Arkihaaste 43/52

Todellinen paluu arkeen.

On ollut erinomaisen hauska nähdä, miten koirat riemastuivat kun palattiin kotiin. Niille oikein syttyi lamppu päähän, että "ai me asutaan sittenkin vielä täällä". Onhan se vähän eri kun voi laskea irti pihalle eikä jokaista pientä pissatuslenkkiä tarvi tehdä remmissä.

Ensimmäiset päivät, eli viikonloppu käveltiin huolella vähän meidän vakireittejä vuorotellen, ja saivat nuuskia kunnolla yli viikon takaista postia. Kyllä oli hännät tötteröllä ja nenät maassa.

Koska mies aloitti työvuoronsa iltavuoroista, minulle kaatui tietenkin alkuviikon Ipanan-kuskausvuorot. Mama's Taxi siis ajeli.

Harmi kyllä nyt on iltaisin niin varhain jo pimeää, ettei tuonne ole kivaa enää mennä koirien kanssa. Metsä kun on itselle vieras eikä siellä ole mitään selkeää reittiä, en halua lähteä otsavalon kanssa eksyilemään pahimmassa tapauksessa jonkun pihalle...

Niinpä koirat sai lenkkinsä reippaasti ajoissa ja sitten joutuivat vaan odottamaan.

Koska laistoin luvattoman paljon kaikista kotitöistä pari viikkoa, olen koettanut nyt vähän petrata ja mm. tehnyt ruokaa ja leiponut.

Paistoin vanilja-salmiakki -kuivakakun, jonka paistoin leipävuuassa vaan siksi, ettei huvittanut voidella ja korppujauhottaa pyöreää vuokaa. (Laiskuutta ilmassa kuitenkin!!) Jotenkin vanilja-osuus taikinasta jäi ilmeisesti liian löysäksi, koska se lässähti keskeltä, ja niin kuin kuvittelin marmoroineeni sen huolella, koko kakku olikin yhtä tummaa...... höh!!
No, maku oli kuitenkin hyvä, se lienee pääasia. Ei meillä kakut kauaa pöydällä vanhene.

Liotin ja keittelin myös kidney-papuja ja tein chili sin carnea.
Tässä on pakko ruveta syömään kevyemmin. Ikä, syömistavat, laiskuus ja huono lihaskunto ja ties vielä mikä, mutta minulle kertyy painoa nyt sitä tahtia, että painan ihan kohta enemmän kuin yhtäkään lasta odottaessani ihan viimeisillään. En ole ikinä ollut näissä mitoissa!! Karseaa!

(Sanoo hän, ja tekee vaan kakkuja.....   Puolustuksen puheenvuorona: syön niitä äärettömän harvoin itse.)

****
Keskiviikkoiltana päästin koirat vielä iltapisulle ja totesin, että "nyt sitä tulee"....

Miksen osaa laittaa näitä kuvia
vierekkäin???? MIKSI??









Hetken maailma oli aika hauska. Nythän jo sataa vettä ja kaikki on yhtä loskaa.....

****
Arjesta tuli töissä sikäli vähän juhlaa, että pääsin torstaina lähtemään päiväksi kantasairaalaan eli TYKSin sydänkeskukseen.
Matkustin oman potilaani seurassa lanssilla sinne, tutustuin sydänlabran toimintaan, näin asioita, jotka omasta mielestäni on luonnollisesti äärettömän raflaavia (angiografioita, eteiskorvakkeen sulun, sydäntoimenpiteitä....), mutta jotka ei maallikolle kuulosta kovin miltään. Iltapäivällä palasin takaisin potilaan mukana ja lähdin kotiin.

(En kehdannut ottaa selfietä niissä lyijyvaatteissa. Ei ollut paikkaa tehdä se näkymättömissä, enkä vaan kehdannut. Nyt harmittaa....  =D )

Olen tammikuusta asti odottanut mahdollisuutta tehdä tuon, mutta koska työntekijämäärä rajoittaa näitä poissaoloja, kävi uskomaton tuuri, että edellisenä päivänä kävi ensin ilmi, että huomenna olisi jengiä töissä kuin pipoa ja toisekseen, että tuo oma potilaani lähtisi toimenpiteeseen.....

Ikuisesti kiitollinen Pomolle, joka sanoi heti "tottakai menet" kun asiaa kysyin.

Perjantaina tein pitkän päivän, omassa tapauksessani 14 tuntia (7-21). Meillä on mahdollisuus toiveesta näitä tehdä. Normaalisti pitkä päivä on 8-20:30 mutta koen älyttömäksi mennä myöhässä, koska jää paitsi raporttia ja olen sitten puoli päivää vähän kujalla, toisaalta illalla on melko mahdoton päästä lähtemään ajoissa. Esimiesten suostumuksella pidennän omia päiviäni noin ja saan hommat siinä määrin valmiiksi, ettei jää harmittamaan. (Tunnithan luonnollisesti maksetaan tehtyjen mukaan.)

