Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Bono 4 kk (17 vk)

Kuva
Kolmasosa vuodesta ikää pikkuviikarilla. Se on nyt asunut meillä 10 viikkoa. Näiden viikkojen aikana on touhuttu paljon ja monenlaista, joten ehkäpä pieni välitilinpäätös sopii tähän saumaan. - Se osaa klikkerin/naksuttimen. - Se osaa rauhoittua. - Osaa istua käskystä, maata, ja seistä käskystä ja pienin avuin. - Se osaa pienen ajan jo malttia, tosin ei välttämättä ruokakupilla...  käsky "odota" on meillä työn alla. - Remmikävely onnistuu hienosti. - Se tunnistaa monet meidän vakiolenkeistä ja on niitä kävellyt hyvin monta kilometriä. - Se tulee luokse pillivihellyksellä. - Se muistaa lenkkireiteillä yleisimmät paikat, joissa aina syödään namia. - Siitä tulee isona vielä parempi puutarhuri. Se osaa napsia hienosti lehden kerrallaan poikki kuvassa näkyvistä vuorenkilvistä. Tähän mennessä sen lempi-leikkipaikaksi on tullut mm. meidän n. 30 neliötä tuivioita, joissa on ihana loikkia ja hyppiä. Sijaitsevat rinteessä, jolloin vaatii jopa vähän koordinaatis

Arkihaaste 13/52

Kuva
Jokaviikkoinen ilomme: kaupassakäynti. On mukavaa, kun jääkaappi on kerrankin täynnä. Eduhan syö raakaruokaa. Lihan ja luiden lisäksi sen kuppiin kaadetaan päivittäin vihannesmössöä. Korissa kasvikset odottamassa valmistusta: porkkanaa, keräsalaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, banaania, brokkolia. Joskus kukkakaalia, omenaa... Vihannekset pilkotaan pieniksi ja ajetaan monitoimikoneella muussiksi. Pakastetaan vanhoihin margariini- tai raejuustorasioihin. Tällä kertaa "mausteeksi" meni vielä lasillinen veteen liotettuja chian siemeniä. Tekee hyvää turkille ja vatsalle. Erityisesti kesäaikaan hyvä, koska sitoo nestettä ja pitää koiran paremmin nesteytettynä kuumaan aikaan. Bono sai maistaa sosetta ja oli aivan innoissaan. Karo oli samanlainen: söi vaikka purkillisen pelkkää vihannesta. Joskus laitan mausteeksi purkin tonnikalaa tai lorautan kookosöljyä. Maistuu näköjään ilmankin.

Päiväni murmelina / Arkirumbaa osa I

Kuva
Marika Palaneen siirapin ja pumpernikkelin blogista oli saanut haasteen, jonka heitti eteenpäin. Eli kertoa omasta ns. normipäivästään. Arkirumbaa toisin sanoen. Yksi arkipäivä, yksi vapaapäivä. Minullahan nämä eivät välttämättä ole viikko ja viikonloppu. Tarkoitus olisi pohtia omaa tekemistään ja jaksamistaan. Minähän olen aina valmiina näihin tärppeihin. Eikä tuollainen oman elämän aikatauluttamisen pohtiminen tee pahaa kellekään. Normaali aamuvuoropäivä * Herätys viiden aikaan. Jos haluan suihkuun, kellon aurinko nousee viimeistään tasan viideltä, jos suihkua hiusten pesulla ei tarvita, riittää varttia yli. (Herään joka tapauksessa ennen linnunlaulua eli siihen valoon.) Olen ollut aina sellainen nousija, eli kun kello sanoo pirrr, minä loikkaan ylös heti. Torkuttaminen ei ole koskaan ollut mun juttu. No, jos jotain olen oppinut niin rauhallisuutta aamuun (vaikkei niitä torkuttamisia): nykyään Edu kiipeää sänkyyn kun valoisa alkaa minua herätellä ja liikun. Se hakeutuu

