Joulurauhaa...

Vuosi 2013 käy loppuaan kohti. On jouluepistolan aika Aaltosten tapaan…

Vastavalmistunut sairaanhoitaja oli töissä joulun 2012 ja valvoi uudenvuoden yön. Joulu vietettiin toki perheen kesken päivän pari virallista myöhemmin, ja rakettejakin ehti nähdä ihan riittämiin sairaalan ikkunoista. Vuosi vaihtui kaatosateessa, mikä ei harmittanut meitä yhtään, koska koirat eivät raketeista suuremmin nauti ja sateen vuoksi niiden ampuminen oli rauhallisempaa kuin aikaisempina vuosina.

Alkuvuosi meni Vivin osalta töissä uutta oppiessa ja Pasin osalta taas lomautuksia väistellessä. Wipron tilauskanta oli jälleen heikko, ja joka viikko tehtiin erilliset päätökset, kuka tulee seuraavalla viikolla töihin ja kuka ei. Meitä tilanne ei hirvittänyt tavanomaista enempää, tätä on nyt nähty kymmenen vuoden aikana niin paljon (lähes joka vuosi), että totesimme jossain vaiheessa taas alkavan järjettömät ylityöt, kun porukka ensin lomautetaan. 

Lomasuunnitelmia olimme tehneet ja niiden toteutumista odotettiin kiivaasti. Hua Hin olisi jälleen matkakohde, mutta tällä kertaa reissuun lähtijöistä keskusteltiin monta kertaa ja tuntui, ettei valmista tule ollenkaan. Lopulta päädyttiin siihen, että vain Lotta lähtisi meidän mukaan. Hänkin osin haikeana, että siellä on tylsää ilman kaveria. Mutta sitten kaikki palikat loksahtelivat paikalleen, saisimme Lotan ystävän Juulian lainalapseksi - ja siinä vaiheessa ”pikkulikat” olivat täynnä täpinää…  Isot jäivät hyvillä mielin käymään koulua, kun vaari tulisi vähän katsomaan lähinnä huushollin perään, ja koirat menivät jälleen Pian hellään hoitoon.

Viikkoa ennen reissua väänsimme makuuhuoneen patterin päälle. Itse nukumme suorastaan kylmässä, mutta ehkä vaari pitäisi enemmän edes +20 asteen lämmöistä…. 

Reissu oli mahtava. Täydellinen, onnistunut, ja täynnä aurinkoa, polskimista, onnellisia tyttöjä, hevosia, hyvää ruokaa, upeaa seuraa. Kiitos Leena ja Kari tyttöjen majoittamisesta! Ihania ihmisiä! 112 Residence sai meidät täysin lumoihinsa. Kaksi viikkoa meni siivillä ja rentoutuneina palasimme kotiin. 900 valokuvaa katsoimme Juulian perheen kanssa jälkeenpäin. Kiitos Pirjo ja Juha lainalapsesta! Ihan mahtavaa, että Juulia pääsi meidän matkaan!! Niin se menee, että kun lapsilla on kivaa, vanhemmilla on kivaa. 

Kotiväki oli pärjännyt kivasti, Joonas oli asiantuntevasti ajeluttanut heitä Perniö-Uki välillä, ja lisäksi vei ja haki meidät kentältä. Perinteinen hiihtolomaviikko ei ollut tänä vuonna se vuoden kylmin, varsinaiset jäätävät pakkaset alkoivat kun palasimme….

… ja jossain vaiheessa yläkerrasta loppui lämpö. Pattereiden ilmaaminen ei asiaa korjannut ja muksut nukkuivat kolmen täkin alla. Kunnes vika löytyi: löylyhuoneen seinän sisällä kulkeva patterin putki oli jäätynyt ja haljennut. Sen siitä sai, kun laittoi lämmöt päälle. Vesivahinko siis. Ja hullun tuurilla se kriittinen 15cm välipohjan alapuolella, ettei tarvinnut koko asuinkerrosta purkaa… 

Huhtikuun puoliväliin mennessä vanha sauna ja sen sisältämät yllätykset oli löydetty ja purettu, ja kuivatus alkoi 10.4. Kuivatuslaite hurisi kellarissa neljä viikkoa, mutta kyllä sitten olikin kuivaa. Raksa saisi alkaa.

Kesäkuun alussa Joonas valmistui elektroniikka-asentajaksi ja Ronja päätti peruskoulunsa. Kahviteltiin tätä parivaljakkoa mahtavassa kesäkelissä sunnuntaina 2.6. luonnollisesti terassilla, josta onkin tullut tänä vuonna yksi lempipaikoistamme kotona. Aurinko helli meitä muutenkin toukokuun lopun ja kesäkuun alun, eikä helteisessä kelissä kyllä yhtään harmittanut, kun viesti valtameren takaa tuli, että meille olisi oma asunto kahdeksi viikoksi 112 Residencessä tulevana talvena. Kun lisätään palettiin se, että ihanan lainalapsemme Juulian perhe lähtee mukaan, lomanodotus tuntuu täydelliseltä!! Aamukamman sijasta pistimme aamuharjan valmiiksi ja laskimme kuukausia…. 

Kesäkuussa Pasi askaroi saunan lattiaa ja seiniä. Naapurin Johannes ystävällisesti tarjoutui avuksi ja vesieristeet saatiin paikoilleen ja laatoittaminen sai alkaa. (KIITOS!) Hitaastihan se tapahtuu kun työn ohessa tekee. Samaan syssyyn toteutui sitten keväällä valmiiksi nauretut ylityöt, joita olisi ollut tarjolla ihan koko ajan. Totesimme, että saunaa ehtii tehdä myöhemmin ja töitä tehdään nyt kun niitä on. Mutta heinäkuun alussa saatiin lähteä ostamaan paneelia ja lauteita….  Pikkuhiljaa siinä homman edetessä alkoi meille valjeta mitä haluamme ja miten mm. sähkötyöt ja valaistus toteutetaan. 

Heinäkuun viimeisellä viikolla oma sauna sitten lämpeni ensimmäisen kerran siinä vaiheessa, ettei keskimmäistä laudetta vielä ollut paikallaan (sähkömies oli tulossa laittamaan vielä jotain sähköjä eikä haluttu, että hän kävelee kuraisilla kengillä uusilla lauteilla…) ja kylläpä se tuntuikin hyvältä!

