Urheiluelämää

Olen nyt kesäkuun aikana koettanut muistaa laittaa puhelimesta trackerin päälle joka kerta kun lähden lenkille. Tarkoitus ollut ihan vaan kuriositeettina seurata paljonko tulee lenkitettyä kuukauden aikana. Pari edellistä kesää pidin jo askelmittaria joka päivä töissä, ja siellä askeleita tulee, solusta ja roolista riippuen, 2-3km normaalin päivän aikana.



Tähän mennessä kesäkuussa olen kerännyt reilu 120 kilsaa tepastelua mittariin. Viikko vielä aikaa, sen aikana oletettavasti tulee vielä muutama kilsa, keskimäärin kait 5-6 päivässä. Riippuu vähän siitä, minne suuntaan koirat lenkille haluavat lähteä.  =)



Täysin vapaita päiviä on ollut joitain. Toisaalta on ollut päiviä, jolloin lenkkejä on tehty kaksi, molemmat suhteellisen pitkiä.

Mielenkiintoista statistiikkaa kaiken kaikkiaan. Tykkään tuosta Endomondo-ohjelmasta.

Juhannus sairaalanmäellä

Olen yleensä se, joka tarjoutuu olemaan juhlapyhät töissä. En sinänsä välitä vietänkö juhannusta keskiviikkona vai perjantaina ja tiedän, että on työkavereita, joille perjantaivapaa on suuri onni. Toisaalta, inhoan pääsääntöisesti näitä "pakko-kalenteri-juhlia" kuten olen ennenkin tuonut ilmi....
joten tänäkin vuonna tarjouduin tekemään pyhät töitä. Enkä ensimmäistä kertaa.

2013 taisin valvoa juhannuksen. Ainakin yhden juhannuksen olen valvonut Perniön TK:ssa. Muistan sen siksi, että istuimme kollegan kanssa parvekkeella aamulla, kuuntelimme linnunlaulua ja katsoimme mahtavasti paistavaa aurinkoa ja kello oli jotakuinkin neljä aamulla...  ♥ Suomen yötön yö ♥

Olin tosiaan eilen iltavuorossa, ja koska en tee ergonomista työvuorolistaa, tänään sitten aamuvuoro siihen perään. (Ergonomisesta muutama sana loppuun...)
Päivällisen aikaan kiersin huoneissa ja yhden potilaan omainen oli syöttämässä siinä. Jäin hetkeksi höpöttämään niitänäitä, kiire kun ei ollut (poikkeuksellisesti). Tämä omainen syötti ja heitti sitten ehkä vähän yllättäen "oletko tänään iltaan asti töissä?" johon looginen vastaus oli "olen".
Tästä alkoi yllättävä keskustelu, tämä omainen nimittäin jatkoi siihen ihmetellen, että teen vielä pari aamuakin (kysyi ja kerroin), ja että "sehän tarkoittaa sitä ettet voi sitten ottaa mitään koko juhannuksena". Edelleen, ei-niin-yllättäen, vastaus tähänkin oli "näin on" ja koska hänestä asia oli ilmeisesti kovin kummallinen, hän mietti sitä hetken ja totesi jotenkin tyhjentävästi "niin, potilaathan voisi huomata jos hoitaja olisi kännissä".

Aika hiljaiseksi veti. Niin. Rehellisesti, mitäpä potilaista, mutta työkaverit siinä enemmän kävisi ehkä mielessä... ja ylipäänsä: ongelma siis vaikutti olevan se, etten pysyisi juomaan mitään viinaa koko juhannuksena.  (Hirveää!!! Täytynee tehdä ilmoitus EU:n ihmissuojelutuomioistuimeen....)