Tukkakorjaamolla

Kuva
Johan ne ylsivätkin noin olkapäille....  hiukset siis, usean (kahden?) vuoden kasvattamisen jälkeen. Mutta... Sairaalan sääntö on sellainen, että kun hiukset yltää harteille, niitä pitää alkaa pitämään kiinni. No, kokeilin, ja sellainen typerä pullasudin mittainen tupsuhan niskaan tuli. Eikä kaikki edestä kuitenkaan yletä ponnariin, vaan niitä roikkuu sitten kahta kamalammin pitkin naamaa ja sen vierustoja... Toisaalta, jos nostin tuosta edestä kaikki ylös ja sellaiselle pikkuponnarille pään päälle, näytin keskimäärin 12-vuotiaalta... ja sitä "irtokarvaa" leijaili naaman ympärillä ihan tolkuttomasti. Sellaista puoliksi kasvanutta muutaman sentin mittaista untuvaa. *huokaus* Mainitsematta mitä jatkuva kiinnipitäminen tekee hiuksille. Sehän katkoo ne juuri siitä ponnarin kohdalta, jolloin kohta on sitten joka tapauksessa lyhyempää, ja sitä kautta sitten katkeillutta ja epäsiistiä. Ipana letitti aamulla tuon otsatukka-ongelman pois päiväjärjestyksestä. Tästä ei nä

#shpaivat

Kuva
Torstaiaamu, kello 6:45. ABC asema. Odotin Turusta lähtenyttä bussia. Hyvin yllättäen , ostin joutessani yhden kahvin ja kävin veskissä. Ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta, ja olen tosi otettu, että työnantaja suostui jälleen maksamaan minut tuonne. Se on nimittäin kallis! Sikamaisen kallis. Loputtomiin ihmettelen, ettei työkavereistani kukaan muu lämmennyt ajatukselle. Koska sain itse käydä näillä päivillä kaksi vuotta sitten, pyysin tänä vuonna kysymään kaikilta muilta ensin. Kukaan ei halunnut lähteä ja pomokin oli vähän sitä mieltä, että nyt olisi jonkun muun vuoro. Mutta kun ei ketään voida pakottaa.... Aamu on tosi kaunis. Motari on yllättävän rauhallinen. Bussi pysähtyy pikaisesti tässä rampilla, josta hyppäsin kyytiin. Mistä tuntee hoitajan?? Ne litkii älyttömiä määriä kahvia. Niin mekin. Ensimmäisen luennon jälkeen heti sumpille. Yhden ostoksen tein messualueella. Tarjontaa olisi ollut enemmänkin, siis muutakin kuin sairaalatar

Arkihaaste 12/52

Kuva
Eläinlääkärikäynti. Toivottavasti vuoteen ensimmäinen, ainoa ja viimeinen. Kyse siis tehosterokotuksista. Nyt on pienellä Bonollakin siis passi. Ostin myös paketin monivitamiinia Edulle. Sain jostain taannoin lahjaksi/palkinnoksi pari vastaavaa Senior-Multidogia ja syötin niitä koko viime syksyn molemmille tollereille. Koska raakaruoka voi kuitenkin olla vitamiiniköyhempää, koira kun ei hyödynnä vihannesten vitamiineja samalla tavalla kuin ihminen, plus että ne vihannekset on vähän rajoitettuja mitä niille tarjotaan.... ei tuosta ainakaan haittaa ole. Tosin melko järkyttyneenä luin kerrankin sen lipukkeen pakkauksen sisältä, ja siinä käskettiin antamaan yksi tabletti per 5 kiloa. Siis Edulle 5 tablettia päivässä??? No huh huh.... Saan noita kahtakin nimittäin piilotella melko huolella, ettei ne jää purkin pohjalle pyörimään....