Teen pitkän mielellään (aina ennen yövuoroa), koska valvon vain yhden yön kerrallaan. Näin hyödyn tavallaan yötyön aikahyvitykset eli ne vapaapäivät.

Tässä listassa tosin (omasta toiveestani) kävi sellainen virhe, että valvoin la-su yön enkä tajunnut sitä toivoessani, että se on se tunnin pidempi yö....  YÖÖÖÖKS!  Luovuttaisiin jo tästä naurettavasta kellojen veivaamisesta.... vaikka omasta puolestani toivoisin, että aika siirrettäisiin vielä ainakin tunti taaksepäin (mieluiten vaikka viisi tuntia), jolloin työpäivän jälkeen olisi valoisaa.

Olipa muuten varsinainen kitutunti, kun osaston keittiön kello pysähtyi 03:59. Se siis jämähti. Sitten tunnin päästä kuului varovainen raksautus kun siirtyi taas minuutin eteenpäin.
Arggghh! Kaikkeen sitä Suomessakin on sorruttu. En ole vielä kuullut yhtään järkevää perustelua tälle typeryydelle.

Mutta siitäkin on selvitty (tähän asti).

Viikko kuitenkin hurahti vauhdikkaasti.  Nyt nappaan koirat ja lähden kastelemaan lenkkarini. Tihkusadetta, joten asfaltilla pitäisi pärjätä. Menen metsään sitten illemmalla.

Mahtavaa seuraavaa viikkoa kaikille!

Kuinka pukeutua töihin á la Hesari

Maan ykkösmedia vaiko johtava päälehti (kyseenalaistan todella molemmat nimikkeet) julkaisi jutun taannoin Suomalaisesta työpukeutuisesta.

Sattui osumaan vapaapäiväksi tuon lehden vuoro, joten luin ajan ja hartauden kanssa. Vedin sitten niin mojovan kupillisen poroja nokkaani tuon luettuani, että oli hyvin liki, etten perunut koko lehden tilausta.  Sissus saakeli, mitä skeidaa voidaan julkaista!!!

Tällaiset toimittajat ovat kirjoittaneet kirjan bisnespukeutumisesta ja oman teesinsä mukaan sitten mollasivat yleisesti pukeutumisen aasta ööhön.
Sanottakoon, että koska jutun alkuun mainitaan, että kirjoittajana on toimittaja, odotan kirjoitukselta myös jonkunlaista kriittistä silmää, koska Hesari nyt jokatapauksessa ON jonkunlainen valtakunnan päämedia paperilehden saralla.

Referoin lyhyesti, joten juttua ei ole pakko linkistä avata:

NOH!
Paitsi että naispuolisella kirjailijalla on kuvassa ah-niin-tyylikäs-ja-ajaton-pikkumusta *roll*, hänellä vaikutti jutun perusteella olevan erittäin vaikea addiktio tuijottaa ihmisten KYNSINAUHOJA. En löytänyt etsimisen jälkeenkään tälle ICD-tautiluokitusta, mutta takuulla jonkunlaisesta pakkoneuroosista on oltava kyse. Kuinka moni tuijottelee töissä työkavereidensa kynsinauhoja? (Aina ei ehdi edes toteamaan onko jollain jäänyt sormus sormeen, saati jotain kynsiä....)

Jutun perusteella naisten pitäisi siis pukeutua pikkumustaan. (Miten käytännöllistä esim omissa töissäni.... ai juu, mutta eihän siitä ole kuin 30 vuotta kun niin tehtiin....)
Ylipäänsä naiset: housut pois ja rintaliivit tiukalle!! Hametta kehiin. AINA. Muistakaa tarkistaa sukkahousujen silmäpaot, niitä ei saa olla. Silmäpakoisilla housuilla ei saa luotettavia tehtäviä.
(Sivumennen: Hilary Clinton menetti pressanpaikkansa pukeutumalla housupukuun, että siitäs....)

Noin lyhyenä kommenttina: älä pukeudu töihin alle 1000 euron vaatteisiin, koska se näkyy. (En tosin tiedä missä, koska itselläni on kurja tapa leikata hintalaput pois....)
Ja armaat naiset: E i   s a a   h a r m a a n t u a !!!  Muista värjätä juurikasvu. Muista värjätä!! (Tilasin jo kampaajan. Keskustelemme tästä siis viikon päästä....)

Kenellä tahansa on ruokatunnilla aikaa käydä pesettämässä ja föönauttamassa hiuksensa, koska hiusten pesu on vaan kotitöistä niin turhaa.... (En pysty vertaamaan suihkussa käyntiä silittämiseen ja tiedän kyllä kumman kotityön jätän tekemättä, mutta minäpä en pukeudukaan bisnekseen!)