Kun kylppäri vielä saatiin höyryllä putsattua ja kaikki romut siivottua, täytyy myöntää, että se on jopa parempi kuin alun perin kuviteltiin. Meillä on nyt melkoinen Spa-osasto kellarissa, ja viimeinenkin nurkka tästä talosta on siis itse tehty. Sauna oli päällä lähes joka ilta parin viikon ajan, ja edelleen siitä nauttii ihan sanomattoman paljon joka kerta kun sinne menee.

Elokuussa Lotta lähti ala-asteen viimeiselle luokalle ja Ronja aloitti ammattikoulussa haaveilemansa sisustussuunnittelija-opinnot. Joonas etsi kovasti töitä, mikä ei ole helppo tehtävä nuorelle, jota valtion leipä odottaa vuodenvaihteessa. Punttisalilla käyden ja kitaraa soitellen päivät kuitenkin kuluivat, ja kotona oli onneksi puuhaa sekä sisällä että ulkona.

Syyskuun alussa Ronjan matkahaave toteutui. Oltiin jo keväällä sovittu, että hän saa valita kohteen ja kaverin, ja me menemme vaan vahdiksi ja kassinkantajaksi. Barcelona valikoitui melko aikaisin, koska teinit halusivat vielä vähän aurinkoa. Mikä mahtava kaupunki! Ronja ja Cecilia shoppasivat neljä päivää sydämensä kyllyydestä, me nautimme aurinkoisesta kaupungista, maisemista, kulttuurista ja katukahviloista ja olimme lomalla. Finnair ei onneksi laskuttanut ylipainosta – jatkoa ajatellen pistettiin kyllä korvan taakse, että AINA on oltava tyhjä ylimääräinen matkalaukku mukana. Kiitos myös Pia lapsen lainasta! 

Vivi aloitti syksyn korvalla harrastuksen, joka sai eritoten perheen nuorimman silmät loistamaan: ratsastuksen. Lottahan käy tallilla 3-4 kertaa viikossa ja nyt sitten äidin hevosenhoitajana vielä yhden lisää. Hauska ja vaativa harrastus. Täydellinen tapa nollata päänsä työpäivän jälkeen kun on pakko keskittyä vain niihin 500 kiloon elävää lihaa siinä alla, siinä ei ehdi miettiä pyykkejä ja ruuanlaittoa saati työpaikan koukeroita. 

Koirat voivat mainiosti, Karo 9-vuotiaan veteraanin oikeudella kiipeää edelleen yöksi sängyn jalkopäähän, Edun joutuessa tyytymään mamman vierustaan lattialla. Vuorotöiden ansiosta ne saavat paljon enemmän lenkkiaikaa kuin ennen ja pysyvät erittäin tyytyväisinä. 

Syksyn pimeys hiipi hiljaa, mutta enemmän yllätti syyskuun viimeisellä viikolla herätä parina aamuna pikkupakkaseen. Lämmityskausi laitettiin käyntiin reippaasti, ja ensimmäisenä poltettiin sytykeämpäristä mm. vappuserpentiinejä….  Kirkasvalolampun avulla aamuvuorotkaan eivät olleet ollenkaan niin tympeitä lähteä. 

Syyslomaviikolle lokakuussa osui Vivin yövuorojen jälkeiset vapaat, joten Pasia lukuun ottamatta koko perhe oli kotona. Pikaisesti tehty päätös lähteä katsomaan HIHS:iä (Helsinki International Horse Show) pikkulikkojen kanssa ja samalla Ronja sai käytettyä päivän Helsingissä kaverinsa kanssa ihmetellen. Näimme hienoja esteratsuja, mainioita esityksiä ja jopa meidän oman tallin kasvatteja kisaamassa. Tytöt ovat mainioita matkakumppaneita: aina hyvällä tuulella ja valmiina kaikkeen. 

Joulun odotusta on ilmassa: porkkanalaatikot paistettu ja ruokalistaa suunniteltu. Tänäkään vuonna emme kelpuuta Saarioista pöytään. Myös pieni sievä sika odottaa sulatusta ja paistoa. Vaikkei joulupukki olekaan ohjelmassa, saamme tänä vuonna viettää joulun perheen kesken melko rauhassa. Vivi valvoo joulua edeltävästi, joten pyhät vaan ollaan ja nautitaan. Skype-yhteys Hua Hiniin lienee myös joulun kohokohtia, päästään vähän kehuskelemaan miten hyvät eväät on. 

Ensi vuodelle tulee mielenkiintoisia muutoksia kuvioihin, kun Joonas siirtyy valtion leipiin palvelemaan vielä tuntemattomaksi ajaksi. Paikkana Porin Prikaati Säkylässä ja lähtö heti loppiaisena. Ilmeisesti tarkoituksena on myös hakea opiskelemaan eli keväälle osunee pääsykokeet jonnekin ja luultavasti muutto pois kotoa sitten kun palvelus päättyy. Tytöt sentään jäävät vielä höpöttämään asioitaan harva se iltapäivä.

Vivi jatkaa sisätautiosastolla sairaanhoitajan roolissa ja Pasille napsahtaa 10 vuoden palvelus Wiprolla (ent. Nummi, ent. Hydrauto) maaliskuussa, eli prenikkaa rinnuksiin jaetaan. Nyt molemmat vanhemmat tekevät jossain määrin vuorotyötä, Pasi kahta vuoroa melko säännöllisesti, Vivi kolmea täysin epäsäännöllistä vuoroa. Aika ajoin seurustelemme Post It-lappujen välityksellä kun tapaamme korkeintaan oviaukossa tai niin, että toinen on jo nukkumassa ja lähtee ennen kuin toinen herää. Omalla tavallaan ihana vaihe elämässä: lapset ovat kuitenkin niin suuria, että pärjäävät, ja toisaalta kuitenkin hyötyvät siitä, että jompikumpi vanhemmista on kummallisiin aikoihin kotona. 

Edelleen toistan itseäni ja kerron, että meillä on tapana pitää jotain vierasvaraa pakkasessa ja yllätyksenäkin voi tulla päiväkahville! Vuorotöistä johtuen voi toki olla viisasta kilauttaa vaikka puoli tuntia ennen ihan siltä varalta että meillä nukutaan tai ei olla kotona…. 

 

Tähän näkyyn herään aamuisin. Teelasin kanssa nautin yksinäisestä (?) aamuhetkestä kahden karvakorvan kanssa... 

 

Heikki the Havupukki löytyi oman S-kaupan edestä. Se katseli perään niin, ettei sitä voinut jättää sinne. Joten tervetuloa myös tämän kaverin puolesta.

Tallinnassa

Oltiin sovittu yhteinen reissu ystäväpariskunnan kanssa. Heidän nuorin tyttärensä on meidän kummityttö ja ollaan melko lailla tekemisissä vaikka välimatkaa on Perniöstä Nokialle.