Vapaaehtoistoiminta on elämän suola

Kuva
Olen jo maininnutkin, että Perniön VPK täyttää tänä vuonna sata vuotta. Samaa ikäluokkaa siis kuin Suomi. Elokuussa on tiedossa isot juhlallisuudet, ja jo viime vuosi on käytetty vain ja ainoastaan rahan keräämiseen eri tavoin, ja menneenä sunnuntaina järjestettiin perinteinen kevättempaus vähän isommassa mittakaavassa. Värväsin meidän Ipanan auttamaan leipomisessa. Hän käytti yli kolme tuntia veivaamalla taikinaa ja varsinkin muotoilemalla niistä näitä keksejä. Suklaahippukeksit on hyviä, ja helppoa myyjäisleivottavaa. Lisäksi hän teki kaksi pellillistä mokkaruutuja.  Itse loihdin loppujen lopuksi yhdeksän (9!!) saaristolaisleipää. Sikäli työn määrä ei ole suuri, mutta niiden paistamiseen kuluu tuhoton aika eikä uuniin mahdu loputtoman monta yhdellä kertaa.... Sunnuntaina myyjäispöytä näyttikin kyllä ehdottomasti tyylikkäältä. Kahvin kanssa oli tarjolla mokkaruutuja tai isoja munkkeja, ja valikoima ostettavien leivonnaisten suhteen oli todella laadukas sekä

Yövuoron jälkeen

Kuva
Kuinka monta tuntia unta ihminen tarvitsee yövuoron jälkeen? Kysy 9-vuotiaalta Pappakoiralta ja vastaus on jotain 6-8 tuntia, kunhan saan iltapäivälenkkini. Kysy 4-kuiselta pentukoiralta ja saat naurut päin näköä: kyllä 2,5 tuntia riittää, koska elämässä on niin paljon kaikkea, ettei koko ajan ehdi nukkua. Oli kyllä suloisen lempeä herätys: toinen nuolee silmien väliä, sitä kohtaa, missä olisi intialainen kastimerkki.... **** Tässä kohtaa olen onnellinen, että teen vain yhden yön kerrallaan. Herättyäni join ison lasillisen teetä, selasin Hesarin ja nautin auringosta terassilla. Ipana alkoi leipoa suklaahippukeksejä, joten laitoin koirat remmiin ja lähdin kävelylle. 2,7 km myöhemmin päädyttiin kotiin niin, että matkalla tavattiin paljon hauskoja ihmisiä, joiden tapaaminen oli Bonon päivän kohokohta. (Tosi pidättyväinen ja varautunut pieni koira...... NOT!!) Kohta alan sekoittaa saaristolaisleipätaikinaa. Urakka odottaa: huomenna on Perniön VPK:n iso kevättempaus, jo

Arkihaaste 11/52

Kuva
Talvi totisesti iski takaisin. Tämän arkisemmaksi ei sitten mene..... Molemmat käytössä. Työnnin on helpompi käyttää, mutta varsi aivan naurettavan pitkä. Tällaisen hukkapätkän on aivan turha kuvitella, että sillä saisi kuin lykittyä sentin eteenpäin. Vähän tuotesuunnittelua, Herra Fiskars!! Hauska puoli talvessa on lintujen ruokinta. Tämä systeemi roikkuu meillä keittiön ikkunan alla. Ikkuna olisi kuvasta katsottuna vasemmalla ylhäällä, siten, että katos alkaa ikkunan reunasta. Minusta on kiva seurata pikkulintuja, kun käyvät nakuttamassa tuota rasvamakkaraa ja hakemassa siemeniä. Aloitan ruokinnan varhain syksyllä (helposti lokakuulla) ja jatkan sitä myöhään keväälle... Tuo valkoinen siemenpallo on viime syksyn ostos ja toimiva. Se oli alunperin suunniteltu pähkinöille, mutta en löytänyt helpolla mistään pähkinärouhetta, ja kokonaiset eivät valuneet siinä hyvin alaspäin vaan jumittivat. Joten auringonkukkaa...

Laiska töitään luettelee....