Lopuksi päästiin erääseen radiomainokseenkin. (En muista kenen mainos, mutta kohtuullisen hauska.)
Eli: mukavuus ei ole mukavaa. Epämukavuus on mukavaa. Mukavat vaatteet ei voi olla tyylikkäitä tai asiallisia. Tai jotain sinne päin....  (Kyllä, luin tässä kohtaa juttua kuin piru raamattua... ainakin siltä osin, että ei saa ostaa sopivia housuja. Tiukat ne olla pitää. Hmmm. Mitenhän se nyt sitten kävi kun ei saanut käyttää housuja?)

Miehet sitten:
Muistakaa tuollainen (minusta järkyttävä) jeesus-parta!! Se on nyt in ja pop ja must ja sellaista. Kyllä ne karvat kasvaa pahoillekin, vaikka pappa väittikin muuta....

Ja ne KYNSINAUHAT!! Herrantähden, hoidattakaa, miehet, nyt niitä kynsinauhoja. (Siellä voi aina olla joku neuroottinen, joka tuijottaa niitä eikä pysty keskittymään palaveriin, koska ei saa silmiä irti teidän huonostihoidetuista kynsinauhoista, varjelkoon....)

Unohtakaa kuitenkin se musta puku ja valkoinen paita. Ehei, nyt voi olla särmää ja vetää pukuun esim. värikkään vyön!!! (Miltä se joulupukinpunainen sitten näyttää siellä puvun housuissa, siitä voidaan olla kaikenlaista mieltä.) Tai hassut kengät. Mutta ei Converseja. Ne ei ole tarpeeksi hassut. Miesten kengät ei myöskään voi maksaa alle tonnia. Mutta vain hauskat kengät tekee sinusta persoonan.

****
Sanonko???
Jatkan Hesarin tilausta vielä. Harkinnan jälkeen.

Annoin kyllä palautetta, katsoin sen oikeudekseni maksamalla tuostakin soopasta jotain.
Saatoin kommentoida palautteessani jotain siitä, että synnyttyäni 1970-luvulla, luen 2000-luvulla  jutun, jonka perusteella palasimme ajassa taaksepäin sellaiset 60 vuotta eli pitkälle yli oman elinaikani.

Tämähän on kuin Päivi Räsänen, osa II vai elämmekö kenties jossain "Paluu menneisyyteen" -elokuvassa tällä vuosituhannella?

Muutosten tuulia

Kuten jossain kohtaa mainitsin, talo ei olekaan enää kaupan.
Sen sijaan koetamme taklata tiettyjä asumismukavuutta heikentäviä juttuja itse.

Emme lähde muuttolinnun lailla muualle.....  (edes korttelin päähän!)

Vähän jäi kaivertamaan pari sellaista asuntoa, joita olisin halunnut katsomaan siinä mielessä, että niiden pohjakuvat antoivat ymmärtää, että niistä olisi voinut jotain tehdä. Mutta jos kysyttäessä ottavat pois myynnistä, ei kai siinä sitten mitään....

Niitä juttuja, joita tässä on pähkäilty:

1. Pihan hoito

Kuulkaas, sitä jengi käyttää kotisiivoojaakin. Miksen muka voisi satunnaisesti käyttää ns. kotitalkkaria hoitamaan tuota riivatun nurmikonleikkuuta, ettei siitä tulisi stressi? Se kun ON iso juttu kesäisin. Ei ole kiva olla viikkoa tai edes viikonloppua pois ja löytää kotiintullessa jumalaton työmaa...

Kotitalkkari kävi jo sen verran, että saatiin klapikoneella pätkittyä ja halottua nuo puut. Ne olisi muuten jääneet.
Kotitalousvähennettävä lasku, nopea ja miellyttävä tapa saada valmista aikaan ilman henkilökohtaista painetta asiasta. Höh! Kylläpä olen ollut blondi kun tämän keksimiseen meni näin kauan.

Tai kuten olemme jo vähän aloittaneet: poistaa osa harmia aiheuttavista jutuista, kuten kymmenistä marjapensaista (joiden satoa kukaan ei käytä), jotka haittaavat ruohon leikkaamista, ja hankkia esim. sellainen kunnon ajettava leikkuri. (Jää nähtäväksi tuoko joulupukki tai synttärikeiju sellaista...)

Tästä kaadettiin puolilaho kriikuna ja yksi mustaherukka. Keittiö on nyt älyttömän valoisa (kun puu on pois ikkunan edestä) ja tilalle laitettiin viisi syyshortensiaa sekä 180 kpl sipulikukkia kevääksi.

2. Yläkerran asumismukavuus

Täytyy myöntää, että meidän vinttikerros on tässä talossa se, jota inhoan eniten.
Alkovi-tila on yhtä roinankeräys ja -jemmauspaikkaa.
Ehkä voisin opetella olemaan hilloamatta kamaa, myydä loputkin mahdollisimman pikaisesti pois kirpputoreilla ja keksiä tuolle matalalle tilalle jotain älykästä käyttöä?
Ja mitä ei saa myytyä, kenties joku taho huolii ne ilmaiseksi vaikka myyntiin, koska en vaan raaski niitä roskiinkaan heittää.