Olen kuvitellut, ettei tällaista enää ole. Vaikka itse inhoankin näitä niin sanotusti pakollisia ryyppyjuhlia, joita kalenterin mukaan tässä surullisten hahmojen maassa pidetään, silti olen ajatellut, että 2000-luvulla se nyt  vaan on jokaisen oma asia miten niitä viettää.
Ja totuus on, että sekin potilas tarvitsee hoitoa 24/7 joten eikö se ole hyvä asia, että joku meistä on paikalla.

Tämä omainen EI kysellyt olenko sattumalta absolutisti (en) tai muuten poikkeava (takuulla!)... ja kysymys oli ihan vilpitön, vaikka se alkoikin siinä hengessä, että pidin sitä ensin joko vitsinä tai rehellisenä ihmettelynä harmittaako minua olla töissä.

Täytynee ottaa kännit kun työputki katkeaa. Hyvästi siis selvä tiistai.  *ivallista naurua*
(Miksihän tämä ihminen ei kyseenalaistanut sitä, että me ollaan muutenkin töissä läpi viikon/kuukauden/vuoden.....)

***
Ergonomiasta:
Osa työkavereista tekee ns. ergonomista työvuorolistaa. Tarkoittaa lyhyesti sitä, että lista kiertää myötäpäivään, sanotaan, että se on kropalle hellävaraisempi. Eli esim. aamu, aamu, ilta, ilta, yö yö, vapaat... eli ei niin kuin itselläni: aamu, ilta, aamu, ilta, yö, yö, vapaat....
Ergonomisessa on takuulla puolensa. En tykkää ilta-aamu komboista. Lepoaika on niukka (21:30 - 7:00) ja koska matkoihin menee aikaa, käytännössä pystyy nukkumaan ehkä 23-5. Toisaalta hoidon jatkuvuuden kannalta se on helppoa. Kun tekee illan ja tulee aamuun, ei tarvitse sen ihmeempää raporttia kun pystyy jo aloittamaan päivän, yleensä tuntee potilaansa jo hyvin.

Sairaanhoitaja tässä hei....

Niin paljon kuin tykkäsinkin tuosta ensiavun työstä (ja ajoittain kaipaan sinne kovastikin, en vähiten sen mahtavan henkilökunnan takia....), jollain tavoin olen tyytyväinen tähän "tavalliseen vuodeosastotyöhön".
Oli kesä tai mikä hyvänsä, jengi kuitenkin sairastaa koko ajan. Sitä todistaa jo sekin, että meillä on osasto jälleen kaikki ylipaikatkin täynnä ja muilla osastoilla meille kuuluvia potilaita.

Yksi tuttu oli hiljattain saanut jostain kunnon kesäflunssan, joka ei tahtonut talttua millään. No, hän sitten lopulta hakeutui päivystykseen, ikävä kyllä juuri yhtenä kiireisimmistä päivistä/illoista...  ja palautteen asiasta sai lukea hänen 675 lähintä kaveriaan.
Asiahan ei mulle kuulu vähääkään, mutta noin periaatteessa jurppi lukea tekstiä, jossa oli räikeitä asiavirheitä ja niitä stereotyyppisiä väitteitä, joille ei todellisuuspohjaa löydy yhdestäkään Suomalaisesta terveydenhuollosta (hoitajat istuu kahvilla, lääkärit nukkuu....)

Asiahan on niin, että olen itsekin ollut tuolla potilaana, joten muistan kyllä miten puuduttavaa se odottaminen on. Se triage-hoitaja siinä luukulla pyrkii kyselemään just sun vaivoista niin paljon, että pystyy tekemään arvion siitä miten kauan pystyt odottamaan ettei odotusaika tee sinua sen sairaammaksi tai toisaalta, ettet ole siellä tartuttamassa suotta sataa muuta. (Niin, kukapa olisi sitäkään osannut ajatella....)
Siellä penkeillä istuu populaa kaikista tulo- ja sosiaaliryhmistä, kaikkia mahdollisia ikä- ja sukupuolijakaumia noudattaen. Ja jokaisella on tietenkin juuri nyt se suurin hätä ja tarve päästä lääkärille.