Lauantaina aamulla tuli ensin ikäviä uutisia ja ehdin jo säikähtää että heidän osalta peruuntuu koko keikka. Onneksi huoli oli vähän pienempi mitä alku antoi ymmärtää ja pääsivät tulemaan jo illalla meille. Hetki jaksettiin istua, sitten nukkumaan ja aamulla virkkuina liikenteeseen.

Laivalla keinutti vähän puolimatkassa. Jälkeenpäin kuulimme, että illalla laivat eivät päässeet edes satamaan kovan myrskyn takia....
Söimme buffetissa meriaamiaisen (lue: ähkyksi) ja vierimme tyytyväisinä rantaan.
Hotellihuoneet saatuamme loikimme samointein kaupunkiin etsimään bussia, joka kuljettaisi kauppakeskukseen. Ohjelmassa ankaraa shoppailua....

Rocca al Mare ei pettänyt tälläkään kertaa.
Muutamia hyviä löytöjä, paljon joulujuttuja ja hyvässä seurassa hengaamista. Aamupalan jäljiltä olimme sen verran täynnä ettei nälkä ollut, mutta koska Virossa saa mahtavia leivonnaisia, kahville oli pakkokin päästä.

 

Limejuustokakkua

 

Latte ja suklaajuustokakku

 

Latte vai cappucino?

 

Marenkiunelma...

 

 

Pari hassua sattumaa: jossain Kodumarketissa iskin silmäni katossa roikkuvaan rottinkipalloihin. Näin heti miten hienot niistä saisi tuunaamalla kun laittaisi sisälle sellofaania ja jouluvalot.... ne oli pakko saada. Pasi kysyi myyjäpojalta onko niitä lisää. Myyjä antoi ymmärtää lähtevänsä selvittämään asiaa. Meni 10 minuuttia, jonka jälkeen takahuoneesta tuli nainen. Itse kysyin häneltä, ja hän lähti kassoille päin selvittämään asiaa, jonka jälkeen tuli sanomaan, että ne olisivat ainoat. Kysyin voinko ostaa ne. (Niissä roikkui hintalaput...) Hetken nainen ihmetteli ja lähti sitten kaivamaan tikapuita. Tähän saumaan em. myyjäpoikakin tuli takaisin, oli ilmeisesti käynyt kahvilla ja oli vähän nolona....

 

Lopputulos oli, että olen kolmea rottinkipalloa rikkaampi. Tuunausta en ole vielä aloittanut... jouluun on aikaa.

 

Näiden halkaisija on n. 40cm

 

 

 

Illalla lähdettiin vasta syömään. Hotelliin mennessä nälkä jo kaiversikin vatsaa. Mainoslehdestä bongattiin paikka melko lähellä hotellia joten sinne siis...

Pihvipaikka joka ON maineensa veroinen. Todella hyvää ruokaa, asiallinen ja rauhallinen paikka, hyvä palvelu. Suosittelemme: Steak House Liivi.

 

 

 

Seurahan oli siis parasta mahdollista! ♥

 

 

Ruuan jälkeen (jälleen ähkyinä) raahauduimme hotellille, jossa otimme vielä lasilliset hotellin aulassa ja kömmimme nukkumaan.

Seuraavan päivän ohjelmassa oli Ülemiste keskus ja sen kaupat. Jalkoja jo painoi, mutta sitkeästi jaksoimme...  Mm. urheiluliike, josta löysin itselleni NE JUOKSUTOSSUT... mutta ei oikeaa kokoa. Vähän tilannetta paikkasi herkullisen kuuloiset vanukasjauheet.
(Syökää te vaan Suomessa niitä pahoja suklaata ja mansikkaa...  mulla on omenakanelia ja mansikka-valkosuklaata, myös mustikkasuklaa ja muita makuja oli tarjolla.)

Laiva lähti 16:30 ja sitä ennen tyhjensimme vielä sataman Rimin suklaasta ja satamassa pari pussia niitä ihania Virolaisia joulumanteleita.

 

Ihan mahtireissu. On relattu ja shopattu. 



Keittiöremontti

On se Pasi aika guru.
Kävi ohimennen (piti muutaman palkattoman päivän...) tekemässä sen keittiön Turussa. Ja kuvista päätellen tuli pirun hieno.

Koko kämppä maalattiin valkoiseksi, lisää kummasti valoisuutta. Keittiö on kokonaan valkoinen, vain pöytätason etureuna on sellainen hopeanvärinen, mitä nyt paljon suositaan.

 

Ihan ekana ostin kunnon ison jääkaappi-pakastimen, sen vieressä lasiovinen kaappi, jonka alapuolella hylly mikrolle. Kulmassa ikkuna. Taso on matala koska ikkunan pitää mahtua auki. Mutta on laskutaso kuitenkin.

 

Ostoslistalle pääsi myös kunnollinen liesi. Asunnossa oli pieni 2-levyinen, n. 40cm leveä systeemi, oikein retkiliesi.

 

Heti oikealle seinän takana allas, sitten kulmakaappi. Yläkaappeja koko matkalta.

 

 

****

 

Tekniset ongelmat koneen kanssa tuntuvat jatkuvan. Tai no, alkavan, miten vaan.

Latasin Joonaksen suositusta vastaan Chromen tuossa kesällä. N. kuukausi sitten kone alkoi temppuilla ja olla hidas, viime viikolla heitti sitten blue screeniä kehiin......

Sonyn puhelintuki oli juuri niin tehokas kuin voi kuvitella: "buuttaa" ja "tee jotain"..... just.

 

Poistatin pojan avustuksella osan ohjelmista ja latauksista, otin neuroottisena varokopiot kaikesta irtokovalevylle ja latasin jonkun kevyen nettiversion takaisin.

 

Siitä hyvästä google ei anna ladata enää kuvia kansioon ja herjaa mm. sähköpostiin kirjautumisesta, että "vikkaa, vikkaa".....

 

Saakelin vakoojat!!   =)

Pikkujouluja ja jatkoja...

Vuoden tyhy-rahat oli sovittu käytettäväksi osaston pikkujouluihin, joissa ohjelmana paikallisen kapakan ruuat ja päälle ravintolateatteri.
Teatterissa vaikuttaa myös entinen kurssikaverini, jonka show'ta viime vuonna en päässyt katsomaan joten mielenkiintoa oli.
Ruoka oli ok, tarjoilu melko järkyttävää...
Show... no, kun ei seuraa TV:tä lainkaan ja suurimmat sitä koskevat juorut kuulee kahvipöydässä, oli ajoittain erittäin vaikea ymmärtää mille piti nauraa. Osa vitseistä meni siis korkealta ja kovaa, osa ei ehkä muuten vaan jaksanut naurattaa. Mutta joo, tulipa nähtyä.