3. Sijainti

Taloa emme pysty siirtämään eikä noita kahta puolta tonttia meneviä teitäkään ole varmasti sulkeminen....
Toisaalta niistä ajoista, kun ohitse kulki "umppa-umppa" -auto joka ilta pimeän jälkeen kun oltiin menty nukkumaan, ollaan päästy eroon. Onhan siinä liikennettä, mutta eipä se varsinaisesti häiritse.

Ainakin toistaiseksi työpaikat on järkevän ajomatkan päässä.

4. Kerrokset

Ei me varmasti tässä pystytä asumaan ns. loppuun saakka, koska makuutilojen sijainti vintissä ja toisaalta pesutilojen kellarissa, edellyttää tietyn tason kykyä kulkea portaita.
Juuri tällä hetkellä se ei kuitenkaan ole ongelma.

5. Remonttitarpeet

Ensi keväänä tulee 19 vuotta siitä, kun tähän muutimme. Silloin tehtiin perusteellinen remppa, mutta sehän tietää sitä, että jotkut paikat jo repsottaa.
Toisaalta näiden vuosien aikana on opittu tekemään omin käsin monenlaista, kun on vaan alettu töihin. Lisäksi meillä oli jossain vaiheessa ajatus etsiä nimenomaan remonttikohde, josta olisimme tehneet itselle uuden pesäkolon.

Remonttitarve päivän selvä

Kylppäriin liittyen: paikallinen firma tekee mikrosementtiasennuksia, ja otin yhteyttä heihin. Saimme erittäin kivan tarjouksen koko kylpyhuoneen sementoinnista ja tartumme siihen.

Joku oli sitä mieltä, että revitty/syöty sopimus kylpyhuoneremontista tarkoittaa, ettei sitä tehdä.
Taidettiin livauttaa suustamme, että se ei tule pääsemään mun isän kämpille saunaan remontin aikana, joten suivaantuneena pisteli sopparin päreiksi.   =)

Keittiöremontti jossain vaiheessa on sellainen, että sen pystymme tekemään itsekin. Samoin lattioiden kunnostus tai vaihto....

***
Tyytyväisyyttä lisääviä juttuja:

1. Asuinkerroksen järjestelyt

Asuinkerroksessahan on lähes kaikki palikat kohdallaan. Sisääntulosta pääsee näppärästi heti keittiöön. Toisaalta koko kerroksen ympäri pääsee kulkemaan, on avaraa ja tilavaa.

Nykyään on jopa työhuone, mitä ylellisyyttä.

Olohuoneesta on saatu avarampi, kun ihan kaikki kamat ei ole siellä, tykkään siitä, että on tilaa.

2. Mun ♥ pantry ♥

Need I say more?? Tuo on nyt pari vuotta tuossa ollut, ja olen edelleen in löööve! 

Mikään, siis mikään, kaappisysteemi ei viehätä minua yhtä paljon kuin tämä.

Paitsi että sinne saa hukattua käsittämättömän määrän kaikenlaista pakollista säilytettävää, se on niin käytännöllinen ja kätevä, että ihmettelen miksi niistä 60-luvun jälkeen on luovuttu.

Liukuovista johtuen sisäkuvaa ei saa kuin kapeasti. Tilaa on kuitenkin runsaasti.

3. ♥ Sauna ♥

Myös sauna on omaa käsialaamme ja olen siihen edelleen niin tyytyväinen.

Löyly on pehmeä ja hyvä. Minähän elän sillä, että sauna lämpenee vaikka joka päivä kun sellainen aika tulee.

Makaan lauteilla, nostan vaikka jalat seinälle, annan kiukaan puhista omiaan, olen hiljaa ja ajattelematta mitään.  Koirat makaa omilla paikoillaan, nekin hiljaa ja rauhoittuen.
Saunassa lonkero, ehkä, ja saunan jälkeen paljon piparminttuteetä. AHHH!!

4. Maalämpö

Kovin arkista mutta välttämätöntä näillä leveysasteilla.

Koska siihen investoimme paljon silloin pari vuotta sitten, nyt lämmitys on käytännössä ilmaista.

Olen edelleen ihan sanaton miten halpaa tuo on. Sähkönkulutuksemme ei ole kasvanut kuin n. 1000 kWh/vuodessa koska edelleen tietenkin käytän sähköä myös muissa kodin asioissa.

Verrattuna öljyyn, en ikinä vaihtaisi pois. Koska lämmityskulut on olleet niin edullisia, olemme itse asiassa kuolettaneet kustannuksista hyvin ison osan jo nyt. (Siitäkin sai yli 2/3 verovähennyksiin, koska suurin osa työstä oli - noh, työtä.)

Hajuton, mauton, huomaamaton, toimiva. (Sähkökatkon tullessa kaikki mu/utkin lämmitysmuodot pettävät.)