Mutta kun siellä näkymättömissä tapahtuu asioita, joista tämä istuva yleisö ei ole tietoinen. Se triage-hoitaja vastailee puhelimeen miljoona kertaa tunnissa, haastettelee puhelimitse potilaita ja niiden omaisia ja tekee siinä arviota kehottaako lähtemään sinne sairaalanmäelle, soittamaan peräti ambulanssin vai odottamaan rauhassa kotona ja soittamaan huomenna omalle terveysasemalle. Takana, verhoissa, makaa väkeä, joka ei pysty istumaan odotustilassa, ambbarit tuo koko ajan lisää väkeä takaoven kautta, on kiireisiä ja vähemmän kiireisiä tilanteita. Lääkäreitä on yksi tai useampi, jokaisella on varmasti siinä tekemistä.

Siellä takana ei henkilökunta todellakaan istu kahvilla jos odotusaula on täynnä. Se on siinä ja tässä ehtiikö työvuoron aikana pissalle jos on tarpeeksi kiire, puhumattakaan, että se hoitaja olisi ansainnut jonkun tauon, jonka aikana heittää esim. jogurtti naamaan että jaksaa taas. Ne taluttaa siellä mummuja vessaan, pitelee oksentavien hiuksia pois yrjöstä, korjaa niitä eritteitä, kanyloi, tiputtaa nesteitä, kirjaa ja korjaa....  ja lekurit ottaa vastaan, haastattelee, tutkii, tekee lähetteitä ja passituksia (labrat, röntgen) jonka jälkeen niiden tulokset pitää katsoa ja analysoida ennen kuin voidaan tehdä päätös mikä on oikea lääke, mikä on vaiva.... ja tämän jälkeen, kun potilas on katsottu, hoidettu ja ohjeistettu, lääkäri sanelee tai kirjoittaa tekstin. Se vaan on pakko! Katsos kun olet käynyt lääkärissä, se on pakko kirjata, muuten siitä ei ole seuraavalla kerralla tietoa ja esim. tiettyjen lääkkeiden runsas käyttö on syytä olla mustaa valkoisella.

Triage-hoitajan roolihan tässä se hauskin on. Sen lisäksi, että hän hoitaa koko ajan jotain, hän ottaa sen kuran naamalleen, kun jengi joutuu odottamaan ja käy kiekumassa asiasta siinä luukulla, välittämättä, että hän on ehkä puhelimessa jonkun hyvinkin sairaan kanssa. Tai että siinä käydään vänisemässä neljättä kertaa siitä, ettei juuri tänään lääkäri voi uusia niitä reseptejä (jotka olisi voinut uusia jo kk sitten omalla terveysasemalla!!) koska reissu alkaa huomenna ja pakko on saada lääkkeet mukaan....

Siellä on potilaita, jotka huutaa, sylkee, paskoo, repii ja kiroilee. Siellä on niitä, jotka uhkailee räjäyttää koko sairaalan, tai vähintään varoittaa hoitajaa tulemasta vastaan kaupungilla "koska sitten..."
On aineiden vaikutuksen alla olevia, känniääliöitä, väkivaltaisia, masentuneita, itsetuhoisia, dementtejä, levottomia.... ja koko ajan sitä henkilökuntaa on ehkä ne 3-4.

Joten pliis, jos sulla on tavallinen räkätauti ja koet, että nyt se on mennyt korviin (tulehdus) tai poskionteloihin (sama) tai ettet vaan kertakaikkiaan jaksa tätä kuumetta enää... mieti kuitenkin haluatko lähteä päivystykseen vai voisitko kuitenkin odottaa kotona vielä huomiseen ja hakea aikaa sieltä omalta asemalta. (Joo joo, kesäaikaan ei sitäkään tahdo saada... )
Aikuinen ihminen voi ottaa kuume- ja tulehduskipulääkettä, pitää huolta, että juo riittävästi ja lepää. Tän kaiken voi tehdä kotona. On melko turhaa ja turhauttavaa tulla kuulemaan päivystykseen nää samat ohjeet esim. viiden tunnin odotuksen jälkeen. Tai jos et kertakaikkiaan tiedä mitä tekisit, soita sitten hitto vaikka mulle. Voin varovasti arvioida sun oloa puhelimessa, kysellä niitä samoja kysymyksiä ja antaa oman mielipiteeni selviätkö hengissä. Yleensä vastaus räkätaudin kanssa on kyllä.