Jatkoille jäimme samaan kapakkaan, jossa melutaso hiveli tärykalvoja sellaisilla desibeleillä, että hoh hoijaa....  Keskustelusta ei siis tullut yhtään mitään, mutta tanssilattialla oli ihan viihtyisää ja tulipa nyt kerrankin istuttua työkavereiden kanssa iltaa.
Mulla on ♥ työkaverit!

Muuta jatkoa. Lähinnä työkuviot.
Vähän olen selvitellyt paikkoja myös muilla osastoilla.... heikolta näyttää.
Kun tuota Salon sairaalaan alas ajetaan kuin käärmettä putkeen, ei siellä oikein ole mahdollisuuksia.
Toistaiseksi olen odottavalla kannalla ja katson mitä elämä tuo. Seuraavissa työvuoroissa näkyy onko mulla jatkoa vai ei, suhde katkeaa näillä näkymin 14.1. ja lista menee sen yli.....

(Suoraan sanottuna ajoittain kyllä jurppii tämä roikkuminen.... asiasta voisi keskustella vähän avoimemmin.)

Onko pakko jos ei yhtään haluu?

Alkaa olla mitta täynnä taas tätä huushollia. Työt missä tahansa toisella paikkakunnalla kuulostaa enemmän kuin houkuttelevalta.

Talossa asuu kaksi ihmistä, jotka tekee perse ruvella töitä pitääkseen yllä kulissit; laskut, sapuskat, rätit ja lumput, herrasväen ylläpidon parhaaseen mahdolliseen tyyliin.
Sitten löytyy täysi-ikäinen patalaiska, jolle se, että saa ruhonsa ylös penkiltä jossa istuu takomassa tietokonetta 20 tuntia vuorokaudessa, ottaa koville. Ajatella, mutsi ei ole tehnyt ruokaa valmiiksi, kuolenpa nälkään täyden jääkaapin eteen. Ja mitä? Koirat pitää lenkittää kun vanhemmat on töissä.... miksi aina minä??
(Miksi mä ylläpidän tän tyypin autoilua ja muuta elämää kun vastineeksi saan vetelää ja satunnaista toimintaa silloin harvoin kun älyän sitä pyytää??)

Tai teinipissis jota ei kämpän säännöt ole koskaan koskeneet eikä takuulla koske nyt kun hän on AIKUINEN ja käy AMMATTIKOULUA..... eihän silloin sovi tulla kotiin ajallaan saati tarjoutua koskaan tekemään himassa mitään. Kilinvillat. Meikkiä naamaan niin että halkeilee ja mahdollisimman kireät vaatteet että tasan jenkkikset piukoaa...  Omalla rahalla voi ostaa sipsiä, karkkia ja limsaa, kuka niitä laskee? Siis syökö joku muka aamupalaa himassa? Hyi hitto, voihan aina hakea Liiteristä tai K-kaupasta vähän energiajuomaa ja suklaata.....
(Hei mutsi, mä tarviin taaaaaaas uudet farkut....)

****

Antakee voimia!!! Kauan en lupaa edes yrittää jaksaa.

EVY

Äiti teki joskus töitä Porvoon keskuskoulussa (ala-aste) tarkkailuluokalla. Sitten joku taho (takuulla EU....) kielsi käyttämästä nimeä tarkkailuluokka ja luokista tuli EMUja (erityinen ja mukautettu opetus muistaakseni) sekä EVY (lyhennettä en muista, lapset käänsivät sen äkkiä Erittäin Vammaisiksi Yksilöiksi... ).

Olin siis EVY-kurssilla, osa II. Saatte rauhassa nimitellä vaikka tuolla lasten keksimällä.... (Todellinen on kuitenkin ensivasteyksikkö, palokuntien siis.)

Anne-nukke tuli vaihteeksi tutuksi kaikissa koissa (vauva, lapsi, aikuinen), samoin jälleen kerran pari muuta maallikkoelvytykseen liittyvää juttua. Lauantaina elvytin niin, että hiki haisi kotimatkalla. (NAM!)
Testeissä havaitsin osaavani monenlaista, mutta myös olevani jo sokeutunut tietyille jutuille nykyisen työn erikoisalan (sisätaudit) myötä...

Palomiehet, mahtavaa kurssiporukkaa. Meitä oli Perniön seudulta kaksi ja Rymättylästä pari, joiden kanssa kävimme kurssin aikana aina kimpassa ruokailemassa. Vatsalihakset kipeinä kaikesta nauramisesta. Lisänä tosi hyviä vinkkejä jatkoa ajatellen, toi palopuoli kun on mulle täysin vieras ja esim. kooditus menee puhtaasti sen mukaan myös evyillä.
Lopputentti meni kuitenkin puhtaasti läpi, myös käytännön osalta, joskin tapaus "Stefu" aiheutti ihan järjettömän naurunpurskahduksen josta oli vaikea löytää keskittyminen kun keikka alkoi...

Opeteltavia asioita: Virven käyttö, Perniön evyjen ja paloautojen numerointi ja logiikka.

Se on meikäläisen hakeuduttava siis myös pelastuspuolen treeneihin. Kivaa!! Harrastukset ovat suola.
Jään odottamaan viestejä keikoista ja toivon olevani vapaalla kun keikka tulee.

Hajatelmia

"Mitä sinulle kuuluu" kyselee Facebook kun sinne menee. No eipä ole kuulunut mitään erikoista viime aikoina, tämä on tätä arjen pyörittämistä kolmivuoron ja kaksivuorotyön ohessa...

Sen verran voin kehua Facebookia, että Lotallehan sattui vahinko tuolla HIHS:ssä, kamera putosi taskusta ja jäi sille tielleen. Laitoin samana iltana vielä naamakirjaan viestin, jossa kerroin asiasta ja pyysin jakamaan. Hirveästi en herätellyt toivoa...
Reilu viikko myöhemmin sain kuitenkin metkan txt-viestin joltain Markolta. Markon tytär oli löytänyt kameran, ottanut mukaansa ja he olivat ällistelleet viikon verran mistä löytäisivät ihmisen kenelle se kuuluu. Lopulta Marko oli työmatkalla vienyt sen takaisin HA:n löytötavarapisteeseen - JA samana päivänä nähnyt jakamani viestin FB:stä, joten osasi laittaa mulle viestin, että soita Areenalle.
Ja miten ollakaan, kamera kuvineen ja videoineen saatiin takaisin.
Kyllä tuli hyvä mieli ja paransi taas luottamusta ihmiskuntaan!

