Verkkoja vesillä, osin rannallakin

Koska meillä syödään koko perhe yhdessä viikonloppuisin (jos en ole töissä), tykkään myös yrittää tehdä yleensä jotain ns. vähän parempaa ruokaa, kattaa kauniisti ja ehkä jopa loihtia jotain jälkkäriä. Muksut tietävät sisäänrakennetusti, että jos menevät kaverille yökylään pe-su välinä, kotiin on tultava viimeistään klo 12, koska haluan, että kaikki on ruokapöydässä yhtä aikaa. Viime viikonloppuna tehtiin hyvää peuran ahteria uunissa muussin kaveriksi, ja koska uuni oli päällä, ideoin jotain helppoa ja nopeaa jälkkäriä. Tiettyjä aineksia kotoa löytyy aina ja osa oli ostettu jotain tarkoitusta varten. Mutta tällaista siitä suunnilleen tuli: Uunibanaanit Viipaloi banaanit pitkittäin uunivuokaan. Sekoittele kulhossa korppujauhoja, mantelijauhetta ja sokeria (+ halutessa vaniljasokeria), ripottele banaanien päälle ja valuta siihen päälle pullomargariinia. Pilko valkosuklaata vähän sinne tänne päälle. Laita toinen kerros banaaneja ja toista. Päälimmäiseen kerrokseen sen verran r

Minähän en katso televisiota. En totta puhuen muista milloin olen avannut mölytoosan olkkarin nurkassa, ja säännöllisen epäsäännöllisesti saan primitiiviraivarin, että mokoman värkin ylipäänsä pitää seistä olkkarin nurkassa. (Plus että saan puistattavat hermarit ihmisistä, jotka meille tullessaan napsauttaa ruudun auki vaan siksi, että taustameteliä on oltava.... mutta ei mennä nyt siihen.) Ilman elitismiä: pidän TV:n katsomista yhtenä puuduttavimmista ja turhimmista hommista. En ole millään tavoin ylpeä siitä, etten tiedä koskaan yhtään mitään (edes uutisia) enkä tunnista julkkiksia. Mutta jollain tavoin olen kyllä ylpeä etten tiedä kuka voitti Idolsin, kuka voitti Putouksen jne. "Mitä sä sitten teet himassa iltaisin?" Vastaus lyhyesti: luen. Olen oppinut lukemaan 4-vuotiaana. Muistan hämärästi, miten ah, niin perinteiseen tyyliin tavasin Hesarin kannesta jotain sanaa ja yhtäkkiä kysyin "mikä toi osuuspankki on". Mun vanhemmat on itse myös aina lukeneet ja m

Aina ja jokavuosi ja viime vuonnakin…. sanon, että ”tänä vuonna ei sitten lähdetä minnekään reissuun vaan mietitään minne oikeesti halutaan ja sitten varataan matka sinne”.   Niinaina. Kun vielä toteuttaisin sitä mitä puhun. Isä ja Eeva-Liisa lensivät lokakuussa Hua Hiniin, tällä kertaa meille vieraaseen paikkaan (Soi 112) kun tuttuun taloon (Soi 104) tuli viime keväänä vesivahinko, mikä aiheutti harmia mm. isän silmille, allerginen kun on. Homeongelmia EI totisesti kaivata, joten se kämppä oli pistettävä unohduksiin. Kun me vielä sanoimme, että ”ei meillä kyllä ole mahdollisuutta edes ajatella reissua tänä talvena, kun lasten joululomakin on niin lyhyt, on ne valmistujaiset ja on sitä ja tätä, ja tekin tulette Suomeen jouluksi……”   You know. Joten he vuokrasivat ruotsalaisen ylläpitämältä comboundilta paritalokämpän, 2mh + iso keittiö-olkkari ja parveke. Vartioitu alue, jossa uima-allas ja matkaa keskustaan enemmän kuin ennen. Toisaalta samalla comboudilla tuttuja fillaristeja, j

Karohan sai SLE-diagnoosin syksyllä 2012 kun kynnet hapertuivat ja haurastuivat niin, että kävely oli vaikeaa. Ainoa hoitomuoto vaivaan on ruokavalio, ja erikoisin siihen liittyvä juttu on ohje laittaa aterioihin liivatejauhetta. Tätä on nyt menestyksellä toteutettu muutaman kk:n ajan ja kas kummaa: neitosen kynnet kasvavat hitaasti mutta varmasti. Hauraat ne on edelleen perussairaudesta johtuen, mutta eivät haittaa kävelyä edes sepelöidyillä kaduilla. Hassu, samaan liittyvä juttu on se, että olen samalla ropsauttanut sitä liivatejauhetta myös Edun aamukuppiin. Edun kynnet voivat mainiosti, kiitos vaan, mutta sillähän on joka talvi ollut, ei nyt ongelmia, mutta anturat halkeilevat ja karheat. Ja nyt ne ovat pehmenneet kuin lapsen peppu. Lasken tässä kohtaa 1+1 ja saan kerrankin ihan oikein 2. Toki molemmat saavat noita öljyjäkin, mutta öljyjen syönti on ollut meillä jokavuotista/kokoaikaista muutenkin. Hauska juttu vaan kaiken kaikkiaan.