Puutarhurointia

Pahuksen varikset. Tai luulen ainakin, että linnut on käyneet nyppimässä mun avomaan kurkut ylös.... nyt on kaksi tainta jo jouduttu vaihtamaan. Yksi jäljellä, ja sille pitää rakentaa "mökki" harsosta tai jostain jos linnut kerran kylpevät siinä mullassa, tai käyvät huvin vuoksi niitä nyppimässä....
(Miksei viime vuonna ollut kertaakaan mitään tällaista? Eihän tähän osannut varautua. Ainoa nyppijä oli Karo, joka söi mun kurkut....)

Rodo kukkii tänä vuonna mahtavasti. Totta puhuen molemmat, toinenhan on nyt kolmatta kesää, mistä olen kovin onnellinen. Aikanaan istutettiin kaksi, mutta niistä toinen ei selvinnyt edes talven yli.
Viime vuonna lannoitin molempia, samoin olen tänä keväänä/alkukesästä kantanut niille ylimääräistä vettä, kun ihan joka viikko ei ole satanut. Liekö sillä vaikutusta vai onko kyse vaan siitä, että tänä vuonna jostain syystä kaikkialla tuntuu olevan hyvä rodojen kukkavuosi.

Pienemmän eteen istutin niitä puutarhamessuilta ostettuja sinivuokkoja. Niiden toivon selviävän hyvin. Ainakin paikka ja maaperä pitäisi olla niille paras mahdollinen: puolivarjo ja hapan. 

****

Olen käynyt melko epäonnistumaan tuomittua taistelua pihan vaahteroita vastaan. Toinen isohan kaadettiin keväällä, joten taivaan kiitos ehkä tänä syksynä on vähän vähemmän siemeniä, koska niiden itävyys on todellakin 110%. Joka ikinen paikka, sellaisetkin, joissa ei uskoisi minkään voivan elää, kasvaa vaahteran alkuja....

RoundUp on ollut käytössä, mutta noin periaatteessa en haluaisi käyttää kovia myrkkyjä oman pihan kasveihin, plus että mielestäni sillä ei ole minkäänlaista vaikutusta vaahteraan.... joten googlailin vähän ja sain hassun vinkin: etikkaa. Ihan tavallista väkiviinaetikkaa. Sitä kun ruiskuttaa lehdille, ainakin maan päälliset osat kuolee, ja jos tätä jaksaa jatkaa joitain vuosia, voisi kuvitella, että maan allakin alkaa olla tukalaa.
Jos etikkaan vielä sekoittaisi suolaa, voi olla, että vaikutus olisi jopa tehokkaampi. Mulla on kuitenkin tuolla pahimmalla vaahtera-alueella aika lailla valkovuokkoa maassa, joten koetan niitä säästellä.
Ongelmahan on toi kaupungin maa, johon talvisin kipataan kaikki auratut lumet ja muu saasta... siihen ei siis kannata pistää penniäkään rahaa kiinni ja istuttaa esim. mitään järkevää. Mutta siinä on vuosia ja vuosia saanut kasvaa ne vaahterat, joten nyt sitä riittää.
Jonkun verran olen siirtänyt sinne mm. kurkkuyrttiä, joka leviää hyvin ja on sikäli yksivuotinen, perenna siis, että kasvaa aina uudestaan. Lisäksi se vaikuttaa melko kestävältä eikä ota nokkiinsa siitä, että maa ei ole paras mahdollinen.