Autossa on edelleen kesägummit alla. Olen toki jo vaivannut päätäni ajatuksella, että ehkä nastat pitäisi kohta vaihtaa.... mieluusti ennen kuin on se ensimmäinen sateen jälkeinen pakkanen ja aamuvuoro.

Molemmilla koirilla on järjetön karvanlähtö. Edu tekee tämän joka vuosi: pudottaa tukkansa kun tulee kylmä. Omituinen otus. Tosin se kompensoi sen sitten joulun aikaan kasvattamalla ihan mielettömän hienon näyttelyturkin - tänäkin vuonna tosin turhaan, näytelmiä ei ole tiedossa. Piha näyttää melko räävittömältä kun koirankarvatuppoja on pitkin pihaa. On kuin joku olisi höyhennetty....

Lotta osallistui estekisoihin. Jostain tuntemattomasta syystä hän oli päättänyt pitää kisataukoa, mutta kun sekä tallin opettaja että minä puhuimme järkeä, ilmoittautui sittenkin. Kuten opettaja sanoi, kaikki harjoitus on aina harjoitusta, myös kisatreeni.
Hienoa oli, että osallistui, koska kisa meni hyvin, teki siistin puhtaan radan, kauniit tiet, ja tuli omassa luokassaan (55 cm)  toiseksi. Tuli kesällä hankitut kisahousut nyt korkattua asiallisesti.

Jostain valmennuksesta, alla Kukkis.

Näköjään erittäin hyvällä tuulella.

Kisapäivänä isä paistaa lättyjä kanttiinissa ja antaa kovasti ohjeita. 

Emme tiedä kummalle, hevoselle vai tyttärelle. Kukkis ei näytä mitenkään kuuntelevalta.

Tyytyväinen rusetoitu kakkonen ja Kukkis.

Itse hevostelen vielä. Edelleenkään en tunnu mitään osaavan ja tuntihevoset vie kuin kaurasäkkiä.... mutta silti se ON kivaa. 

Annoin hakata itselleni kulmakarvat. Kestopigmentoida lienee se oikea sana. Niitä on nyt 20 vuotta värjätty joko kosmetologin tai omasta toimestani. Hyvänä väri kestää ehkä viikon, sitten saisi taas olla levittämässä. Joten pysyvämpi ratkaisu.

Melko tummat ne toistaiseksi on ja vaatii tottumista. Mutta tykkään. Tosin laittaminen oli kamalaa. 

Salon aluesairaalan alasajoa on päivitelty maanlaajuista lehdistöä myöten. (Julkisuudessa puhutaan siis vaan synnärin siirrosta mätään ja vettävuotavaan U-sairaalaan Turkuun...)

Kovin rauhallisesti siihen on vaikea suhtautua, mutta eipä henkilökohtainen hötkyily mitään autakaan. Olen ollut yhteydessä vähän muuallekin, jalkaa olisi vähän pakko saada oven väliin jos ja kun huonosti käy.  Melko mielenkiintoista tämä odottelu omalla tavallaan on. 

Kun tieto siitä, että töitä on joka tapauksessa, ei välttämättä lohduta, kun on valinnut näinkin naurettavan ja typerän asuinpaikan....  Turkuun on hiukan liikaa matkaa, samoin Lohjalle.

Toivon ettei meidän tarvitse käydä vakavassa mielessä keskustelua mahdollisesta muutosta muualle.

Uusia harrastuksia jälleen. Ilmoittauduin palokuntaan ensivasteryhmään. Viikonloppuna evy-kurssi, jonka jälkeen sitten mahdollisesti hälytyksiä. 

Näköjään sitä alkaa "elää" ihan toisella tavalla kun on päässyt opiskeluista ja tottunut taas tähän työssäkäyntiin.

Vielä vinkki yhteen vahingossa kehiteltyyn arkiruokaan, oli todella onnistunut ja hyvää.

Kermainen Koskenlaskijan kalakeitto

2 bataattia

3 porkkanaa

hernemaissipaprika-pussi

tuoretta tilliä

2 pkt lohikuutioita pakastealtaasta

pussi murustettua Koskenlaskijaa

mausteita

(2,5 dl juustokermaa)

Pilko vihannekset ja laita ne keittymään melko lyhyeen liemeen. Keitä viitisen minuuttia. Lisää jäiset lohikuutiot ja he-ma-pa. Kun soppa kiehuu jälleen, kokeile vihannesten pehmeyttä, saavat jäädä vähän rapsakoiksi. Sekoita joukkoon juustomuru ja mahdollisesti kerma, voit myös jatkaa lientä kiehuvalla vedellä (kahvinkeittimestä), jotta saat riittävän sakean mutta ei liian laihan liemen. Mausta ja maista. Leikkaa päälle tuore tilli.

Syyslomaa

Kävi tosiaan niin hauskasti, että työvuorokuvioista johtuen (yöt su-ti) olin lähes koko syyslomaviikon vapailla.
Erikseen olin laittanut tosin pomolle viestin, että voin tehdä koko viikon töitä koska talossa on paljon "lapsellisia" jotka lomaa toivovat, mutta eipä se pahaa tehnyt itsellekään.

Torstaina otin pikkulikat eli Lotan ja lainalapsen Juulian ja ajettiin Helsinkiin. Hartwall Areenalla jokavuotinen HIHS (Helsinki International Horse Show) ja siellä meidän tallilta Elena ja Zinta. Ronja tuli kyydillä Pasilaan ja hummasi päivän kaverinsa kanssa Stadissa. Me katsoimme junnujen ja nuorten luokan esteratsastusta, ja täytyy sanoa, että kovin yleisöystävällinen show ja erittäin hyvin ja kivasti rakennettu kokonaisuus. Ainoa, josta voi purnata on HA:n naurettavat hinnat syömisessä ja juomisessa (2,50 eur mukillisesta vettä!!!) mutta se ei ollut ollenkaan Show'n vika.
Pikkulikat oli mainiota seuraa, meillä oli tosi hyvä päivä. Illansuussa Ronja palasi Pasilaan ja ajettiin Lohjalle ABC:lle haukkaamaan pizzat.
Retkipäivä, joka teki syyslomasta sellaisen, että oli "lomalla" olo.