Muutama kaunis talvikuva. Perniön Melassuo Karo kärsii vähän pakkasista eikä tykkää tossuistaan. Ne kuitenkin mahdollistivat Vanharouvalle mukavan lenkin yli 15 asteen pakkasessa eikä näyttäynyt tahtia haittaavan. Vanharouva EI ole vielä harmaantunut näkyvästi... Jotain osviittaa kuitenkin siitä, miltä se sitten vuosien päästä saattaa näyttää

Illan viimeinen ajatus: olisipa jotain tuoretta leipää aamuksi.... Olen kokeillut N-määrän ohjeita, joissa sanotaan että voit laittaa taikinan nousemaan jääkaappiin yöksi, ja ah, tulee niin maukasta....  BS sanon. Ne ei ole koskaan nousseet kunnolla tai sitten niitä pitää alkaa nostattamaan huoneenlämmössä kuitenkin klo 4. Niin leipuri en ole, että nousen tuohon aikaan vapaaehtoisesti edes lasteni aamupalan vuoksi. Mutta netti on ihmeellinen paikka. Ihan minuutin googlaamisen jälkeen kävi melko selväksi, että jotain leivän sukuista voisi nostattaa ihan leivinjauheella.... Kun nuorimmainen tenava meni ja teloi polvensa ja nilkkansa hiihtämällä koulussa ja oli selvää, että hän tarvitsee poikkeuksellisesti autokyydin kouluun, ajattelin nousta sen verran ajoissa, että heitän kasaan jonkunlaisen sotkun taikinaa ja tökkään uuniin. (Juu, ei mitään vakavaa, venähdys. Nilkka taipuu jo ja polvi on kipeä ja musta, jalka kuitenkin kantaa! ♥ lapseni oli opettajalle sanonut, että "mun äit

Harrastaminen, erityisesti liikunnan harrastaminen, on tässä maassa tehty vaikeaksi siinä mielessä, että hyvin vähän voit harrastaa joukkuelajeja kuulumatta mihinkään seuraan tai yksilölajeja maksamatta kentän, hallin tai muun tahon ylläpitäjälle siitä korvauksen. Ja vaikka rahaa olisi kuin Wahlroosin Nallella, ei noita kenttiä ja hallivuoroja noin vaan saada. Seuroihin kuulumisesta toisaalta… Oliko se niin, että lapsen pitäisi saada kokeilla vähän kaikkia lajeja (muuallakin kuin koulussa), jotta voisi sanoa mistä ehkä tykkää ja mikä ei ole lempilaji? Ainakin omaan korvaani kuulostaisi kovin hienolta ja kannatettavalta idealta. Käytäntö vaan on melko lailla toinen, ainakin omien kokemusteni kautta. Onko kaiken harrastamisen pakko olla tyyliä veren maku suussa ja ”voittakaa” tai ”tapa se!” niin kuin karikatyyrisesti kenttien laidalla vanhemmat huutavat? Keskimmäinen lapsistani harrasti hetken verran ala-asteikäisenä koripalloa. Sinänsä kiva harrastus, mahdollisuus käydä harkoi

Kuulen melko usein kommenttia, että yhden lapseni harrastus, ratsastaminen, on epäreilua muita lapsia kohtaan, koska se on niin arvokasta. Meidän tallilla kymppikortti maksaa 180 eur ja ratsastusviikkoja on vuodessa ehkä max. 46. Kyllä siitä karvan alta tonni tulee joka vuosi. Kallista?? Minä pystyin ylläpitämään lasten (silloin niitä ratsastajia oli vielä kaksi) harrastuksen myös opiskeluaikana kun tein ahteri ruvella töitä niukan aikuisopintorahan lisäksi, emmekä nähneet nälkää tai jättäneet laskuja maksamatta…   Se on suhteellista, mikä on kallista. Se on myös priorisointikysymys. Emme osta kaupasta kaljaa tai tupakkia, emme limsaakaan. Eiköhän se parikymppiä/viikko jo säästy siinä. Teen ruuat itse, ostan hyvin harvoin valmisruokia ja käytän mielelläni hyväksi kaupan ”punaisten lappujen” tarjoukset. Meidän muksut eivät saa karkkia ja sipsejä edes joka viikko, kamalaa! No, asiasta voidaan toki olla kaikenlaista mieltä. Minun kolmesta lapsesta kaksi on valinnut olla ratsasta

Pari valvottua yötä takana. Askeleita yhteensä 10 000 kahdessa yössä. Kertonee jotain siitä, ettei sairaala hiljene missään vaiheessa vuorokautta. Glamuuria siitä ei löydy, enemmänkin rehellistä rekkamies meininkiä: "Hei huomenta Suomi, hyvin pyyhkii. Sun tyttäres valvoi taas ja ahkeroi...." Jälkimmäisen yön jälkeen unta joitain tunteja (vajaa viisi....), perinteinen yövuoropöhnä. Keho tietää mitä tekee, toimii automaattiohjauksella. Pää sen sijaan. Se kumisee tyhjyyttään kuin eilen pesty puurokattila, ajatukset ei pysy kasassa, ei pysty toimimaan kovin älykkäästi. Tulee merkillisiä flash-backejä "Laitoinko housut jalkaan kun kävin kaupassa?" kun ei ole muistikuvaa niiden riisumisesta ja kaapissa näköjään ovat... Ymmärrän hyvin, että väsymys vastaa kunnon känniä. Älkää menkö autonrattiin tällaisessa kunnossa! (Ja tähän puolustuksena, että tämä pöhnä ja väsymys nimenomaan lyö päälle nukkumisen jälkeen, aamulla kotiin ajaessa on vielä sellainen euforinen olo (=nousu