Kunhan tässä ehditään, tarkoitus olisi tyhjentää tuota meidän isoa kompostia mullasta tuohon maalle ja samanaikaisesti siirtää sinne jotain perennaa mikä joutaa.
Katsotaan miten kesälomalla intoa riittää. Niitä on kuitenkin pakko vähän edes hoitaa eli kastella alkuun joten hirveän isoa urakkaa en ole valmis siitä tekemään.
Pihan puolella juuri samaista maa-aluetta vasten aidan sisäpuolella on nyt uutta angervoaitaa istutettuna. Tarkoitus on kuitenkin piha saada kokonaan pensasaidalla suojattua, erityisesti, jottei koirat näe ihan kaikkea mitä kadulla liikkuu. Vähemmän räksytystä ja/tai jotain villiä säntäilyä esim. naapurin kissan perään....

Juhannus on vielä parin viikon päässä. Meillä kuitenkin kukkii juhannusruusu jo kauneimmillaan. Tänä vuonna en taida raaskia nyppiä kukkia sisälle vesimaljaan. Niin kauniita kuin ne onkin, ne on kuitenkin parhaimmillaan ihan puskassa..

Kavereita ja "kavereita"

Eipä siinä kummoistakaan näköjään tarvita, kun pystyy punnitsemaan ihan yhdellä kädellä ne kaverit, joita oikeasti kiinnostaa ja toisaalta ne, joiden kielet kyllä paukkuu ja jotka niin kovasti ovat "hengessä mukana" ja selän takana tulee puukkoa niin että lapaluita kirvelee.

Voi olla, että viimeviikkoinen episodi avasi silmiä osin vähän ikävästikin. Toisaalta mulle kyllä valkeni missä on olkapää johon nojata ja johon luottaa. Arvostelua tulee toki joka puolelta, ei herranjestas sentään suoraan mulle, mutta mutkan kautta... kuka sitä nyt omaisi niin paljon munaa, että soittaisi tai edes kirjoittaisi itse.
Ei kai tällaisena somen aikana kuulu olla muuta kuin positiivinen....  *puistatus*

Suomen Vahvin

Suomen Vahvin mies/nainen -kisa järjestettiin jälleen Perniössä. Palokuntanaiset hoitivat kanttiinin, joten hääräsin siellä mukana pari päivää.
Sää suosi meitä sikäli, että ihmisiä oli liikkeellä kivasti ja aika ajoin saatiin jopa soppajonoon melkoisesti mittaa, samoin kahvia ja pullaa meni tyylikkäästi suuria määriä. Toivon ja oletan, että päästiin hyvin voitolle ja tienattiin taas vähän tuloja ensi vuoden suurta juhlaa varten. (Kieltämättä naureskelin itsekseni, että kyllä ihminen on sellainen, että kun lehdessä kirjoitetaan jossain jaettavan jotain ilmaiseksi, sinne tullaan vaikka pitkienkin matkojen takaa... niinkuin nyt vaikka sen ilmaisen hernekeiton perässä....)

Naisporukka on rentoa. Siinä sakissa saa olla oma itsensä ja tehdä mukana mitä osaa ja pystyy. EVYtkin tietenkin päivystivät paikalla ja pojat kävivätkin kysymässä lauantaina tulenko paikalle jos jotain sattuu. (Tietenkin olisin mennyt...)
Sen verran itse kisaa pääsi seuraamaan, että voi vaan todeta siinä jälleen olevan yksi ihan pähkähullu laji. Eipä sillä, habaa siellä löytyi muiltakin kuin kisaajilta, mutta kyllä joutui myös toteamaan, että Suomalaiset on tätä nykyä lihavampaa väkeä kuin koskaan.....

Joka tapauksessa viikonloppu meni hyvissä merkeissä vapaaehtoishommissa. Jotain muuta ajateltavaa.....