Lauantaina vietimme melkein samalla porukalla saunailtaa, lisänä edelliseen siis lainalapsen vanhemmat naapurista. Ihanan rauhallinen ja viihtyisä ilta hyvien syöminkien ja juotavien ääressä loistavassa seurassa. Ei ollenkaan hassumpi tapa viettää syysiltaa vaikkei saunasta tarkentunutkaan enää terassille.

****

Remontti sitten. Se etenee.... kai. 

Huomenna tapaan jo raksamiehen ja teemme sopimuksen. Keittiön pohjakuvaa on veivattu kuin iisakin kuuluisaa kirkkoa. Tuntuu, että hän ei ole alunperin ollenkaan ymmärtänyt mitä minä ja vuokralainen sinne haluamme, on tunkemassa astianpesukonetta kuin käärmettä piippuun vaikka hyvin selkeästi sanoin alunperin että yksiössä voi tiskata käsin. Tärkeämpää sinne olisi saada pyykinpesukone, jota ei valitettavasti saa mahtumaan ilman kylpyhuoneremppaa ja siihen en ole valmis lähtemään.

Ihan törkeän kallista tuntuu olevan tuo rakentaminen. Useita kertoja on mielessä käynyt olisko helpommin varaa ottaa Pasille muutama viikko palkatonta ja paiskata hänet sinne. Kun suvussakin on raksataitoisia ihmisiä, apua olisi saatavilla ja homma olisi jo selvä. 

Katsotaan mitä tuleman pitää..... 

****

Opiskelijaohjaus. Varsinainen taiteenlaji. *huokaus*

Jaksan tämän kaksi viikkoa ja sitten sanon, että kiitos, ei nyt hetkeen.

Toki hän on parantanut kuin hirvi juoksuaan suolla, mutta aika tässä loppuu kesken. Kun edelleenkään ei jalat liiku eikä oma-aloitteisuutta löydy edes siinä kohtaa kun suoraan sanon "mennään"...

Kaikenlaisia ajatuksia pyörii. 

****

Koirat

Edu on päättänyt jälleen siirtyä bikinikauteen näin lokakuussa. Erittäin loogista. Eipä sillä mitään väliä ole, yhtään näyttelyä ei ole suunnitteilla ja vaikka olisikin, tuskin mitään menettäisi. MUTTA.... kuinka yhdestä koirasta VOI irrota tuollaiset määrät tuppoja ihan kun se vaan makaa paikallaan? Se on kuin se sarjakuva-Karvinen joka pudottaa karvansa käskystä. Ja miksi ne kaikki karvat tarvii olla mun makuuhuoneen lattialla???

Selkä on kaventunut yhden 10cm ja reisissä ei ole kuin päälliskarva. Pihalla on kuitenkin pakkasta.....

(Sanoin hiljattain kuin kiukuttelin imurin kanssa olkkarissa, että "hitto vie, HEVONENkin olisi helpompi kun se ei ainakaan olisi mun olkkarissa.." ja tajusin samalla sekunnilla, että Lotan kaikki tuntosarvet oli heti pystyssä ja hymy naamalla....)

Karo taas ei irrota karvaakaan. Ei vahingossakaan, vaan kuljettaa uskollisesti koko arsenaalia mukanaan. Ensi kesänä vedän taas sen vatsan paljaaksi koneella, se oli hyvä idea joka piti sen asiallisessa lämmössä tänä vuonna.

Syksyn viileät ilmat ovat saaneet Vanhanrouvan pentuilemaan taas. Välillä se saa niin hillittömiä pentuhepuleita, että Edukin jää alakynteen... 

Laihikselle Rouva joutui, kilon verran oli päässyt kesällä tulemaan liikaa. Sitä kuivatellaan nyt pikkuhiljaa pois.

Voihan remontti....

Ennen kuin kukaan ehtii älähtää, MEILLÄ ei tällä kertaa tehdä remppaa.
Mutta tavallaan kuitenkin.

Eli mulla on Turussa Koulukadulla yksiö, jossa asustaa tällä hetkellä erittäin asiallinen vuokralainen. Hän ilmoitti tuossa kuukausi sitten, että valitettavasti keittiön allas vuotaa.....
Ennen kuin kämppä on päätynyt minun/meidän haltuun, siinä on asunut nuori mies, joka oli teettänyt jonkunmoisen rempan (kylppäri, lattiat, seinät), mutta keittiö on edelleen melko 60-70-lukua.... ja se nyt vuotava allas on takuulla samaa ikäkautta.

Joten.... minä otan KVG:n esiin ja kaivan Turusta remontti-Reiskoja. Melko pian tärppää, soitan ja kuulemani perusteella nuori mukavan kuuloinen mies lupaa tehdä mulle suunnitelman, hinta-arvion ja luultavasti myös työt. Tähän asti homma etenee kuin se kuuluisa junan vessa.
Vuokralainen on tyytyväinen kun remppa-Reiska käy pikaisesti ottamassa mittoja ja tekemässä alustavaa suunnitelmaa. Koska vuokralainen on fiksu nuori nainen, lupaan hänelle melko vapaat kädet osallistua suunnitelmaan. Jotain edullista Ikeaa tullaan siis kantamaan sisälle.

Mutta..... ainahan jonkun asian on alettava tökkiä, niin tälläkin kertaa.

Olen reilun viikon odottanut näkeväni kuvia suunnitelmasta. Ensin ne piti tulla sähköpostiin, olin muutamia päiviä vapaalla joten ajattelin, että ne ovat töissä. Eivät olleet. Sitten kävi ilmi, että Ikean keittiösuunnitteluohjelma ei välttämättä ole yhteensopiva mun koneella olevan adobe acrobatin kanssa, eli ehkä en saisi kuvia auki.....
Sitten ne piti tulla kirjekuoressa, mutta sitä kuorta odotan edelleen.

Tällä välin olen käynyt hattu kourassa kuvaannollisesti pankissa kerjäämässä muutakin kuin sympatiaa. Ja odottanut.
Tunnetusti pitkämielisenä ja kärsivällisyydestään kuuluisana ihmisenä tämä on melkoinen hermoja koetteleva aika.

****

Kun tämä joskus loppuu, remppa on valmis ja laskut maksettu... (Ja mulla toivon mukaan muutama valokuva uudesta köökistä...)... Sitten paljastan remontti-Reiskan firman nimen. Katsotaan tuleeko se suosituksena vai pelotteena.

****

Ettei riemu tähän loppuisi, sain uuden opiskelijan.
Siinä missä ensimmäinen oli eräänlainen deja vú omasta harjoittelustani, tämä on melkoinen kiviriippa toistaiseksi.