5. Omakotitalo yleisesti

Me saisimme varmasti häädön mistä tahansa kerrostalosta alta kuukauden. Kiljusen herrasväki ei pystyisi asumaan niin hiljaa ja huomaamattomasti, kun on tottunut siihen, että elämää saa olla ja meteliä maailmaan mahtuu....

Onhan se ylellistä, että on tilaa ja lääniä.

Arkihaaste 42/52

Pahoittelut, tämä ei ole mitenkään "arkista", mutta loma on loma on loma. Tälle viikolle on vaikea keksiä muutakaan. Tosin meidän loma ei nyt paljon sikäli arjesta eroa, että lenkkimaastot on uudet, muuten on tehty sitä mitä nyt ehkä muutenkin vapaalla.

Lomaa on kuitenkin kovasti lomailtu. Varsinkin henkisellä puolella olen ollut niin pois töistä, että IHANAA!

Tämä oli ehkä paras idea pitkään aikaan. Kiitos vaan Tehy!!
Eritoten viehätti se, että meillä oli asunnossa valmis keittiö kaikkine tarvikkeineen (myös pesuaineet kuuluu hintaan), joten paikallisesta kaupasta haki evästä aamuiksi ja illoiksi, ja sitten syötiin mitä syötiin päivällä. Itse asiassa mm. Finduksen valmisateriat sai melko suuren suosion, muutama ihan erinomainen löytyi.

Tällä lomalla en viettänyt aikaani keittiössä. Tai, keittelin kyllä teetä ja kahvia koko ajan.

Voi mitä betoni"porsaita"

On ulkoiltu. Tiistaina "löydettiin" tuo paikallinen seikkailupuisto. Ja voihan jee.....

Näillä ikävuosilla pitää jo miettiä, ettei sitten eläkkeellä kaduta. Joten kehiin vaan.

Ipana aloitti radan

Rouva Puunhalaaja jatkoi keikkaa....

Kun on näin huomattavan pitkä,

raajoista puhumattakaan....

on niin helppoa ulottua verkkoa pitkin kulkemaan

Ipana valmistautuu liukuun

Myös äiti-ihminen liukuu

Nyt tarkkana....

Miehen ulottuvuudet oli oikeasti vähän paremmat.

Sehän meni tuolla kuin orava.

Aivan. Järjettömän. Hauskaa!!!

Tehtiin sellainen virhe, että otettiin koirat mukaan katsomaan. Toinen meistä aikuisista joutui siis seisomaan maassa koirien ja kameran kanssa eikä tuolta radalta tultu kesken pois, joten sikäli koirien läsnäolo hidasti hommaa aika paljon.

Lähdettiin sitten tuon ensimmäisen reitin jälkeen syömään ja uimaan vanhaan Imatran kylpylään, ja päätettiin mennä keskiviikkona uudestaan ja ottaa kaikki reitit "aamujumpaksi".

Kolmas rasti seuraavana aamuna olikin jo sellainen, että sekä Ipana että minä jouduimme palaamaan takaisin. Ipana ei halunnut enää palata samalle radalle, mutta minä menin "exitistä" takaisin puuhun ja päätin mennä vaikka pelkällä sisulla. Parissa kohtaa meni maitohapoille, mutta oli se sen arvoista. Seuraavina päivinä sitten lihaksissa tiesi treenanneensa. Ipana ehti kiskaista parikin muuta rataa sillä välin kun me keikuttiin pahimmillaan tai parhaimmillaan 14 metrissä. Hullua muuten, että kun keskittyi niin kovin siihen etenemiseen, ei ehtinyt korkeutta pelätä.

Näillä kilometreillä sitä pitäisi jo osata huoltaa omaa lihaskuntoa, mutta jotenkin se on olevinaan työlästä. Jos tätä voisikin tehdä vaikka pari kertaa viikossa, varmasti alkaisikin jotain habaa syntymään.

Apina on päässyt alas puusta. Tuokaa banaania.

(Allekirjoittanut ei koskaan syö banskuja. 

Ainoa hedelmä, jota todella inhoan....)

Muuten, tehtyjä havaintoja: olen syvimmältä sielultani niin Itä-Suomalainen kuin olla ja voi. Verenperintönä minähän olen ihan puhdas Karjalainen. Kyllä se karjalaisveri virtaa tässäkin ämmässä.

Tämä paikka saa minut aivan haltioihini.

Elin täällä (Lappeenrannan Taipalsaarella) ehkä ne kriittisimmät nuoruusvuodet 11-16v. ja tämä paikka on niin rakas.

Tiistaiaamuna päätimme mennä kävelylle

Lammassaareen. Sen ympäri menee pururata.

Olkikattoisia pystybaarin pöytiä?

Suomessa?

Imatralla?

Aivan mieletön idea! Nauroin ääneen.

Majapaikkamme Lammassaaresta katsottuna.

Järvellä oli melkoinen tuuli, ihan vaahtopäitä.