Kuva
Menossa/tulossa todella tiukat pari viikkoa. Aikataulut on lähes minuutilleen kiinnitetty ja auta armias jos jossain klikkaa.... Tällä viikolla itse aamuissa, mies iltavuoroissa. Käytännössä koirien kannalta aivan taivaallista: saavat hyvän lenkin aamulla ja toisaalta illallakin on joku paikalla. Toisaalta se tarkoitti sitä omalta kohdaltani esim. tänään, että * herätyskello soi viideltä, * vedin täyden reippaan päivän töissä, * kiirehdin kotiin (25 min), * pissatin koirat pihalla, * nappasin penskan autoon, * ajoin takaisin kaupunkiin Pentueskariin (25 min matka + tunti eskaria), * palasin kotiin (25 min), * otin Pappakoiran remmin jatkeeksi ja tein tunnin lenkin, * ja vasta sen jälkeen pääsin edes harkitsemaan mitään kotitöitä.... Bono löysi hauskan tyynyn, jonka kanssa painia. Etsin vanhoja farkkuja joiden lahkeesta saisin siihen uuden pinnan. Juurikin tänään meinasi käpy kärähtää kun pääsin kirjaimellisesti ensimmäistä kertaa kotiin eteistä pidemmälle klo

Koiramaisuuksia

Kuva
Kuten jo mainitsin, kotona ei odottanut enää mikään pieni pentukoira, vaan fyysiseltä kooltaan lähestulkoon teini . Tuo on mennyt kasvamaan kovasti. Ensi töiksemme kotiin tultua purin kaikki aidat kotoa. Koko kämppä on nyt näiden kahden temmellyskenttää. Tosin, silloin kun jäävät kaksistaan, pentu teljetään vielä keittiöön, koska olkkarissa on muutamia johtoja yms. mitä en halua sen yksin ollessa pureskelevan... Retkiä ja ulkoilua on nyt sitten tehty vähän toiseen malliin kuin ennen lomaa. Kuten sanottu, kasvanut on ja voimat lisääntyneet. Lisäksi tytär on ulkoiluttanut kiitettävän paljon, jolloin sen lihaskunto ja kestävyyskin on vähintään tuplaantuneet! **** Heti sunnuntaina viikko sitten heräsimme ajoissa (kiitos jet lagin, jonka ansiosta kello on koko ajan sen 5 tuntia edellä....) ja pakkasimme koirat autoon. Suuntana Teijo, taas kerran. Kun jouluna siemailimme sitä skumppaa Mummokoira-Karon muistoksi, sanoin, etten halua tulla sinne ennen kuin mukana on taas kaks

Retki Phraya nakhon/Phraya nakorn Cave'lle

Kuva
Vaikka lomajutut on aina niin henkilökohtaisia, eikä ole yleisesti kiinnostavaa katsella toisten kuvia (miettikää silloin 70-luvulla kun suurin hupi oli näyttää dioja illanistujaisissa..... voi hyvänen aika!), joskus joku voi vinkkiä kuitenkin saada. Joten yksi kertomus yhdestä retkikohteesta. Tämä oli meillekin uusi tuttavuus. Olemme kuitenkin tuolla käyneet niin usein, että suurin osa katsomisen arvoisista kohteista on jo koettu. Viitisenkymmentä kilsaa etelään Hua Hinistä on Sam Roi Yotin kansallispuisto. Alueella on kaikenlaista erilaista luontoa kuivasta aavikosta hyvinkin kosteisiin paikkoihin. Siellä on myös luola, luonnonmuovaama, jonne on joskus rakennutettu sellainen katos-rakennelma, miksi sitä nyt sanottaisiin, pagodi, paviljonki?? Se oli rakennettu Bangkokissa ja siirretty sittemmin tuonne luolaan, ja jo kauan edesmennyt kuningas Rama V oli sen siirtämistä valvonut henkilökohtaisesti. Me varasimme "oman harmaan taksimme", eli avolava-auton, jossa pitkittäin