Ensimmäinen solahti osaston hommiin kuin kala veteen, oli mukava, tehokas ja reipas - olematta kuitenkaan millään tavoin olevinaan kaikkien uusin paras kaveri. Tätä tämänhetkistä olen kirjaimellisesti vetänyt perässäni nyt viikon ja olen jo väsynyt.
Jos kansliassa on kolme opiskelijaa ja potilaskellot soivat, on melko erikoista, että kaksi vakkaria säntää niihin vastaamaan ja opiskelijat jatkavat netissä surffailua kansliassa.....  puhumattakaan, että tämä toistuu päivä päivän jälkeen.

Ilmainen vinkki kaikille tuleville harjoittelijoille: ne kädet POIS taskuista ja vähän oma-aloitteisuutta ja tehokkuutta siihen hommaan jos meinaatte päästä kurssista läpi.
Ainakin allekirjoittanut voi tunnustautua melko natsiksi mitä opiskelijan ohjaukseen tulee jos homma alkaa noin mennä metsään heti alkumetreillä.

Automurheita, yövuoroja ja alue-estekisaa

Tässäpä video, joka saa suurimman osan perhettä tätä nykyä hyvälle tuulelle.
Valvoin kolmen rempseän työkaverin kanssa ja paimensin "omaa opiskelijaani" samalla yön yli tuossa reilu viikko sitten, ja oli kyllä jokseenkin mahtava yö.

Yksi työkaveri oli törmännyt tähän jossain (ilmeisesti tämä on joku "seuraava Gagnam style"??) ja soitti meille melko alkuillasta. Koska se oli hassu, naurettiin hetki ja homma jäi. Joskus kahden aikaan päästiin vasta syömään kun puolenyön lääkkeissä menikin yllättävän kauan aikaa kun oli kanylointia ja muuta mikä sekoitti pakkaa (ja opiskelijan piti tehdä joten kävi hitaasti), mutta istuttiin sitten hyvällä tuulella hyvässä seurassa keittiössä kun vartija tuli paikalle.
Mistä se idea lähti, en muista, mutta soitettiin tätä vartijalle ja siinä samassa muutama muu hassu animaatiopätkä mitä tuuba tarjoaa - ja nauraa käkätettiin ihan vedet silmissä.

(Ei muuten kuulosta yhtään niin hauskalta kun sen kertoo jälkeenpäin, mutta yöllä kolmelta moni asia on hirveän hauskaa kun väsyttää tarpeeksi..... ensimmäinen yö...)

Soittelin kuitenkin "kettubiisiä" kotona tytöille koska video on hassu, ja tytöthän tykästyivät. Itse asiassa kappale on kuunneltuna hyvä ja jätkät osaa vetää hyvin. Ja muitakin hyviä tuuba tarjoaa jos kiinnostaa....
(Hauskuutta ei himmennä hieno biisi nimeltä Jan Egeland, kun mm. mejä-piireissä kulkee sen niminen ihminen.)

****

Öiden jälkeen olin parilla vapaalla ja viime perjantaina lähdin sitten taas aamuksi töihin. Olen tosiaan ohjannut oikein pätevää ja reipasta opiskelijaa menneet 5 viikkoa. Aamu vedettiin mallikkaasti ja lähdin parin putiikin kautta kotiin....
Tuossa Salo-Perniö välillä on edelleen kesärajoitukset eli satasen vauhti. Normisti ajelen itsekin sellaista. Heitin cruisen päälle kuten yleensä, vauhtia ehkä joku 97. Aika pian nousin yhden mäen ylös pitkälle suoralle ja joku etiäinen tms. tuli, napsautin cruisen pois ja tiputin vauhtia.... olen tätä yrittänyt analysoida jälkeenpäin. Luultavasti auto piti jonkun äänen, tuntuman tai jotain, koska muistan vaan ajatuksen "täytyypä vähän hidastaa"....  kun ensin kuului ujellus, sitten alkoi ravistaa vauhdissa ja kun kurvasin bussipysäkille, näin peilistä renkaan riekaleita tiellä takana. Kuskin puoleinen takagummi siis päreinä.
Touranin ongelma on se, ettei siinä ole vararengasta (enkä olisi sitä alkanut muutenkaan itse vaihtamaan....) vaan ns. paikkavaahto. Mutta kun rengas on sivusta halki, ei siellä pysy mikään vaahto sisällä. Joten soitto kotiin, että noutajaa paikalle mieluusti vararenkaan kanssa.
Tunnin odottelin, Pasi toi nastan ja vaihtoi sen alle. Ajettiin suoraan huoltikselle jossa tarkistettiin paineet, ja täytyy sanoa että vähän säikähdytti huomata, että a) kaikki renkaat on ihan Kekkoset ja b) yhdessäkään renkaassa ei riittäneet paineet normiajoon, eli ilmeisesti ne kaikki on niin hiutuneet että vuotaa.

Auto = omistavan luokan ongelma. Tässä vaiheessa vuotta en ole aiemmin muistaakseni ostanut kesärenkaita mutta tulipa sekin sitten tehtyä.

****

Melkkilässä oli alue-estekisat viikonloppuna. Kanttiinitäteilin vaikkei perheessä ollut kisaajaa.

Tuomarikollegio tarkistaa radan

Kanttiini alkaa olla kunnossa

Tarjottavaa oli riittävästi ja kaikki oli hyvää

Reeta (toisen kanttiinitädin tytär) ja Gizi

Gizi on Melkkilän Nabriksen entinen kisatykki. Hyvin koulutettu, hyvä hyppääjä, jolla meidän Lotta on nyt ratsastanut jonkun verran tunneilla. Gizi on SUURI! Ja tässä kisassa näin, miten sillä nousee kilpailuvietti ja se lähtee puskemaan ja on nopea ja vaatii hallintaa. Lotta kun on sanonut, ettei hän voisi mennä sillä kisaan koska on vielä liian pieni. 

Upea eläin, mutta tosiaan Reetakin tuli uusintaradalla yhdellä esteellä ilmeisesti vähän huonosti, ja niinpä Gizi alkoi tanssia ja pomppia ja kielsi. Hetken asettelun jälkeen se kuitenkin hyppäsi ihan kauniisti. 

Kyllä ne on hienoja. 

Ja hienoa on, että Lotta tuntee rajansa eikä lähde kinkereihin niin että voisi jotain sattua - liian isolla ja vahvalla. 

Hän voi kuitenkin Giziä ratsastaa koulutunneilla oikein hyvin. Kaunis, koulutettu ja osaava eläin.

