällainen elämänkerrallinen tarina kiinnostaa, mikä ettei. Kirjaa en ole lukenut, joten en ota kantaa tapahtumien todellisuuteen.

Uusi vuosi, vanhat kujeet

Täytyy sanoa, että vuoden 2018 loppu ja tämän vuoden alku kaikkinensa kyllä hemmotteli ihmistä!
Jos ajatellaan minkälainen vuosi 2018 oli sään puolesta, ei voi kuin ihmetellä. Eikä joulun upeat joulukorttikuvaelmat lumisine metsineen jääneet yhtään häpeämään tuon ihanan kuuman kesän jälkeen. Sanon vaan, että wau!

Tämä on kotimatkalta 2.1.

Oli pakko pysähtyä bussipysäkille, kun taivas oli niin upea!

Aloitin vuoden suoraan tekemällä 2.1. ylitöinä yhden päivän.
Minulle kertyy kolmen viikon listaan ylityötunteja koko ajan, koska polipäivät alkavat listan mukaan 7:30 ja tulen paikalle 7:00. Lisäksi teen pitkiä päiviä, jotka suunnitellaan alkamaan klo 8 mutta minä tulen töihin aina jo seiskaan. Nämä on esimiehen kanssa sovittu, listateknisiä ongelmia, miksi ei voida ohjelmoida suoraan mun tunteihin. Mutta en valita, saanhan niistä tuon pienen extrakorvauksen, kun herään sianpieremän aikaan ja lähden liikkeelle.

Ihana fiilis tietää, että kevät on kulman takana.
Luonto antoi jo vähän esimakua, mitä se sitten parhaimmillaan on.....

Tavallaan kyllä myönnän, että tykkään näistä pimeistä illoistakin. Kun kulkee metsässä tuon joululahjan kanssa (sain siis äärettömän kirkkaan otsavalon), on takuuvarmaa, että ketään ei tule vahingossa vastaan....  pimeydestä on siis etuakin. Ne satunnaiset keltaiset kirkkaat silmät, jotka katsoo takaisin kauempaa toki hätkähdyttää aina vaan. Tällä mielikuvituksella varustettu ihminen pystyy uskomaan minkä tahansa puuman ja leijonan olemassaoloon, vaikka ne on peuroja, supikoiria ja kettuja....

Arki on pyörähtänyt käyntiin täysillä, kun lukiokin taas jatkui.

Pyrin kirjaamaan tämänvuotiseen kalenteriin, jonka siis ostin itselleni joululahjaksi (Kiitos vielä lievästä yllytyksestä, Heli!!), päivittäisen sään ja lämpötilan. Niitä olen useana vuonna kaivannut, kun olisi kiva muistella taaksepäin minkälaista oli. 

Tässä esimerkkinä yksi viikko. (No eipä ole paljon pidemmälle kyllä ehtinyt merkintöjä tullakaan....)

Laitan myös ylös leffat, joita olen käynyt katsomassa. Sain vihdoin ostettua sarjalippuja. Leffateatterin pitäjä on vanha työkaverini vuosien takaa Nokialta, ja hänkin sanoi, että "teidän perheessä nämä todella tulee käyttöön". 

Luonnollisesti harmitti tosi kovin, kun yksi merkinnöistä piti jo sotkea. Ehkä opettelen kirjaamaan kaiken lyijykynällä?? 

Poikien rokotusaikaa piti siirtää, koska teetän Bonolle geenitestin samalla käynnillä. No, rokotukset on tänään, mutta eipä ole Posti kyennyt sitä pari viikkoa sitten tilattua tutkimussettiä toimittamaan edelleenkään.... *prkl*

Onneksi eläinlääkärillä on välineet ja sain labrasta luvan toimittaa sinne "omat putket" kun ne on asianmukaisesti merkitty.

Yksi upea päivä ollut tähän mennessä ja minähän poukkoilin sekä metsässä että omalla pihalla kameran kanssa.

Vuoden 2018 parhaat

Häshtäg bestnine eli #bestnine on näemmä oman ystäväpiirini yksi tapa tuoda vuosi nippuun.
Minäkin siihen sorruin jo vuosi sitten, otetaan uusiksi.

Parhaat yhdeksän. Melko lailla satunnaisia otantoja, niin paljon on hienoja juttuja, että karsiminen oli vaikeaa. Mutta niitä elämän isoja juttuja, niitä, mistä vuosi jää mieleen ja mitkä saa ison hymyn huulille:

Mikä mieletön ja hieno vuosi!! ♥

* Porvoo, rakas kotikaupunki niin lyhyen aikaa (vanhemmat ehtivät kyllä asua siellä yli 10 vuotta), mutta niin suloinen.

* Patikkaloma loppuvuodesta Ähtäriin, kun pikkupakkaset koettelivat jo Keskistä Suomea ja sää oli mitä hienoin!

* Rakas suloinen Pappakoira, Edu, mun elämäni koira ♥

* Maailman paras tapa viettää viikonloppu: metsässä merkaten puihin verijälkeä, tavaten ihania ihmisiä, meidän rakkaimmat ystävät lienee näistä merkeistä, mejä-perhe

* kesän 2018 vieraat, sisko Jenkkilästä, omat lapset, mielettömän kiva päivä!

* lisää kesävieraita, tätä pikkuskidiä jäin niin kaipaamaan, ihana ihana pieni ihmistaimi!

* mun parhaat ystävät, personal trainerit, höpön pöppöset, luppakorvat

* Suomi, kotimaa, rakkaista rakkain, "oma" metsä, parhaat mahdollisuudet kaikkiin upeisiin keleihin kiitos vuorotyön

* vielä yksi vierailija, nuori, jonka olisin voinut adoptoida. Samaan syssyyn kesän (tulevan) paras hankinta: kajakki kahdelle!