FB:n positiviisuus-haasteeseen sanon kuten eräs vanha työkaverini: se on PC:stä.

Kaksi vanhaa puuta

Meillä on muutama ns. oma lenkki. Osa kulkee täysin pitkin metsiä ja niiden polkuja, osa jotain tiettyjä merkittyjä polkuja pitkin, osa on nimetty itse uudelleen, mikä mistäkin syystä.

Viime talvena kävelin paljon yhtä tiettyä, sittemmin tuttilenkiksi nimettyä reittiä. Nimi johtaa siitä, että lenkkipolun varrelle on hylätty ja puuhun nostettu kaksi tuttia. Syy tuntematon, mutta mielikuvitukselle jää kivasti tilaa.



Samaisen lenkin varrella on eräs huikea paikka, jota nimitän omaksi takapihakseni. Se on kallio, jonka laella on hyvät näkymät. Siinä on paikka, josta ostaisin itselleni tontin ison lottovoiton jälkeen. Tietyssä kohtaa on selvästi paikka tynnyrisaunalle, siellä on muutama kelottunut runko valmiina istuinpuiksi. Mahtava paikka, sielu lepää kun pysähtyy kallionpäällä hengähtämään.

Siinä on myös pari kaunista vanhaa käkkärämäntyä.

Töissä oli puhe puista ja eiköhän joku löytänyt jonkun testinkin, missä piti selvittää tyhmiin kysymyksiin vastaamalla "mikä puu olet". Itse nauroin ja sanoin, ettei mun tarvi tehdä testiä, koska mun henkinen voimapuu on nimenomaan tuollainen vähän kituen kasvava mutta niin hyvin pystyssä pysyvä mänty.



Samaisen lenkkipolun varrella on muutama muukin mänty tai mäntypari, joiden vierellä syystä tai toisesta on alettu koirien kanssa pysähtymään ja taukopaikalla heitän muutaman nappulan pitkin kanervikkoa, että saavat vähän nenälle töitä.



Sattuneesta syystä tässä edelliset päivät on yhtä sun toista pyörinyt mielessä ja tämä Juha Tapion biisi kolahti kovaa (taas!) kun se jostain setistä kerran hyppäsi esiin.

Hienot sanat, hieno viesti. Ja mikä parasta, ne mun sielunpuut.

***kele *** tana ***ttu

Voisin vaikka itkeä raivosta.

Kuinka monta kertaa vielä sallin tuon ****tin pikkurakin purra jotakuta ennen kuin kiikutan sen sille viimeiselle piikille??
Vai ripustanko suoraan kyltin porttiin: tervetuloa lapset, meillä saat hampaasta.

Onhan se omiakin näykkäissyt, Ronjaa melko hyvinkin. Mutta että meillä on pihassa vieraita lapsia, jotka ensin heittävät palloa sen kanssa, ja sitten leikkivät omiaan. Ja vasta kun ovat lähdössä, eräs idiootti käy kiinni.
Haluan uskoa, että se ei raatelisi jos väliin ei mentäisi.... haluaisin....
Mikä saakelin reviirinsuojeluvaisto sille lyö päälle?

****
Nyt on koiraa kirjaimellisesti potkittu niin, että oli maassa kyljellään. Soittakaa saakeli Leyserille (taas!)

****

Yön yli valvottuani....
Kun puoli yötä henkisesti vei tuota rakasta luppakorvaa piikille ja pohti miten asian esittäisi edes lääkärille saati perheelle.... päätin, että piikin sijaan hankin kuonokopan.
Näen jo mielessäni miten me kuljetaan jossain ja joku meidän iki-ihanista tappelukavereista ( _o/ vaan Pekko ja Luka) tulee vastaan ja sitten tuo saa turpiin... mahtaa tehdä hyvää sen psyykkeelle.  (ja tähän toistoa otsikosta....)
Ei vaan.
Tottahan se tappelee jokaisen vastaan/perässätulevan koirankin kanssa jos sallitaan, mutta toistaiseksi olen saanut sen pidettyä kurissa ja alfanaaraan nuhteessa. Tarkoittaa, että se on peruskoulutettu siten, että tottelee kun käskytän pysähtymään tai luokse. (Poikkeus on jos peura/pupu/kissa/orava säntää edestä....)
Mutta esim. kotona ollessa jos epäilenkin jotain lapsia kävelevän portista sisään, koppa päähän vaan. Edelleen se pystyy satuttamaan hyppäämällä ja kaatamalla, mutta eipä tule reikiä (hampaista).