Hevostellen seuraavaan päivään

Ratsastaminen on hauskaa!
Ja näin aikuisella iällä ihan valtavan vaikeaa.

Tytöt katsoo epäillen kun kerron jostain hankalasta asiasta (kuten vaikka kevyeen istuntaan nousemisesta puomilla), että ei se nyt NIIN vaikeaa voi olla....  mutta kyllä moni asia vaan on. Kun pitää keskittyä käsiin, kantapäihin, hartioihin, vatsaan ja lisäksi siihen tehtävään - ja ennen kaikkea pitää koko ajan katse siihen suuntaan minne ollaan menossa ja luultavasti pyrkiä vähän ohjaamaankin.... Siinä paketissa on monta liikkuvaa osaa (kirjaimellisesti) joita en hanskaa.
Ja juuri siksi se on niin mahtavaa.

Pasi the Papparazzi oli tallilla mukana tiistaina.

Äiti ja tytär, tekstiilisamikset vahingossa. Lotta on mun luottohenkilö. Hän laittaa hevosen valmiiksi ja auttaa satulaan, tsemppaa henkisesti (ja salaa haaveilee käännyttävänsä äitinsä hankkimaan oman hevosen...)

Tiistaina vuorossa oli ensi kertaa Mimmi. Hannoverilainen, Lotan suosikki, joka aika ajoin voi käyttäytyä arvaamattomasti. Minä jännitin.

Mimmin askellus oli pehmeä ja se oli muutenkin hyvin kuuliainen ja kiva ratsastettava.

Kevennyksiä ensin vaan isolla ympyrällä.

Sitten tavoite oli pysyä kevyessä istunnassa koko pitkä sivu.... ja siinä kohtaa huomasi mitkä lihakset kaipaavat enemmän ja lähempää huomiota

Puomeja ylittäessä ne liikkuvat palikat eivät ihan aina kilahtaneet kohdilleen. Eniten töitä teetti muistaa pitää katse ratsastussuunnassa eikä hepon harjassa....

****

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen, että aloitin.
Ratsitunti katkaisee viikon kivasti. Sen jälkeen on usein ihan hiki päässä ja vatsa ja jalat hellänä, mutta kyllä se tuntuu hyvältä.

Suosittelen!

Barce-LOMA

Jo keväällä, kun Ronja jäi kotiin Thaimaan reissulta, päätettiin, että hän saa valita jonkun matkakohteen ja ottaa kaverin mukaan. Kyse oli jo silloin kaupunkilomasta. Barcelona keksittiin melko aikaisessa vaiheessa kun tiedettiin, että reissu olisi syksymmällä ja teinit halusivat vielä edes vähän aurinkoa.

2/3 reissukavereista: Ronja ja Cecilia, ihan täpinöissään aamulla klo 4:30

Aamuruskoa Helsinki-Vantaalla

Kaupunki tutuksi syömällä. Sinivalkoisten siipien aamupala ei pitänyt nälkää kovin pitkään pois... 

Joku odottaa tavaroiden kanssa kahta shoppailijaa

Tuttu näky tämäkin. Laukut tosin mukana vain ensimmäisenä päivänä.

Sen verran kulttuuria, että La Sagra Familia oli pakko käydä katsomassa. Ei sitä pysty sanoin kuvaamaan, eikä varsinkaan kameralla vangitsemaan....

Porsaat, kuten jotkut lukivat...

Angla hotelli oli mahtava. Hyvä paikka, upea huoneisto. Suosittelemme.

Joidenkin piti matkustaa 4500km päästäkseen Henkkaan ja Maukkaan.... 

Hilejuomalla, oli muuten aitoa sitruunaa. Hammaslääkäri kiittää. Meiltä lähti kaikilta kiilteet.

Antoni Gaudin patsas. 

Vai oliko se sittenkään patsas, se iski silmää..... 

Mekin muuten olimme mukana.

Puistossa lenteli papukaijoja.

Sanotaan sitten Espanjalaisesta kahvista mitä hyvänsä.... noh, olin kolme päivää ilman kahvia tämän kokemuksen jälkeen.

Rouva löysi itselleen ihan "pakko saada" buutsit, bling blingillä tietenkin.

Äärettömän hauska keksintö: juoma-automaatit joista voi esim. juottaa koiraa kuumuudessa.

La Sagra Familia toiselta puolen

Shana, kauppa jossa lähes kaikki maksoi 3-8 euroa ja jossa mimmit saivat tuhlattua satasen yhteensä.

Crepsit

Katukahvilassa. Tää oli ihan parasta: lasillinen valkoviiniä ja olut, ostosten vahtimista, ja tytöt sai juosta aukion kauppoja sydämensä kyllyydestä ja vaan tuoda seuraavat kassit talteen.

Murto-osa päivän ostoksista

Tytöt hotellin parvekkeella.

Parveke vähän tarkemmin, neljännessä kerroksessa.

Tytöt: Voi iiiiik, meidän kynnet menee, ei me voida kantaa noita kasseja...

Minä: Minä kannan, sitä varten käyn puntilla että jaksan.... 

Placa Catalunya

Hmmmm. Sellaista ei olekaan kuin nainen ja liian paljon kenkiä. Mutta vaikka olisi kultaa ja dimandeja, flip-flopit vaan ON epämukavat jaloissa.... huoh, vain 8 euroa.

Välimeri oli kylmää!

Enkelipatsas... vai oliko sekään patsas?

Tytöt paparazzin silmin aamulla lähdössä

Nämä olisin ottanut HETI mutta kun ei ollut kokoa. Pah!! Edelleen, nainen ja sen kengät...

La Catedral

Makeat popcornit ja joku, joka missasi juuri poseeraamisen.... 

****

Summa summarum: meillä oli mahtava reissu. Tytöt käyttäytyivät kuin ihmisen mieli, niillä oli selvästi kivaa (ja mikäpä aikuisen pitäisi paremmalla tuulella kuin hyvinvoivat lapset...) ja mikä parasta, Finnair ei laskuttanut meidän ylipainosta taaskaan. (Miten on mahdollista, että AINA meille tulee liian painavat laukut...?) 

Lento Espanjaan oli sopivan mittainen. Vaikka takaisintullessa sanoin kahden tunnin jälkeen, että kiitos, mulle riittää. Pyrin pitämään mielessä sen pakko-istua-tässä-paikallaan fiiliksen kun räntäsateessa lenkitän koiria. Ja lupaan etten ruikuta lentomatkaa Bangkokiin maaliskuussa....  =D

Kerron mielelläni hotellista lisää, annan vinkkejä shoppailupaikoista ja muusta.