Tästä paikasta tuli niin elävästi mieleen

Porvoon Linnamäki kukkuloineen.

Ei puutu kuin Edelfeldtin mänty...

Niin kaunis aamu.

Perjantaina loma sitten loppui tavallaan.

Ajoimme kotiin niin, että koirat sai ansaitsemansa pitkän aamulenkin ennen kuin lähdettiin.

Kotimatka oli yhtä pitkä kuin tänne tulo. Tosin valoisassa ajaminen teki siitä vähän helpompaa. Pidettiin myös yksi kunnon (lue: vajaa puoli tuntia) ruokatauko Porvoossa, koska reilun neljän tunnin yhtämittainen istuminen ottaa selkään....

Lauantaina vuorossa oli aamulenkki kotikulmilla, ja pikkuhiljaa valmistautuminen vuoden odotetuimpaan juttuun: CATS Hartwall Areenalla. Sikälihän tämä viikko ei ollut arkista yhtään vaan pelkkää juhlaa.

Musikaali oli juuri niin ihana kuin muistin.

Tätini käytti minut 1986 Lontoossa katsomassa alkuperäisen kun olin kesätyttönä heillä lapsenvahtina. 

Tarinahan on melko outo eikä kielen vuoksi avaudu helposti, mutta voi jee mitä musiikkia ja tanssia! 

Se viimeinen "Memory" sitten löi jalat alta, nosti kyyneleet silmiin ja sai kaikki karvat pystyyn!! HUH!

Onneksi varasin meille bussiliput, koska kun viikon sisään ajoi jo 1000 km, ei eilinen olisi huvittanut enää yhtään. 

Syysloma, ensimmäiset päivät

Googlen Maps -sovellus kertoi kotoa lähtiessä, että matkaan menisi 4 tuntia ja vartti.
Koska lukiolaisen perjantaikin on pitkä, ei päästy lähtemään mitenkään hyvissä ajoin.

Porvoon kohdalla moottoritiellä.

Vanhana Porvoolaisena pidin tätä sateenkaarta onnentuojana.

Sen toinen säde osui suunnilleen vanhaan kotiin. ♥

Ja tietenkin olin hyvin toiveikkaana siitä, että jotenkin päätyisimme perille ajoissa, suunnitellut matkan varrelle vielä yhden ylimääräisen lenkin.... onneksi sentään vasta 15 km ennen kohdetta.
Mutta onneksi oltiin ostettu kassillinen ruokaa jo kotoa, ettei tarvinnut enää lähteä kauppaan siinä hässäkässä.

Perille kuitenkin päästiin. Koirat oli siinä vaiheessa jo hyvin nälkäisiä ja levottomia, satoi ja oli pilkkopimeää.
Majoitus oli todella hyvä!! Huoneisto oli jopa parempi kuin odotettiin!

(Kuvan ottohetkellä ihmiset on ehtineet syödä rahkaa purkillisen suurimpaan nälkään, 

koirat omat eväänsä ja lisäksi pilkkoneet rahkapurkit pitkin....)

Yö oli todella levoton. Nukun aina erittäin huonosti vieraassa paikassa, tyyny oli liian littana ja molemmat koirat kulki kuin levottomat sielut....
Aamulla nousin heti kuuden jälkeen tuskastuneena pyörimiseen, ja teen jälkeen lähdettin tutustumaan paikkaan kävellen.

Mies totesi, että Opelia koskee samanlaiset painorajoitukset

kuin Finnairilla: en siis saisi tuoda kotiin puolta matkalaukullista kivoja kiviä.

Miehet!!

Pitkän lenkin jälkeen paluu majapaikkaan ja kahvipannu tulille. Paistoin myös munakokkelia ja pekonia, vähän ensimmäisen aamun iloksi. Ipanakin heräsi ja syötiin kunnolla.
Sitten lukemista, tulevien päivien suunnittelua ja yleistä laiskottelua. Sitä niin tarvitaan!!

Minä lähdin käymään kaupassa ja toinkin tullessani suuret ostokset sekä ihmisille että koirille.
Syötiin lounas ja sitten lähdin Ipanan kanssa kylpylään.
Vesidisco, liukumäet, vastavirta-allas.... olihan se lihasoppaa ja joka paikassa hurja tungos (puhumattakaan mitä tällainen hoitajan planttu pohtii noista altaiden vesistä ja siitä kun sitä menee suuhun.....). Mutta hyvällä fiiliksellä.

Suunnittelu jatkuu.

Tykkään kartoista. Ja suunnitelmista.

Ja kahvista. Niiden kanssa.

Iltapäivällä vielä lenkki koirille, vähän toista reittiä.

Täällä on mainiot lenkkipolut.

Edellisen yön oltua mitä oli, kuvittelen ainakin, että jatkossa nukutaan koko porukka. Ainakin kakkosyö meni täysin unten mailla, meiltä kaikilta.