Ja ettei kukaan jälleen vetäisi ruumiinonteloihin sopimattomia kappaleita minnekään, sanon, että se ON purrut mutta myös, että se eilinen oli ehkä enemmän suu auki kohti hyppimistä ja hammas vain tökkäsi ...
vaan vekki mikä vekki, sitä ei voi vähätellä pätkääkään.

Kyllä, olen todella rikki. Tuo koira on mulle rakkaampi kuin haluan myöntääkään. Se on elämäni koira.
Ja siksi särkee sydämen.

Vain isoja lapsia

Nuorimmaisen ala-aste on vihdoin loppu, kokonaan.
Tyttö taisi ottaa luokkansa parhaan todistuksen, ainakin päätellen siitä, että sai luokkansa stipendin, jonka kokoa en pysty käsittämään (200 eur). Ja olihan tuo todella hieno paperi, keskiarvo lähes 9.
Todella tyytyväinen ja onnellinen seiska-luokkalainen on siis kesälomansa ansainnut.

Kutosten vanhemmat kutsuttiin perinteisesti kevätjuhlaan. Kovin sääli, että koulun juhlasali on niin pieni, että täyttyy jo koululaista, me vanhemmat olimme lähes sylikkäin salin takaosassa. (Aikanaan kun Joonaksen vastaava tilaisuus oli, muistan, että istumapaikkoja oli enemmän, mutta nyt koulussa on lapsiakin lähes 50 enemmän.)

Tällä kertaa Suvivirsi ei saanut minua kyyneliin, vieressä istuva äiti kyllä pyyhki silmiään.  =)
Muuten tilaisuus oli kiva: reipas, vauhdikas ja myös juhlava. Tytöt oli ehdottomasti kauniita, saatiin pari kivaa kuvaa "meidän viisikosta", nuo parhaat kaverukset, heppahöperöt tytöt ovat olleet yhdessä jo monta vuotta.

Alunperin ei ollut mitään erikoisempia suunnitelmia päivän varalle. Olin menossa yöksi töihin ja ajatus oli, että koska piti herätä herätyskellon avulla aamulla, päiväunet pitäisi ehtiä ottaa..... 

Mutta siitä se ajatus sitten lähti kun olimme tulossa koululta kotiin, että kyllä sankari nyt yhdet kakkukahvit ansaitsisi. Ajoimme Mtien kautta kotiin, esittelimme hienon todistuksen tietenkin isälle ja E-L:lle ja kutsuimme heidät kahville. Kotona soitimme vielä lainalapsen Juulian perheelle ja kutsuimme heidätkin, ja sitten olikin aika lähteä kauppaan hakemaan tarvikkeita sitä kahvia varten.....

Jenkkityyppistä juustokakkua x 2.

Keksinmurupohja, päälle sekoitettu Philadelphia-juusto + joku vatkattava vispihässäkkä, vähän sokeria ja vaniljaa. Sen päälle pikaisesti keitetty kiisseli, tässä mustikka-vadelmaa. Todella nopeaa ja helppoa.

Viereen pavlova, johon ihastuin yhden työkaverin fb-sivuilla olleesta kuvasta. Tällä kertaa ei ollut aikaa paistaa marenkia itse, joten kaupan marenkilevyt, päälle hedelmiä, väliin rahka-vispiseos.  NAM!