Olin jo ehtinyt vähän huolestua junnukoirasta, koska se tietenkin sinkoutui järveen heti ensimmäisenä aamuna ja oli jotenkin veto pois koko päivän. Ehdin pelästyä, että se sairastuu (kaipa koirakin voi vilustua...) tai jotain. Mutta kyse olikin vain väsymyksestä, ja 12 tunnin yöunien jälkeen tuo olikin vauhdissa. (Ei tosin uinut enää, tassunsa kasteli, mutta taisi muistaa, että kylmää se jo on....) Eduhan ui joka välissä. Tuollainen kanadalainen tarkenee, sitä varten se on jalostettu....

Kanukki pluttaa

Täällä on mielettömät ulkoilumahdollisuudet. Joka päivälle riittäisi eri patikkalenkki.
On pururataa, kuntorataa, hiihtoladun pohjaa, E10-patikkareittiä, perinteisiä pyörtie/jalankulkutie-yhdistelmiä, ja sitten tietenkin ihan polkuja. Mieletöntä!
Tällainen arkielämänsä patikoija nauttii tästä enemmän kuin mistään.

Hyvät reittiopasteet

Korkeuserot tosin oli ainakin sunnuntaisella reitillä sellaiset, että vannotin miestä toiseenkin kertaan olemaan tuomatta minua tänne koskaan hiihtämään....  joutuisin kantamaan sukset kävellen, koska en uskaltaisi kuuna päivänä laskea noita mäkiä enkä pystyisi kiipeämään toista ylös.

Olin kaukaa viisas ja raahasin mukana vinon pinon kirjaston kirjoja. Se aika kun ei patikoitu pitkin poikin, istuttiin enemmän ja vähemmän lukemassa. Takkatulta poltellen, teetä tai kahvia siemaillen.

Ehkä arkena sitten täytyy lähteä vähän sivistymään. Ainakin sen verran, että käydään ihailemassa Imatran Valtionhotelli. Hieman harmittaa, että koskinäytöksiä ei ole koko vuonna, koska voimalaitosta korjataan.

Ei näitä maisemia väsy katsomaan ollenkaan.

Ipana kylpee tohkeissaan, me taas nautitaan muuten vaan vapaasta.
Kyllä se on loma, mikä ihmisellä on aina mielessä!!!

Mahtavaa viikkoa kaikille!!

Arkihaaste 41/52

Tästä viikosta piti tulla entistenlainen: työtä, työtä ja työtä.
Sen sijaan menin maanantaina normaalisti töihin ja päädyin sieltä iltapäivän alkajaisiksi työterveyteen, koska jälleen kerran sisäilma sai röörit tukkoon ja hengenahdistuksen sen verran suureksi, etten pystynyt töissä olemaan.

Minähän vietin pari vuotta sitten syksyllä useamman viikon kotona tuulettamassa. Silloin oli kosteusvaurio, jota kuivattiin liian suurella paineella, jolloin puhallus työnsi kaikki itiöt sisäilmaan.
Nyt meillä on sairaalassa uusi katto (ulkopuolelta) ja miehet edelleen remontoimassa välikattoa sisäpuolelta, joten ovat avanneet sen reilun metrin korkuisen välitilan.
Jokainen voi kuvitella pölyn yms määrän mikä sinne on kertynyt kun talo on rakennettu 80-luvulla......  ja mielessä kieltämättä kävi, että se pari vuotta sitten pöhötetty kuivatusilmakin sieltä pöllysi nyt huoneilmaan.

Tiistainen keikka lääkärillä antoi loppuviikon sairaslomaa (odotetusti) ja töissä pomo suhtautui asiaan hyvin asiallisesti. Joten minä olen ulkoillut (sateessa) joka päivä ja siinä sitten tuuletellut keuhkojani.

Lääkäri oli hyvin nuori ja varoitteli ennakolta pysymään mielummin asfalttiviidakossa, koska "metsässä voi olla kaikenlaisia itiöitä, jotka voivat herkistää jos on homeelle joskus altistunut"...
Juu, kaunis ajatus, mutta melkein repesin nauruun silti. Minähän en eläisi, jos en pääsisi metsään!

Keskiviikkona tehtiin Ipanan kanssa keikka kaupunkiin ostoksille.  Hän haluaisi ns. uimabikinit, siis enemmän urheilutopin tapaisen yläosan, mutta sellaisen löytäminen on melkoisen työn takana tähän aikaan vuodesta.
Minä löysin itselleni vihdoin (toivottavasti) vedenpitävän tuulipuvun. Vanhaa Haltin takkia olenkin jo moittinut riittämiin.

Tässä yhteydessä otan oikeuden kysyä: miksi ulkoiluvaatteiden pitäisi olla mustia?? Tuossa ainoassa liikkeessä oli samaa takkia väreissä musta, tumman harmaa, tumman sininen ja fuksia. Kun syksyllä on muutenkin aivan älyttömän pimeää ja synkkää, pitääkö sitä vielä lisätä synkillä vaatteilla?? Kun ei niihin vaatteisiin itseensä kuitenkaan laiteta mitään heijastavaa pintaa, ne on mielestäni melko hengenvaarallisia ainakin täällä maalla.

Myyjälle tätä ihmettelin ääneen ja hän sanoi, että "suomalaiset vaan haluaa noita tummia värejä", ja "ne sopiikin syksyllä aika monelle".
Hmmm. Varmasti niinkin. Minä taas haluan näkyä ja olla nähtävissä kun kuljen tuolla pitkin ja poikin. Enkä halua tulla ammutuksi hirvenä! Joten arvannette oman valintani.....  =D

Ostin myös pullon suihketta, mitä on tarkoitus tuohon goretex pintaan suihkuttaa kalvon palauttamiseksi aina pesun jälkeen. Suihkuttelin käyttämättömän vaatteen jo sillä samantien illalla.
(Testattu kahteen kertaan: aamulenkillä satoi vaan vähän, ei mitään. Iltalenkillä satoi tunnin melko kovaa, siis oikein kunnolla, mutta olkapäät ja muut oli aivan kuivat kotiin tullessa vaikka takin pinta oli kaikkialta täysin vettyneen näköinen.  JIHAAA!)

Lisäksi tein muutaman kivan löydön: tuollaisen juoksijan käsineet, joissa on sormikkaat, mutta tuo päälle vedettävä "lapanen", joka on heijastinkangasta. Lisäksi vanhan tielaitosliivin tilalle tuollainen heijastinliivi/vyö. (Näyttää todella älykkäältä haalarin päällä....  hehe!)
Minä haluan näkyä tien päällä, meillä kun ei ole juurikaan jalkakäytäviä, vaan iltalenkit kuljetaan ihan tien vierustaa pitkin.

Minähän voitin maaliskuussa sairaanhoitajapäivillä Tehyn arvonnassa viikon Holiday Clubin kylpylähotellissa, joten suuntaamme ensi viikoksi sinne.  Ulkoilua, kylpylää, lepoa, lukemista ja rentoutumista!! Ihan parasta!

Torstaina siivottiin, pesin kaikki pyykit pois, kerättiin vaatteita ja muita mukaanotettavia kamoja, lenkitettiin koiria, harmiteltiin ettei olla tajuttu hankkia miehen autoon kattokaiteita (suksiboksi olisi niin paljon kätevämpi kuljetettaessa tavaraa) ja siinä sivussa käytiin kirjastossa lainaamassa lukemista, suunniteltiin tekemisiä, juotiin hyvää kahvia ja minä ennen kaikkea nautin vapaasta.

Ei muuten ahdista yhtään!!

Perjantaina pakattiin autoa ja kun lukiolaisen päivä päättyi, otettiin suunta itään.

L O M A !!!  ♥

Rintasyöpähaasteet

Luin melko pysäyttävän kirjoituksen aiheesta ja allekirjoitan sen täysin. Suosittelen avaamaan linkin. Tuon kirjoittaja on paljon parempi näppäimillään kuin allekirjoittanut edes parhaimpana päivänään.

Eli siskot ja matka jolle kukaan ei halunnut.  Nythän jälleen vouhotetaan pitkin mediaa noista pinkeistä päivistä, sydämistä ja muista lässyttävistä teemoista, joilla muka tuodaan syöpätietoisuutta kehiin. Scheissea, sanon minä.
Tuskin nuo sydämillä profiilikuvansa ympyröineet tai ihmeellisiä "lojun kylvyssä vaatteet päällä" statuksia jakaneet edes loppujen lopuksi käsittävät mistä on kyse - saati, että panostaisivat rahaa tuohon asiaan.

Kyllä, olen Epäilevä Tuomas hamaan tappiin asti. Uskon ihmisistä aina ensin pahaa.

No ei kait.
Olen vain kyyninen ja skeptinen. Ja ärsyyntynyt tästä jokavuotisesta tavasta.

Itselleni jopa joku Duudsonien suunnittelema Roosa-nauha edustaa sitä, että ensin pitää syytää rahaa jonkun tavaran tekemiseen ja sitten vasta saada ihmiset laittamaan rahaa siihen kiinni, kun niitä ostavat.
Kun nekin rahat voisi vaan suoraan sijoittaa tutkimukseen eikä vuosittain keksiä uutta ihmeellistä silkkinauhan pätkää myytäväksi.

Toisaalta, kai se silkkinauhan pätkä on tyhjää parempi. 

Jos näitä vuosittaisia teemakuukausia ei pidettäisi, kaipa asia koskettaisi ihmisiä vasta kun se kirjaimellisesti koskettaa....

Sateisen raikasta lokakuuta!! 

Teemalla tai ilman. 

Huomatkaa, että syöpätutkimus ottaa vastaan myös rahalahjoituksia. Erityisen iloinen olen Johannan puolesta. (Seurusteli muinoin serkkupoikani kanssa...)